olemme yli 50v pari vuotta ,avioo takana.. ja nyt ollaan jo siinä tilanteessa että minä (nainan ) siivoa,n pyykkään käyn kaupat, teen ruuat.. päivät olen töissä. Mieheni tulee töistä marssii keittiöön ottamaan ruokaa ( aina ei ole lämmintä vaan saa lämmittää itse) sieltä suoraan makkariin sängylle syömään telkka auki.. tietsikka myös viereen auki..
olen yrittänyt ehdottaa että tekisimme yhdessä asioita mikään ei kiinnosta..ainoastaan hän haluaa mennä baariin ( kunnon känni joka kerran ei osaa ottaa vain muutamaa )..
olen yrittänyt kodinhoitovuoroja ei onnistu...
kun lähden baariin hänen kanssaan ..saan istua sujuvasti yksin... tai sitten kuulen millainen ihminen mä olen...
En kiellä menemästä baariin... sillä silloin saan olla oma itteni ja tehdä mitä haluan..mutta sekään ei ole hyvä kun en nalkuta reissuista.. kysyinkin kerran arvostaako minua niin tuumas että hyvin vähän.... tiedän mitä kertoo suhteesta..
mieheni haluaa että häntä huomioidaan , mutta oman lapseni synttäreitä en saisi huomioida..no onhan selvääkin että oman lapseni huomioin.. siihen ei kukaan voi puuttua...
olen sanonut miehelleni , jos minun kanssa on elämä vaikeeta..hakekoon helpon kivan elämän... mutta sekään ei ole hyvä.
Tiedän että olis helpointa luovuttaa ja lähteä eriteille... mutta vielä on voimia yrittää... jos tämä tästä ...mutta tiedostan että en aijo loppu elämääni elää näin.
tuntuu välillä että teen mitä vain ... mikään ei kelpaa ei ..siivottu koti ei pullan tuoksu..ei puhtaat vaattet... ei ruoka ...
halauisin asiallisia neuvoja mitä voisin tehdä
olen yrittänyt ehdottaa että tekisimme yhdessä asioita mikään ei kiinnosta..ainoastaan hän haluaa mennä baariin ( kunnon känni joka kerran ei osaa ottaa vain muutamaa )..
olen yrittänyt kodinhoitovuoroja ei onnistu...
kun lähden baariin hänen kanssaan ..saan istua sujuvasti yksin... tai sitten kuulen millainen ihminen mä olen...
En kiellä menemästä baariin... sillä silloin saan olla oma itteni ja tehdä mitä haluan..mutta sekään ei ole hyvä kun en nalkuta reissuista.. kysyinkin kerran arvostaako minua niin tuumas että hyvin vähän.... tiedän mitä kertoo suhteesta..
mieheni haluaa että häntä huomioidaan , mutta oman lapseni synttäreitä en saisi huomioida..no onhan selvääkin että oman lapseni huomioin.. siihen ei kukaan voi puuttua...
olen sanonut miehelleni , jos minun kanssa on elämä vaikeeta..hakekoon helpon kivan elämän... mutta sekään ei ole hyvä.
Tiedän että olis helpointa luovuttaa ja lähteä eriteille... mutta vielä on voimia yrittää... jos tämä tästä ...mutta tiedostan että en aijo loppu elämääni elää näin.
tuntuu välillä että teen mitä vain ... mikään ei kelpaa ei ..siivottu koti ei pullan tuoksu..ei puhtaat vaattet... ei ruoka ...
halauisin asiallisia neuvoja mitä voisin tehdä
Vastaukset 18
Vanhimmat
Onneksi olkoon , olet kenties mennyt eksäni kanssa kimppaan.
No, mutta kuitenkin...kokemuksesta sanon ettei tuo käytös itsekseen muutu.
Hakkaat vain päätäsi seinään, henkinen hyvinvointisi heikkenee päivä päivältä.
Parisuhdeterapia tai ero, vaihtoehdot on pienet, olen pahoillani.
Alkuun tietysti voisit heikentää palveluja, ottaa omaa aikaa, elää omaakin elämää. Voimia sinulle.
En katsoisi enää päivääkään. Eihän tuo mies arvosta naistaan vähäistäkään, vaan kaljatippaa sitäkin enemmän ja täydellistä palvelua. Pitää emäntää itsestää selvänä lottovoittona. Kyllä on äijä päässyt lokoisille päiville. Mutta en vaihtaisi osia hänen kanssaan, olen mies itsekin.
Nyt jos koskaan on vihellettävä peli poikki. Kymmenen vuoden sisällä se on myöhäistä, eikä kumpikaan enää jaksaisi alkaa muutosta. Kummankin, etenkin aloittajan joutuessa toteamaan, elämä oli, se meni jo, näkemiin, voi kumpa saisin elää toisin.
Lähde! (Toisaalta rivien välistä näkyy, olet liian heikko tekemään muutoksia)
Kiitos teille molemmille... ! Vaihto ehtoja ei todellakaan ole monia. Ja toisaalta olen aika yllättynyt että tälläsiä ihmisiä on olemassa joka ei arvosta toista... vain omaan napaa katselee.
voi olla että olen jollakin tavalla nyt heikoilla... En aijo antaa elämän mennä ohi vaan aijon elää jokaisen päivän... teen omia juttujani ..enimmäkseen se liittyy kuntoiluun..
Muutaman jutun kun saan hoidettua, sen jälkeen mies saa lähteä... sillä asumme minun asunnossa...
hyvää kevättä teille
Apua! Tätäkö minun loppuelämäni on?
Olemme molemmat eläkkeellä.
Minä, mies, teen siivouksista raskaimman osan.
Ostan ja valmistan ruuat sekä katan pöydän.
Vapaa-ajan asunnollamme noudan joka aamu leipomon myymälästä vaimolle tuoreen kurpitsahillorinkelin.
Ennen vaimon kotiutumista matkoiltaan, teen suursiivouksen.
Hoidan kaikki kuljetukset. Vaimoni luopui kortistaan jo yli 10-vuotta sitten.
Hoidan puhumiset ja tulkkauksen germaanisella kielialueella ja teknisissä kysymyksissä myös latinoalueilla paitsi Ranskassa.
Matkustelemme myös yhdessä. Seuraamme urheilua ja päivän politiikkaa.
Olemme mukana kahdessa yhdistyksessä.
Vaimo niiden lisäksi eläkeläiskerhossa ja sen alaklubissa, neulojissa.
Hassuinta kaikessa on se, ettei minulle ole edes ehdotettu näitä puuhia.
Minusta on mukavaa kun, ainakin noilta, minun vaikutusmahdollisuuksien osalta, vaimollani on hyvä olla.
Tämä ei ole keljuilua eikä edes liioittelua mutta en aivan täysin usko sinunkaan vuodatukseesi!
Onkohan se kuitenkaan aivan noin synkkää?
en minäkään olisi uskonut tälläistä eloa jos en nyt itse eläisi tätä. hienoa että teette yhdessä asioita ja sinä haluat tehdä kotitöitäkin.. entisessä elämässäni mies teki myös kotihommia..joten luulin että kaikki miehet tekevät näin...mutta nyt olen tavannu miehen joka elää kuin hotellissa...
no itseppähän valitsin miehen..mutta en todellakaan voinut kuvitella että asiat olisivat näin... luulenkin että mieheni kuuluu vähimmistöön.. mutta miksiköhän kontalo toi hänet minun eteeni...
Vaimosi on onnen pekka ja sinäkin olet .. kaikkea hyvää sinullekkin.
Haluan vain yleisesti todeta sen, että parisuhteessa yksi virhe on luopua omista tarpeistaan ja osittaisesta itsenäisyydestään. Ja osa meistä ihmisistä tekee sen aivan kepoisasti kuin nakkaisi potun kuoret kompostiin, jonka jälleen vapaaehtoinen vankeus on taattu vuosikymmeniksi eteenpäin.
Kyllä se identiteetin palauttaminen vaatii vähän työtä ja jopa keskusteluapua.
Aloittajan tapauksessa kyse on hyvin tärkeästä havahtumisesta, mitä oma elämä on ja miten sen kanssa pärjää lopun ikäänsä. Jos puolisko onkin osoittautunut masentavan plösöksi laiskuriksi, jonka syytä kotinurkissa ei heti arvaa, on siltikin ihan turha ryhtyä toljottamaan häntä syytellen ja maristen. Joskushan se pösilö oli ihan kivakin, joten yleensä tarvitaan kaksi pilaamaan myös se yhteinen elämä. Onko se sitten sitä, ettei vaan ole muistanut pitää huolta itsestään, mutta nyt on korkea aika ryhtyä tekemään sitä, mistä itse tykkää. Jos se on ero, joka irrottaa kurjuuden kahleet omasta sielustaan, niin ok, mutta joskus kyse voi olla vaan siitäkin, että voisi lopettaa leipomasta pullia ja tilata kotiin siivoja ehtiäkseen ystäviensä ja kivojen harrastustensa pariin. Kyllä se toinen siellä hiljakseen havahtuu, että mitä ihmettä kotona tapahtuu ja ihan varmasti alkaa reagoimaan, miksei pulla enää tuoksukaan. Siinä vaiheessa on oikein hyvä aika ryhtyä puhumaan, missä mennään ja mitä tehdään. Nyt ei nalkutus auta, vaan eikun menoksi.Oma elämä kurkkii jo nurkan takana!
elämä takaisin .... kiitän just tollain minun pitää ruveta toimimaan. Yritän muuttua enempi itsekkääksi otan omaa aikaa. Niin mieheni on kyllä sanonut että aijemmin ei ollut oma itsensä vaan yritti olla pikkusen muuta ja siksi oli kiinnostunut yhteisistä tekemisistä. Sanoi että naimisiin kun mentiin niin antoi luvan tulla omaksi itseksensä...
itseäni ottaa päähän oma itseni...kun olen ruvennut " nössöksi" teen toisten eteen unohtaeni omat tarpeeni ja sen mistä olen ennen nauttinut... olen muuttunut kotihiireksi ja se ehkä tässä eniten ahdistaa.
Nyt tarvii mennä peilin eteen ja jutella itseni kanssa ja ennenkaikkea ruvetta toimimaan...
nalkuttamisesta ..en ole sitä juurikaan harrastanut..sanon yleensä kerralla lyhyesti mitä olen mieltä. nyt on otettava oman elämän ohjat käsiin ,sille en sitten voi mitään jos ei toista miellytä.
Menköön mieheni baarista baariin ja nauttikoon elämästään..minun täytyy myös nauttia omalla tapaani....
Nyt täytyy askel kerrallaan ottaa uutta suuntaa
elämä takaisin. Tosi hyvin sanoit! Tuo pitää niin hyvin paikkaansa. Jokainen itse viime kädessä määrittelee ja päättää, miten antaa muiden itseään kohdella. Toista sormella syyttäminen ei auta mitään eikä ketään. Pahastakin tilanteesta pääsee jos päättää, että minä en ansaitse tällaista kohtelua enkä salli sitä. Tai päätös on helppo, mutta täytyy kaivaa rohkeutta toimia sen mukaan. joskus se on se ero, mutta uskoisin, että usein ei. Kyllä ihmisillä on taipumus tajuta.
Ja äitini aina sanoi, että kyllä toisen voi muuttaa. Kunhan muuttuu ensin itse, niin toinen seuraa perässä.
>Aloittaja ei näköjään muista mihin tehtävään sinut on koulutettu. Minusta
sinun pitää aktiivisesti tehdä kotityöt ja olla miehelle palvoja nainen ja lopettaa
turha marina. TEE NÄIN
... kiitos vaan" tee näin" ;D... jos olet nainen täällä olis sinulle paikka jossa voit toteuttaa koulutusta... jos olet mies... niin huh-huh jos todella olet naisesta tota mieltä.
Itse olen eronnut joitakin vuosia sitten pitkästä, 17 v. suhteesta. Meillä oli paljon samaa. Tosin en tehnyt miehelle ruokaa enkä pyykännyt, mutta edes lamppua mies ei voinut vaihtaa vaan minun piti hoitaa kaikki tuollainen. Miehellä ei ollut vastuuta mistään.
Sinulla ei taida olla kokemusta alkoholistimiehistä. Minulle tuo pisti heti silmään. Meillä isoin ongelma oli miehen baarittelu. Siinä kuule jäät aina kakkoseksi alkolle. Kuulostaa samalla, tiedän mistä puhut vaikka kerroit vain muutamalla lauseella.
Itse en enää alkuvuosien jälkeen lähtenyt miehen kanssa baariin, enkä alkanut katselemaan tätä kun oli päissään.
Yritin erota vuosia, pitkä juttu nyt kerrottavaksi, mutta onneksi ero viimein onnistui. Olen niin onnellinen kun saa elää yksin eikä tarvitse katsella sellaista lapsellista kaljanlipittäjää!
Itse en enää ikinä ota miestä joka kaljoittelee, saati käy baareissa ja ottaa kännejä. Ei kiitos, se on nähty jo se.
..mun mies ei käy baarissa, kavereita ei ole, itseriittoisuus on kaverit häivyttänyt, on niin cool, että vaimokin on vain virallisesti nimetty, mihinkään muuhun ei minua tarvita kuin kodin pyörittämiseen, harrastukset menee kodin edelle, hoidan kodin kaikki asiat, myös rahatalouden ja kulut omalla palkallani! Tyhmähän olen kun näin menettelen, mutta jotenkin säälin tätä narsistia ja ajattelen, että hän on kuitenkin perheenjäsen..!
Lilijilin... Minulla ei todellakan ollut kokemusta alkoholimiehestä.Olen aina ollut kilpaurheilun kanssa tekemisisssä ja siellä ei todellakaan pystynyt juopottelemaan. Luulisi jo näillä minunkin kilometreillä juomarin tunnistavan..mutta en vaan tajunnut ! Työnikin liippaa alkoperheitä.. mutta näin vain kävi minulle.
Tiedän kun juomaan tekee mieli niin kyllä ihminen on kekselijäs keksimään syitä miksi tarvii juoda... ja omaa huonoa omaa tuntoaan pönkittääkseen kehittää riidan ja tekee minusta syyllisen. Nyt en enään ole lähtenyt riittaan mukaan... en noteeraa .. menköön jos on mennäkseen...
tiedän että yksin elämä olisi monella tapaa helpompaa...
allulle sanoisin myös minä jollakin tapaa ajattelen että mieheni on perheen jäsen jota yritän tukea...
nyt on viikonloppu edessä ja sen ihmeellisyydet vielä koettavan.. eli en todellakan tiedä mitä ilta tuo tullessaan..joska tämän kerran yhteiset suunnitelmat toteutuisivat...
No, jos miehen mielestä naimisiin päästyä saa olla ihan oma itsensä, niin ole sitten sinäkin. Voit ottaa ihan rennosti ja soitella itsellesi pizzaa, ja mies tekee mitä lystää ilman perään soitteluita. Monet alkoholistimiehet varmasti haluavatkin jonkun sellaisen, joka yrittää pitää heitä ruodussa, niin saa sitten kapinoida juomalla salaa. Alkoholiongelman pitäisi kyllä olla hoidossa, jos avioliittoon haikailee, koska ne kuviot kyllä jo tunnetaan.
... Olen ehkä sittenkin se suurin ongelma itelleni ja avioliitolleni. Kun on niin vaikeata olla omaan napaan tuijottaja. Yritän tehdä toisen eteen asioita jotta toisella olisi helpompaa... ja siinä se meneekin päin prinkkalaa... toinen käsittää asiat väärin.. en halua palvelijana olla ja toivoisin että toinenkin laittaisi kortensa kekoon... ehkä annan sen kuvan toimillani että toinen saa olla tekemättä minä kun ne kumminkin teen. Miehenihän ei myönnä olevansa holisti, koska käy töissä ;)
ja eihän hänellä ole alkoholi ongelmaa minulla on... niin kyllähän minulla on ongelma kun hän juo... mutta ei kuulemma tarvi ottaa pulttia juomisesta..hän vaan nollaa stressin. Kysyinkin miten hän luulee minun sen nollaavan kun en pysty juomaan... minulla ei ole kuulemma sellasia stressijä kuin hänellä... senkin olen jo oppinut että lupaukset ovat sana helinää... Olenkin tässä miettinyt millasen parisuhde mallin annan lapsilleni ( osa jo omillaan rakentamassa elämäänsä ja viiminenkin vielä hetken asuu kanssamme).. en todellakaan toivo omien lapsieni elämää tälläiseksi.
Jos sinä et kykene järjestämään avioeroa, niin eroa ainakin 'henkisesti' liitosta, joka ei anna mitään muuta kuin huolta ja pahaa oloa.
Järjestä itsellesi oma elämä työn ja kotitöitten lisäksi ja väliin. Harrasta, matkusta, tee ihan mitä vain, mikä sinua kiinnostaa ja innostaa äläkä korvaasi lotkauta mieähen arvostelulle, sillä sitä tulee, kun hän huomaa muutoksen. Kun sinusta tulee oman elämäsi herra, eikä kotonasi asuvan keskenkasvuisen, ns. aikuisen ihmisen holhoaja, niin pelko ottaa otteen persuksistaan. Siinä vaiheessa sohvaperuna sitten joko alkaa muuttaa ajatuksen juokuaan tai menettää lopullisesti sen kontrollin, jonka luulee nyt itsellään olevan.
Jos miehesi ei huolehdi pätkän vertaa sinusta eikä suhteestanne, miksi sinä huolehtisit. Huolehdi sen sijaan oma elämäsi ja ajattelumaailmasi, asenteesi hyvään kuosiin, jolla jaksat pitää itsesi kunnossa, terveenä ja jatkaa ihanaa naisen elämää, jota löytyy kyllä muualta, jos kotoa ei.
Jotenkin on ollut vaikea tajuta, että voi olla tällästä elämää jossa toinen ei ajattele kuin itseään. Toisten hyvin voinnista viis. Tämän asian tajuaminen on vienyt minulta aikaa ja voimiakin.
Koska koti on minulle tärkeä niin olenkin tässä alkamassa tapetointia, jotta saan puuhata just sitä mitä haluan.. eli nyt aloittelen kodin kunnostusta.. kesken eräiset asiat pois päivä järjestyksestä. Ja kyllä olen aloittanut omaa elämäänikin eli kun haluan lenkkeillä kyläillä niin lähden ( en odottele kotona ruuan kanssa kun herra saapuu )
Olette moni oikeassa että minun täytyy tehdä niitä asioita joista itse pidän ja tulee hyvä olo.
Tässä taas eilen sain ryöppyä niskaani kuinka itsekäs olen .. kun kerrankin ehdotin että mennääs lenkille ja käydään paikallisessa yksillä..mieheni halusi neljällä..sanoin että tiet etten voi ottaa ku yhden..sinä otat just niin paljon kuin haluat... no ei menty baariin kun rupesin het määrään.. sanoin miehelleni että ostan ämpärin ja lapion jotta voi mennä hiekkalaatikolle kakkuja tekeen sen verran lapsellista touhua hän pitää.
en voi enään kuin ihmetellä hänen loputonta aihe skaala mistä yrittää riitaa haastaa. Sanoin miehelleni et on viinariippuvainen.. silloin tuli hiljaisuus.
Itseni mielestä on huonu juttu kun en enään viitsi suuttua, pahoittaa mieltäni..otan hänen ryöpytyksen vain sana helinänä...
Se mikä tässä on nyt lähi aikoina tullut selväksi mieheni yrittää kontroloida minua. kun käyn vanhalla äidilläni... ei mene kuin puoli tuntia niin mieheni soittaa koska tuun kotio... ja puolentunnin välein soittelee missä olen... no minä olen just sen aikaa äidilläni kylässä kuin tuntuu..sitä ei todellakaan estä kukaan.
Hän luulee että äidillä kyläily on tekosyy ja pelkää sinun olevan uutta miestä tapaamassa.
Toivottavasti lapsesi ei ole kärsinyt tämän ison poikalapsen tuittuilusta sinulle. Tai varmaan onkin, olet itsekin kärsinyt.
Mielestäni miehesi on härski hyväksikäyttäjä joka muutaman kuukauden jaksoi tsempata ja pitää yllä valheellisen hyvää kuvaa itsestään. Mutta oma elämäsi, omat päätöksesi..