Jumalan Profetian Henki on todistus Jeesuksesta!

Ilmestyskirjan ilmoitukseksi Herran suureen päivää eli valtakunnan tulemuksesta Pojan Jeesuksen palatessa suurella kirkkaudella ja voimalla pilven päällä.

Kavahdetaan epäjumalia!
277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Keitä ne episjumalat sitten ovat?Joitain pivien päällä olevia vääriä profeettoja vai?

Äänestä

epäjumalanpalvelusta ja Mammonan rakastamista, samoin kaikki muutkin epäjumalat ja maailmassa on paljon erilaisia herroja ja epäjumalia. Vain Jeesus on Herra Isän oikealla puolella ja tulee takaisin ja Isä on antanut profetiansa Herran suureen päivään liittyvistä asioista.

Autuaat kaikki, jotka tuntevat Nasaretilaisen Jeesuksen Immanuelina ja Kointähtenä ja Kuninkaana, eivätkä eksy mihinkään epäjumalanpalvelukseen edes itsensä osalta, sillä jokaisella on joku hallitsija elämässään.

Autuaat kaikki, jotka turvaavat Nasaretilaiseen Jeesukseen ja nimessään Isään Jumalaan, totisesti, sillä Herra johdattaa omiaan jotka rukoillen vaeltavat vaikka vajavaisesti ja välilä kompuroiden.

Ei eksytä epäjumaliin eikä maailmaa rakasteta, sillä on hengellistä haureutta ainoaa maan ja taivaan luonutta Jumalaa kohtaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Samoin Isä antoi kirjoitti:

Ilmestyskirjan ilmoitukseksi Herran suureen päivää eli valtakunnan tulemuksesta Pojan Jeesuksen palatessa suurella kirkkaudella ja voimalla pilven päällä.

Kavahdetaan epäjumalia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu