Mikä avuksi kun anoppi ja koko miehen perhe ahdistavat minua. En ole ollenkaan kiinnostunut käymään heidän luonaa, saatikka että he tulisivat kotiimme. En ole nyt nähnyt heitä yli pouleen vuoteen, eikä miehenikään ole käynyt heillä moneen kertaan tämän puolen vuoden aikana. He eivät myöskään ole kinnunneet meille tuloa. Minusta tuntuu että anoppini ei pidä minusta, siksi tämä etäisyys. Suhteemme alussa anoppi kävi meillä silloin tällöin.
Pitääkö miehen perheen kanssa olla tekemisissä kuinka paljon? Eikö vain voi elää omaa elämäänsä? Olenko huono ihminen jo anoppi ei pidä minusta? Mikä avuksi?
Pitääkö miehen perheen kanssa olla tekemisissä kuinka paljon? Eikö vain voi elää omaa elämäänsä? Olenko huono ihminen jo anoppi ei pidä minusta? Mikä avuksi?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaikea vastata, kun en tunne teitä kumpaakaan, sinua ja anoppiasi.
Onko jompikumpi huono tai hyvä... vai kumpikin huonoja tai hyviä...
Ei oikein selvinnyt nuo teidän taustat/välit, että mimmoset on.
Nuorempana ja viisaampana voisit ottaa kestohymyn huulillesi ja ottaa vastaa kaikki mitä tulee... toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Älä mieltäsi pahoita moisesta ja uniasi menetä.
ASENNE, se on tärkeä tässäkin.
Minäkin joskus lapsellisuuttani otín nokkiini monta kertaa, mutta nyt aikuistuneena en enää välitä.
Hyvää kesää sulle!
Ei ole olemassa absoluuttisen huonoja tai absoluuttisen hyviä ihmisiä, on vain ihmisiä.
Jos anoppisi mielestä olet huono (tai jos siis koet anoppisi mielestä olevasi huono), niin ei se tee sinusta objektiivisesti huono ihmistä!
Elä vain omaa elämääsi. Rakasta miestäsi, viihdy töissäsi/opiskeluissasi ja harrastuksisasi, viihdy ystäviesi kanssa jne.
Mitä vähemmän suot ajatuksia anopillesi, niin sen parempi. :)
Voisitkohan lakata murehtimasta. Myös vanhemmilla on aika huokaista lapsiensa huolista, ehkä anoppisi on huomannut, että hänen pojallaan on elämä kohdallaan. Silloin on aika elää omaa elämää. Meillä on kaksi perinnettä: joulu ja äitienpäivä. Joulupäivänä minulla on pöytä katettu, mutta aattona emme aina jaksa lähteä katsomaan edes lapsenlapsien juhlaa. Äitienpäivänä tarjoan kahvit. Olin yhden äitienpäivän ulkomailla töissä ja se oli lapsieni mielestä katastrofi, äiti ei ollut kahvia keittämässä, podin huonoa omaatuntoa. Neuvoisin sinua tekemään pari traditiota, vaikka koville ottaisi, jos lapsia tulee, se muuttaa käsityksiä.
Kiitos teille vastauksista. Mua on todellakin ahdistanu jo jonkin aikaa etäinen väli anoppiini ja koko mieheni perheeseen. En tiedä miksi asia ahdistaa minua niin paljon. En vain tunne että minulla olisi niin paljon yhteistä mieheni vanhempien kanssa. Ehkä tilanne muuttu kun hankimme omia lapsia, ja sitten voimme käydä yhdessä mummolassa. Onpahan sitten ainakin jotain sanottavaa.
älä ota kestohymyä huulillesi, älä hyväksy kaikkea mitä vanhempi ihminen sinulle sanoo tai tekee. ei se hiljaisuus auta, eikä myöntyminenkään vaan jossakin vaiheessa menee kuppi nurin. Itse jaksoin niin kauan hymyillä kun appi eli. apen kuoltua ei enää kiinosta käydä anoppilassa. ihmetyttää vaan miten se appi jakso melkein 50vuotta hymyillä ja myöntyä.
muista, että sinulla on vain yksi elämä ja siitä ei ole edes anopilla oikeutta viedä elämisen iloa. elämä tuo tullessaan suruja ja murheita ilman anopin ilkeilyäkin.