Taas yksi tapa suosia kirkkoa ilmi!

Tälläkin palstalla on vuosien varrella lueteltu lukematon määrä kirkon etuoikeuksia. Tänään YLEn radiouutisissa kerrottiin sellaisesta etuudesta, josta ainakaan minä en muista aikaisemmin kuulleeni. Se on ns. pappilapykälä.

Kirkolla on omistuksessaan lukuisa määrä vanhoja isoja pappiloita, jotka usein ovat pappien työsuhdeasuntoina. Niinpä keksittiin pappilapykälä, jonka perustella muistaakseni ennen vuotta 1961 rakennettujen asuntojen osalta, työsuhdeasunnon verotusarvo ei nouse enää 150 neliötä ylittävältä pinta-alalta.

Siispä, jos pappila on rakennettu ennen 1961 ja vaikkapa 200 neliötä asuinpinta-alaltaan, niin verotusarvo määräytyy ikään kuin siinä olisi vain 150 neliötä.

Loistava esimerkki siitä, kuinka kirkkoa varten räätälöidään lakeihin ihan omia pykäliä kirkkoa ja sen työntekijöitä suosimaan. Eihän valtion menetys varmaankaan ihan hirveän suuri ole, mutta periaatteellisesti aika merkittävä ja kirkon suosituimmuusasemaa kuvaava esimerkki tämä on.

Huono juttu on myös se, että on esim. Helsingissä jonkin verran yli 150 neliön "edustusasuntoja", joissa optiomiljonääri toimitusjohtajat asuvat. Hekin saavat saman edun tällaisesta hulppeasta työsuhdeasunnosta. Miksi tyytyä 150 neliöön, mieluummin 200 neliötä,kun verotusarvo on molemmissa sama.
6138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kirkolla on paljon maksavia jäseniä, jotka hyväksyvät kaikki kirkon toimet.
Ihmisillä on kummallinen käsitys, että luterilaiseen lahkoon pitää kuulua, vaikka uskonnonvapaus on ollut voimassa jo vuoden 1923 alusta.

Äänestä
  • Mieluummin luterilaiseen kirkkoon kuulun kuin vapaa-ajattelijoiden lahkoon.

    Äänestä

En ollut kuullut laista, mutta minusta se on hyvä. 150 neliön työsuhdeasunnon vertotusarvo on niin paljon, että aniharva pappi haluaa sellaisen ristikseen. Pappila on usein kunnan historian kannalta keskeinen paikka ja siksi olisi hyvä, että ne pysyisivät elävinä ja kunnossa.

Äänestä
  • Totta kai. Sinun mielestäsi kaikki lait, jotka on säädetty, räätälöity, antamaan kirkolle ja sen työntekijöille poikkeuksellisia etuja ovat hyviä.

    Äänestä

  • Juurikin näin. En ole minäkään tuollaisesta ennen kuullut, mutta jos näin saadaan vanhaa pappilakulttuuria hiukan säilytettyä, niin erittäin hyvä. 90% vanhoista pappiloista on nykypäivän mittapuilla epäkäytännöllisiä ja kalliita asuntoja, joten iloitsen jokaisesta, joka sellaiseen ryhtyy. Papin tuloilla (n. 2700 euroa/kk) ei lukaaleihin ole varaa.

    Äänestä

Ei tollasia räätälöityjä pykäliä kovin helposti laadita muille kuin kirkolle. Erittäin keinotekoista. Ja sitten kun ei kehdata kirjata lakiin, että se koskee vain ja ainoastaa pappiloita, niin sitten ökyrikkaat pomot saavat saman edun vaikka heillä olisi millä maksaa ja mällätä!

Tälläisiin typeryyksiin ja porsaanreikiin se johtaa kun kirkkoa suositaan, mutta kuitenkaan ei uskalleta sitä suoraan sanoa, ja rajata etua yksiselitteisesti pappiloihin. vaan keksitään tälläisiä keinotekoisia aikarajoja.Kaikki isot pappilat on ilmeisesti rakennettu ennen v.1961, mutta eivät ne ole ainoat ennen sitä rakennetut yli 150 neliön asunnot.

Sitä paitsi niinkin voi tehdä, että ostaa kaksi vierekkäistä asuntoa ja anoo lupaa yhdistää ne tekemällä väliseinään ovi. Jos talo on rakennettu ennen v. 1961, niin luulisin, että yhdistetyn asunnon rakentamisvuodeksi lasketaan sama vuosi. Sinne sitten vaan isokiho hulppeankokoiseen työsuhdeasuntoon asumaan halvalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


filezo kirjoitti:

Tälläkin palstalla on vuosien varrella lueteltu lukematon määrä kirkon etuoikeuksia. Tänään YLEn radiouutisissa kerrottiin sellaisesta etuudesta, josta ainakaan minä en muista aikaisemmin kuulleeni. Se on ns. pappilapykälä.

Kirkolla on omistuksessaan lukuisa määrä vanhoja isoja pappiloita, jotka usein ovat pappien työsuhdeasuntoina. Niinpä keksittiin pappilapykälä, jonka perustella muistaakseni ennen vuotta 1961 rakennettujen asuntojen osalta, työsuhdeasunnon verotusarvo ei nouse enää 150 neliötä ylittävältä pinta-alalta.

Siispä, jos pappila on rakennettu ennen 1961 ja vaikkapa 200 neliötä asuinpinta-alaltaan, niin verotusarvo määräytyy ikään kuin siinä olisi vain 150 neliötä.

Loistava esimerkki siitä, kuinka kirkkoa varten räätälöidään lakeihin ihan omia pykäliä kirkkoa ja sen työntekijöitä suosimaan. Eihän valtion menetys varmaankaan ihan hirveän suuri ole, mutta periaatteellisesti aika merkittävä ja kirkon suosituimmuusasemaa kuvaava esimerkki tämä on.

Huono juttu on myös se, että on esim. Helsingissä jonkin verran yli 150 neliön "edustusasuntoja", joissa optiomiljonääri toimitusjohtajat asuvat. Hekin saavat saman edun tällaisesta hulppeasta työsuhdeasunnosta. Miksi tyytyä 150 neliöön, mieluummin 200 neliötä,kun verotusarvo on molemmissa sama.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu