Mitä pidätte George Harrisonista kitaristina?
Minusta luovin kitaristi kautta aikojen. Ei soittanut kovin montaa "turhaa" sooloa uskomattoman laajan Beatles- (eikä myöskään soolo-) tuotantonsa aikana.
Melodisempia riffejä, fillejä ja sooloja saa hakea.
Joskus yksinkertainen oli paras ratkaisu; kuten riffit It Won't Be Longissa, Somethingissä, In My Lifessä jne. Tai vaikkapa soolo A Hard Day's Nightissa.
Monimutkaistakin kitarointia George tuotti, kuten vaikkapa Yer Bluesissa, If I Needed Someonessa, Everybody's Got Something to Hide Except Me and My Monkeyssa, My Sweet Lordissa (slide), tai vaikkapa koko Abbey Road-levyllä.
Beatles oli kokonaisuudessaan niin melodinen bändi, että myös Georgelta vaadittiin loistavaa tyyli- ja melodiantajua.
Beatles mahdollisti kaikki myöhemmät rock-bändit, kuten Led Zeppelinin, Creamin, Black Sabbathin, Guns and Rosesin jne. Nämä bändit ovat itse sen julkisesti myöntäneet. Beatlesin omassa musiikissa on kuultavissa myös kaikkia näitä. Monelle tulee yllätyksenä kuinka se Suomessa kuuluisin alkuaikojen rakkauslaulu-Beatles muuttuukin
maailman ensimmäiseksi hevimusiikiksi(Helter Skelter),
maailman ensimmäiseksi funkahtavaksi(Come Together),
funkiksi(Lennonin soolobiisi What You Got), maailman ensimmäiseksi rapiksi(Lennonin soolobiisit Gimme Some Truth ja Sunday Bloody Sunday),
maailman ensimmäisiksi rock-balladeiksi (Yesterday, And I Love Her) jne.
ja usein niissä oleellisin elementti oli juuri kitara.
George Harrison oli rockin edelläkävijänä Zeppelin-tyylisessä rankassa sähkökitaroinnissa, akustisessa, nylonkielisessä klassisen musiikin elementtejä hyödyntävässä kitaroinnissa, 12-kielisen käytössä, slidessa (, jonka mestariksi Georgea on hyvällä syyllä kutsuttu) jne. jne.
P.S. Tiesittekö, että monessa Beatlesin kappaleessa soolokitaran hoitaa myös basisti Paul ja komppikitaristi John? Näitä ovat mm. Helter Skelter, Taxman ja Good Morning Good Morning (Paul) ja Get Back ja You Can't Do That (John).

Vastaukset 2
Vanhimmat
Beatles oli taidoiltaan niin mahtava. Enkä tarkoita nyt pelkkiä soittotaitoja, olihan Paulkin omiensa sanojen mukaan kehno pianisti vaikka soitteli Martha My Dearin kaltaisia kappaleita tuosta vain.
Taidoila tarkoitan myös sävelkorvaa ja tylitajua. Studiokikat ovat nerokkaita, kuten mainitsemasi Yer Bluesin nauhoitus varastossa nouseekin juuri sen takia White Albumilla yhdeksi lempikappaleeksi. Tiivis tunnelma.
Sgtpepperin kikat lienee maailmankuuluja. Vaikka Martinia pidetäänkin arvossaan Sgt:n kohdalla, ei Beatlesiä sovi unohtaa. Yhtyeen (lähinnä Paulin) ideoihinhan koko levy perustui. Martin vain hommasi äänet.
Kuitenkin ottaen huomioon Johnin tärkeyden Beatlesin perustamisessa, ja Paulin yhteistyönä tekemien hitien mukaan, lempi Beatlekseni nousee Paul. Parhaimkmat Beatlesin kappaleista on Paulin käsialaa ja arvostan miehen tekoja Beatlesin jälkeenkin. Teki Beatlesin tasoista musaa soolourallaan ja Wingsin kanssa.
Kylähän tuo "hiljainen beatle" osaa soittaa ja myös sanoittaa, säveltää jne. tarpeen tullen. Kitaran lisäksi hän soitti sitaria (hmm kirjotetaankohan noin) hyvin. ja lisäksi molempia monipuolisesti erilaisissa kappaleissa.
Varsinkin loppuvaiheessa Paul ja John tekivät kappaleita käytännössä kokonaan itse soittamista myöten, mutta laitettiin kuitenkin Beatlesin yhteislevylle. (esim. Ringo ja George oli poissa hetken aikaa jolloin Paul soitti rummut, kitaran pianon ja basson) Lisäksi jossain kappaleissa, kuten While My Guitar Gently Weeps, soolon soitti Eric Clapton.
Kaiken kaikkiaan Beatles on mahtava yhtye, joka tuotti mahtavaa musiikkia, joka kestää vielä vuosia