Mitä pidätte George Harrisonista kitaristina?
Minusta luovin kitaristi kautta aikojen. Ei soittanut kovin montaa "turhaa" sooloa uskomattoman laajan Beatles- (eikä myöskään soolo-) tuotantonsa aikana.
Melodisempia riffejä, fillejä ja sooloja saa hakea.
Joskus yksinkertainen oli paras ratkaisu; kuten riffit It Won't Be Longissa, Somethingissä, In My Lifessä jne. Tai vaikkapa soolo A Hard Day's Nightissa.
Monimutkaistakin kitarointia George tuotti, kuten vaikkapa Yer Bluesissa, If I Needed Someonessa, Everybody's Got Something to Hide Except Me and My Monkeyssa, My Sweet Lordissa (slide), tai vaikkapa koko Abbey Road-levyllä.
Beatles oli kokonaisuudessaan niin melodinen bändi, että myös Georgelta vaadittiin loistavaa tyyli- ja melodiantajua.
Beatles mahdollisti kaikki myöhemmät rock-bändit, kuten Led Zeppelinin, Creamin, Black Sabbathin, Guns and Rosesin jne. Nämä bändit ovat itse sen julkisesti myöntäneet. Beatlesin omassa musiikissa on kuultavissa myös kaikkia näitä. Monelle tulee yllätyksenä kuinka se Suomessa kuuluisin alkuaikojen rakkauslaulu-Beatles muuttuukin
maailman ensimmäiseksi hevimusiikiksi(Helter Skelter),
maailman ensimmäiseksi funkahtavaksi(Come Together),
funkiksi(Lennonin soolobiisi What You Got), maailman ensimmäiseksi rapiksi(Lennonin soolobiisit Gimme Some Truth ja Sunday Bloody Sunday),
maailman ensimmäisiksi rock-balladeiksi (Yesterday, And I Love Her) jne.
ja usein niissä oleellisin elementti oli juuri kitara.
George Harrison oli rockin edelläkävijänä Zeppelin-tyylisessä rankassa sähkökitaroinnissa, akustisessa, nylonkielisessä klassisen musiikin elementtejä hyödyntävässä kitaroinnissa, 12-kielisen käytössä, slidessa (, jonka mestariksi Georgea on hyvällä syyllä kutsuttu) jne. jne.
P.S. Tiesittekö, että monessa Beatlesin kappaleessa soolokitaran hoitaa myös basisti Paul ja komppikitaristi John? Näitä ovat mm. Helter Skelter, Taxman ja Good Morning Good Morning (Paul) ja Get Back ja You Can't Do That (John).

Vastaukset 4
Vanhimmat
VARSINKIN RINGO STARRIN JÄLKEEN.
George-vainaa on todellakin maailman aliarvostetuin kitaristi.Soitti tyylikkäitä ja tajuttoman hienoja juttuja.Hatts of to G.Harrison!
Kävin 70-luvulla leffassa katsomassa
Bangla Desh konsertin.Harrison oli hyvä.
Muita esiintyjiä oli Ringo,Clapton.Ravi Shankar
ynm. Harmi kun kyseistä leffaa ei saa videolle.
Beatles Fani.
Musta Harrison oli loistava kitaristi. Vaikka hän olikin hiljainen, hän teki myös upeita kitara sooloja ja upeita biisejä kuten Here comes the Sun ja Something. Hän oli myös monen teini-tytön lempi-beatle tummanruskeine silmineen. Katsoin joulun alla TV1 George Harrisonin muisto-konserttia ja lopussa kyynelehdin niin paljon, että teksteistä oli vaikea saada selvää. Hän on ehdottomasti minun lempi-beatle Johnin rinnalla. :)