Kirjavinkki lauantai-illan ratoksi

Lukupiiriläinen

Hanna.Riikka Kuisman viime vuonna ilmestynyt "Sydänvarjo" on aivan helvetin hyvä kirja. Se on paitsi onnistunut kuvaus syrjäytyneisyydestä, myös aivan käsittämättömän hieno rakkaustarina jota lukiessa tälaiselle karskillekin miehelle tuli kyynelsilmaan. Kirjan päähenkilöt apatiaan vajonnut entinen alkoholisti ja panomies Anton ja työtön entinen huora Kerttu ovat stalkereita. Molemmat kyttäävät ja varjostavat Antonin entistä tyttöystävää Susannaa, jota itseään rumana ja mitättömänä pitävä Kerttu ihailee ja jota Anton vääristyneiden muistikuviensa takia kaipaa.
Uskomaton suoritus kirjailijalta luoda nämä todella sympaattiset stelkkeri-hahmot. Heidän Stalkkaamisensa kohde keskiluokkainen menestyjä Susanna puolestaan muuttuu koko kirjan ajan aina vastenmielisemmäksi ja vastenmielisemmäksi.

Harvoin olen kirjaa lukiessa tuntenut itseäni niin onnelliseksi, kun onnettomat ja yksinäiset Anton ja Kerttu kirjan lopussa löytävät toisensa. Tästä lopusta huolimatta kirja ei ollut yhtään imelä vaan hyvin tarkka kuvus syrjäytyneistä ihmisistä. Kirjailija oli hienosti ymmärtänyt miten eri tavalla miehen ja naisen syrjäytyminen ja itsetunnon murskautuminen meidän kulttuurissamme tapahtuu.

Suosittelen lämpimästi!

http://www.like.fi/kirjat/sydanvarjo

4

126

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosimies(tm)

      Lukeminen on homojen hommaa.

    • Kuinka kukaan mies

      joka ei ole panomies voi olla tyytyväinen loppuratkaisuun jossa panomies saa naista?

    • En lue kirjoja

      Katson mieluummin elokuvia

    • Hei kiitti vinkistä, kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! :) Näyttää jopa olevan oman lähikirjastoni hyllyssä. Menen heti huomenna lainaamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe