Nyt on pakko alkaa purkaa itseään jo tännekin kun on niin paha olo. tarkoitus olisi nyt vihdoin jättää aviomieheni jota olen yrittänyt jaksaa sietää v.-85 asti.
Mieheni isä eli appiukkoni on varsinainen piru anopille mutta ei se anoppikaan mikään ystäväni ole koskaan ollut. Sanoin jo vuosia sitten ensimmäisen kerran miehelleni että minusta ei sitten tule sellaista työn orjaa kuin sinun äitisi on. Lopputulos tänä päivänä alkaa olla kuitenkin hyvin lähellä sitä. Anoppi ei ole jostain syystä lähtenyt mutta minä lähden. Olen yrittänyt jaksaa niin kauan että saan kaikki lapset maailmalle ja enää on yksi kotona. Hän tulee isänsä kanssa erinomaisesti toimeen joten lähtölaskenta on alkanut, luultavasti minä lähden ennen viimeistä lasta.
Olen sairastunut mieheni vuoksi vaikeisiin mielenterveyden häiriöihin ja nyt juuri myös fyysisesti. Pahan oloni vuoksi olen lihonut niin paljon että sain verenpainetaudin ja nyt ihan juuri todettiin diabetes. Myös sydämessä on jotain vikaa. Olen syönyt suruuni ja itseni sairaaksi. Yhden ihmisen vuoksi.
Kerronpa vähän mitä tänne kuuluu päivittäin.
Olen sairaseläkkeellä ja siksi minä olen laiska ihminen ja nukun aamuisin liian myöhään. En siivoa 200 neliön taloa koskaan kunnolla vaan minulle pitää siitä erikseen mainita. kaupasta tuon aina vääriä tuotteita enkä koskaan huomioi mieheni tarpeita. Pyykinpesusta minua pitää huomauttaa jatkuvasti, en hoida kuulemma niitä kuten pitäisi. Tänään sain kuulla että en ole laittanut kunnon ruokaa viikkoon (olen ollut auttelemassa erästä ihmistä mutta ruokaa on ollut joka päivä). Minulle naureskellaan ylipainostani ja muistakin ulkoisista asioistani. Olen ottanut kaksi kissaa ilman miehen lupaa (molempiin pyysin erikseen luvan ja sain sen ). Minun mieli-tv-ohjelmilleni ivaillaan ja ihmetellään mitä sontaa katson telkusta. Kun käyn kylässä jo kotoa muuttaneilla lapsillani niin siitä mökötetään kuin olisin tehnyt jotain hirveän pahaa. Sauna on väärin lämmitetty. Yleensä ottaen KAIKKI on väärin tehty. En tiedä tällä hetkellä yhtäkään asiaa mikä olisi tehty hyvin ja oikein.
Jonkin aikaa sitten tajusin että mieheni taitaa olla narsisti. En ole kuitenkaan siitä ihan varma. Toinen vaihtoehto on masennus ja sen tuottama viha.
Minä olen vahva luonne ja laitan aina vastaan ja siitäkös hän vasta raivostuukin.
Mutta vaikka olen ollut vahva niin itsetuntoni on nyt mennyt kokonaan. En myöskään osaa lähteä tästä pois vaikka haluaisin niin kovasti joka hetki. Haaveilen vaan omasta asunnosta ja siitä ettei minua enää kukaan mitätöisi.
Mutta mistä saan voimaa lähteä, nyt, heti ?
Mieheni isä eli appiukkoni on varsinainen piru anopille mutta ei se anoppikaan mikään ystäväni ole koskaan ollut. Sanoin jo vuosia sitten ensimmäisen kerran miehelleni että minusta ei sitten tule sellaista työn orjaa kuin sinun äitisi on. Lopputulos tänä päivänä alkaa olla kuitenkin hyvin lähellä sitä. Anoppi ei ole jostain syystä lähtenyt mutta minä lähden. Olen yrittänyt jaksaa niin kauan että saan kaikki lapset maailmalle ja enää on yksi kotona. Hän tulee isänsä kanssa erinomaisesti toimeen joten lähtölaskenta on alkanut, luultavasti minä lähden ennen viimeistä lasta.
Olen sairastunut mieheni vuoksi vaikeisiin mielenterveyden häiriöihin ja nyt juuri myös fyysisesti. Pahan oloni vuoksi olen lihonut niin paljon että sain verenpainetaudin ja nyt ihan juuri todettiin diabetes. Myös sydämessä on jotain vikaa. Olen syönyt suruuni ja itseni sairaaksi. Yhden ihmisen vuoksi.
Kerronpa vähän mitä tänne kuuluu päivittäin.
Olen sairaseläkkeellä ja siksi minä olen laiska ihminen ja nukun aamuisin liian myöhään. En siivoa 200 neliön taloa koskaan kunnolla vaan minulle pitää siitä erikseen mainita. kaupasta tuon aina vääriä tuotteita enkä koskaan huomioi mieheni tarpeita. Pyykinpesusta minua pitää huomauttaa jatkuvasti, en hoida kuulemma niitä kuten pitäisi. Tänään sain kuulla että en ole laittanut kunnon ruokaa viikkoon (olen ollut auttelemassa erästä ihmistä mutta ruokaa on ollut joka päivä). Minulle naureskellaan ylipainostani ja muistakin ulkoisista asioistani. Olen ottanut kaksi kissaa ilman miehen lupaa (molempiin pyysin erikseen luvan ja sain sen ). Minun mieli-tv-ohjelmilleni ivaillaan ja ihmetellään mitä sontaa katson telkusta. Kun käyn kylässä jo kotoa muuttaneilla lapsillani niin siitä mökötetään kuin olisin tehnyt jotain hirveän pahaa. Sauna on väärin lämmitetty. Yleensä ottaen KAIKKI on väärin tehty. En tiedä tällä hetkellä yhtäkään asiaa mikä olisi tehty hyvin ja oikein.
Jonkin aikaa sitten tajusin että mieheni taitaa olla narsisti. En ole kuitenkaan siitä ihan varma. Toinen vaihtoehto on masennus ja sen tuottama viha.
Minä olen vahva luonne ja laitan aina vastaan ja siitäkös hän vasta raivostuukin.
Mutta vaikka olen ollut vahva niin itsetuntoni on nyt mennyt kokonaan. En myöskään osaa lähteä tästä pois vaikka haluaisin niin kovasti joka hetki. Haaveilen vaan omasta asunnosta ja siitä ettei minua enää kukaan mitätöisi.
Mutta mistä saan voimaa lähteä, nyt, heti ?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kylläpä miehesi on varsinainen ihmemies kun hänen syytään on sinun lihomisesi, verenpaine,diabetes, mielenterveyden häiriöt varmaankin myös se että olet sairaseläkkeellä.
Olet ottanut kaksi kissaa ilman miehen lupaa (mutta kuitenkin kerrot molempiin pyysin erikseen luvan ja sain sen).
Kerrot että "olen vahva luonne" ja samalla kerrot että haaveilet omasta asunnosta mutta et vain osaa lähteä pois.
Kaikenkaikkiaan sekava kirjoitus jonka perusteella uskaltaisin suositella ammattiauttajan (psykiatria) apua.
ap
Lähde ja äkkiä niin saat terveytesi takaisin ja paha mielesi muuttuu hyväkisi. Lannistustasi odottava miehesi saa nähdä että sinä olet ihminen ja jaksat elää omaa elämääsi. LÄHDE
Olist heti alkuun lopettanut sellaisen tekemisen mistä tulee sanomsita ja sanonut että teeppä itse niin sinun ei olisi tarvinnyt kohta tehdä mitään. Olisit hommannut itselle harrastuksia ja laittanut miehen hoitamaan lapsia niin asia olisi muuttunut nopeasti että silleen. Lahdeppä lomalle johnkin viikoksi ja puhelin kiinn niin saat nopeasti omat jatukset kasaan ja saat tehdä niinkuin huvittaa ja kunto paranee kun kuntoilet säännöllisesti. Sinun olisi nuorenpana pitänyt syömisen sijään harrastaa vaikka maratonjuoksua niin nut olisit kunnossa.
Moro,
Ota se ero nyt ja jätä kaikki. Älä ole mitään vailla siitä kodistasi mitä et tunne enää omaksi kodiksesi. Koska miehesi on osaava ja pärjää lastensakin kanssa niin mikä siinä, sanot vaan perheellesi että nyt et enää jaksa.
Vuokraa ensin kalustettu asunto ja pikkuhiljaa kun olet saanut itsesi kasaan ja varmasti myös parantunut sairauksistasi hankit oman mieleisesi asunnon ja kalustat sen kuten haluat.
Itselläni oli sama tilanne, vaikkakin lapset jo aikuisia, tilanne meni niin pitkälle että yritin riistää hengen itseltäni. Nyt olen asunut itsekseni yli viisi vuotta ja elämä on ihanaa.
Sinulle joka ehdotit minulle ammattiauttajan apua niin voin kertoa että kaikki sellaiset on jo kahlattu läpi, myös sairaalajakso on takana. Lääkitykset on siis kunnossa, muuten olisin jo tehnyt itsemurhan ajat sitten. Niitäkin olen yrittänyt kaikkiaan kolme kertaa.
Kuten sanoin niin olen vahva ihminen ja tarkoitan sillä sitä että sanon vastaan ja pidän oman mielipiteeni, en alistu. Mutta siitä huolimatta minulta on viety oma tahto ja itsetunto. Juuri siksi en ole tästä helvetistä päässyt kahlaamaan pois.
Tarkoitan tällä että en ole hiljainen hiirulainen joka alistuu. Meillä siis huudetaan kun riidellään, molemmat toisilleen. Mieheni ei saa millään minua alistumaan vaikka kovasti on sitä vuosia yrittänyt.
Mies ei hae eroa vaikka mikä olisi. Olen sitä toivonut että kun hän tekisi sen aloitteen niin siitä olisi helppo jatkaa. Olen toivonut että tulisi "toinen nainen".
No katsotaan nyt jos saisin tässä jostain voimia ja löytäisin asunnon itselleni.
Kai minulla on vielä jokin vuosi aikaa viettää onnellistakin elämää...
Olet varmasti vahva ihminen, mutta väittäisin, että olet alistettu. Olet julmassa suhteessa jossa sinua alistetaan henkisesti jatkuvasti. Mm. mikään mitä teet ei ole oikein.
Kärsit mielenterveysongelmista lähinnä sen takia, että mies on murentanut itsetuntosi olemattomiin. Olet jopa yrittänyt itsemurhaa - useammin kuin kerran.
Et saa itseäsi lähtemään suhteesta, jossa sinua satutetaan - tahto tehdä oman onnellisuuden eteen töitä, on kadonnut.
Olisi ehkä hyvä myöntää itselleen tosiasiat, sitten niitä voi ihan oikeasti ja konkreettisesti lähteä korjaamaan. Sanoisin, että ainoa hetki on nyt. Tällä hetkellä elät "sitten kun - elämää". Ethän halua myöhemmin elää "olisi pitänyt - elämää"?
Tein juuri noin kun edellinenkin. Sain aivotulpan jonka hoitoon meno viivästyi koska mies ei halunnut viedä minua ajoissa.
Sitä ennen meillä oli myös tuota kaupasta ei koskaan oikeita ruokia. ym.
Parasta sairaanakin on että stressin saa poistettua kun ei ole enää stressiä aiheuttavan ihmisen lähellä.
Tuo diabetes ja muut ongelmat . Oletko kokeillut karppausta. ihan oikeesti se toimii tämmöisillä liian laiskoilla lihavilla emännillä kiitettävästi.
Mistä näitä provosoivia "täydellisiä" ihmisiä oikein tulee? Olen vilpittömän onnellinen niiden ihmisten puolesta joilla on toimiva avioliitto ja oikea vastaus kaikkeen. Mutta samalla on käsittämätöntä tuollainen täydellinen empatian puute. Tässä maassa on ihan oikeasti paljon ihmisiä, jotka elävät oikeasti huonossa suhteessa, kärsivät perheväkivallasta tai sen pelossa, alistuvat ja kärsivät hiljaa. Ja miksi? Juuri tuonkaltaisten ihmisten takia.
Ja aloittajalle... Jos tarvitset oikeasti tukea, älä kirjoita tälläiselle palstalle, minne tuntuu kerääntyvän ne oikeasti mielenterveysongelmaiset miehesi kaltaiset sadistit, jotka saavat suunnatonta nautintoa ihan vaan toisen lyttäämisestä! Täällä on paljon myös meitä, jotka ymmärrämme tuskaasi hyvin, mutta valitettavasti se ei ihan korvaa noita loukkauksia mitä täältä sataa! Jaksamista sinulle...
Huh! Kuulostaa melkeinpä omalta,nyt onneksi jo entiseltä,elämältäni.Olin niin onneton ja huono kaikessa exn mielestä.Ohjelmat,mitä olisin mielelläni katsonut,tv:stä olivat sontaa eikä niitä sit katseltu ennenkuin hommasin toisen telkkarin.Mitätöintiä ja naureskelua sukulaisten edessä.Vieläkin,vaikka erosta 7v,tunnen itseni mitättömäksi ja poden huonoa itsetuntoa.Miesten suhteen olen edelleen onneton.En ollenkaan koe olevani viehättävä.Sanoihan ex,ettei minua kukaan enää huoli tässä kunnossa.Oikeassa olikin.Ei kukaan halua pullukkaa naista.
Mutta silti olen onnellisempi yksin kuin alistavassa suhteessa.Saan mennä ja tulla ilman meriselityksiä,miksi tulen töistä 15min myöhemmin kuin yleensä.Sain selittää,ettei aina voi lähteä juuri kuin työvuoro paperissa lukee.Ei,vaikka ollaankin 3-vuorossa..Ei mennyt perille selitys..Ex epäili pettämisestä jatkuvasti..Ällöttävimpää oli,että olisi pitänyt antaa hänen"tarkastaa" olinko ollut jonkun kanssa..Yäk! Sellaista en kenellekään toivo! Nöyryytystä päivästä toiseen..Ahdistavaa ja masentavaa elämää..Vapaat ahdistivat,kun tiesi,että toinen valittaa koko ajan ja on pahalla päällä ja huutaa..
Toivon,että saat itsesi irti tuollaisesta suhteesta..Tulet nauttimaan vapaudestasi,kunhan saat kovetettua itsesi,ettei toinen enää satuta sinua puheillaan..Tsemppiä! Olen kyllä käytettävissäsi,jos haluat jutella:)
Tseppiä teille kaikille. Olette jokainen aivan ainutlaatuinen ja upea ihminen. Minä olen juuri riuhtaisemassa itseni irti 20 vuotta kestäneestä liitosta. Onneksi on ihanat vanhemmat, jotka auttavat näin alkuun eli takaavat pienen lainan jonka turvin voin muuttaa pois yhteisestä kodistamme. Ei elä tule helppoa olemaan, mutta ainakin saan tehdä juuri sitä mitä haluan eikä kukaan kiellä tekemästä.
Voima lähteä ON sinussa. Anna sen tulla vain ulos.
Perheen sisäinen stressi saa kenet tahaansa huonovointiseksi, sekä henkisesti että fyysisesti. Saat nähdä että päästyäsi "omaan tupaan, omaan lupaan" stress väheneen, innostus kohottaa omaa kuntoa nousee ja sairaudet alkavat karttaa sinua.
Liikunnalla ja jumppaamalla lihakset kuntoon ja läskeistä eroon, vähäkalorisella ja kunnon ruokavaliolla diabetes historiaan ja yleiskunnon kohottua koko olemuksesi uusiutuu.
Tämä ei tapahdu hetkessä, kestihän se vuosia sinun tulla nykyiseen lahoon tilaan, mutta päättäväisyydellä ja itsekurilla sinä AIVAN VARMASTI saat itsesi superkuntoon.
Liity jumppakerhoon, kävelijät oy :) , tai mene punttisalille, auttaa paljon kun on taustatukijoita.
Pystyt siihen! Pidä meidät ajan tasalla, haluamme tukea sinua omalla tavallamme.
Kiitos teille empatiasta, ihan tippa tuli silmään ;) Olinkin aika kauhuissani varsinkin tuosta yhdestä kommentista jossa joku epäili ettei mieheni olisi ollenkaan aiheuttanut minulle näitä kaikkia sairauksia. Ja eihän se niin menekään vaan niin että kun ensin hajoaa pää niin siitä seuraa ruualla lohduttautuminen josta taas seuraa fyysisiä sairauksia. Mistä sitten kaikki johtuu on juuri tämä avioliittohelvetti ja siinä sen toinen osapuoli. Jos joku ei tuota tajua niin ihmettelen kyllä ! Epäilen että moisen kommentin on heittänyt juuri sellainen ihminen joka alistaa toista ihmistä.
Uskon että kun tästä saan revittyä itseni irti niin alan laihtumaan ihan luonnostaan ja sitä myötä nuo sairaudetkin helpottaa. Kun nyt vain saisin irroitettua itseni tästä. Kun se pelko hiipii aina sisuksiini että kestänkö sen eron ja muuttamisen aiheuttaman konfliktin mikä tulee kun lähden. Pelkään sitä ihan hirvittävästi :( Pelkään että saan sellaiset raivot päälleni etten sitä kestä. Pitäisi lähteä salaa mutta luulen ettei sekään auta, huutoa tulee joka tapauksessa. Oikeastaan tarvitsisin tähän jonkun ulkopuolisen ihmisen apua, joka antaisi minun lähteä ihan rauhassa. Narsistien uhrit ovat juuri tällaisia kuin minäkin, eivät uskalla lähteä. Sitä pelkää jotain mutta ei tiedä mitä. Väkivaltainen mieheni ei kuitenkaan ole, muuta kuin henkisesti.
Jostain pitäisi nyt vaan saada se uskallus.
Tiedän mitä on elää narsistin kanssa, en ole itse ollut sellaisen kanssa parisuhteessa mutta äitini on ja olen joutunut kestämään sitä. Ensinnäkin tämä mies on alkoholisti, hän on niin sanottu tuurijuoppo. Hän on muka aina oikeassa eikä koskaan voi myöntää olleensa väärässä. Hän saa mitä haluaa, eli silloin kun hän haluaa uuden puhelimen hän saa sen ja myy sitten kun on känissä saadakseen rahaa juomiseen. Kaikkiaan hän on myynyt 4 puhelinta, paljon DVD-elokuvia, miniläppärin, streot, navigaattorin, koruja jne..
Hän käy kyllä töissä mutta aina uuden ryyppykauden alkaessa hän " polttaa sillat takanaan " eli hänellä ei ole saumaa päästä samaan työpaikkaan. Ihmettelen kyllä miksei näissä firmoissa sana kulje ettei häntä kannata ottaa töihin. Hänen takiaan äidilläni ei ole luottotietoja koska hän on joutunut ottamaan lainaa vuokriin,laskuihin ja etenkin miehen juomiseen. Rahat eivät ole riittäneet mihinkään. Jouduin kestämään 3 vuotta sitä ja äitini elää hänen kanssaan edelleen. Miehellä on kaksi lasta joista hän ei ole koskaan välittänyt eikä maksanut elatusmaksuja, hänelläkään ei ole luottotietoja.
Jos minä olisin sinä lähtisin ja jättäisin kaiken. Toivon että pääset eroon hänestä !!
Mykistyin kuin luin tämän ketjun. Luulin että olen kovia kokenut, mutta huomaan, että on vielä kamalampia kohtaloita.
Ensinnäkin, toivon teille kaikille rakkautta. Ehkä ette sitä nyt koe ansaitsevanne, mutta tulevaisuudessa kyllä. Olette jaksaneet rakastaa vaikka siihen ei ole ollut mitään aihetta. Jostain tulta kirjoitusten lomasta huokuu, että teissä (ja sinussa aloittaja) on sitä tervettä ydintä. Te olette joustaneet, antaneet periksi, koettaneet ymmärtää ja vaikka se on maksanut teille paljon, olette tehneet sen kaiken minkä ihminen vain voi tehdä.
Irti repinen, uuden aloittaminen ei ole helppoa. Itsensä rakentaminen sellaiseksi kuin oikeasti olette, on pitkä tie. Jossain syvällä on kuitenkin sitä hyvää, mitä nyt voitte kasvattaa. Tehkää itsestänne se, jota voitte rakastaa! Unohtakaa kaikki negatiivinen, opetelkaa kertomaan missä olette olleet hyviä ja onnistuneet. Eivät ne aluksi löydy, mutta kyllä niitäkin aiheita on.
Purkakaa tuo viha, kirjoituksin, liikunnalla tai muulla toiminnalla. Näyttäkää että osaatte, kykenette ja pystytte. Jos ette muille, niin ainakin itsellenne. Askel kerrallaan. Älkää tuhlatko sitä vanhaan ja menneeseen liikaa. Jos kumppanilla on ollut taipumusta narsismiin, älkää antako hänelle enää sitä palkintoa että vielä vihan avulla hän hallitsee teitä.
Voimaa löytyy teistä itsestänne. Uskokaa että elämä kantaa. Ottakaa vastoinkäymiset haasteena, joista selviätte. Jos olette kerran selvinneet tuollaisesta liitosta, miksi ette selväisi erosta? Otatte ja pakkaatte laukut ja lähdette. Ystävien luo, hotelliin, tai vaikka turvakotiin. Ottakaa kaikki apu vastaan. Älkää turhaan epäröikö vaikka joku väheksyy, voi yllättäen löytyä se todellinen ystäväkin. Ottakaa yhteyttä kaikkiin ammattilaisiin, soittakaa, kysykää.
Rukoilen kaikkien puolesta, ja etenkin sinun aloittajan. Meillä on oikeus elää myös ihmisarvoinen elämä – onnellisina kukin tavallaan!
"olette kerran selvinneet tuollaisesta liitosta, miksi ette selväisi erosta? Otatte ja pakkaatte laukut ja lähdette"
No nimenomaan! Itsekin ajattelin miten kamala erostani tulee. Tulihan siitä, mutta selvisin, todella nopeastikin kunhan laitoin tuumasta toimeen. Ap:lle suosittelen turvakotia, koska hänen miehensä on aivan mahdottoman pelottava.
Niin, ei yksin kannata jäädä. Avioerohakemuksen voi pistää vireille seuraavasti:
http://www.lakiopas.com/lakitietoa/avioero/
Ainakin jos epäilet, että mies voisi käydä fyysisesti vaaralliseksi, kannattaa muuttaa vain ilmoittamatta pois ja mennä tuntemattomaan paikkaan. Puhelimesta akku pois ettei voida jäljittää (en nyt tiedä, miten helppoa se jokapojalle olisi) ja osta prepaid, niin et joudu ottamaan vastaan yhtäkään puhelua tai tekstaria. Eipähän pääse uhkailemaan tai maanittelemaan. Kerralla vain eroon eikä mitään riitelyäkään enää. Hoitakoot nuo selvittelymiehet kaiken niin ettei tule suoraa kontaktia. Uuteen asuntoon (jonka osoite mahd. salainen), joka ei samassa kaupungissa, tietysti turvalukko ja hälytinjärjestelmä. Minusta on hyvä, että kaikki on mietitty ja tehty valmiiksi ongelmat ennakoiden.
En usko että mies käy fyysisesti vaaralliseksi, ei ole yhtään sellainen. Mutta ihan varmasti hänellä voimistuu tämä narsistinen piirre ja yrittää kaikin keinoin saada minut maanrakoon henkisesti. Tähän kuuluu huutamista, mitätöimistä pärjäämiseni kanssa, mykkäkoulua jne...unohtamatta sitä että minulle pitää jatkuvasti muistuttaa siitä kuinka mielisairas ihminen olen koska minulla on noita mielen sairauksia kuten ahdistuneisuus ja masennus. Tätä kaikkea pelkään koska voimavarani ovat todella vähissä. pelkään sitä että hän saa minut luhistumaan henkisesti ja en jaksakaan irrottautua.
Aion muuttaa kyllä samaan kaupunkiin eikä minun tarvitse juosta sen jälkeen häntä pakoon kun olen lähtenyt. Hän ei ole vainoaja-tyyppi.
En osaa kovasti lohduttaa, koska tilanteesi kuulostaa niin kamalalta. Mutta yhden neuvon annan, lähde. Ihminen keksii sen sata tekosyytä jäädä vielä hetkeksi, mutta lähde. Itse tein niin lopulta, joten tiedän että hankalaa se tulee olemaan mutta on sen arvoista.
Kuulkaahan kaikki naiset ja miehet, nämä kaikki kuka sanoi sitä ja toinen tätä tai arvosteli ja haukkui.
Vanhja sanonta "ei haukku laukkua tee". Jos oma itsetuntosi on kunnossa, näillä toisten sanomisilla ei oel yhtään mitään merkitystä, sillä itse silloin tiedätte, mikä olette tai mitä teette.
Joten kannattaa satsata itseensä ja hakea apua siihen, että osaa arvostaa itse itseään, silloin on todella ihan sama mitä joku sanoo.
Samoin osaatte nähdä oman kauneutenne, josta sisäinen kauneus on kuitenkin kaikkien tärkein, joku on saanut syntymälahjaksi ehkä muodokkaamman kropan tai kasvot kuin toinen, mutta sille itse ei voi kukaan mitään, joten on nähtävä oma kauneutensa itse.
Kaikille Suomen naisille sanoisin, että arvostkaa itse itseänne, silloin osaatte päättää asiositakin itsenäisesti, ettekä joudu joku miehen vietältäviksi, sillä miesten kautta ette tuota itsetuntoanne saa korjaantumaan.
Jokainen mies osaa lätystellä kauneudesta ja halatakin, kun täytyy yrittää saada panokaveri, älkää nyt missään nimessä tuollaiseen sortuko.
Moni kertoo kokeneensa kovia, elämäsääs on erilaisia päiviä, mutta hyvällä itsetunnolla ne kolhutkin kestää paremmin, joten menkää ihmeessä keskustelemaan ihan oman itsenne kokoamiseksi eroseminaareihin, perheasiainneuvontaan.
Olette varmasti kaikki ihan hyviä ihmisiä, mutta itsetuntonne on laskenut niin, että kaikki asiat painaa, hermot kiristelee, elämä ei oikein kanna.
Mutta kaikkein tärkeintä on, että aina ja joka paikassa ensisijaisesti hoidatte lapsenne mahdollisminnan hyvin, olette heidän kanssaan ja kuuntelette heitä, sillä eroperheiden lapsista niin herkästi tulee huonon itsetunnon omaavia lapsia.
Teidän jokaisen on ihan turha tulla kirjoittamaan, että lapset eivät kärsi, he kärsivät valtavasti, kätkevät sisäänsä sellaisen patouman. Se onkin sitten se pahin tulevassa elämässä, koska pamahtaa ulos, sillä eivät he sitä jaksa ikuisesti kantaa mukanaan. Kuunnelkaa tarkoin korvin, keskustelkaa. Lapset kuulevat yllättävän paljon ja saavat mitä erikoisempia ajatuksia asiosita, joten on perempi, että kerrotte heille asioista oikealla tavalla. Salailu ei ole oikein lapsia kohtaan. Tietenkin lapsen iän edellyttämällä tavalla ja lapsen kasvaessa kekustelua täytyy jatkaa , jotta lapsi saa aina ikänsä mukaan uutta tietoa, eikä sitten teininä ala hautoa kamalia asioita mielessään.
Lapset tietävät mitä sähkykamarissa taphtuu jo aika varhain ja ennenpitkää heille selkenee että ero johtuikin seksistä.
Jotenkin tämä suomalainen elämä on luisunut raiteiltaan ja saa niin paljon pahaa ihmisten elämään.
Täytyy sanoa, että kun vanhempani erosivat, olin äärimmäisen helpottunut. Isä aina huusi ja haukkui ätiä, kellon kanssa kyttäsi äidin menemisiä. Joten en muista tunteneeni yhtään kipua, päinvastoin. Oli ihanaa kun sai hengähtää ja tiesi, että äidillä on hyvä olla. Ikää oli 6 vuotta kun erosivat.
Hei itsetunnon kunto! Täytyy nyt todeta,ettet itse näköjään ole kokenut eroa ja näin ollen ehkäpä kaikki ei ole ihan noin mustavalkoista kuin kirjoitat.Jos itse eläisit 20v sinua halventavan ja mitätöivän ihmisen,sinulla olisi lapsia,ei sellaisesta liitosta ihan helposti lähdetä.Ainakin minä rakastin exää ja olin valmis alistumaan juurikin lasten vuoksi,ettei heidän tarvitsisi eroa käydä läpi.Mutta en usko,että oli tervettä heidän katsoa ja kuunnella vanhempiensa epätervettä suhdetta.Ex alisti henkisesti myös lapsiaan ja heille eromme oli varmasti henkisesti helpotus.Ei lasten ole tervettä elää epätasapanoisessa perheessä! Parempi eri osoitteet vanhemmilla kuin väkisellä värjötellä ns ydinperheessä,jossa toinen vanhempi tuntee olevansa vankina..Uskon,että ainakin minun lapseni ovat traumatisoituneet enemmän meidän vanhempien avioliitosta kuin erostamme.Olen jutellut asioista lasten kanssa,nyt kun aikaa erosta jo 6v ja lapset aikuisia.Tasapainoisilta vaikuttavat ja suhteet molempiin vanhempiin kunnossa.
Varmasti meistä alistavassa suhteessa eläneistä ja sellaisesta eroon päässeistä jokainen on käynyt keskustelemassa ulkopuolisen ammatti-ihmisen kanssa,jotta pääsemme elämässämme eteenpäin..Itsetunto nousee vain ajan kanssa,kun saa elää rauhassa eikä kuunnella haukkumisia ja mitätöintiä..Ja mitä sinun toteamukseen lasten tietoisuudesta vanhempiensa seksielämästä meni ainakin minun liittoni suhteen metsään! Seksi toimi loppuun asti oikein hyvin,jos ei oteta huomioon sitä,että henkisellä tasolla olimme ihan eri sfääreissä!
Teille saman kokeneet,voimia ja iloa elämäänne:)
Rakas Raivoa, täynnä.
Minäkin kestin 12 vuotta. Minäkin tein kaiken väärin, vaikka olisin tehnyt mitä ja miten. Hillitöntä mustasukkaisuutta. Ja paljon muuta. Kaksi lasta pienellä ikäerolla. Mutta sitten tuli päivä kun mitta täyttyi. Toteutui haave omasta asunnosta. Kaksi lasta mukana, toinen alle kaksi vuotias, toinen muutaman kuukauden. Pieni, mutta kestävä tukiverkko. Tästä alkaa uusi elämä, toivottavasti parempi. Voimia sinulle:)
Elämäsi tuntuu olevan yhtä helvettiä. Itse elin kauan vaikeassa avioiliitossa säälistä. Yritin ymmärtäää miestäni hänen vaikean lapsuutensa takia. Luulin voivani muuttaa vaikeaa tilanettamme auttamalla, tekemällä kaiken mahdollisen, passaamalla, mutta sain vain palkaksi syytöksiä.
X:säni paha olo kuulemma johtui juuri minusta. Hän alkoi käyttää päivittäin alkoholia ja vieläkin yritin, yritin tosissani.
Lopulta voimani loppuivat ja minusta tuntui, että sekoan, jos en pääse eroon miehestäni.
Silloin tajusin, että olen sairastunut avioliittomme myötä.
Tulin lopultakin järkiini ja otin eron, mieheni ei sitä titenkään halunut, mutta en antanut periksi.
Muistan sen päivän kun hän lopulta oli etsinyt itseleen asunnon ja tuli kaverinsa kanssa hakemaan tavaroitaan pois.
Olin todella helpottunut, se tapahtui noin 5 vuotta sitten ennen joulua.
Mieheni lähettyä lopultakin kotiini ruli rauha. Muistan sen kuinka nautin siitä, että kukaan ei enää haukkunut minua, ei huutanut minulle, ei ahdistellut minua.
Sain levätä, mutta kesti kauan ennen kuin tervehdyin tuosta suhteesta.Olin sairastunut avioliittoni takia.
En ole koskaan ikävöinyt entistä miestäni, oli todella hölmö kun alistuin kaikeen.
Ei ihmistä voi muutttaa, muutoksen on lähdettävä ihmisestä itsestään.
Ei kannata pilata elämäänsä, minä olin vähällä tehdä sen. Kuinka monta vuotta kärsin turhaan, en voinut muuttaa hänen lapsuuttaan. Se mitä hänelle oli silloin tapahtunut, ei ollut minun syyni. Aikuinen ihminen on itse vastuussa itsestään.
Lopulta tajusin, että minä olen myös vastuussa omasta terveydestäni.
Ota ihmeessä ero,siitä alkaa uusi elämä. Saat itsellesi rauhan elää omaa elämääsi ja pikkuhiljaa tervehdyt kaikeata.
" Samaa kokenut ", juuri noin minäkin tunnen, että tämä liitto on sairastuttanut minut. Sanovat muut sitten mitä tahansa. Minullakin on ihana olo aina silloin kun mies on poissa, mitä kauemmin sen parempi. Tuntuu että pystyy hengittämään ja että oikeasti haluaisi sen tilan olevan aina.
Seksistä en edes viitsi puhua, lopetin sen jo vuosia sitten tämän ihmisen kanssa. Emme edes kosketa toisiamme. Joten se siitä.
Ihmettelen vaan sitä että miksi ihmeessä mieheni ei tee aloitetta tässä erojutussa kun ihan selvästi myös hän kärsii. Mikä pistää miehen pysymään tällaisessa liitossa. Hänellä on toimintakyky jäljellä toisin kuin minulla.
Kyllä tässä nyt ero tulee joka tapauksessa mutta varmasti vie minulta aikaa ennenkuin saan riuhtaistua itseni tästä lopullisesti irti. Katselen kuitenkin jo asuntoja sillä silmällä. Sekin on asia mistä hän nauraa minulle päin naamaa kun olen niin monta kertaa sanonut muuttavani. Hänen mielipiteensä on se etten missään tapauksessa pärjää. Ja miten luulen pärjääväni. Se loukkaa minua aina todella paljon. Olen kuitenkin varma että pärjään oikein hyvin, sitä en ole milloinkaan epäillyt.
Mikset sa lahe? Ja heti? Itsekidutusta istua kuuntelemassa loukkauksia. Sama kun ottaisit nuppineulan ja pistelisit itseasi vahan valia, etta saa tuntea kipua.
Hei raivoa täynnä! Sairas liitto todellakin sairastuttaa.Itsekin masennuin täysin.Huvittavaa,kun minä olen se sairas ja luovuttaja eron tullessa.Itsekin nautin,kun ex oli parikin päivää työmatkalla.Lapsetki vapautui ja olivat iloisia.
Minullekin ex hoki aina,etten pärjää yksin eikä minua enää kukaan huoli.No,pärjännyt olen yksin 7v ja nuo miehet,jotka ovat tarjolla saavat kyllä olla minun puolestani rauhassa:) Sexiä saa jos haluaa,mutta en mieheltä enää tarvitsekaan..Hyvää ja laadukasta minun ehdoillani:)))
Kyllä sinä pärjäät ja pääset jaloillesi,kunhan aika on valmis!
Miehellä on niin vitun paska olo et purkaa oman saamattomutensa ja tyytymättömyytensä elämäänsä sinuun. Kannattaa varmaankin lopettaa tuollaisessa suhteessa olo. Raha asiat ovat vain hankalia tuollaisen kanssa sopia mutta siihenkin saa apua.
Hommaat nyt sen asunnon. Jos ei tieda miten se tehdaan, niin ainakin osaat kayttaa internettia - ota selvaa! Kaikki voimasi kaytat etten paine meneemiseen, et paikalla tyhjan polkemissen ati menneisyyden vatvomiseen. Tulevaisuus se on joka kannattaa.
On tavallaan omaa syytä jos jää itse miehen kanssa asumaan ja sitten sairastuu tms..
Mutta sympatiat sinne kuitenkin. Itse erosin puolitoista vuotta sitten miehestäni, joka alisti minua jatkuvasti ja päivittäin vuosia. Oli kyse sitten kahvinkeitosta tai ihan vaan kävelemisestä, en mitään tehnyt oikein. Alusta saakka teki selväksi, että olen auttamattoman tyhmä ja arvosanani olen saanut hymyilemällä nätisti. Kun pomoni lähenteli minua, tuen sijaan sainkin mieheltä naurut, että "sähän pukeudut kun huora, ei ihme". Ja en todellakaan pukeudu. Ei ole avonaisia kaula-aukkoja tms. Korkokengät kai näki huoramaisena.
Kaikki naiset tämä sovinistin tapainen haukkui. Mies ei koskaan tee mitään väärin. Jos mies hakkaa, se on todennäköisesti nalkuttavan naisen syy - aina.
Myös haukkui koko perheeni alas ja ystäväni myös. Pian huomasin, ettei ole ketään muita ympärillä kuin tuo sikamainen miehen kuvatus. Alkoholi ja muukin maistui hälle, petti jatkuvasti.
Yhdessä asiassa mies oli oikeassa. Olin tyhmä ainakin siinä asiassa kun katselin tuota miestä noinkin kauan. Lapsen saadessani muutin lapsen kanssa pois - ei niin että hän lasta edes olisi halunnut nähdäkkään. Nyt on alkanut paniikkihäiriö noiden aikaisempien tapahtumien johdosta ja kyllä, painoa minullekin tullut hurjasti lisää. Mutta tiedän, että olen oikealla tiellä ja elämä alkaa pikkuhiljaa näyttää paljon valoisammalta.
Voimia ja rohkeutta aloittajalle! Aseta itsesi etusijalle, lähde pois jos se tuntuu oikealta ratkaisulta. Mikä olisi pahinta mitä voisi käydä?
Juuri tuollaisesta pääsin eroon ja minuakin nimitti tyhmäksi, vastasin sille lopussa: niin olinkin tyhmä kun olin kanssasi, olet oikeassa!
Minäkin huomasin, että olin yksin, ketään ei hyväksynyt vieraakemme ym.Petti koko ajan ja oli väkivaltainen jos olin eri mieltä, mistä näitä tyyppejä oikein tulee?
Paniikkia minullakin vielä kun ajattelen, miten silloin jaksoin, en edes uskaltanut pelätä elin kuin robotti, mutta onneksi selvisin.