Lapsen aika?

Istun ja mietiskelen... Haluaisin lapsen...
Ongelmani on:SEkä järjellä, että tunteilla
ajateltuna lapsi ei olisi mikään "huono" idea
elämäämme tällä hetkellä, mutta mietin silti...
miten on.

Eli te joilla on lapsia tai yrittätte niitä
saada, niin kun päätitte perustaa perheen, niin
epäilittekö yhtään valintaanne?

Onko ideoita, miten voisimme puolisoni kanssa
tutkiskella itseämme siten, että saisimme
varmuuden pohdintaamme.
101251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kuuleppas nuori,ei kannata niin hirveästi miettä
ja suunnitella .Tiedän yhdenkin parin jotka keräs
mammonaa ja aattelivat tehdä sitten vasta lapsen,
mutta kävikin niin että he eivät enää saaneetkaan
lasta.Vaimo näes sairastui.
Lapsiahan ei tehdä ,ne saadaan.

Äänestä
  • Olet aivan oikeassa.

    T: Yhden onnenkantamoisen ja kahden työn takana
    olleen suunnitellun lapsen isä

    Äänestä

  • todellakin lapsia saadaan mutta ehkä on
    korkeimman johdatusta ettei kaikki saa lapsia ja
    kaikista ei ole vanhemmiksi, eihän katulapsia ja
    lastenkodin väkeä olisi jos kaikki vanhemmat
    huolehtisivat ja varsinkin välittäisivät
    lapsistaan. Ala-ikäiset hengailemassa kaduilla
    esim. tähän aikaan, niin mielestäni hekin ovat
    väärään aikaan väärässä paikassa. Miksei
    vanhemmat anna tuoda koteihin lastensa kavereita?
    Eikö koti ole myös lapsia varten?

    Äänestä

  • äiti kirjoitti:

    todellakin lapsia saadaan mutta ehkä on
    korkeimman johdatusta ettei kaikki saa lapsia ja
    kaikista ei ole vanhemmiksi, eihän katulapsia ja
    lastenkodin väkeä olisi jos kaikki vanhemmat
    huolehtisivat ja varsinkin välittäisivät
    lapsistaan. Ala-ikäiset hengailemassa kaduilla
    esim. tähän aikaan, niin mielestäni hekin ovat
    väärään aikaan väärässä paikassa. Miksei
    vanhemmat anna tuoda koteihin lastensa kavereita?
    Eikö koti ole myös lapsia varten?

    se korkeimman johdatusta olisi, niin eivätkö ne
    narkkarit ja muut rappioihmiset sitten
    ennemminkin jäisi ilman lapsia kuin ne jotka
    toivovat ja olisivat hyvin sopivia vanhemmiksi?

    Äänestä

Ensimmäinen saatiin ja sitä haluttiin. Nyt ei ole
pidetty kiirettä ja hups esikoinen on kohta 4v.
Kohta alkaa olla fiilikset että toista ei enää
tehdäkkään. Tai jos yritetäänkin, niin saadaako
edes?!!

Äänestä
  • Tässä kolmekymppisinä asuntolaina niskassa ja
    yhden lapsen vanhempina ei kyllä ole mitään
    mahdollisuuksia enää, mietitty on. Kyllä se
    suunnittelu aina paikallaan on..Vaikka niitä
    lapsia saadaan, ei tehdä, niin silti. Sitä paitsi
    mä olen alkanut myös haluumaan muitakin asioita
    elämääni, kuin lapsen hoitoa koko ajan, joten
    päätös pitää.

    Äänestä

oletteko miettineet että olette sitoutumassa
lapseen ja perheeseen? onko suurimmat menohalut
jo bailailtu ja että olette valmiita pitämään
lasta 24h vuorokaudessa ja isovanhemmat eivät elä
sitä varten että ovat teidän lapsenpiikoja aina
kun teidän tekee mieli vapaalle? kestääkö hermot
lapsen valvomiset ja sairastelut? onko myös isä
valmis tinkimään harrastuksistaan ja omista
menoistaan? jos olette keskustelleet asiasta ja
tiedostaneet tulevan tilanteen ja olette valmiit
hankkimaan lapsen niin todennäköisesti saatte
myös joskus hankittua lapsenvahdin että pääsette
joskus yhdessä ulos jos kaipuu bailaamaan iskee.
onnea tulevalle perheelle sillä jos vauvakuume
iskee niin harvoin se ohi menee jos se on
todellista

Äänestä

Kiitos paljon vastauksistanne!

Vauvakuume ei vielä ole mennyt ohi...

Luen mielellänim lisääkin vastauksia
kysymykseeni.. Kiitos paljon ja hauskaa joulua
kaikille!

Äänestä
  • Lapsen saaminen on suurempi muutos kuin ikinä voi
    kuvitella, sen jälkeen ei enää voi edes roskia
    viedä ulos suunnittelematta asiaa ensin!Mutta jos
    on valmis siihen että alussa joutuu paljon (tai
    vähemmän) valvomaan ja vaikka päivällä nukkumaan
    ja ettei ulos omiin rientoihin enää pääsekään
    niin on oikeilla jäljillä. Itse valmentauduin
    lapsen tuloon niin että tein itselleni selväksi
    sen etten pariin vuoteen pääsisi oikein mihinkään
    ja alussa vaikka valvon yöt ja nukun päivät. No,
    meille tulikin todella helppo vauva mutta sitä
    miten valtava muutos se elämään on, sitä ei pysty
    millään etukäteen kuvittelemaan.Pieni ohjenuora
    on se että vauva menee oman elämäsi edellä, sinun
    on tingittävä omista asioistasi ja paljon lapsesi
    hyväksi.Mutta jo se että mietit asiaa tarkkaan
    etkä suin päin rupea yrittämään vauvaa osoittaa
    kypsyyttä.Hyvä,hyvä!Lycka till!

    Äänestä

Mielestäni on vaikea sanoa milloin kukakin on
kypsä isäksi tai äidiksi. Vaikka kuinka luulet
tuntevasi puolisosi, ei voi todella tietää
millainen hän on isänä tai äitinä, enhän tiennyt
itsekään olevani tälläinen äiti kun olen.
Kuvittelin meistä aivan muuta. Toiset voivat olla
10 vuotta yhdessä, tehdä lapsen ja huomata että
olivat liikaa saaneet olla yhdessä ja lapsi ei
enää sovikkaan siihen väliin. Joten myös aika
kuinka kauan on serustellut, ei välttämättä kerro
kypsyyttä äidiksi. Itselläni on tyttö 2,7 vuotta
ja poika kohta 6kk. Olimme mieheni kanssa
seurustelleet n. vuoden, kun endometrioosi
epäilyn takia lääkäri kehotti hankkia lapset nyt.
Kyllä sitä tuli mietittyä kypsyyttä ja
itsekkyyttä tehdä lapsi niin tuoreeseen
suhteeseen mutta tehty mikä tehty. Ongelmia on
ollut, mutta niitä on kaikilla pareilla ja lapset
auttaa ajattelemaan asioita vähän muultakin
kantilta kuin vain omalta. Joten jos tästä nyt
oli apua, niin ei muuta kuin hyvät jatkot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hmmm.... kirjoitti:

Istun ja mietiskelen... Haluaisin lapsen...
Ongelmani on:SEkä järjellä, että tunteilla
ajateltuna lapsi ei olisi mikään "huono" idea
elämäämme tällä hetkellä, mutta mietin silti...
miten on.

Eli te joilla on lapsia tai yrittätte niitä
saada, niin kun päätitte perustaa perheen, niin
epäilittekö yhtään valintaanne?

Onko ideoita, miten voisimme puolisoni kanssa
tutkiskella itseämme siten, että saisimme
varmuuden pohdintaamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu