Katkeruus

On mielenkiintoista huomata, mitenkä eri tavalla ihmiset selviävät kovistakin elämänkolhuista. Tarkoitan nyt sellaisia kolhuja, jotka tavalla tai toisella ovat seurausta ihmisten vuorovaikutuksen jumiutumisesta, tulehtuneisuudesta ja siitä syntyvästä vihasta.
Joillekin näyttää katkeruus olevan tie eteenpäin, joillekin kokonaan uuden elämänalueen valloittaminen, jotkut unohtavat aktiivisesti, jotkut jopa menettävät vastustuskykynsä ja sairastuvat, jotkut muuttavat mielessään todellisuutta, etteivät koskaan olekaan kokeneet mitään pahaa. Mitä muita tapoja lie onkaan.
156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yhdestä elämänkolhusta selviäminen antaa aina voimia ja keinoja selvitä siitä seuraavasta. Jos jää katkeruuteen ja jumittuu johonkin asiaan, selviytymiskeinoja ei käytetä ja voimaantumisen tunnetta ei tapahdu. Siitä seuraa se, että seuraavan vastoinkäymisen tullessa kohdalle, selviäminen on heikompaa.

Katkeruus on usein itsetunnon vamma. Ei voida antaa anteeksi toisille, eikä varsinkaan itselle, jos on kokenut voimattomuutta ja keinottomuutta hankalassa tilanteessa. Sitten etsitään revanssia ja "kostoa", joskus jopa koko loppuelämä. Mistä syntyvät kiukkuiset, tiuskivat ja tyytymättömät vanhukset? Katkeruudesta, vääristä valinnoista, tekemättömistä asioista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusi kirjoitti:

On mielenkiintoista huomata, mitenkä eri tavalla ihmiset selviävät kovistakin elämänkolhuista. Tarkoitan nyt sellaisia kolhuja, jotka tavalla tai toisella ovat seurausta ihmisten vuorovaikutuksen jumiutumisesta, tulehtuneisuudesta ja siitä syntyvästä vihasta.
Joillekin näyttää katkeruus olevan tie eteenpäin, joillekin kokonaan uuden elämänalueen valloittaminen, jotkut unohtavat aktiivisesti, jotkut jopa menettävät vastustuskykynsä ja sairastuvat, jotkut muuttavat mielessään todellisuutta, etteivät koskaan olekaan kokeneet mitään pahaa. Mitä muita tapoja lie onkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu