Kampaaja hentohiuksiselle Treelta?

Osaisko joku vinkata Tampereelta kampaajaa joka osaisi leikata ja värjätä hyvin ihan tavallista hentoa hiusta? Hinnalla ei ole väliä, kunhan löytyisi hyvä. Kiitti!
575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • Kiitoksia, täytyy ottaa linkki talteen, tuoltahan noita näkee mukavasti hintoineen ym.

    Äänestä

On tosiaan harmillista kun kaikki kampaajat ei osaa leikata hentoja hiuksia. Yleensä ohennellaan liikaa niin että tukka näyttää entistä hennommalta ja latvoihin jää ohennuksen jäljiltä vain harvaa hapsua, jota on vaikea muotoilla mitenkään. Olen pyytänyt leikkaamaan suoraan ja ohentamatta ja saksilla eikä veitsellä, mutta kampaajat pysyvät itsepäisesti tutuissa tavoissaan. Joskus minulla oli kampaaja joka osasi loihtia hiuksistani hyvän ja tukevan sileän mallin, mutta hän jäi eläkkeelle ja nyt edes valokuva ei auta toisia tekemään samanlaista.

Minäkin toivoisin kampaamosuosituksia Tampereella

Äänestä

Melkeinpä kaikki kampaajat ohentaa liikaa. Ikävä kyllä. Kyhyistä hiuksistahan pitäs saada tuuhean näköset, jonka vain harva osaa. Kampaajalta pitäis kaikkien lähteä iloisena uudesta tyylistä!

Äänestä

HairArtissa kuninkaankadulla ainakin oon saanu omaan ohueen tukkaan ryhtiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


skatte kirjoitti:

Osaisko joku vinkata Tampereelta kampaajaa joka osaisi leikata ja värjätä hyvin ihan tavallista hentoa hiusta? Hinnalla ei ole väliä, kunhan löytyisi hyvä. Kiitti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu