Kuinka puolisosi kärähti

no. ne klassiset piirteet. kännykän vahtaaminen. äänettömällä pitäminen. puhelinlaskun valtava kasvaminen. ihmeellisiä tekosyitä menoilleen. ei halunnut enää mun kans mihinkään. ja se kauhea valheiden määrä. tiesin kyllä jo hänen valhedellessaan päin naamaa milloin mitäkin, että taas se puhuu p.askaa, mutta ajattelin että eiköhän ne potkaise häntä kohta omaan nilkaan.
tiesin tuon kakkosen kenen kanssa mua petti joten juttelin myös sen kanssa, aivan verraton valehtelija hänkin.

Ensimmäinen epäily heräsi juuri niistä ihmeellisistä menoista joihin en kelvannu t mukaan.
Lopullisen selvyyden sain kakkoselta joka tuli esittäytymään, otti kädestäni, kertoi nimensä ja hällä olevan suhteen mieheni kanssa.

Epäilyt alkoivat siitä, kun mieheni alkoi kantamaan joka paikkaan kännykkäänsä.. Ja kännykkä oli tietystikin aika äänettömällä. Kantoi sitä vessaan mukanaan ja yölläkin puhelimen piti olla ihan vieressä... Aika selkee homma. Joskus löysin soittotiedoista jonkun oudon naisen nimen, mutta viestejä ei ikinä löytänyt..

Ja meillä taas seksi ei vähentynyt, päinvastoin - harrastettiin seksiä tuplamäärä! Ja hän alkoi kantamaan kotiin yllätyksiä ja kukkia, jota ei ennen todellakaan tehnyt.. Eli omantunnon tuskissaan yritti paikkailla tekemisiään... Tiesin, että joku oli vikana, koska yhtäkkiä hänestä tuli lempeämpi ja huomaavaisempi... Kusetustahan se sitten oli kuitenkin kaikki.

Lopuksi homma eskaloitui siihen, kun sanoi menevänsä "poikien kanssa katsomaan jalkapalloa" johonkin kuppilaan. Oli oikein sellaisen illan varannut, jolloin telkkarista oikeasti tulikin jalkapalloa... Mutta epäilykseni nousivat pintaan sillä sekunnilla, kun hän kodistamme lähti illanviettoon. Odotin tunnin, ja sitten ajoin sinne kuppilaan, missä heidän piti olla... Vaan eipä ollut miestäni eikä hänen kavereitaan siellä. Eipä yllättänyt minua.

Yritin siltä istumalta soittaa miehelleni, mutta ei vastannut puhelimeensa. Eikä vastannut puhelimeensa vielä kolmenkaan tunnin päästä....

Yöllä kotiin tullessaan yritti halata ja pyydellä anteeksi, että ei ollut vastannut puhelimeensa.. Kun oli kuulemma BAARISSA OLLUT NIIN KOVAÄÄNINEN KISASTUDIO, ETTEI PUHELINTA KUULLUT!

Kerroin hänelle että turha valehdella, kusipää. Kerroin käyneeni baarissa, jossa mieheni PITI olla. Vaan ei ollut. Mieheni naama valahti kalpeaksi.... Kuulin metrien päähän saakka, miten hänen aivonsa tikitti; "mitä nyt sanon, minkä valheen keksin tähän hätään?!". Vaan eipä auttanut enää valheet. Loppujen lopuksi tunnusti että oli tavannut pari kuukautta aikaisemmin toisen naisen ja oli tapaillut tätä naista ja harrastanut seksiä ainakin kaksi kertaa.

Siinä se suhde sitten oli. Avopari oltiin, kihlat oli suunnitteilla - yhteisiä vuosi oli takana jo 6v. Se oli sellainen tarina se. Minä en pettäjiä katsele.

Kaveri näki mieheni toisen naisen kanssa. Pikkusen tyhmäksi tunsin itseni.Huusin puhelimeen kuin mielipuoli suhteen olevan loppu. Mies halusi jutella. Myönsi, ihme kyllä. Pyysi anteeksi ja ei halua enää loukata.... Seuraava käry kun käy niin tällä naisella on suunnitelmat valmiina. Ja se en ole minä, joka sitten itkee. Pelataan nyt tämä peli loppuun asti, ei koskaan ei koskaan saa antaa kusettaa itseää ainakaan ilman seurauksia.

Eka kerran sylki suustaan että hänellä on toinen nainen. Sitä ennen oli unohtanu vihkisormuksen työapikan pukukaappiin, mitä ei koskaan ollut tapahtunut, ei koskaan ottanut sormustaan pois. Se oli yks stoori se, mutta kun sen stoorin loppumisesta oli viikko oli miehellä työpaikan saunailta. Soittelin miehelle, joka ei vastannut puhelimeen, laitoin viestiä että tulen sitten hakemaan omalla autolla, ei vastausta muuta kuin että osaa itsekin kotia. Lähdin hakemaan lasten kanssa, paniikin vallassa iskää kotia. Ei tullut autolle ei vastannut puhelimeen. Aamulla soitti, oli talvi, voinko tulla hakemaan sieltä ja sieltä. Menin, tottakai...mies oli huulipunat naamassa vänkärin paikalla. Muistan sanoneeni jotain että aha, sitä ollaan oltu vieraissa. Mies kielsi kaiken. Kotona otin puhelimen miehen takin taskusta ja tarkastin. Oli pyydellyt erään naisen luo nukkumaan jne. Soitin naiselle. Nainen haukkuin minut pystyyn, miten olekaan niin sairas ja hirveä ihminen. Löin luurin korvaan kun olin sanonut että saa pitää paskan mieheni. Nainen soitti takaisin ja juttelimme monta tuntia. Mieheni oli sepittänyt mitä ihmeellisempiä valheita, on yh-isä jne. Nainen pyysi anteeksi, ettei ollut voinut aavistaa miehen olleen naimisissa. Olivat juuri tavanneet ravintolassa.
Heitin miehen kamoineen ulos. Oli soitellut naiselle josko sais tulla hänen luo sitten kun nainen uhkasi poliisilla, mies soitti minulle ja kysyi voiko tulla kotia. Itki polvillaan lattialla ja vannoi rakastavansa vain minua.
Noin 5 vuotta jatkettiin, en tiedä kuinka monta naista ehti olla, enkä haluakaan tieää... otin eron, enkä ole katunut. Kaikista hirveintä on se kun tietää että mies on vieraan kanssa ja itse lymyät masentuneena ja lyötynä kotona yhteisten lasten kanssa. Yrität koko ajan soittaa miehelle ja pyytää tulemaan kotia, ja mies ei vastaa. Pelkkä sen ajattelukin saa minut edelleen kyyneleet silmiini.... vaikka tapahtuneesta on kohta 10 vuotta.

Jahas minulla on aina puhelin mukana jostain muusta syystä ja aina äänettömänätai enintään värinähäläri. Ei ole suhdetta kenenkään kanssa silti.

Me oltiin oltu naimisissa 12v ja aika nuorina yläasteella koulussa alettu yhdessä olemaan. 3 lastakin jo oli ja lapset oli mummun ja vaarin mukana espanjassa kun me saatiin sitten kahden lähteä iltaa viettämään
Kivaa oli ja satuttiin törmäämään mukavaan ja vauhdikkaaseen seurueeseen .
Oli jo kello niin paljon että kyselin mieheltä josko kotio lähdettäisi mies oli jo tosi maistissakin.Seurueessa oli 3 naista joilla oli vauhti pällä ja ne tanssitti kilpaa mun miestäni.Muut siitä seurueesta olikin jo lähteneet. Mies ilmottikin yllättäin ettei tulekkaan minun mukaan vaan lähtee jatkoille tyttöjen kanssa. Hetkeksi vedin mieheni sivuun ja koitin puhua hänelle ja kysyin onko tosissaan ja luuleeko että niitten jatkojen jälkeen pääsee vielä kotio?
Ei auttanut yksin menin kotiin ja mies tuli vasta 3 päivän päästä. Oli aika riisuttu malli kotiutuessaan vain sortsit oli tallella kengät ja paita ja lompakkokin oli jääneet matkalle.
Tähän seikkailuun loppui meidän avioliitto. Miehen vaatteet ja lompakkokin löytyi myöhemmin poliisin löytötavarasäilöstä.
Elämäni ahdistavimmat 3 päivää kun en saanut mieheen yhteyttä puhelimella ja en tiennyt mistä etsiä.

^ Edellisen kokemus on aika ilkeä, mikä miehiin menee?

Omalla kohdalla ensin anonyymi vihje. Luulin että ilkeää pilaa, mutta kun oletettu salarakaskin nimettiin, viestitin hänelle facebookin kautta varmuuden vuoksi. Vastaus herätti heti epäilyt, siitä se maailmani alkoi sitten pikkuhiljaa romuttumaan.

Mies lähti yhteisellä unelmalomamatkalla huoriin, muutaman päivän päästä löyty tyhjennetyn lompakon kanssa ja passi vietynä hotellihuoneesta umpikännissä. Siihen loppu meidän avioliitto.

Muija tuli yks ilta kotiin kännissä ja rupes haluamaan mut pois kotoaan seuraavana viikonloppuna. Siinä se epäilys heräsi. Muija sammui sänkyyn ja katoin hänen puhelintaan ja se siitä sitten. 10-vuoden avoliitto päättyi siihen.

Minun tarinani..mieheni kärähti viestittelystä vahingossa,kun satuin tarkistamaan lapsemme puhelinsaldoa! Järkytys..Mieheni viestitellyt toisen naisen kanssa vuoden.Nainen on kymmenen vuotta meitä nuorempi ja itsekkin kihloissa.Olemme riidelleet asiasta mieheni kanssa ja mies väittää että on hyvä ystävä.Mitään ei paljasta.Olen kysellyt tuttavilta mitä ovat nähneet ,toistuvia kahvihetkiä,hirveetä flirttiä ja vielä kaiken kukkuraksi puristelua. Kävin kiivaan keskustelun toisen naisen kanssa ,käski hoidattamaan pään.V....U.Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 20v. ja meillä 4 lasta.Todella vaikee ratkasta mitä teen..

"Nainen on kymmenen vuotta meitä nuorempi ja itsekkin kihloissa"

"Kävin kiivaan keskustelun toisen naisen kanssa "

Kerroitko naisen kihlatulle? Meinaan siitä tulee sun miehelleskin painetta, jos naisen kihlattu ilmoittaa repivänsä häneltä pallit irti, jos vielä saa kiinni viestittelystä.

Ainakin minä uhkaisin tehdä noin ja tarvittaessa toteuttaisin uhkaukseni.

Miehen kaveri kertoi. Tämä kaveri on ollut aina ihastunut minuun, eikä halunnut katsella minua petettävän.

Vaimoni sormetti ja sai yöllä unnissaankin,,seurasin kiimaa ,,sit siivooja soitti oli nähnyt kun pomonsa oli illalla pannut,,ajoin pimpin kaljuksi ja mustalla tussilla kirjoitin omistajan nimi kirjaimet,,vieraissa käynti ja ylityöt loppu,,,soitin myös pomon vaimolle,,näin ne eukon kuosiin

kakkosen naapuri soitti ja kerto, et mieheni käyny siellä jo vuosia, olipa shokki, en olis uskonut mitä peliä piti, nyt on historiaa mulle se mies...

Olimme ennen eroamme olimme naimisissa noin 25 vuotta. Meillä on kaksi jo aikuista lasta Elämämme oli onnellista, ainakin minä elin sellaisessa harhaluulossa. Ja kyllä minä koko ajan ajattelin että myös vaimoni oli onnellinen - tai sitten hän oli aivan mielettömän hyvä näyttelijä. Myös seksielämä oli aktiivista ja hyvää, niin vaimonikin minulle aina sanoi. Nyt ajattelen että taisi senkin valehdella. Seksiä harrastettiin tasaisesti 3-5 krt/vko ja se päättyi aina orgasmiin. Sitä ei voi minulle näytellä, siitä olen 100 % varma.

Uskoin että avioliittomme perustuu ehdottomaan luottamukseen. Niinpä kummallakin oli oma autonomia ja myös omia menoja ystävien parissa ja muutenkin. Myös paljon yhteisiä juttu. Mitään kyttäystä ei sillä kuten sanoin, välillämme oli syvä luottamus. Tai niin luulin. Ensimmäiset merkit siitä, että vaimollani oli toinen näkyivät pitkittyneinä työmatkoina. Yhtäkkiä hänellä alkoi olla kaiken maailman seminaareja ja koulutustilaisuuksia laivoilla ja hotelleissa. Ja samaan aikaan hän innostui mukamas teatteriharrastuksesta. Joskus ihmettelin että miksi hänen mieleensä ei jäänyt mitään mielikuvaa esityksestä eikä edes näyttelijöitä osannut kertoa. Ja hän alkoi ostaa uusia vaatteita, muutti kampaustaan ja alkoi ehostaa itseään. Töihinkin piti lähteä niin pyntättynä. Tai mieluumminkin, hän tuli töistä takaisin tavanomaista enemmän maalattuna. Kun epäilykseni hieman - vain hieman - heräsivät, tyrmäsi hän nauraen epäilykseni; "minulla ei todellakaan ole menossa mitään juttuja!", "ajattelin vain vähän piristää itseäni", jne. Uskoin, minä tollo! Ja kyllä mukaan tuli jotenkin haaveileva olemus; hän muka luki romaania, mutta eipä juuri siinä edistynyt. Kaikenlaisia pieniä merkkejä ja muutoksia, mutta minä ajattelin että kaipa tuo kuuluu tuohon ikäkauteen naisen elämässä ja aloin "lisääntyneen vapaa-aikani" vuoksi itsekin etsiä uusia harrasteita. Vierailin mm. sukulaisillani aikaisempaa enemmän.

Vaimon suhde paljastui yllättäen. Hänellä piti olla laivaseminaari. Mutta sitten kaverini soitti kaupungilta ja ohimennen sanoi nähneensä vaimoni noin 100 metrin päästä, ei siis ollut jutellut. Näit harhoja, väitin, ei hän ole kaupungilla vaan 3 päivän seminaarissa (hän näet oikein seminaarin ohjelmia esitellen minulle kertoi). Kaveri väitti vastaan, että aivan varmaan oli vaimosi, enhän minä nyt sellaisesta erehdy. Illalla sitten soitin vaimolleni kysyen että mitenkäs seminaari menee. Oikein hyvin, kuului vastaus, olemme tässä naisporukassa ottaneet vähän viiniäkin. No, milläs junalla tulet kotiin? Hän ilmoitti junan tuloajan, johon minä sanoin että voin tulla vastaan. Oikein kuulin, että hänellä nousi sydän kurkkuun: älä tule, ei sinun tarvitse, sitä paitsi etkö sinä sen sijaan voisi yllättää ja laittaa ruoan odottamaan. No, tehdään sitten niin, sanoin.

Kun hän tuli kotiin, olivat epäilykseni tietenkin heränneet - tai itse asiassa olin varma. Näytäpä laivalippusi. Heitin roskiin, kuului vastaus. Et sitten ostanut mitään tuliaisia? En ostanut. Oliko se Viking Line vai Silja Line? Taisi olla jälkimmäinen. --- Ja kyllä vaimon naama punotti. Vihdoin sanoin, että älä sinä kuule akka minulle valehtele, tiedän ettet ole poistunut tästä kaupungista minnekään, minä TIEDÄN sen, joten kerropa siitä miehestä minullekin jotain. Vaimo murtui ja alkoi kertoa.

Vielä saman illan aikana sanoin että tämä riittää minulle. Yöksi menin kaverilleni, joka asui puolen puolen kilometrin päässä. Ja seuraavana aamuna lähdin kiertelemään eri puolilla Suomea asuvien sukulaisteni luona (minulla oli silloin loma). Paljon vietin myös aikaa yksin ja mietin elämääni. Oli sen totta vieköön kova paikka, sen tunnustan. Vaimo soitti viikon aikana ainakin 100 kertaa perääni mutta en vastannut. Noin viikon kuluttua ilmoitin vain tekstiviestillä että pistän eron vireille viikon päästä, ja niin tein. En antanut hänelle "synninpäästöä" ja mahdollisuutta selittää. Kiehukoon p-le omassa liemessään. Kuukauden päästä muutin muualle, enkä vastannut mihinkään viesteihin - paitsi saatoin kyllä hänen tietoonsa että elossa ollaan. Vaimo kuulemma joutui pitkälle sairaslomalle ja se romanssi oli kuulemma loppunut siihen. Oma toipumiseni kesti noin vuoden.

Lapsiini pidin koko ajan yhteyttä ja tapasimmekin säännöllisesti vaikka he asuvat muualla.

Tuosta on nyt kolme vuotta ja minä olen pari vuotta seurustellut ihanan naisen kanssa, jonka luotettavuuteen (tyhmyyttäni?) täydellisesti uskon.

Ex-vaimoni on itkenyt minua satoja kertoja takaisin, anellut anteeksi, lähetellyt lahjoja (jotka mnä aina lähetin takaisin) ja mitä vielä. Mutta minua p-le ei petetä kuin kerran koskapa itse en petä. Se oli myös sopimuksemme ja hän sen rikkoi.

Että sellainen tarina. Saattaa kuulostaa julmalta mutta tällainen minä olen.

Et ole julma ollenkaan ollut, sillä minä naisena koin samanlaista ja mies käyttäytyi kuin sinun vaimos, eli kyllä pettäjäluonne on naisillakin ihan samanlainen kuin miehillä.
Minä, erosin ja olihan se vaikea paikka, mutta en halua olla missään yhteydessä enää siihen ihmiseen.
Eikä ollut ensimmäinen kerta, tiedän miltä tuntuu jos olisin taas antanut anteeksi ja siksi erosin lopullisesti, sillä pettäminen ei unohdu koskaan.

Mun mies kertoi itse. En ollut osannut edes epäillä. Kertoi kun halusi jatkaa puhtaalta pöydältä mun kanssa. Sitä pöytää yhä koitetaan putsata...on tainnut mies katua rehellisyydenpuuskaansa jo useampaan otteeseen. Mutta sitä saa mitä tilaa. Parempi olis kun olisi vai kärsinyt nahoissaan kun kerran ei ollut aikomustakaan jättää minua. Olis meillä muilla parempi elämä.

Jäi kiinni kun sanoi että pena soitti . Minä kuulin vaistosin naispuolisen siellä. Txt takas penalle ja sovin että tavataan kahvilla huomenna klo se ja se kahvila ....

Kun ulkopuolella päivysti aivan vieras nainen . Kävelin ohi ja tilasin kahvin.
kiihkeää txt kunnes nainen odotti kun mieheni porhalti paikalle.

mies poisti puh.tietoja mutta unohti poistaa erään oleellisen tiedon puhelimestaan.

Niin. Tuolla alussa jo kerroinkin kuinka mieheni kärysi uskottomuudesta. En tiedä kuinka typerältä kuulostaa muiden korviin, mutta jotenkin, luulen ainakin, että mun olisi ollut helpompi antaa yksi pikapano baari-illan jälkeen anteeksi, mutta kun mulle on valehdeltu niin paljon ja niin kauan. Miten sellaisen voi antaa anteeksi? Kuinka paha on olla joka kerta kun mies astuu ovestamme ulos? Mulla on niin paha olla hänen kanssaan. Kerään voimia jotta pystyn hänet jättämään. Mitään en jää selittelemään, täytyyhän hänen tajuta päässään kuinka hän mua loukkasi valheillaan. Kuinka koskaan voisin enää luottaa? Kuinka koskaan enää voisin rakastaa, ainakaan siten kuin ennen. Hän oli mulle kaikki kaikessa ja sitä hän toitotti mullekin usein, kuinka tärkeä olen hänelle. Näinkö se näytetään?

Asumme todella pienellä paikkakunnalla ja hän on nolannut perheemme ja minut kaikkien silmissä. Olen jatkuvasti allapäin ja surullinen. Näinkö elämämme päättyi, meidänhän piti olla yhdessä vielä vanhoina ja ryppyisinä.
Kaikkeni olen antanut tälle liitolle, mutta nyt huomaan, että ilmeisesti olen vaan antanut enkä mitään koskaan vaatinut, siksikö näin kävi? Oliko liian kiltti ja helppo puoliso?
Kuinka ihmeessä ihmiset pystyvät tälläisiin tekoihin. En vaan jaksa ymmärtää.
Millaisia nämä ihmiset ovat vihamiehiään kohtaan kun ovat lähimpiäänkin kohtaan näin julmia.

Välillä tuntuu, etten jaksa edes hengittää. Elämäniloni on kadonnut. Minä? Joka olen aina ollut positiivinen ja nauravainen ihminen. Hymy on poissa. Surulliset silmät vain katsovat aamulla peilistä kun lähden työmaalle. Teen työni säntillisesti. Käyn kaupassa. Teen ruuan. Hoidan kodin ja lapset. Mitään en tunne mitään kohtaan. Olen kuin elävä kuollut.

Minun on pakko lähteä tai murennun tämän murheen alle.
Ansaitsen parempaa.

Ja minä olen vielä huolissani miehestäni. Kuinka hän pärjää. Kuinka edes voin ajatella enää hänen hyvinvointiaan?
Olenko ihan outo..

Todella, ansaitset parempaa, nimimerkki "Onko toivoa". Hän ei selitä ja kerro Sinulle mitään koska ei välitä. Jos välittäisi, kertoisi kyllä ja pyytelisi anteeksi. Niin kuin tuolla ketjussa kerroin, tein ratkaisun siltä istumalta ja nyt olen onnellinen uuden naiseni kanssa. Rakastin ex-vaimoani aidosti, onhan hän lastemme äitikin, mutta nyt hän jäi lopullisesti historiaan. Oma jyrkkä linjani selittyy sillä, että yhdessä vannoimme että olemme aina toisemme ja hän petti paitsi sopimuksemme myös minut ihmisenä.

Uskon Sinua kun sanot että parhaasi olet tehnyt ja juuri siksi kärsit. Mutta usko samalla se, että kyllä aurinko vielä paistaa. Nyt Sinua loukataan, joskus olet kaikkien loukkausten yläpuolella eikä Sinua kukaan enää satuta. Miehestäsi älä ole huolissasi, pärjää miten pärjää. Itse hän on karmansa kerännyt ja nauttikoon sitten tekojensa hedelmistä. Vielä hän huutelee perääsi, mutta älä kuuntele vaan yritä pitää huoli itsestäsi, vain itsestäsi. Ja nyt pää pystyyn, kyllä Sinä vielä nouset. Kohtapa on miehesi vuoro olla murheellinen.

Ajattele, vuosi on lyhyt aika. Jo kolmen vuoden päästä nautit elämästäsi enemmän kuin koskaan. Sinun on ehkä sitä nyt vaikea uskoa mutta se on mahdollista. Ennen kaikkea: ala ajatella itseäsi äläkä liikaa kanna toisten nykyistä tai tulevaa taakkaa.

Et ole outo. Olet nyt kärsivä nainen, kaikkesi antanut ja kokenut että sekään ei riitä. Olet kokenut että Sinä et riitä.

Kyllä Sinä riität vallan hyvin. Muista: viimeistään kolmen vuoden kuluttua aurinko paistaa. Se tieto auttaa Sinua jaksamaan.

Kiitos kiltit ihmiset, kiitos kannustavista sanoistanne.
Kirjoitit niin osuvasti "äläkä liikaa kanna toisten nykyistä tai tulevaa taakkaa"... kuinka tuo osuukin niin hyvin minuun. Tuntuu vaan niin sanomattoman pahalta, en millään voi käsittää kuinka hän pystyi tekemään minulle ja elämällemme näin. Miksi hän tuhosi sen? Jotenkin jostain hullusta syystä haluaisin tietää MIKSI.

Hän on itsekin surullinen. Tai ainakin minun silmieni edessä. Mutta hänellä ei ole aavistustakaan, vaikka niin sanookin että näkee sen, kuinka rikki olen.

Olen iloinen puolestanne että olette päässeet eteenpäin elämässänne ja saaneet rinnallenne elämänkumppanin jonka kanssa rakkaus riittää.
Minä kun en koskaan ole halunnut kuuta taivaalta. Ei mua tartte kohdella kuin prinsessaa. Mä pidän hyvää huolta rakkaistani. Annan rakkautta ja läheisyyttä. Keskustelen ja kuuntelen. Ja silti kävi näin.. sitä on vaan niin vaikeaa käsittää.

Ehkä mä tästä nousen kun olen itkuni itkenyt. Nyt on vaan niin sanomattoman raskasta.

Onnea teille uuteen elämäänne, toivon sydämestäni kaikkea hyvää teille, jotka olette tämän koulun läpi käyneet, uskon että osaatte arvostaa itseänne ja vahvuuttanne ja sitä, että teitte kipeitä päätöksiä elämässänne ja nyt saatte huomata, että se kannatti.

joo ei siihen kannata jäädä. eivät he koskaan muutu. liian heikkoja luontoja.

Ei heitä liikuta kuin oma napansa.

"Onko toivoa". Tapahtuu juuri niin kuin ounastelit: itkusi itkettyäsi kyllä nouset. Ja se raskaus häipyy, se voi jopa muuntua voimaksesi. Kyllähän minäkin olin kuin muumio noin vuoden ajan, mutta vähä vähältä valonpilkkeet lisääntyivät. Niin käy Sinullekin.

Älä piittaa siitä, mitä hän näkee tai on näkevinään, itse tiedät kyllä nyt olet rikki. Se kyllä korjaantuu, usko minua. Kriisin läpikäytyään ihminen on vahvempi kuin koskaan ennen, vaikka sen ymmärtäminen kriisin keskellä voi olla ylivoimaisen vaikeaa.

Älä enää kaivele menneitä vaan alapa pikkuhiljaa, pala palalta, suunnitella tulevaa. Äläkä kiirehdi vaan malta, esimerkiksi kesällä ajattelet jo toisin kuin nyt. Tällaiset suru- ja ahdistusprosessit vievät aikansa, niitä ei saa liikaa kiirehtiä Usko tai älä, sisinpäsi, alitajuntasi työstää asioita puolestasi (sitä itse tiedostamatta) kaiken aikaa.

Jaksamista ja malttia Sinulle, valo odottaa tuolla taivaanrannassa.

Kaikkein vaikeinta, luulisin, on kestää se ajatus, että ennen olin niin ylpeä ja onnellinen rakkaudestamme, kaikki näkivät että meillä on hyvä olla yhdessä. Ystävät sanoivat kuinka onnellisuus oikein paistaa kasvoiltani.
Kuinka voin mennä heille kertomaan että tuo onnellisuus ja rakkaus on tipotiessään, aivan yhtäkkiä.
Jotenkin ajattelen, en voi sille mitään, sitä kuinka en haluaisi kertoa kellekkään tästä, koska en halua että ihmiset ajattelevat että mieheni on niin julmasti kohdellut minua.
Tiedän. Se on typerää. Mutta tälläisiä ajatuksia mulla on.
Kaikesta huolimatta en halua hänelle mitään ylivoimaisen pahaa.

Vaikka samalla tiedän, että niinhän hän juuri teki minulle..

Kiitos kannustuksesta. Ehkä mä tästä selviän. Aikanaan. Nyt vain tiedän, ettei mulla juurikaan ole elämää seuraavaan vuoteen..kaikki on rakennettava uudelleen..