Älykkyys

Usein sanotaan, että älykkyys on perinnöllistä ja se on totta.

En haluasi kehua itseäni, mutta olen aika älykäs.

Mutta miksi ihmiset suuttuvat, kun kerron heille olevani keskinmääräistä älykkäämpi?

Pitäisikö minun tietää se itse?

Kysyttävää?

Se siitä.
11149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei älykkyys tuo onnellisuutta ja menestystä, vaikka niin luullaan.
City-lehdessä oli kiinnostava artikkeli erityisen lahjakkaista 1-2%
älyköistä professori Roland Pettersonin korkekouluopiskelijoista arvioivassa tutkimuksessa.
60% lahjakkaista menestyy, mutta älyllisesti lahjakkaimmat joutuvat muita useammin ongelmiin ja kärsivät jopa oppimisvaikeuksista. Erilaisuus aiheuttaa syrjimistä, koska keskiverron ja lahjakkaan välillä on kommunikointivaikeuksia,eivätkä ymmrrä toisiaan.
Tarkkamuistinen muistaa myös ikäviäja ahdistavia asiotaan.
Keskivertoisella on helpompaa elellä valikoivalla muistillansa
Pääsee helpomalla, kun unohtaa mielitiettynsä parkkihalliiin shoppalureissulla ja välttyy makutuomarin hommastaan ja muistaa vain pullan ja marsipaanin.

Äänestä
  • Piti sanoa tähän aloitukseen jotain, mutta tossahan se on sanottu , suurinpiirtein.
    Jep, ny lähtee..

    Äänestä

Perushömelönä elämä on paljon kivempaa ja olen huomannut, että kaikki tuntemani paljolla älyllä kerskuvat ovat itseasia täysiä bimboja, mitä käytännön elämän suoritteissa selviytymiseen tulee.

Äänestä
  • Tarkennuksia kehiin. Mitä on käytännön elämä, mitä on älykkyys, mitä on kerskuminen?

    Äänestä

  • old_profile_51557 kirjoitti:

    Tarkennuksia kehiin. Mitä on käytännön elämä, mitä on älykkyys, mitä on kerskuminen?

    Älykäs ihminen tietää, mikä on rautu ja missä se elää, miten lisääntyy yms. Käytännön ihminen hakee sen raudun jään alta ja syö sen. Kerskuminen on sitä, kun sanoo, että söin tänään kilon rautua..

    Äänestä

  • UPDATE_9626470 kirjoitti:

    Älykäs ihminen tietää, mikä on rautu ja missä se elää, miten lisääntyy yms. Käytännön ihminen hakee sen raudun jään alta ja syö sen. Kerskuminen on sitä, kun sanoo, että söin tänään kilon rautua..

    Ai pahus, unohdin kysyä sitä rautua tänään, vaikka olin kalatiskillä..:D Loimulohta taas tuli ostettua..

    Äänestä

  • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

    Ai pahus, unohdin kysyä sitä rautua tänään, vaikka olin kalatiskillä..:D Loimulohta taas tuli ostettua..

    Jos ei rautua löydy, kysy nieriää;)

    Loimulohi on hyvää ja voisit hyvinkin alkaa loimuttaa sitä itse, niin ateria olis sadasti parempi.

    Äänestä

  • UPDATE_9626470 kirjoitti:

    Jos ei rautua löydy, kysy nieriää;)

    Loimulohi on hyvää ja voisit hyvinkin alkaa loimuttaa sitä itse, niin ateria olis sadasti parempi.

    Ja halvempi :/

    Äänestä

  • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

    Ja halvempi :/

    Ei aavistustaan, mitä valmiiksi loimutettu lohi kaupassa maksaa. Ei oo ikinä tullu edes ajateltua semmosta ostosta..

    Loimutus on helppoa ja hauskaa :D Niinku kalastuskin..

    Äänestä

  • UPDATE_9626470 kirjoitti:

    Älykäs ihminen tietää, mikä on rautu ja missä se elää, miten lisääntyy yms. Käytännön ihminen hakee sen raudun jään alta ja syö sen. Kerskuminen on sitä, kun sanoo, että söin tänään kilon rautua..

    maniamaria on älykäs Lapin tietäjä ja auttoi vallesmanniakin tietämään, että Lapin kairoilta löytynyt puliukkovainaa oli genio ja tukehtunut liikaan poronansarvijauheeseen.
    Nyt dazu on kuulusteltavana syystä, että miksi dazu näkee genioita joka päivä

    Äänestä

  • poroisäntä kirjoitti:

    Nyt kurkkasin kristallipallostain, että valtakunnassa kaikki hyvin.

    Näkyillään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sykiatrii-dazzuu kirjoitti:

Usein sanotaan, että älykkyys on perinnöllistä ja se on totta.

En haluasi kehua itseäni, mutta olen aika älykäs.

Mutta miksi ihmiset suuttuvat, kun kerron heille olevani keskinmääräistä älykkäämpi?

Pitäisikö minun tietää se itse?

Kysyttävää?

Se siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu