Taisin mokata aika pahasti erään lupaavasti alkaneen ihmissuhteen.. Olen tapaillut erästä miestä kesäkuun alkupuolelta asti. Nyt viimeiset pari viikkoa mies on elänyt hiljaiseloa; ei ole soittanut eikä ottanut yhteyttä, vaikka alussa soitteli ja kyseli kuulumisia montakin kertaa päivässä. Tapasimme vielä viime viikolla ja kaikki näytti kuitenkin olevan kunnossa. Viimeksi tänä aamuna sain häneltä viestin, jossa hän taas kyseli kuulumisia ja sanoi kullaksi yms.. ongelma vain on se, että vaikka olen lähettänyt miehelle parikin viestiä ja yrittänyt soittaa, ei hän vastaa.
Äsken tajusin, että olen tainnut yrittää pommittaa häntä liikaakin. Todennäköisesti miesparka yrittää vain päästä minusta eroon, ja minä hullu kuvittelin että kyseessä on vain jonkinlainen testaus pitkäpinnaisuudestani.. Toisaalta ihmettelen kyllä, että miksi hän sitten kyselee kuulumisia ja kutsuu kullakseen edes harvakseltaan? Oli niin tai näin, päätin antaa miehelle tästä lähtien totaalisen rauhan: ei enää ainuttakaan viestiä tai puhelinsoittoa. Vastaan kyllä, jos hän ottaa yhteyttä, mutta omasta puolestani jätän hänet nyt rauhaan. Vahinko vain, että taisin ymmärtää sen liian myöhään.. on varmaan saanut hyvät naurut kavereidensa kanssa päivitellessään, että onpas siinä hullu ämmä!
Toinen vahinko on se, että ehdin jo ihastua häneen oikein tosissaan. Juuri nyt tuntuu, etten pääse tästä yli ikinä. Olen ihminen, jonka tunteet vievät helposti mennessään, ja surullista kyllä se pätee niin ylä- kuin alamäkiinkin. Loppuviikko tuleekin varmasti vietettyä itsesäälissä rypien, ellei Hän ota yhteyttä.
Onko muita samanlaisia? Millä ihmeen keinolla oppisin pitämään tunteeni kurissa sen sijaan, että hullaantuisin johonkuhun heti ensi silmäykseltä? Olo on nyt todella siipi maassa. :/
Äsken tajusin, että olen tainnut yrittää pommittaa häntä liikaakin. Todennäköisesti miesparka yrittää vain päästä minusta eroon, ja minä hullu kuvittelin että kyseessä on vain jonkinlainen testaus pitkäpinnaisuudestani.. Toisaalta ihmettelen kyllä, että miksi hän sitten kyselee kuulumisia ja kutsuu kullakseen edes harvakseltaan? Oli niin tai näin, päätin antaa miehelle tästä lähtien totaalisen rauhan: ei enää ainuttakaan viestiä tai puhelinsoittoa. Vastaan kyllä, jos hän ottaa yhteyttä, mutta omasta puolestani jätän hänet nyt rauhaan. Vahinko vain, että taisin ymmärtää sen liian myöhään.. on varmaan saanut hyvät naurut kavereidensa kanssa päivitellessään, että onpas siinä hullu ämmä!
Toinen vahinko on se, että ehdin jo ihastua häneen oikein tosissaan. Juuri nyt tuntuu, etten pääse tästä yli ikinä. Olen ihminen, jonka tunteet vievät helposti mennessään, ja surullista kyllä se pätee niin ylä- kuin alamäkiinkin. Loppuviikko tuleekin varmasti vietettyä itsesäälissä rypien, ellei Hän ota yhteyttä.
Onko muita samanlaisia? Millä ihmeen keinolla oppisin pitämään tunteeni kurissa sen sijaan, että hullaantuisin johonkuhun heti ensi silmäykseltä? Olo on nyt todella siipi maassa. :/
Vastaukset 18
Vanhimmat
Sama juttu minulla. Hän oli VARATTU MIES, ja he eivät pidä yhteyttä eivätkä vastaa puhelimiin. Olitko hänen kotonaan? Et varmaan. Tapasitko kavereita yms.? Et varmaan. Höynäytetty olet.
Kävin hänen luonaan pariinkin otteeseen ja hän kävi minun luonani, pari kaveriakin ehdin nähdä. En usko että hän oli varattu, mutta muista itsenikaltaisista hoidoista en tiedä.
Vähän samoin kävi mulle vuosi sitten!:[
Mies ei varattu ollut mutta hän tapaili toista naista samanaikaisesti kun minua.
Eli seurani kelpasi, olin kulta, otti yhteyttä vain silloin kun tällä toisella naisella ei ollut aikaa tai jotain sinne päin.
Kipeetä tekee vieläkin! :[
Meidän pitäisi varmaan perustaa oma höynäytettyjen kerho.. voi olla että jäsenluku hipois pilviä ja vähän vauhdilla.
Jos sulla tekee kipeetä vielä vuoden jälkeenkin, niin mitäköhän mulla? -Kele. Toisaalta tässä tunteiden mukana elämisessä on kyllä se hyvä puoli, että vanhat pettymykset unohtuu nopeasti kun uusi mies ilmestyy kuvioihin. Pelkään vain, että siinä käy sitten taas samalla tavalla kuin tässäkin..
Ehkä minulla tekee vieläkin vuoden jälkeen kipeetä koska meidän "juttu" kesti niin pitkään.
En kyllä ymmärrä itseäni miten jaksoin häntä ja koko tilannetta niin pitkään...
Ajan kanssa sitä tottuukin siihen kipuun..
Se kipu on vaan osa mua ja sitä mitä olen.
Pitää vaan uskaltaa uuteen suhteeseen vaikka siinä onkin se riski että sama tapahtuu uudestaan.
Jos ei uskalla koittaa ei voi voittaa!:)
Miten hemmetissä sitä voi uskaltaa uuteen suhteeseen, kun hävettää niin pirusti? Tuntuu ettei saisi antaa kenenkään lähestyä, ettei taas joutuisi kärsimään. Tunnen itseni jotenkin niin luuseriksi. Yritän etsiä vikoja itsestäni miksei juttu lähtenyt sittenkään toimimaan, vaikka siitä on vasta vajaa viikko kun loikoilimme sylikkäin sohvalla, nauroimme ja hellittelimme.. kun vain voisin kääntää aikaa taaksepäin siihen hetkeen! Tekisin kaikkeni, ettei miehelle tulisi mieleenkään lakkauttaa yhteydenpitoa..
Onkohan maailmassa ketään miestä, joka haluaisi mut vierelleen muutamaa viikkoa pidemmäksi ajaksi.. tuskin.
taisi käydä mullekin...Tapasin kolme viikkoa sit miehen joka käyttäytyi aivan kuvailemallasi tavalla. Järkeilin itse, jo ajat sitten et kyseessä täytyy olla varatun miehen. Siksi ei vastaa. Asuu vielä toisessa kaupungissa, jossa varmaan muita hoitoja...Hohhoi...Ei kivoja, rehellisiä ja vapaita miehiä olekaan!!!
Jotenkin tuntuu, että olis paljon helpompaa olla ihan jotain muuta kuin hetero. En tietenkään voi sanoa, että kaikki miehet on samanlaisia, mutta en enää uskalla edes yrittää. Edellisestä vakavasta seurustelusuhteesta on jo liki kaksi vuotta ja sekin oli täynnä valehtelua, niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa ja jatkuvaa alistamista. Silti olen edelleen samanlainen sinisilmäinen idiootti, joka uskoo kaiken mitä miehet suustaan päästävät. Ja sekös kostautuu..
Kaipaan vain niin suunnattomasti, että olisi joku jonka syliin käpertyä silloin tällöin, joku jolta kysellä kuulumisia, joku joka olisi kiinnostunut tekemisistäni, joku josta välittää, joku jolle olisin tärkein ihminen maailmassa ja joka olisi myös minulle tärkein.. lienee kai mahdotonta.
Eipä kannata enää ihmetellä, miksi suomi on täynnä sinkkuja. Itse olen pettynyt niin monta kertaa, juuri näitten "pintaliitäjä" miesten kanssa, etten jaksa enää laskea kertoja.
Aluksi on kaikki ok, mies pitää yhteyttä ja lirkuttelee, sitten kaikki muuttuu, ja kuvioon tulee valheita ja kiinni jäämisiä. Eikö luotettavia miehiä ole enää olemassakaan? En halua enää sydänsuruja, joten olen päättänyt jatkaa eloani yksin. Tai siis onhan minulla jo kohta aikuset lapset ja avioliittoakin kokeilin 15v. aikoja sitten.
Vaatii jo luonnetta jättäytyä seurustelusuhteista kokonaan. Itse kyllä haluan edelleen uskoa, että kunnon miehiä on olemassa, mutta harmi vain että he tuntuvat olevan useimmiten jo varattuja. Tai sitten he ovat itsekin niin ujoja tai moneen kertaan petettyjä etteivät rohkene tehdä aloitetta. Itseltäni aloitteen tekeminen ei juurikaan onnistu.
Tästä omasta episodistani vielä vähäsen.. mitä ihmettä teen, jos mies jostain syystä ottaa vielä yhteyttä? Jos hän pyytää luokseen, niin olisiko parempi mennä (tekisin sen vaikka heti kaikesta huolimatta) ja kysyä että missä mennään vai olisiko parempi vain unohtaa koko mies? Haluan hänet edelleen, mutta ennen kaikkea haluaisin vain tietää onko minulla toivoa saada hänen kanssaan aikaiseksi jotain syvällisempää, olenko hänelle pelkkä hoito (muiden joukossa?) vai olenko jo siirrettynä ö-mappiin..
Kyllä sun täytyy kysyä suoraan, jos epäilet..
luulisi, että saat vastauksenkin suoraan.
Mutta yksi juttu, mistä ihmeestä te löydätte näitä onnenonkijoita vaan.. minä olen sinkku ollut jonkin aikaa ja ihmettelen, miksi kaikki miehet ottaa niin tosissaan heti, vähän aikaa kun haluttaisi vaan katsella ja elellä yksikseen.
Koko ajan pelottaa, että loukkaa jotakuta, jos vain kaveeraa. Jotenkin sitä joutuu painottamaan.
No sattumaa kai sitten.
Viesti, jossa se kyseli että milloin nähdään.. olin hyppiä seinille, kunnes ymmärsin että varmasti oli joku jekku siinäkin. Sänkyynhän se haluaa, mutta muuten en ilmeisesti kiinnosta sitä ollenkaan.
Voi halvatun halvattu! Mitä ihmettä teen? Haluaisin toki nähdä miehen jotta näkisin vielä kerran, että miten meidän kemiat - jos sitä nyt kemiaksi voi kutsua - toimii käytännössä, ja myös senkin takia että pääsisin kysymään kasvot vastatusten että missä mennään. Mutta en todellakaan tule tyytymään pelkkään fuckbuddyna oloon! Toisaalta en tiedä olisinko niin epätoivoinen, että suostuisin siihenkin - voisihan olla, että miehen tunteet heräävät jossain vaiheessa. Mutta jaksanko tätä alituista odottelua siihen asti, jos nyt mitään tunteita ylipäätään pääsee koskaan syntymään?
Huhhuh. Eipä ole tunne-elämä ollut pitkään aikaan näin sekaisin..
Edelliselle kirjoittajalle: jospa meillä toisilla lukee otsassa "tositarkoituksella" ja toisilla sitten taas "ota, käytä ja jätä".. en tiedä. Tällä hetkellä kaipailisin enemmän kuin koskaan sitä, että joku olisi kiinnostunut muussakin kuin sänkymielessä.
Oletko varma, että hän on sinut "hylännyt", asioillehan voi olla hyvä selitys tai hän vain miettii. Anna hänelle siihen tilaisuus.
Mutta on kyllä totta, että jotkut naiset ovat vähän sanoisinko turhan innokkaita ja näyttävät sen myös. Tavallaan se on hyvä ominaisuus, mutta miesten kanssa olisi parempi olla vähän vaikeammin tavoiteltava. Riippuu tilanteesta.
Miehen pitää saada metsästää, niin se vaan taitaa olla :) Tilanne on eri sitten, kun ollaan jo kunnon suhteessa, silloinkaan ei kannata mennä liiallisuuksiin, koska se saattaa ärsyttää.
Kohtuus kaikessa...
Mutta odottelehan, eihän sitä vielä tiedä :)
En todellakaan tiedä! Häiritsevää, kun aina nähdessämme mistään innostuksenlopahtamisesta tms. ei ole tietoakaan, vaan tulee aina sellainen fiilis kuin olisimme täsmälleen samalla aaltopituudella ja että siinä olisi ihminen, jota olen etsinyt.. seuraavana päivänä miehestä ei sitten kuulukaan enää mitään. Sekin häiritsee, kun tosiaan vielä eilen aamulla sain häneltä hyvän huomenen toivotukset, sanoi kullaksi ja kyseli kuulumisia. Mutta kun lähetin viestiä takaisin ja kyselin vuorostani hänen kuulumisiaan ja yritin soittaa myöhemmin illalla, ei hän vastannut. Tällaista on jatkunut nyt jo pari viikkoa. En sitten tiedä, että haluaako hän pitää minut vain ns. fuckbuddyna..
Omasta mielestäni en ole ollut liian tunkeileva, yrittänyt vain soittaa tai lähettää tekstarin kerran tai pari päivässä. Tosin voihan olla, että sekin on liikaa.. en ole myöskään kertonut sanallakaan omista tunteistani häneen, en ole vaatimalla vaatinut tapaamisia tms.
Kunpa olisin ymmärtänyt tuon metsästämisjutun hieman aiemmin. Mutta minkäs teet.. olen ollut pitkään yksin, joten rahkeet eivät riittäneet esittämään vaikeastitavoiteltavaa.
Odotuskin on niin hermoja raastavaa.. jokainen hiljainen hetki ilman puhelimen pirinää tuntuu vievän häntä kauemmaksi. Tiedän kuulostavani lapselliselta, enkä itsekään ymmärrä tunteitani! Kukaan muu mies ei ole koskaan aiemmin saanut tällaista aikaan.
Olisi ollut niin paljon helpompaa, jos hän olisi vain sanonut suoraan, etten enää kiinnosta! Onko kellään kokemusta, että kuinka kauan mies saattaa pahimmillaan pitää yhteyttä edes harvakseltaan, vaikka hänen mielenkiintonsa on jo lopahtanut aikoja sitten? Onko minulla enää mitään toivoa?
Raastavaa.. kiitos kuitenkin kannustuksesta ja siitä että olen saanut purkaa ajatuksiani täällä.
törmäsin näillä palstoilla mieheen joka vaikutti kiinnostuneelta ja kiinnostavalta. soiteltiin, sovittiin tapaamisesta ja hän ei tullut..se siitä.. laitoin ilmoituksen jollekin sinkkupalstalle ja kas kummaa sama vilpertti otti yhteyttä ja samoin lirkutuksin.. ilmoitin kantani aika selvästi ettei tässä 40 vuoden kypsässä iässä ole aikaa tollasille onnenpyörille jotka ei ehkä itsekkään tajua mitä tahtovat..turhia..
Sä et sentään varmaan ehtinyt ihastua siihen, kun ette olleet vielä tavanneetkaan.
Mä sen sijaan mietin edelleen, että mokasinko taas. Ryhdyttiin pitämään loppuviikosta enemmän yhteyttä sen miehen kanssa ja sovittiin, että oltaisiin nähty eilen. Olin kertonut joutuvani tänään töihin heti aamusta, joten miehen olisi käsittääkseni pitänyt ymmärtää etten voi jäädä yöksi (välillämme on matkaa vajaat sata kilometriä). Olimme sopineet, että olisin koko päivän hänen luonaan jne.. edellisenä iltana mies ehdotti, että menisin hänen luokseen puoliltapäivin, hänellä ei pitänyt olla mitään muita sovittuja menoja. Eilen aamulla mieheltä tuli vielä hyvän huomenen toivotukset ja kertoi odottavansa tapaamistamme. Olin juuri tekemässä lähtöä, kun mieheltä tuli viesti jossa hän ehdotti että tulisin vasta illalla ja esitti vielä yllättynyttä kun kyseli, että enkö voikaan jäädä yöksi. Nyt on ollut taas hiljaista yhteydenpidon suhteen.
Haluaisin uskoa, että mies ihan oikeasti olisi halunnut nähdä minut ja pitää luonaan yön yli, mutta ääni takaraivossani yrittää takoa minulle kivikovia totuuksia: että hän halusi vain seksiä ja ettei hän välittänyt tapaamisestamme tippaakaan koska sopi muita menoja sen päälle. Toisalta kuitenkin pelkään, että mies oli ihan tosissaan ja on nyt loukkaantunut, koska loppujen lopuksi se olin minä joka ehdotti tapaamisen siirtoa (mielestäni ei olisi ollut mitään järkeä käyttää matkantekoon liki kolmea tuntia, kun perillä olisin ehtinyt olla vain hetken). Toisaalta kaduttaa, että menin siirtämään tapaamista, sillä nyt olisi ollut se kauan kaivattu tilaisuus nähdä mies kasvotusten, kuulostella kemioita jne. En todellakaan tiedä, tulemmeko näkemään enää. Toisaalta taas; en tee mitään miehellä, joka muuttelee tapaamisten ajankohtia parin tunnin varoitusajalla ja loukkaantuu sydänjuuriaan myöten, jos hänen suunnitelmansa eivät sovikaan minulle. (Olenko itsekäs?)
Piru periköön kaikki ihmissuhteet :/
Mistä sinä voit tietää motiivit hänen käytökseen, jos et ole edes kysynyt?!
Saattaahan olla, että hän on vielä (vähän) haavoilla jostain jutusta ja tarvitsee vain aikaa yms.
Kysy! Huomaavaisesti vain.
ei ole ottanut yhteyttä pariin viikkoon tai soittanut ja kuitenkin viimeksi tänään viesteili??