En tiedä onko minulla vilkas mielikuvitus, mutta asia alkoi juuri vaivaamaan. Itselläni oli viimeviikon lopulla duunin puolesta kolutuspäivä, jossa kului koko päivä. Kerroin puolisolleni, että tulen toki suoraa kotiin sieltä illanvietosta enkä ole menossa baariin tms. No yleensä hän pitäisi tästä, mutta nyt hän sanoi että voit toki mennä baariin. Ok ihan kiva, mutta yleensä minun menot ovat olleet ikäänkuin huono asia. Olen aina pitäyt puolisoani rehellisenä ja suorapuheisena sekä uskonut siihen, että jos jotain kummallista tapahtuisi hän kertoisi siitä.
Noh lauantai aamuna hän alkoi käydä keskustelua siitä, että olemme nykyään kuin kämppiksiä, sisaruksia jne. Hän haluaisi hengähdystaukoa ja että hänellä on ehkä jokin henkilökohtainen kriisi. Hän kyseli, että mitä yhteistä meillä on ja sanoi ettei nykyään juuri ole.
On näitä muitakin juttuja mihin olen kiinnittänyt huomiota ja hän on selvästi jotenkin tyytymätön. Eikö nämä ole kuitenkin sellaisia merkkejä, että on syytä huolestua??? Mitä mieltä?
Tunnustan että en ole viime vuotena ollut unelmapuoliso, koska meillä on ollut muutamia taloudellisia haasteita ja elämä on ollut aika kovaa puurtamista. Rakastan silti häntä ja kaiken olen tehnyt sen takia, että olen halunnut meille parasta. Olen toki itsekkäästi pitänyt siitä kiinni, että haluan pitää omia harrastuksiani. Hänellä on myös omat harrastuksensa ja olen antanut näille tilaa. En ole mustasukkainen ja tasapuolisuuden nimissä olen suonut hänellekin mahdollisuuden olla kavereiden kanssa yms.
Olen ehkä pitänyt häntä itsestään selvyytenäkin:(
Harmittaa helvetisti, jos olen itse mokannut, kun viimeinkin tänä keväänä olisi näkymätkin talouden ja kaiken muunkin suhteen paremmat. Kaiken kiireen keskellä yhtäkkiä tuli stoppi, säikähdin ja aloin miettimään. Olen kuitenkin olettanut, että hän olisi ymmärtänyt meidän tilanteen:(
Noh lauantai aamuna hän alkoi käydä keskustelua siitä, että olemme nykyään kuin kämppiksiä, sisaruksia jne. Hän haluaisi hengähdystaukoa ja että hänellä on ehkä jokin henkilökohtainen kriisi. Hän kyseli, että mitä yhteistä meillä on ja sanoi ettei nykyään juuri ole.
On näitä muitakin juttuja mihin olen kiinnittänyt huomiota ja hän on selvästi jotenkin tyytymätön. Eikö nämä ole kuitenkin sellaisia merkkejä, että on syytä huolestua??? Mitä mieltä?
Tunnustan että en ole viime vuotena ollut unelmapuoliso, koska meillä on ollut muutamia taloudellisia haasteita ja elämä on ollut aika kovaa puurtamista. Rakastan silti häntä ja kaiken olen tehnyt sen takia, että olen halunnut meille parasta. Olen toki itsekkäästi pitänyt siitä kiinni, että haluan pitää omia harrastuksiani. Hänellä on myös omat harrastuksensa ja olen antanut näille tilaa. En ole mustasukkainen ja tasapuolisuuden nimissä olen suonut hänellekin mahdollisuuden olla kavereiden kanssa yms.
Olen ehkä pitänyt häntä itsestään selvyytenäkin:(
Harmittaa helvetisti, jos olen itse mokannut, kun viimeinkin tänä keväänä olisi näkymätkin talouden ja kaiken muunkin suhteen paremmat. Kaiken kiireen keskellä yhtäkkiä tuli stoppi, säikähdin ja aloin miettimään. Olen kuitenkin olettanut, että hän olisi ymmärtänyt meidän tilanteen:(
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olen itse nainen ja kyllästynyt puolisooni ja suhteeseemme, jossa minua on vuosikaudet pidetty itsestäänselvyytenä. Toisesta vieraantuminen ei tapahdu hetkessä vaan pitkän ajan kuluessa. Itse olen alkanut puhua puolisolleni samantyyppisiä asioita, kuin sinun puolisosi sinulle, tarkoituksena saada hänet tajuamaan että tästä ei tule mitään ja tietyllä tavalla pehmittämään maaperää eroilmoitukselle, mikä näyttää (ainakin meillä) olevan vääjäämättömästi edessä.
En tietenkään voi puhua kuin omasta puolestani mutta ainakaan meidän suhde ei ole enää korjattavissa, olen irrottanut itseni siitä henkisesti vuosien varrella ja nyt vain kerään rohkeutta tehdä lopullinen irtiotto eron muodossa, mikä ei tosin ole helppoa koska puolisoni kuitenkin väittää rakastavansa minua. Itse en vain tahdo enää jatkaa tätä yhdessäoloa. Uutta miestä ei ole ollut kuvioissa näiden vuosien aikana joten päätös ei johdu kenestäkään ulkopuolisesta, ainoastaan tästä tilanteesta omassa liitossa. Nyt kun olen henkisesti jo pidemmän aikaa ollut täysin irtaantunut puolisostani olen ihastunut toiseen ja se lisää entisestään halua lopettaa tämä epätyydyttävänä vuosia jatkunut suhde...
Olen pahoillani mutta mielestäni sinulla että syytä huoleen eikä ole mitenkään varmaa että omalla toiminnallasi voisit enää edes tilannetta parantaa, vaikka kuinka yrittäisitkin.
Kirjoitusvirhe pääsi lipsahtamaan edelliseen viestiin eli:
Olen pahoillani mutta mielestäni sinulla ON syytä huoleen eikä ole mitenkään varmaa että omalla toiminnallasi voisit enää edes tilannetta parantaa, vaikka kuinka yrittäisitkin.
Olipa jotenkin puistattava viesti sinulla "qwdfghjkl"! Siis siinä mielessä, että meilläkin on menossa kuvaamasi kaltainen tilanne suhteessamme. Vaimoni oli joitakin vuosia sitten melkeinpä jäätävän kylmä minua kohtaan ja kimmastui kaikesta mitä sanoin. Tilanne vähän purkautui, kun kerran otin hänen käytöksensä puheeksi ja hän tunnusti harkinneensa eroa.
Nyt on mennyt muutama vuosi paremmin, emme ainakaan riitele juuri lainkaan. Mutta vaimon etäisyys minuun on silti säilynyt, seksi tuntuu unohtuneen suhteestamme ja kosketuksia häneltä saan vain unelmoida. Minä halailen ja suukottelen häntä usein, koska yritän ja toivon kaiken vielä palaavan entiselleen.
Kuitenkin mielessäni elää pelko yhteisestä tulevaisuudestamme, milloin vaimoni on kerännyt riittävästi rohkeutta päättämään liittomme. En oikeasti tiedä mitä vaimoni haluaa suhteeltamme, keskustelusta ei tule mitään jos vaikka yritän jutella näistä asioista. Ulkopuolista apua ei kuulemma voi missään nimessä harkita!
Aivan, selvät merkit väistämättömän tulemisesta! Mutta tämä tulevan odotus on riistävää! Olen harkinnut jo, pitäisikö minun itse tehdä aloite erosta, mutta en millään haluaisi olla se, joka eroa haluaa. Olenhan muuten kaikin puolin tyytyväinen elämääni.
Minulla on yks kysymys miehenä.
Mitä vittua te naiset oikeesti haluatte nykypäivänä?!
Jaa-a, ensimmäisenä tulee mieleen uskollisuus (jopa niinä kuuluisina vaikeina aikoina), se taitaa karsia sinkkukandidaateista noin puolet pois. Toiseksi vaadin mieheltä rehellisyyttä esimerkiksi talousasioista, alkoholin ja huumeiden käytöstä jne. Sekin vaatimus karsii joitain yksilöitä pois. Kolmas vaatimus -suurimmalle osalle ylitsepääsemätön- on molemminpuolinen kunnioitus, mikä tarkoittaa vaikkapa sitä että minun seurassa ei kuolata kadulla vastaan tulevia naisia tai minulle ei tarvitse kommentoida esim muiden naisten ulkonäköä. Näitä voi toki harrastaa kavereiden kesken , mutta minun seurassa se on halventavaa. Viimeinen ehto on molemminpuolinen rakkaus ja vetovoima, joka ei tunnetusti synny kenen tahansa kanssa, ja vaatii suurta työtä molemmilta pitää noita yllä. Kun miettii että mistä löytyy mies joka täyttää kaikki nuo ehdot, niin todennäköisyys on minimaalisen pieni. Että ollappa nainen!
Onneksi oma siippa tähän asti on täyttänyt vaatimukset. Vähempään en tyytyisi, elämä on siihen liian lyhyt. Ja anteeksi ap:lle off topic :)
En vaadi mitään ****** a tai kuuta taivaalta vaan haluaisin miehen joka olisi aidosti kiinnostunut ajatuksistani, tekemisistäni ja ennen kaikkea viihtyisi seurassani. Enkä todellakaan tarkoita tällä mitään 24/7 yhdessäolemista, mielestäni suhteelle on vain hyväksi jos molemmilla on jonkin verran omia ystäviä ja molemmat voivat harrastaa asioita joista pitävät. Mutta jos aidosti välittää ja viihtyy toisen seurassa niin eikö silloin haluakin viettää yhteistä aikaa ja tekee järjestelyjä sen eteen.
Ainakaan itselläni ei ole kysymys mistään hetken hörähdyksestä vaan lähes 20 vuotta olen yrittänyt parantaa tilannetta, ehdottaa yhteistä tekemistä tai vain keskustella normaaleista asioista mutta turhaan, aina joku asia menee edelle. Puolisoni huomioi kyllä kaikki muut ympärillään olevat ihmiset todella hienosti ja on aina valmis auttamaan ja kuuntelemaan paitsi jos kysymys on minusta. Mielestäni se on juuri sitä itsestäänselvyytenä pitämistä.
Olen ottanut asian ystävällisesti mutta suoraan (en ole teräväkielinen enkä nalkuta) esille muutamia kertoja näiden vuosien aikana mutta hänen mielestään meillä on kaikki asiat oikein hyvin, minun mielestäni ei...
Siis vaimosi yrittää selväsanaisesti puhua siitä, että suhteessanne on ongelmia, ja sinä ihmettelet täällä, mahtaako hänellä olla joku toinen??! Puhu nyt hyvä mies vihdoinkin sen naisesi kanssa ja tutustukaa toisiinne uudestaan. Olet mokannut, jos olet ollut puhumatta ja kuvitellut, että "kyllä toinen sen puhumisen hoitaa". Näethän nyt, mitä tapahtuu, kun hän saa suunsa avattua - sinä et saa sittenkään, vaan kyselet täällä neuvoa. Kone kiinni, harrastukset tauolle ja kalenteriin treffiaika naisesi kanssa vähintään kolmena iltana viikossa. Tekojen aika on nyt, toivotaan että se ei tule liian myöhään.
vitun teennäistä...
Kun nainen ottaa asian esille samalla tavalla kuin vaimosi on tavallisesti piru merrassa. Turhien sovitteluyritysten välttämiseksi kysy häneltä tarkoittaako hän että halua erota sinusta ja jollei niin mitä?
Jos valmistaudut pahimpaan että ainakaan kovin korkealta putoa.
Kaikkea hyvää vaikka nyt ei niin hyvältä näytäkään.
Suurinpiirtein samanlainen tilanne kuin minulla kolmisen vuotta sitten. Sanoin jo vuotta aikaisemmin, että olen tälläistä "katsotaan asioita etäämmältä toisistamme" miettinyt, koska minusta tuntuu ettei meillä ole tällä hetkellä mitään annettavaa toisillemme? En puhunut vielä tässä vaiheessa erosta, vaan erilleen toistaiseksi muuttamisesta. Kysyin hänen halukkuuttaan korjata suhdettamme, ja että olisimme käyneet avioliitto neuvojalla, mutta mieheni ei juurikaan asiaa noteerannut (eli piti minua itsestäänselvyytenä)...vuoden siinä "sitkuttelin", yrittäen aina välillä saada miestäni huomaamaan että kaikki ei ole kunnossa ja odottaen oikeaa hetkeä. Kunnes viimein ilmoitin että minulla on asunto ja muutan eri paikkakunnalle, vieläkään en puhunut eroamisesta. Niin, ja aina niitä kolmansia osapuolia ei todellakaan tarvita, jos avioliitto tökkii. Silloin vasta kun keräilin tavaroitani, hän heräsi asiaan ja huomasi minun olevan tosissani. Sitten alkoi paniikki, ja itku hänen puoleltaan. Hän ei olisi tätä halunnut ja nyt kun "taloudellinen" tilannekkin on sellainen että voitaisiin alata olemaan ja harrastamaan kaikkea yhdessä ja lapsetkin on jo puoli aikuisia ym ym..... Mutta minulle se tuli siinä vaiheessa liian myöhään. Enkä minä rahan, harrastusten tai muunkaan maallisen takia mieheni kanssa ollut. Vaan aikoinaan olin hienoon mieheen rakastunut, jonka kanssa mentiin naimisiin ja hoidettiin lapsia ja tehtiin yhdessä "arkisia" asioita. Se kaikki hukkui vuosien saatossa jonnekkin....Makseltiin yhdessä talolainoja pienistä palkoista, mutta oltiin vähään tyytyväisiä ja onnellisia. Laitoin eropaperit n. puolen vuoden erossa asumisen jälkeen vireille, koska eron aikana mieheni muuttui täysin? Alkoi painostavat ja aika ikävän sävytteiset tekstiviesti/ puhelu rumbat. Hänellä oli lukuisia naissuhteita tämän puolen vuoden aikana ym (hän purki huonoa oloaan varmaan sitten näin?) eli minun halukkuuteni uuteen yritykseen oli tällä pyyhitty pois. Joten saattaa sinunkin kohdalla olla tuo havahdus vähän myöhäistä.....mutta kokeile ehdottaa vaimollesi, että menisitte yhdessä puhumaan jonnekkin, jos edes osan solmuista voisi aukaista. Ja jos vaimosi ei siihen vielä pysty, anna hänelle sitä etäisyyttä ajatella asioita, äläkä missään nimessä painosta. Anna aikaa, kyllä hän itse huomaa jos suhteessa olisikin vielä jokin "kipinä" jäljellä.
Joo ehdotettu on. En mä nyt helkkari tyhmä ole. Jotenkin ihmisten kommenteista tulee sellanen olo. No olipa ehkä virhe purkaa pahaa oloaan tänne.
Ja ikäänkuin tämä olisi pelkästään mun vika. Kyllä tässä on molemmilla puolilla asioita, jotka ovat pikkuhiljaa muodostaneet umpisolmua. Olen kyllä omasta puolestani puhunut jos jokin harmittaa tai jos on jotain toiveita. Kuunteleminen on silti eri asia kuin kuuleminen.
Ensinnäkin olen puolisostani erittäin ylpeä, mutta olen luonteeltani sellainen että kehun häntä enemmän jotenkin selän takana. Olen pitänyt huolta arjen pienistä asioista. Olen kiinnostunut hänen asioistaan joka päivä enkä tarkoita että tenttaisin asiota siksi etä epäilisin jotain. Muistan joka päivä halaukset ja pusut. Vähemmän hän on kiinnostunut minun päivän tapahtumista. Jossain vaiheessa laitoin enemmän itsekkyys vaihdetta päälle, kun tuntui että puolison dieetti ja urheiluharrastukset olivat tärkeämpiä kuin minä. Olen kyllä kertonut hänelle senkin, että se ei mun rakkautta vähennä vaikka ei aina olisikaan niin timmissä kunnossa. En myöskään rakasta yhtään vähempää, jos hän on unohtanut tai ei ole ehtinyt hoitaa kotitöitä. Ollaan tehty ne aina yhdessä toki sillä painolla, että minä teen miehille paremmin soveltuvat asiat esim. renkaan vaihdot ja lumityöt jne.
Ennen pystyttiin heittäytymään enemmän elämään ja ajateltiin yhdessä itsekkäästi, että mitä ME halutaan. Nykyään kaikelle on tehty aikataulut ja eletään muiden ehdoilla. Se ei johdu minusta, vaan siitä että puolisollani on jotenkin hirveät paineet siitä mitä muut ajattelee.
Ollaan toki travellattu pitkiä aikoja esim. aasiassa useammissa maissa ja selviydytty vähän kummallisemmistakin paikoista. Joten kyllä meillä on yhteistä aikaa ollut jopa ehkä enemmän kuin monilla muilla.
Jokin vaan teki musta paskan ihmisen:) ja parisuhde-työ-harrastus hierrarkia on pahasti sekoittunut.
Niin....tämä nyt olikin vain oma kokemukseni asiasta. Sinä kuitenkin tunnut siltä, että haluaisit pelastaa teidän avioliiton ja sen vuoksi täytyy tehdä paljon töitä. Ei saa olla yhtään itsekäs vaan kuunnella mikä sillä toisella on hätänä. Jos se menee siihen, että syytellään toisiaan ja etsitään vikaa toisesta, ollaan todellakin umpikujassa.
Yhteinen harrastuskaan ei varmaan olisi pahitteeksi, vaikka olisi niitä omiakin harrastuksia.
Ja jos se tieto vaivaa, että onko vaimolla toinen? Nosta kissa pöydälle ja kysy sitä suoraan. Olet ollut hänen kanssaan kuitenkin jo kauan ja huomaat kyllä jos hän valehtelee asiasta?
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja toivon että saatte asiat järjestykseen.
"Yhteinen harrastuskaan ei varmaan olisi pahitteeksi, vaikka olisi niitä omiakin harrastuksia."
Heh heh! Ei olla kyllä sen tyyppisiä, että laitettais samanlaiset tuulipuvut niskaan ja lähettäis lenkille:) Toisaalta tykätään kyllä rumbasta, joten tanssikurssi vois olla hauska tai ainakin miksei.
Voisin kysyä sitä tottakai onko kyseessä joku toinen, mutta aiheeton epäilykin voi pahentaa mun mielestä asiaa.
Kyllä se puhe täälä kotona nyt kulkee molempiin suuntiin. Ja kyllä olen ottanut syytä niskoilleni ja oudoin tunne on minulla se, että mitä enemmän kärsin sitä enemmän haluan häntä. Omakin kipinä on ehkä ollut hiukan heikohko viimeaikoina. Kriisi oli tervetullut siltä osin hyvänä herätyksenä ja olen valmis tekemään duunia naiseni eteen ja ensitapaamisen värinää tuntuu kehossa. Onko liian myöhäistä? Toivon että ei ole. Nähtäväksi jää ja osin tällä hetkellä voimaton.
Mulla on(oli) maailman paras vaimo en vaan ole muistanut sitä ja olen unohtanut siksi kertoa sen hänellekin. vituttaa, vituttaa, vituttaa! =(
Eipä tarvitse ihmetellä miksi eroja tulee kun näitä tarinoita lukee. Yksi on alkanut puhumaan siinä vaiheessa kun on jo päättänyt lähteä, toinen yrittänyt puhua aikaisemmin ilman minkäänlaista tulosta ja vuoden päästä ero on tullut miehelle "yllätyksenä" , ja jos joku onneton vihjaa että alkuperäisen olisi nyt syytä kuunnella ja järjestää aikaa vaimolle niin jonkun sankarin mielestä se olisi vitun teennääistä....
Jaatteko muiden ihmisten kanssa informaatiota telepaattisesti tuolla maailmalla? Ette? Jos työelämässä asiakkaanne kertoo olevansa tyytymätön joihinkin asioihin ja haluavansa neuvotella uudelleenjärjestelyistä niin sivuutatteko koko palautteen edes kuuntelematta, ilmoitatte että neuvottelut olisivat lapsellisia ja vielä hämmästytte jos asiakkaanne on kohta entinen asiakkaanne? Eikö? Miksi ei? Näinhän jotkut kuvittelevat liittoa näemmä hoitavansa, joten ei muuta kun laajentamaan hienoa systeemiä muuhunkin elämään.
No mut se voi tuntua vaimosta teennäiseltä, kun asia on nostettu pöydälle niin yhtäkkiä on kiire treffeille. Kai siinä sitä tarkoitettiin ja se oli kritiikkiä lehtien parisuhdeneuvojien samasta sabluunasta revityille paskaneuvoille. Mikään ei vituta enempää kuin tommonen "alkakaa leikkiä kotia" toisen hädän hetkellä. Kaveri selkeesti myönsi ettei ole tehnyt kaikkia asioita by the book. Kukaan ei kommentoinut siihen mitään. (kuka muuten omistaa sen rakkauden käsikirjan? En tunne yhtäkään)
Se suhde kestää parhaiten, jossa hyväksyy toisen heikkoudet ja pystyy vieläpä ymmärtämään niitä. Aina ei voi olla paras päivä, mutta silloin kun se on niin se kannattaisi jakaa toisen kanssa. Niin myötä kuin vastamäessä kukaan ei ole palstalla kuullutkaan.
Ja ensinnäkään täällä ei ole ainoatakaan motivoivaa ja tsemppaavaa viestiä!
Ymmärrättekö että se ei kiinnosta kuinka paljon sinä/te tiedätte ennen kuin hän/he tietävät kuinka paljon välität.
Ehkä on väärin ajatella heti, että puolisolla on toinen. Mutta ymmärrän sen, että pahin pelko herää ja se on jokaisen henk.koht tuntemus.
En taida lukea samoja lehtiä joten en nyt ihan tarkkaan tiedä mitä sinulle asiasta tulee mieleen, mutta minun mielestäni tuo ei kuulosta paskaneuvolta ollenkaan. Ainakin minulla on kotona AINA tekemistä. Ja muutenkin molemmilla totutut rutiinit, ja jos esimerkiksi kotihommissa jokin hiertää niin myös mukavasti asemasodan poterot sijaitsevat kotona. Voisi olla selkeästi helpompaa se keskusteluvaihekin jossain muualla, saati sitten sen jälkeen kun keskustelut on keskusteltu selviksi ja asiat ns. kunnossa: Jotenkin kai sitä vaimoa pitää alkaa huomioida jos siinä kerran puutteita on ollut, vai samaa rataako siinä sitten jatketaan kun on saatu ilma vähäksi aikaa puhdistettua? Kriisistä kriisiin?
Toki parempi olisi keskusteluunkin jokin parin päivän irtiotto vaikka jossain (vuokra)mökillä tai rauhallisessa hotellissa pikkukaupungissa tms. mutta ainahan sellaiseen ei ole aikaa eikä varaa. Siis ihan yksinkertaisesti jotenkin saatava aikaan mukava rauhallinen tilanne keskustelulle ettei se sen takia epäonnistu kun arjen kiireet painaa päälle.
Minä en, anteeksi vaan, tajua näitä maamme vastarannankiiskejä. Jotenkin pidetään kuunia-asiana että ei ainakaan sinä päivänä muisteta mitenkään (naistenpäivät, ystävänpäivät ym.) kun lehdessä niin käsketään. Tosin luultavasti se muistaminen unohtuu muutenkin, onhan yleisestä muistamisestakin ohjeistusta ihan tarpeeksi, niinkuin ilmeisesti kriisienkin ratkaisusta. Mikä siinä on niin kamalaa että joku toimittaja on sattunut tekemään asiasta jutun, varsinkin kun useinmiten ei itseltäkään yhtään parempia ideoita löydy? Jos ei jaksa puolisoon paljoa panostaa niin olisi ehkä maailman yksinkertaisin asia ostaa se kukkapuska sinä päivänä kun lööpitkin siitä huutaa, ei tartte muistaa itse edes mitään päiviä kun se asia tulee vastaan joka tapauksessa. Siis tämä kaikki nyt sanottuna pohjalta "tulipahan vaan mieleen", ei tietenkään pelkkä kukkapuska mitään auta jos asiat on jo solmussa. Mutta ei kai lahjan tarkoitus ole olla antajan mielestä järkevä vaan ilahduttaa saajaa, vaikka olisi kuinka klisee niin tuskinpa ne vaimot siitä puskasta pahastuukaan????
Ja itseasiassa, änkyröitä ollaan muutenkin ihan kaikinpuolin. Kyllä se nimittäin usein näistä kaikista teksteistäkin on luettavissa että mieluiten ei tehtäisi yhtään mitään sellaista mitä se kumppani sattuisi pyytämään.
"Hän kyseli, että mitä yhteistä meillä on ja sanoi ettei nykyään juuri ole."
" Eikö nämä ole kuitenkin sellaisia merkkejä, että on syytä huolestua??? "
No eipä tuota selvemmin enää ei voi kertoa, että teillä on pahoja ongelmia parisuhteessa.
Ap. Nyt kipin kapin töitä tekemään. Vaikka sinusta olisikin hölmöä ja älytöntä se, mitä vaimosi/puolisosi nyt tarvitsee. Joskus parisuhteessa toinen tarvitsee sellaisia asioita, joita toisen on vaikea ymmärtää tai tajuta. Hyvässä suhteessa puoliso taipuu, ja ymmärtää, että vaikka ei itse puolison ajatuksenjuoksua ymmärräkkään, niin hänellä on tieto siitä. Ja siinä tullaan olennaiseen asiaan. Mitä kukin tekee sillä tiedolla. Sivuuttaako? Vai ottaako tosissaan.
Joskus saattaa jopa riittää se, että tulee otetuksi tosissaan ja kuulluksi. Varsinkin jos puoliso on kohdellut jo pidemmän ajan melko välinpitämättömästi. Lahjoilla, tavaroilla tai matkoilla ei pääse pitkälle. Ne voivat jopa ärsyttää.
Kun sinä ap ihmettelet täällä puolisosi käytöstä ja motiiveja, niin hän ihmettelee luultavasti mielessään, että miksi sinä et sano mitään tai puhu. Hänhän on kertonut sinulle jotain isoa ja tärkeää.
Vuorovaikutus parisuhteessa on oikeasti sitä, että kun toinen sanoo jotain, toinen reagoi siihen. Jos ei ota palloa vastaan, se lentää jonnekkin kauas metikköön. Ja kun sitä palloa etsii puiden keskeltä, niin toinen voi kyllästyä odottamaan ja päättää lopettaa leikin. Älä nyt hyvä mies tee sitä virhettä! Eikä sinulla täydy olla mitään viisasta vastausta. Riittää aluksi, että kerrot pelästyneesi puolisosi sanoja ja tajuat kohdelleesi häntä huonommin kuin olisi pitänyt. Kysy, että mitä hän tarvitsisi sinulta voidakseen paremmin. Se on ihan hyvä alku. Koppi.