TURVOTUS LUOMIKOHOTUKSEN JÄLKEEN

Minulle tehtiin viikko sitten yläluomien kohotus pääkaupunkilaisella klinikalla tunnetun ja hyväksi mainostetun plastiikkakirurgin toimesta. Mustelmat ovat jo lähes hävinneet mutta luomet ovat edelleen turvoksissa joka hieman huoles- tuttaa! Pari kertaa olen saanut lymfaterapiaa

Onko vaarana että imunestekierto on jotenkin häiriintynyt ja tilanne jää pysyväksi?? Silmätkin näyttävät normaalia pienemmiltä koska luomiturvotus pienentää niitä. Olenko nyt vain liian hätäinen?

Kertokaa kokemuksianne te joiden yläluomet on operoitu
12293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Olet hätäinen..Voi kestää muutamia viikkoja ja sitten asettuu..Tee itsellesi kevyttä lymfahierontaa eli painelet keveyesti silmän ympäri ja korvia kohti ja siitä kaulaan..Vaikka 50 kert ja laita kylmä märkä pyyhe pakkaseen 10min ja sitten silmien ja otsan päälle.Näin mulla toimi..myös nenäoperaation jälkeen..:) Nukuthan sängyn pääty koholla?..:)

Äänestä

Minulla luomiturvotus ihan yläripsien tyvessä kesti n 2-3 viikkoa. Aamulla sitä oli enemmän vaikka nukuin petinpääty hieman koholla. Haavat paranivat suht. nopeesti. Toisesta silmästä nopeammin kuin toisesta. Samoin kävi mustelmien osalta. Paranemisen aikana haavoja kirveli ensin. Kirvelyn loputtua haavoilla tuntui kiristystä ja hiemna ajoittain kutinaa. Lymfassa kävin parikertaa. Suosittelen ehdottomasti leikkausta jos sitä harkiset mutta varaa aikaa toipumiseen.

Äänestä

Ylä-luomeni leikattiin 6.3 T:reella ja turvotusta on vielä yläluomien ripsien tyvessä. Kirurgini sanoi turvotusten häviävän 1-3 viikossa. Asia huolestuttaa koska loma loppuu ja tällä viikolla pitäisi mennä töihin. Onko normaalia että turvotusta on vielä jäljellä? Luin täältä eri ketjuja yläluomileikkauksista ennen leikkausta ja kyllä niistä sai hieman liioitellut positiivisen kuvan että melkein ilman mustelmia ja turvotuksia töihin vaan melkein samalla viikolla.

En ole ketjua aloittanut hlö mutta sama asia vaivaa minua ja ei ole ketään jolta kysyä. Luotan että tällä on asiantuntijoita jotka ovat jo toipuneet omista leikkauksistaan

Äänestä
  • Uskoisin että pienet turvotukset eivät kiinnitä sivullisten huomiota. Itse kiinnität niihin enemmän huomiota kun osaat etsiä turvotuksia. Turvotusten täydelliseen häviämiseen kuluu useita viikkoja mutta ne ei estä työntekoa eikä muiden ihmisten parissa olemista.

    Äänestä

Tuntuu että leikkausten jälkiturvotuksia vähätellään koska ihmiset jättäisi menemättä leikkauksiin jos ymmärätäisivät miten normaalia on 4 viikkoa kestävä turvottelu jopa pidempäänkin.Mulla olli nenä turvoksissa ainakin 6kk nenäoperaation jälkeen ja vuoden pääsdtä oli optimi! Minä kyllä tiesin tämäm jo etukäteen.Turvotus oli pientä mutta muut ei sitä huomanneet kuin minä itse:)

Äänestä

Toipuminen vaihtelee turvotuksen ja mustelman suhteen yläluomitoimenpiteen jälkeen melko tavalla. Joku voi olla tyytyväinen tilanteeseen jo reilun viikon kuluttua kun toisella se voi olla useampi viikko. Ensinnäkin siihen vaikuttaa meidän oman kudos (miten veri hyytyy, miten kudos reagoi käsittelyyn, miten imunestekierto toimii, miten arpea muodostetaan jne.), toiseksi minkä tyyppinen (kuinka paljon on käsittelty) ja minkälaisilla järjestelmillä (laser, veitsi, RF) toimenpide on tehty ja onko tehty jotain lisätoimenpiteitä kasvojen alueelle. Lisäksi on tärkeää miten on ennen toimenpidettä valmentauduttu (lymfahoito, voiteet jne) ja erityisesti toimenpiteen jälkeen hoidettu (kylmä, lymfa, kohoasennot ja rauhallisuus - varaa aikaa toipumiseen, niin toivut nopeammin).

Toisaalta ehkä tärkein mittari on se, että miten itse reagoi mustelmiin ja turvotuksiin. Toisia ei haittaa mitenkään selvästi näkyvät muutokset ja toisia riepoo jo lähes olemattomat jutut (joita ei muut erota). Eli olemma kaikessa hyvin yksilöllisiä - toipumiseen ei ole standardikaavaa.

Äänestä

Minulla tuntui yäluomileikkauksen jälkeen noin vielä parin kuukauden päästä outoa kiristystä, turvotusta luomissa. Muut ei sitä huomanneet.
Silmäni myös alkoivat vetistää ja rähmiä heti oper. jälkeen, siihen auttoi hyvin lääkäriltä saamani antibakteeriset silmätipat.

Äänestä

Mulla oli yläluomileikkauksen jälkeistä vuotoa toisesta silmästä muutaman viikon ajan. Molempien luomien turvotuskin kesti aikansa. Rähmimistä oli vähän. Luomet tuntuvat oudoilta ja kankeilta kun niitä arpia kiristi.

Eli kyllä niitä oireita riittää vaikka huippukirurgi leikkasi. Ja usein ne oireet ovat yllätys. Ei se oikeesti mene niin että naps ja naps ja muutama päivä saikkua ja kukaan ei huomaa yhtään mitään! Toki itse sitä tarkkailee itseään ja leikattuja luomiaan tavallista tarkemmin etenkin kun samalla pohtii että onko se normaalia siinä vaiheessa toipumista.

Sen takia jälkitarkastuskin on vasta kuukausien kuluttua koska silloin turvotus, mustelmat ym ovat jo parantuneet ja lopullinen tulos on nähtävissä!

Minulla oli kaikki noi samat "ongelmat" kuin mitä täällä on lueteltu. Huippukirurgi leikkasi ja tulos on täydellinen kuukausien kuluessa!

Satavarmasti menen joskus vuosien päästä samalle plastikolle naaman kohotukseen tai mitä nyt sattuu tarvitakin tässä vuosien vieriessä kun ikääkin on kohta 45-vee!

Äänestä
  • Kenellä läkärilä kävit? Minäkin suunnittelen samanlaiseen toimenpiteeseen menoa ja olisi kiva tietää hyvä lääkäri.

    Äänestä

  • Tiedosta kiitollinen kirjoitti:

    Kenellä läkärilä kävit? Minäkin suunnittelen samanlaiseen toimenpiteeseen menoa ja olisi kiva tietää hyvä lääkäri.

    Kai Lassila

    Äänestä

Tehty yläluomileikkaus jo yli vuosi sitten. Alkuun harmitti mustelmat ja turvotus ensimmäisen viikon ajan. Sitten ihmettelin erilaisuutta, joka oli varmaan ollut jo ennen leikkausta, mutta ei silloin tullut tuijotella niin tarkkaan. Ehkä puolen vuoden kohdalla sinut kokonjutun suhteen ja nyt sitä ei muista enää. Eli aikaa menee kun täysin sinut koko homman suhteen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TIHRUSILMÄ1967 kirjoitti:

Minulle tehtiin viikko sitten yläluomien kohotus pääkaupunkilaisella klinikalla tunnetun ja hyväksi mainostetun plastiikkakirurgin toimesta. Mustelmat ovat jo lähes hävinneet mutta luomet ovat edelleen turvoksissa joka hieman huoles- tuttaa! Pari kertaa olen saanut lymfaterapiaa

Onko vaarana että imunestekierto on jotenkin häiriintynyt ja tilanne jää pysyväksi?? Silmätkin näyttävät normaalia pienemmiltä koska luomiturvotus pienentää niitä. Olenko nyt vain liian hätäinen?

Kertokaa kokemuksianne te joiden yläluomet on operoitu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu