apua tarvitaan?!

dadam

Tarkotuksena ois laihduttaa mahdollisimman paljon ja mahdollisimman nopeasti, kun painoindeksi kertoo että lihavuutta havaittavissa.
Noh tiiän kyllä ettei siihen ihan kannata uskoa, mutta kuitenkin.
Siis haluisin mahdollisimman paljon vinkkejä miten onnistuisin pudottamaan muutamia kiloja nyt ennen kesää ja tietysti kesälläkin !

5

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pikku hiljaa hyvä tu

      Itse olen kokeillut useita diettejä. Olen onnistunutkin joskus. Mutta kilot on tulleet takaisin. Nyt olen päättänyt että tarkailen painoa mutta välillä syön kunnolla. Joskus sallin myös herkuttelun. Tarkoitus on nyt mennä 10-12kg/vuosi. Aikaa on.
      Parhaimaksi laihdutus ruuaksi olen havainnut modifast tuotteet jos ei jaksa kokata terveellistä ruokaa. Keitot on maistuvia kun lisään kuivattua sipulia ja kuivattua ruohosipulia. Muullakin voi maustaa.
      Modofast tuotteta saa tilattua verkkokaupoista. Keitot, vanukkat, patukat.
      Vanukkaita voi syödä marjojen kanssa ja sokeria ei tarvitse lisätä.
      Itse pudotin 5 kg parin ensimmäisen kuukauden aikana. Nyt mene tasanne vaihetta, en juuri pyri laskemaan painoa vaan pitämään tasassa. Ikää on sen verran että keho tarvitsee myös oman aikansa.

      • Sarilii

        Hei!
        Itse olen kans tiputellut painoa minun huippupainosta, ruokavaliolla ja herkkujen pois jättämisellä. Näin sain 8.8 kg, ajalla 1vuosi 4kk.
        Tämän jälkeen aloitin Easy Diet pusseilla ja nyt olen ollut niillä 3½ viikkoa.
        Painoa on tippunut nyt 6.6 kg. Pussit ovat mielestäni maukkaita ja aamupalaksi olen syönyt ED.puuroa, on myös hyviä. Näistä smoothie pirtelöistä en niin ole tykännyt.
        Myös ED.välipala kiisselit on hyviä.
        Olen myös lisännyt pieniä määriä raejuustoa,kanamunaa,broileria ja muuta proteiini pitoista keittojen sekaan. On sallittua. Mutta leipä yms. hiilarijutut on kiellettyjä.

        Mutta oman kokemuksen mukaan voin suositella.

      • dadam

        Mäkin olen vaikka kuinka monia erilaisia dietteijä koitellu, en kyllä oo itelle sitä parasta löytänyt. On kyllä käyny niin, että usein paino putoaa huomattavasti ja on kyllä sitten tullut takaisinkin.. Noh nyt ei kuitenkaan millään meinaa paino pudota, vaikka yritän liikkuakkin enemmän kuin yleensä ja voin sanoa, että olen aikamoinen laiskuri ollut ennen.
        Kiitän tuosta vinkistä, voisin vaikka kokeillakkin! (:

      • dadam
        Sarilii kirjoitti:

        Mä olen itse miettinyt noita Easy Diet -tuotteita, mutten ole viitsinyt kokeilla kun en oikein tiennyt, että voisiko ne toimia.. Nyt kuitenkin kun sain todisteita siitä, että voisi olla hyväkin tuote ni taidampa niitäkin jossain vaiheessa testata. Kiire kun ei kuitenkaan ole, että onhan tässä aikaa laihdutella.
        Kiitos tuostakin vinkistä !

      • Sarilii
        dadam kirjoitti:

        Mäkin olen vaikka kuinka monia erilaisia dietteijä koitellu, en kyllä oo itelle sitä parasta löytänyt. On kyllä käyny niin, että usein paino putoaa huomattavasti ja on kyllä sitten tullut takaisinkin.. Noh nyt ei kuitenkaan millään meinaa paino pudota, vaikka yritän liikkuakkin enemmän kuin yleensä ja voin sanoa, että olen aikamoinen laiskuri ollut ennen.
        Kiitän tuosta vinkistä, voisin vaikka kokeillakkin! (:

        Olen myös itse yhden kerran aikaisemmin ollut Nutiletin dietillä, mutta silloin ei ollut kuin kaksi makua piretlöitä saatavilla. Oli melko ankeeta syödä niitä.
        Mutta nämä Easy Diet ruokapussit ovat ruokaisia ja oikeita lämpimiä keittoja. Vielä kun tosiaan lisää jotain purtavaa joukkoon. Esim. pinaattikeittoon , keitetty kanamuna.. niin avot on hyvää.
        Olen myös lisännyt liikuntaa jonkin verran entisestä ja veden juonti on ao tässäkin dietissä.
        Tietenki dietin loputtua ei pidä palata entiseen ruokailukulttuurin tai paino palaa takaisin.Itse aion syödä enemmän dietin loputtua vihanneksia ja proteiini pitoisia ruokia, en hiilareita.
        Mutta tsemppiä sulle ja mieti sopivaa vaihtoehtoa itsellesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      217
      2520
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      59
      1360
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1187
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1088
    6. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      98
      1073
    7. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1059
    8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1058
    9. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      985
    10. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      982
    Aihe