Urheilun ymmärtäminen ongelmana.

Sanoppa naisellesi että olen urheillut ennen kun tapasimme ja hän ottaa koko paketin tai ei mitään. Naisesi on mustasukkaisnen ja kerrot ihan suoraan hänenlle että jostyyli ei muutu niin tämä suhde loppuu omaan mahdottomuuteensa että sileen. Naisesi joko sopeutuu sinun harrastukseesi tai sitten on erottava koska eihän tuollaista syyllistämistä kukaan kuuntele ja omistuista jos et saa treenikavereiden kanssa jutella viakka ovat naissia että sileen.

Kerro hänelle suoraan, ettet ole lopettamassa harrastustasi. Mutta että suhde on vaakalaudalla, ellei hänen käytöksensä muutu.

Ovatko tytön vanhemmat samaa mieltä hänen kanssaan? Hän saa luultavasti tukea kotoaan, ellei sielläkään haluta ymmärtää puolison harrastusta.

Sinun pitää nyt valita, kumpaa haluat enemmän, jatkaa pitkäaikaista rakasta harrastustasi, vai jättää sen tyttöystäväsi takia.

Noin mustasukkainen ihminen ei tule muuttumaan, saattaa olla kuitenkin parempi antaa asioiden mennä omalla painollaan ja katsoa mitä huominen tuo tullessaan. Eihän tuollainen elämä kovin hauskalta kuulosta, jos joka ikinen lähtösi harrastuksesi pariin aiheuttaa perheriidan.

Päätös suhteen lopettamisesta on raskas, jomman kumman teistä on tehtävä päätös, ellette halua tapella lopun ikäänne!

On normaalia. Minulla harrastukset olivat aikoinaan toiset, mutta niitä ei saanut olla. Yleissääntö on: kivaa ei saa olla ilman tyttöystävää.

Sitten kun itsenäisyytesi on kokonaan imetty tyhjiin, lakkaat kiinnostamasta häntä, eikä häntä enää kiusaa, että vietät aikaa hänestä erillään.

Tyttöystäväsi haluaa tietää varmasti, että olet hänelle nro 1. Mutta hän on huomannut, että melkein vuoden jokaisena päivänä käytät aikaa ja huomiota enemmän urheiluun kuin häneen. Eli hän onkin korkeintaan nro 2. Lisäksi joukkueen tytöt saavat viettää kanssasi enemmän laatuaikaa, ja teillä urheilijoilla on vielä niin paljon yhteistäkin...

Omasta puolestasi järjestely olisi ihanteellinen. Saat muutaman kerran viikossa sen tarvitsemasi seksiannoksen, jota ilman urheilukaan ei kiinnostaisi. Mutta tyttöystäväsi tuntee itsensä hyväksikäytetyksi, jos poimit rusinat parisuhdepullasta.

Tämä omistusvaisto tähtää tulevaisuuteen. Kun teillä on kotona pari pientä lasta, jotka vaativat ympärivuorokautista, hellittämätöntä huomiota, vietätkö sinä aikasi ulkomaankomennuksilla ja ylitöissä rupatellen toimiston naisten kanssa vai raadatko yötä myöten kotihommissa vaimosi kanssa? Alkaako silloin vaimon alituinen nalkutus ja kuukausien seksipaasto ottaa päähän niin, että teet schettinot?

Itselläni oli vähän saman kaltainen tapaus. Luulin tämän avopuolisoni juttuja ensin vain vitsailuksi, mutta ajan kanssa selvisi, että vakavissaan moisia puhui.
En olisi myöskään saanut käydä liiaan usein harjoituksissa, luultavasti olisi kielletty kokonaan jos olisi tiennyt niissä myös käyvän naisia. Toinen asia minkä myös halusi loppuvan tai vähenevän radikaalisti, oli käynnit vanhempieni luona. Loppua kohti kohtaukset vain pahenivat ja muuttuivat väkivaltaisiksi. Viimeisin kerta tuli sitten yllättäen ja tavalla mihin en ollut varautunut, sain melkoisia viiltohaavoja leipäveitsestä. Olen melko varma, että jos takanani ei olisi ollut yli kymmenen vuoden kamppailulaji kokemusta, en kirjoittaisi tätä.
Täytyy myöntää, tämän naisen olevan mestari näyttelemään ensimmäisen vuoden normaalia ihmistä. Ei mitään piirteitä mitkä olisivat viitanneet moisiin luonteen ominaisuuksiin.
Jos joku väittää, että naiset eivät ole väkivaltaisia väitän valehtelevan ja käyttäisivät voimakeinoja enemmänkin, mutta kun pääsääntöisesti ovat fyysisestikin heikompia.
En todellakaan usko, mustasukkaisten piirteiden häviävän kenellä niitä on !
Tee palvelus itsellesi ja heitä se akka mäkeen, kyllä se kierrätykseen kelpaa.

Olen AP. Tyttöystäväni perhe kyllä ymmärtää harrastukseni ja on yrittänyt selittää asiaa tyttöystävälleni mutta ei auta. Tuntuu että hänen kaverinsa ajattelevat vähän samalla lailla kuin hän, eikä lähipiirissä ole ketään urheilijaa. Treeni ryhmääni kuuluu niin tyttöjä kuin poikiakin ja saman verran ovat harrastaneet lajia, he ovat vaan hyviä kavereita ei muuta, en tiedä oikein mistä hän vetää tuon että en saisi jutella tai olla heidän kanssaan vaikka kaupassa leririn aikana. Olen opiskelija ja kyllä mielestäni minulla on aikaa tyttösystävälle, olemme tässä lähdössä laskettelemaankin ystävä pariskunnan kanssa. Koulua on keskivmäärin joku 6 tuntia päivässä, ja viikonloput ovat vapaita suurimmaksi osaksi niin en ymmärrä miksei muka aika riitä. Olen valmis tekemään osan treeneistä hänen kanssaan että saataisiin lisä aikaa, esim salilla ja lenkillä käynti. Tuntuu oudolta koska ennen kuin muutimme yhteen niin hänellä ei ollut niin paha olla mutta nyt kun asumme yhdessä niin tilanne vain pahenee, hän ottaa aina ehdoksi että urheilu ja hän ei kuulu samaan elämään.
Haluan kyllä lapsia joskus mutta en urheilu urani aikana, joka nyt varmaan loppuu viimeistään 30 vuotiaana, jos paikat vain kestävät ja pärjään, muuten jo paljon aikaisemmin.
Myös ensimmäisenä kesänä tulee mieleen että kun olin suomessa 1 viikon leirillä ja sen jälkeen porukoitten kanssa mökillä niin hänellä tuli ihan hirveä ikävä ja sanoi että olin ollut liian kauan pois.
Hänellä myöskään itsellä ei ole mitään harrastusta eli perjaatteessa hänen elämäänsä kuuluu vaan koulu ja loppu aika on täysin vapaata, olen yrittänyt saada häntä keksimään itselle jotain omaa juttua, vaikka käymään jumpassa tai lenkillä tai vain jotain mikä veisi vähän aikaa, mutta ei hän halua kun haluaa tehdä niitä vain mun kanssa, eikä yksin.
Tyttö ystäväni on minulle se ykkönen tosiaankin mutta ei voi verrata itseään urheiluun eikä voi mielestäni tulla sanomaan että jos jatkat urheilua niin et saa mua. Haluasin tietää auttaisiko pariterapia koska olen valmis siihen. Tuntuu sitlä että ulkopulisen ja puolueettoman ajatukset voisivat auttaa tyttöystävääni ymmärtämään asian erilailla ja hyväksymään urheiluni.
Kiitos edellisistä vastauksista:)

Pitemmän päälle hyvin hankalaa.

Vaikka lopettaisit urheilun niin ystäväsi kaltainen itsekäs yksilö pyrkii joka tapauksessa kahlitsemaan sinut itsensä ihailijaksi.

Jossakin vaiheessa myös häiritsevä mustasukkaisuus näyttää todennäköiseltä.

Älä kuvittele hänen muuttuvan. Asenne on niin syvällä.
joko sinä myyt minuutesi ja mukaudut tai sitten vaihdat kiinnostuksesi kohdetta ajoissa ( = heti ).

Seurustellessani nykyisen vaimoni kanssa olin viikot toisella paikkakunnalla.

Valmistuttuani menimme avioon ja alkoi kurssitusrevohka.
Viikon jaksoissa, 1 -> 4:n viikon rupeamia kurssikeskuksissa, Ranta-Sipeissä yms.
Myöhemmin ulkomaan matkoja.

Minulla oli myös piiritasolla punttiharrastus sekä seuran jaoston toimintaa "iltakokouksineen".
Missään vaiheessa ei vaimoni sanonut poikkipuolista sanaa.
"Jaoston kokoukset" vähenivät itsestään.

Sinun urheilumääräsi ei vastaa edes normaali työtä. Mieti kuinka paljon hän silloin sekoaa kun olet töissä arkisin tai jopa viikonloppuisin!

Marttyyrinaisten kanssa eläminen ei todellakaan ole helppoa.

Moikka! Täällä nuori nainen, jonka puoliso pelaa kymmenettä vuotta ammatikseen koripalloa suomen Korisliigassa kesät menee Suomen koripallomaajoukkueen matkassa.

Meillä oli parisuhteen alussa aika lailla ongelmia, kun en ollut tottunut elämään ammattiurheilijan kanssa. Treenejä oli aamuin-illoin, viikonloput meni aina pelireissuilla, kesät meni maajoukkueen kanssa reissussa tai leirityksissä ulkomailla. Kyllä se tällaiselle tavalliselle tytölle oli aika iso muutos - kun en aikaisemmin ollut urheilijan kanssa seurustellut.

Aluksi koin koripallon vähän niinkuin minun viholliseksi. Tuntui, että koripallo vei rakkaani! Tuntui, että minä olin ns. kakkonen.. Enkä ollutkaan ykkössijalla.

Mutta eräs kerta, kun sain taas tuttuun tapaan raivarit siitä, kun hän lähti kesällä reissuun kolmeksi viikoksi, rakkaani loukkaantui todella pahasti sanomisistani ja huusi minulle että: "MITÄ SÄ TAHDOT? ETTÄ LOPETAN URHEILUN JA OLEN TYYTYMÄTÖN? ETTÄ LOPETAN TYÖNI SIKSI, KUN SÄ TAHDOT NIIN?"..... Se sai minut sinä päivänä ajattelemaan. Ja sinä päivänä muuttui myös asenteeni häntä ja hänen työtään kohtaan.

Kuka minä olen vaatimaan häntä jäämään kotiin? Ei omistaminen ja määrääminen ole rakkautta.. Ja hän ei KOSKAAN käskisi minun lopettamaan harrastustani tai työtäni - hän on aina tukenut minua kaikessa ja ollut TODELLA ymmärtäväinen, kun olen joskus jonnekin lähtenyt. Mikä minä siis olen hänelle suuttumaan, jos hän toteuttaa unelmaansa... Eli urheilu-uraa.

Ja siitä alkoi paremmat ajat. Sen päivän jälkeen, olen yrittänyt aina tukea häntä koripallossa ja kun hän on lähtenyt reissuun, olen toivottanut hänelle onnea ja kertonut olevani hänestä YLPEÄ!! Moni ihminen ei voi sanoa elävänsä unelmaansa ammattiurheilijana.. Ja se on etuoikeus, jos voi itsensä elättää pelaamalla.

Nykyään meillä on kaikki hyvin. Hän pelaa, treenaa, reissaa - ja se on meille nyt arkea. Ja olen sen asian kanssa o.k. :) Koska ymmärrän, että sen lisäksi että urheilu on hänen intohimonsa ja työnsä, se on myös vain väliaikaista.. Ei hän enää neljäkymppisenä pelaa ammatikseen, vaan kyllä tuokin ura joskus väkisinkin loppuu. Niin miksi en antaisi hänen pelata niin kauan, kuin sielu sietää? Ja kun näen miten onnellisen urheilu hänestä tekee, niin en enää ikinä tahtoisi riistää sitä häneltä... En tahdo riistää hänen hymyään :)

Ja joskus pelkäsin myös, että kaikilla pelireissuilla ja ulkomaan reissuilla tapahtuisi muka jotain... Että hän tapaisi jonkun muun tms... Mutta se johtu vain MINUSTA! Minusta ja minun huonosta itsetunnostani! Rakkaani ei ole koskaan tehnyt mitään, mikä saisi minut epäileväksi, hän ei ole koskaan mokannut, hän ei ole koskaan satuttanut minua... Hän pitää minua kuin kukkaa kämmenellä.. Niin miksi ihmeessä tilanne olisi erilainen, jos hän on reissun päällä?! No ei se ole yhtään eri. Ihan sama ihana mies se on mun kanssa Suomessa kotona, kuin leirityksissä ulkomaillakin.

Se on asenteesta kaikki kiinni. Naisesi täytyy löytää uusi asenne, ja hänen täytyy alkaa arvostamaan SINUA ja sinun intohimoasi. Hänen täytyy arvostaa sinun arvokkuuttasi!

Näytä tämä viesti vaikka naisellesi - pakota hänet lukemaan tämä. Ehkä tämä muuttaisi hänen asennettaan. Nimittäin rakkaus ei ole sitä, että kahlitaan toinen kotiin eikä uskalleta koskaan olla erossa - EI! Rakkaus on sitä, että ymmärretään toisen tarpeita, tuetaan ja autetaan elämässä ja työssä eteenpäin.

Näin on ja THAT'S A FACT!

Ja niin - meillä takana jo useita vuosia ja kihlat suunnitteilla ja ajatukset tiukasti tulevaisuudessa! Te pystytte siihen myös.

No, olehan rehellinen itsellesi: Urheilu on lopulta vain lapsellista leikkiä. Tullakseen huippu-urheilijaksi ihmiseltä vaaditaan kusipäistä luonnetta, egoismia, narsismia.

Tilanne on vaikea ja minustakin on vähän kohtuutonta vaatia luopumaan urheilusta, mutta toisaalta, mielestäni sitäkin voi perustellusti vaatia, varsinkin jos on jo selvää, ettei sinusta tulee esimerkiksi Euroopan tai maailman mestaria. Jos tuolla määrällä urheilu on vain harrastus, niin sitten sinulla on arvot metsässä.

Olen elänyt elämäni kilpaurheilijan kanssa, helppoa se ei ole ollut.
Urheilija on yleensä voimakas persoona elää urheilulle, hän ei ajattele että kodin töitä tulisi hänen osalleen, sillä hän kuvittelee tuon urheilun antavan jotakin puolisolle. Sehän on vain luulo, olen useamman kerran miettinyt mitä hän itse etsii urheilusta kilpailemisesta ja olenkin tullut siihen tulokseen, että hän tarvitsee itsetunnon pönkittämiseen urheilun, sillä tämä laji ei tuo rahaa vaan pikemminkin vie. Ei ole sillätavoin kuin olympiatasolla rahaa antava.

No olen hoitanut kotia, hoitanut lapset ja käynyt työssä koko ikäni. Mustasukkainen en en ole ollut, mutta joskus kitkerä tästä yksin kaiken pyörittämisestä.
Iän myötä on nyt jonkin verran vähempää, mutta tarvitsee edelleen nämä erityisreissunsa. Olen miettinyt saldo tästä kaikesta, yksi on se, että omat lapsemme ovat jääneet aika paljon paitsi isän tuesta elämässään, heitä ei ole voitu kovin paljon viedä harrastuksiin ja nyt sitten aikuinen tyttäremme reagoikin kovin, erosi ja on nyt aika levoton ymmärtämään edes lastensa tarpeita, onko tämä hinta isän poisaolosta. Yksin yritin kaikin tavoin tukea lapsia kaikessa ja viedä heitä eri paikkoihin. enempään en pystynyt, kärsin nyt kovin tyttären elämän kaaoksesta ja varsinkin noiden pienten lasten kasvusta.
Urheilun hinta voi olla kovakin, perhe ei oikein hyvin sovi urheilijalle.

Kyllä tuo on yleinen sellaisten nuorten naisten/miesten ongelma, joilla ei ole ns. omaa elämää. Ei ole mitään harrastusta, joka säännöllisesti vie aikaa. Ei ole sellaista tiettyä omaa tahtoa vielä kehittynyt. Sellaista itsenäisyyttä ja varmuutta kenties. Itse olin meinaan nuorena juuri tuollainen, että koin miehen aikaavievän harrastamisen olevan jotenkin minulta pois ja siihen päälle kun mies halusi viettää vapaa-aikaansa paljon kavereittensa kanssa, niin koin sen suorastaan alentavan minut sinne sijalle 15. ... En vieläkään oikein ymmärrä sitä ajatusmaailmaani silloin, että miksi niin kovin olisin halunnut, että mies olisi jäänyt kanssani "tylsistymään" kotiin ja katsomaan vaikka leffaa. Jos kerran itse haluan katsoa leffoja, niin niitähän minä katson. Joskus kiva olla toisen kainalossakin, mutta eihän sitä aina tarvitse.

Nyttemmin minulla on ihan omat kuviot. On säännölliset harrastukset ja omat mieltymykset. Ei haittaa, jos toista kiinnostaa lähteä muutamalle kavereitten kanssa, mähän voin antaa jopa kyydin jos kerkiin ;) Mieluusti jään kotiin tekemään omia juttuja, kuin lähtisin mukaan äijäporukkaan katsomaan väkisin jotain jääkiekkoa. Nyt on asia kääntynyt päälaelleen, että mut oikeen haluttais joskus mukaan futismatsiin tms, mutta kuten sanottua, se ei ole mua varten ja mieluummin teen jotain muuta.

Mitään et voi itse asialle tehdä, etkä voi toiselle harrastuksia keksiä. Tyttösi pitää ihan itse asia oivaltaa ja alkaa vastata omasta onnestaan ihan itse. Sä voit tehdä parhaasi, että se teidän vähäinen aika yhdessä olisi laatuaikaa. Laatu muuten korvaa määrän helposti. Hemmottele tyttöä ja tehkää kaikkea kivaa yhdessä. Vaalikaa yhteistä aikaa entistä enemmän ja ehkä se alkaa pikkuhiljaa kompensoida sitä "menetettyä" aikaa. Tämän toteutus on varmaan aika hankalaa, jos toinen on valmiiksi sitruunan niellyt...mutta etpä oikeen muutakaan voi, jos haluat yrittää.

En voi muuta kuin yhtyä muutamaan edelliseen kirjoittajaan. Itselläni on miesystävä, jolle on henki ja elämä saada harrastaa omaa lajiaan. Harrastaa sitä vain ja ainoastaan sen takia, että hän rakastaa kyseistä lajia, vaikkei ole koskaan esim. kilpaillut ko. lajissa, eikä meinaa kilpaillakkaan.
Suhteen alussa olin kuin myrkyn niellyt, koska hän joka pvä töiden jälkeen tai ennen lähti harrastuksiinsa, joissa kuluu se 2-3h/pvä ja päiviä 4-5 vkossa ja molemmat teimme vuorotöitä. Kerran kävikin sitten niin, että kuin toiveestani hän loukkaantui niin, että joutui pitämään harrastuksestaan taukoa 4vkoa. Minä kahden vkon jälkeen jo odotin kuin kuuta nousevaa, koska hän voi taas aloittaa harrastuksensa, koska se on hänelle henkireikä tämän muun ihanan arjen keskellä ja hän on huomattavasti iloisempi ja reippaampi kun pystyy ja saa harrastaa rakastamaansa lajia. Vasta kolmen vuoden yhdessä olon jälkeen itse menin ensimmäisen kerran harrastamaan samaa lajia, ensin mieheni opastuksella ja nyttemmin käyn siellä ystäväni kanssa ja on suht selvää, että koitamme ajoittaa kaikki menomme niin, että kummankaan reenit ei jää väliin, koska siitä saa voimaa arkeen ja se tunne kun reeni on ohi, aaaah, mahtavuutta :)
Mutta kuten ylläoleva kirjoitti, vaalikaa niitä pieniäkin hetkiä yhdessä, hemmotele naistasi niinä hetkinä ja anna hänen tuntea olevansa tärkeä sen urheilunkin ohitse menevä osa :) Kukaan ei halua kotiinsa mököttävää sohvaperunaa, jos on tarjolla muutakin :)

Minulla on oman harrastukseni kanssa sellainen ongelma, että sitä ei ymmärrä kukaan. Lähes kaikki rahat on menneet harrastusvälineisiin, ja tämä asia suututtaa monia. Ihmiset eivät tule ajatelleeksi että itsepä säästin rahat vehkeisiin, en ryyppää enkä laita rahaa tupakkaan tai pornoon.

Valokuvauksen harrastaja saa valtavasti paskaa niskaansa niiltä, jotka eivät ole halunneet vastaavaa investointia tehdä (mutta olisi kuitenkin himo saada parempi kamera kun se oma satasen pokkari ei riitäkään). Kateus on rumaa.

Harrastukseni ei vahingoita ketään, enkä metelöi tai riehu, silti saan osakseni huutelua ja asiatonta käytöstä kun kuljen jossain kameran ja ison putken kanssa. Alkoholistejakin ymmärretään enemmän, on luonnollisempaa ostaa 7000 eurolla viinaa tai laittaa rahat jenkkiauton tuunaukseen.

Ihmiset, mikä teitä vaivaa?

Ikävä sanoa, mutta jos tyttöystäväsi ei ole 3 vuodessa tottunut tilanteeseen niin ei kyllä hyvältä vaikuta.

Itse olin aikaisemmin pitkässä liitossa toisen alan ihmisen kanssa joka oli myös “työn” vuoksi reissuilla, joskus montakin kuukautta, ympäri maailmaa. Aluksi, nuorempana käyttäydyin melkein samoin kuin tyttöystäväsi. Mutta sittemmin sopeuduin. Aloin elämään omaa elämääni, matkustelemaan omia reissujani. Ikinä emme matkustaneet yhdessä. Tunsin olevani kakkonen ja toki kuvioihin liittyvät ympärillä pyörivät ihailijanaiset nakersivat luottamustani. Enhän ikinä voinut tietää mitä noilla reissuilla todella tapahtui, hurjiä juttuja vaan kuuli. Lopulta kun erosimme, olin jo erkaantunut miehestä henkisesti, ero ei enää edes sattunut.

En silti kehota luopumaan urheilu-urastasi. Olen nähnyt kuinka eräs lahjakas, maailmallakin kuuluisa henkilö luopui ainutlaatuisesta tilaisuudesta, urastaan, ikäisenäsi erään naisen vuoksi. He erosivat jo aikaa sitten, ja nyt tämä mies on vanha ja ikuisesti katkera tuolle naiselle. Eihän hän enää pystynyt eron jälkeen samanlaista uraa luomaan vaikka yrittikin.

Urheilija/taiteilijamiesten takana on usein nainen, joka on uhrannut elämänsä perheen ja miehen uran mahdollistamiseen. Nainen pyörittää koko arkea kun mies toteuttaa itseään eikä juuri kotona käy eikä paljon lapsiinkaan tai muihin nippelijuttuihin osallistu. Toisaalta ymmärrän sen, hänen pitää saada laittaa koko henkinen kapasiteettinsa tähän uraan, vain niin päästään huipulle. Joku sanoi että nainen on silloin käytännössä yh, totta mutta sen lisäksi nainen joutuu usein luopumaan omasta urastaan ja eläkkeestään, ja huoltamaan usein myös miehen asioita, sihteeri, pyykkäri, kokki, psyykkaaja, eli mies on se yksi “lapsi” lisää. Tällaisista naisista voi tulla katkera ja väsynyt vanhempana. Ja mikäs sen mukavampaa sitten on kun miehen vaihtaa nuorempaan. Kiva juttu naiselle jolla ei ole edes eläkettä tulemassa.

Teidän tilanteenne ja tulevaisuutenne nyt ei kyllä ihan näin huonolta vaikuta, tosiaan tyttöystävälläsi pitäisi olla hieman enemmän omaa elämää. Kannattaa ehdottomasti kokeilla tuota pariterapiaan. Mutta ymmärrä itsekin kuinka paljon se on tyttöystävältä vaadittu että lähdet reissuihin. Jommankumman on pakko joustaa, mutta joustaminen voi tässä tapauksessa olla uhrautumista ja se voi kuluttaa henkisesti sitä ihmistä joka uhrautuu. Aviomiehellä/isällä oli hyviä pointteja. Sellaisia naisia jotka pystyvät olemaan kumppani urheilijalle/taiteilijalle on harvassa. Ja vaikka sellainen nainen löytyisikin, niin parisuhteen kunnossapito vaatii paljon.

Itseäni ei haittaisi jos miehellä olisi urheiluharrastus, käyn itsekin parin tunnin treeneissä joskus 6 päivänä viikossa. Ja mikäs olisi sen mukavampaa kuin treenata miehen kanssa yhdessä! Olen jo lähemmäs 4kymppinen enkä haaveile enää lapsista. Mutta mitään ulkomaan reissuja enkä lyhyempiäkään reissuja en enää katselisi. Niistä on jo kiintiö täysi. Nyt nautin kyllä täysillä että ei tarvitse enää olla tuollaisessa suhteessa ja säälin niitä tuttavanaisia jotka joutuvat tuollaista katselemaan(kyseiseen alaan liittyy vielä ympärillä pyörivät naiset). Kyllä siinä joutui joustamaan liikaa ja luopumaan omasta tahdostaan kun oli pakko hyväksyä tuollaiset reissut.

Parisuhteet ovat erilaisia. Toiset haluavat olla kuin paita ja peppu 24/7 toisille taas on ok olla erossa pitkiäkin aikoja.

vakva urheilu on narsismia.

Vaihdapa se tyttöystävä toiseen niin elämä helpottuu.

Tilanne kuulostaa siltä että hän itkee omaa epäonnistunutta elämäänsä johon sinäkin kuulut enkä usko että olet ainoa osa ongelmaa. Joten, älä tee mitään ja toivo että hän löytää lisää elämän iloa jostain.

Toisen ihmisen elämän rajoittaminen oman mielihyvän ja tärkeäksi tuntemisen vuoksi on myös narsismia.

vaiha akkaa....

Teet vaan hälle selväks että ottaa tai jättää. Kyllä jokaisen naisen tulee ymmärtää että urheilu on ykkönen ja muu elämä kakkonen urheilijalle. Kyllä pitää tytön olla typerä jos kuvittelee, että hänet valitset noista kahdesta.
Reppanalta kuulostaa, mutta eipä tuo mitään uuttakaan ole kylläkään.

http://naurunappula.com/891071/tallaisia-maalauksia-seinilla.jpg

Omistus haluinen nainen siis. Helppoahan se suhteen lopettaminen ei koskaan ole, mutta suoraan sanottuna sen parempi mitä nopeemmin pääsee eroon tuollaisesta omistus haluisesta ongelma tapauksesta. Ei hän ole sinulle oikea jos ei pysty hyväksymään sinulle noinkin tärkeää asiaa. Sillä ei ole merkitystä onko kyseessä harrastus, lapset edellisestä liitosta, työ, tai mikä tahansa juttu joka on itselle tärkeä. Ei sellaisen ihmisen kanssa pysty seurustelemaan joka ei hyväksy sitä asiaa. Sinulle osuu sopivampi nainen kohdalle. Usko pois! Kunhan vain pystyt tekemään sen vaikean askeleen ja jättämään tämän nykyisen.

Voi vitsi...mistä tuommosia mihiä saa, nyt en vitsiä väännä vaan oikiasti?! Itse olen urheilua paljon harrastava nuori nainen ja tuntuu, että olen pidempiaikaisemmissa suhteissa aina törmännyt vastaavaan ongelmaan kun mieheni ei ole urheillut yhtä paljon kuin minä. Ymmärrän siis täysin sun tunteet ja tilanteen! Kun liikkuminen ja urheilu on osa sinua ja tekee sinusta sen ihmisen johon toinen kuitenkin on rakastunut, toivottavasti on rakastunut siis.:) Eikä niiden välillä pitäisi siksi minusta valita, toki asioita voi laittaa aina tilanteen mukaan tärkeysjärjestykseen mutta.... Varsinkin kilpaurheilu. Se kuitenkin on tavallaan sinun "työtä"kin. Eikä kilpaurheilu yleensä koko ikää kestä, kyllä tulee aika perhe-elämälle, lapsille ja kodillekin. Näin minä asian näkisin.
Ja jos sun naises todella sua rakastaa niin kyllä hän luottais ja tietäis että rakastat häntä. Tietäis, että hänkin on tärkeä, mutta nii on urheilukin. Ja tietäis, ettei hänen pitäs laittaa sua valitsemaan, koska kummatkin on osa sua ja sun elämää, tärkeitä sulle. JA jos oikeasti rakastais niin ei kyllä olis liiaksi asti mustasukkainen! Tottahan pieni mustasukkaisuus kuuluu rakkauteen, mutta vainoharhainen ja ongelmaan asti mustasukkainen ei vaan pidemmän päälle toimi, ei missään suhteessa.
Ja teillähän on hyvin asiat jos asutte yhdessä ja kuitenkin perusarkea kerkeette jakamaan edes osittain yhdessä!:o)

Vakava paikka.. me naiset ollaan välillä omistushaluisia ja mustiksia jopa sille harrastukselle. Olisko mahdollista että tytti tulisi mukaan? Saattaa olla että tilanteesi rauhoittuu tai sitten pahenee.. paha antaa neuvoja kun ei tunne ihmistä.. Minun mies harrasti futista ja jääkiekkoa.. aloin tympääntyä yksin oloon kotona, koin että harrastukset ovat meiltä pois... Kerran sanoa täräytin,.. nyt se on valinnan paikka joko minä tai harrastukset.. Ukko tuijotti tuimasti simmuihin ja vastaus oli harrastukset.... Siinä meni rouvakin hiljaiseksi ja elämä jatkui samaan malliin 15 vuotta..ei auttanut ripsien räpsäytykset eikä itkun tirautukset.. Kyllä ihmisellä pitää olla omaa aikaa itselleen ja harrastuksilleen...mutta nuorena ja rakastuneena ei ajatella järkevästi.

Tyttöystäväsi on lapsellinen, ainakin vielä. Kaikilla saa ja pitääkin olla omaa elämää; työ, harrastukset yms. Sinä urheilet kilpailumielessä, se vie aikaa ja on ymmärrettävää. Tyttöystäväsi voisi kunnioittaa sinnikkyyttäsi ja antaa henkisen tukensa asialle. Jos hän on noin herkkä että itkeskelee loppujen lopuksi aika vähäisten poissaolojesi takia, on vika kylläkin hänessa ja hänen täytyisi hankkia siihen apua...ei hänellä ole oikeutta vaatia sinua luopumaan kilpaurheilusta. Tässä on hyvä aikuistumisen paikka tytöllesi, hänen on jo korkea aika oppia ettei kiukuttelu johda lopulta siihen että teet kuten hän haluaa, ei ainakaan tämmöisissä asioissa.

No oletko hankkinut sen tyttöystäväsi vain panopuuksi?

Naiset ovat just tuollaisia Ensin halutaan urheilija, mutta sitten ei anneta urheilla. Se on naisen logiikkaa ,
Itsellekin kävi niin, että nainen alkoi valittamaan, ettei enää jaksa joka päivä pestä hikisiä harkkavaatteita ja valmistaa erikoisruokia ja olla joka ilta yksin kun olen harjoituksissa ja viikonloppuisin tietty kilpailumatkoilla ja harjoitusleireillä muutaman kerran vuodessa ja täytyyhän urheilukavereiden kanssa myös päästä välillä kaljalle. Milloin siinä sitten kerkiis tyttökaveriin keskittyä. Se nyt vaan on sellasta jois haluaa urheilijan kanssa styylata.
Onneksi on mistä valita.

Jätä se!
Jos kumppanisi elää vain kauttasi niin, miten hän toimii, jos vaikka sairastut tai vammaannut. Hänen pitää kyetä elämään ensin yksinään, itsenäisesti, jotta hän kykenee elämään parisuhteessa.
Onnea uuteen elämään.

Heivaa se Bitch!

jätä se ennen kun olet kusessa

Se luulee, että painat leirillä urheilijagimmoja. Ite antaa kostoksi kotiin jäätyään vieraille.

Kannattaisi keskustella aiheesta ihan rauhallisella mielellä. Voiko mitään asiaa muuttaa? Eihän teidän kannata jatkaa nykyisessä olotilassa. Tilannehan pahenee koko ajan.

Kaksi ihmistä asuu yhdessä. Toisella on aikaa vievä harrastus ja toisella ei ole yhtään harrastusta. Tässä on koettelemusta mille tahansa parisuhteelle.

Sinun urheilumenestyksesi paranisi, jos voisit kotona puhua harjoittelutuloksistasi. Sen sijaan joudut puhumaan muiden kanssa. Tiedät sen itsekin. Nosta kissa pöydälle.

etusijalle, ei naisesikaan kuuntelisi mitään kitinää hänelle elintärkeistä harrastuksistaan jos alkaisit mustasukkaiseksi.

Kilpaurheilu ura on ihmiselämässä lyhyt ajanjakso jolloin voi käyttää kehoa välineenä tuottaa näärätty voima nopeus suhde, saavuttuakseen tämän joutuu käyttämään rajattoman paljon tunteja harjoitteluun jolla saavuttaa ja saa keholla tuotettua maksimaalisen reakointi kyvyn, iän myötä nämä avut häviävätg ja realiteetit tulevat vastaan
! Ihminen joka on motivoitunut ja halukas harjoittelemaan ja luopumaan tietyistä asioista saavuttaakseen itseselleen asettamat haasteet ja tavoitteet njiin se hänen suotakoon koska kaikista ei kilpaurheilijoiksi ole koska kaikkien motivaatio ja psyyke ei kestä urheiluun ja menestykseen tarvittavaa halua ja mielen koivuutta.
Rautaa on taottava kun se on kuumaa ja jäähdyteltävä kun tämä ajanjakso takana!

En lukenut muiden kommentteja, mutta mie olen sitä mieltä :

JATKA URHEILUA JA VAIHDA EMÄNTÄÄ...KYLLÄ SULLE RIITTÄÄ OTTAJIA!!

Hullu akka. Nainen vaihtoon, ottakoon jonkun sohvaperunan. Älä lopeta urheilua.

Lopeta heti moinen hullutus ja ryhdy ns. sohvaperunaksi. syöt,lihot,pieret,makaat,passautat akkaa,.....hmmm mitäs niitä noita harrastuksia onkaan???.niin ja kaljaa ehdottomasti pitää opetella juomaan päivittäin. sillä saat aikaan säpinää perheolosuhteisiin. tämä resepti tehoaa lähes kaikkiin suomalaisiin perheisiin.
rohkeutta sinulle elämääsi. olet ajatuksissamme.

Älä. älä missään nimessä lopeta sitä kilpaurheilua tyttöystävän takia koska 2kk päästä se alkaa valittamaan siitä ettet harrasta mitään tai että vyötärö on kasvanut. Aina säännöllisin väliajoin miehessä on jotain mikä alkaa epämiellyttämään.

Minusta urheiluharrastuksesi on ok, koska olethan harrastanu sitä jo ennen ku aloitte seurustelemaan. Eri asia jos olisi lapsia, mutta oletkin jo näköjään ajatellutki asian, että ensin urheilu-ura ja sitten lapset. Tyttökaverillas pitäs nyt ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa harrastamaan jotakin tai muuten käyttämään aikaansa hänelle mieluisella tavalla, ei toisessa voi olla niin kiinni ettei mitään keksi. Ja vielä nyt kun opiskelette molemmat,eikä lapsia ole niin sano ihmeessä tyttökaverilles, että tekee ja harrastaa kun on aikaa. Se oma aika on nimittäin kortilla ku lapsia siunaantuu :)

Minusta olet itsekäs - suhde vaatii kompromisseja molemmilta. Olet niin nuori, ettet kykene katsomaan asioita myös toisen kantilta ja ottamaan huomioon naisesi tarpeita ja tunteita. Kasva aikuiseksi! Ilmeisesti sulle riittää se, että tyydytät itsesi, kun taas naisesi haluaa yhdessäoloa. No, ei kannata sitten seurustella, koska tuota ei voi seurusteluksi kutsua. Tai mikset hanki kypsempää seuraa, kypsemmät naiset ovat tyytyväisiä, kun kundi pysyy välillä poissa kotona ja harrastuksissa, koska heillä on oma elämä ja omat harrastukset. Mutta meitä on niin moneksi. Luulisi toisaalta, että voisitte nauttia täysillä niistä hetkistä, jotka olette yhdessä sen sijaan että riitelette. Prognoosi - toi suhde päättyy eroon.

et sanonu mitä harrastat? mutta, ilmeisesti sun tyttöystävä ei oo kovin innostunu urheilusta,..? teijän pitää yhessä keksii sille joku harrastus jossa sillä kuluu myös paljon aikaa, jtn sitten hän ymmärtää paremmin, että urheilu voi olla elämässä tosi tosi tärkee asia, ja et sä et olis sama ihminen ilman urheilua? ja et oliskaan.. mulle ainaki urheilu on niiiin tärkee et ei varmasti pysyis polla kasassa jos en pääse melkein joka pvä salille tai lenkille=) mut kolme vuotta takana,.. älä tee hätiköityjä päätöksiä;)! tsemiä!

Naisellas huono itsetunto. Puhukaa

Jos tyttöystäväsi itkee kun lähdet ja on mustasukkainen kun tapaat muita tyttöjä, niin hän ei ole henkisesti tasapainoinen. Se ei ole normaalia. Todennäköisesti hänellä on ollut ankea lapsuus ja hän hakee toisesta ihmisestä lohduttajaa itselleen. Hänellä ei todennäköisesti ole kavereita, joiden kanssa jakaa ilot ja surut. Hän on takertunut sinuun 100% :sti.Sanot vaan kylmästi, että hanki itsellesi jotain mielekästä tekemistä tai ala opiskelemaan vaikka napatanssia. Jatka ihmeessä urheilua, tai muuten olet parin vuoden päästä pömppömahanen kaljoitteleva sohvaperuna.

Ymmärrän molempia. Tilanne on kieltämättä vaikea.

Seurustelin jonkun aikaan erään harrastajan kanssa, jolla omat menot eli urheiluharrastukset menivät kaiken edelle. Kaipasin apua remppaan, turha toivo. Kokeilin ja opettelin kaikkia hänen harrastuksiaan, ja innostuinkin, koska luonteeni on sellainen. Hän ei kuitenkaan muuttanut elämäänsä mitenkään minun vuokseni, vain minä hänen. Itkien pyysin apua remppaan, ei auttanut, edes pariksi viikonlopuksi. Ero tuli, ei tosin tuon vuoksi.

Mutta tyttöystäväsi ei vaikuta ihan henkisesti vakaalta. Tuo, ettei saisi puhua lajisi naisille, tai että hän hajoaa heti kun astut ovesta ulos, ei ole normaalia. Että rakkaus muka lähtee mukanasi pois. Että hänellä ei ole mitään omaa elämää tai harrastuksia, entä ystävät?

Olet ihana, kun olet valmis pariterapiaan ja sanot rakastavasi tyttöystävääsi. Menkää pariterapiaan ja katsokaa mitä siitä aukeaa. Voi olla, että suhteenne ei tule kestämään, mutta ainakin olette sitten yrittäneet. Toivottavasti tyttöystävälläsikin on halua ja rakkautta tehdä töitä suhteenne eteen.

Minulla on samantapainen ongelma poikaystäväni kanssa, mutta hänen harrastuksensa on tietokoneella pelaaminen. Hänen "harrastuksensa" kestää aina koko päivän. Itse saan huomiota vain kun olemme sängyssä. Koko hänen aikansa keskittyy töissä käymiseen ja peleihin. Tai sitten hän viettää vapaa-aikansa kavereidensa kanssa juodessa, kun minä istun kotona yksinäni ja odotan häntä itkien kotiin. Ei minun kuulu tulla tällä tavoin kohdelluksi, kun olemme parisuhteessa. Ymmärrän muutaman tunnin pelaamisen, mutta koko päivä oman harrastuksen parissa tuntuu hullulta, kun asumme saman katon alla. Jokainen nainen haluaa tulla huomioiduksi. Se on aivan selvä asia. Jos harrastus vie kaiken ajan suhteesta, ei minun mielestäni ole järkeä jatkaa suhdetta. Silti rakastan poikaystävääni yli kaiken, mutta pahalta tuntuu kun hän ei näe tai kuuntele minua lainkaan. Mutta 2-3 tuntia oman harrastuksen parissa on mielestäni ihan sopiva aika itselleen, loppu ajan päivästä saa sitten viettää kumppanin kanssa.

Ei maailma ole niin mustavalkoinen, että olet joko kilpaurheilija tai pömppömahainen kaljoitteleva sohvaperuna. Voi teitä lapsukaiset.

Olen itse nainen ja nykyisin jo kilpaurani lopettanut. Lajini oli sellainen jossa reenit oli kuutena päivänä viikossa ja reenejä oli 2-4 päivään. Tämä tarkoittaa sitä että aamulla reenattiin, päivällä reenattiin ja illalla reenattiin. Viikkoon reeni tunteja tuli n.20h omat huoltavat.
Paljon sai miettiä miten järjestelee aikataulunsa opintojen, urheilun ja muun sosiaalisen elämän kesken. Se ei ole helppo paketti yhdistää kaikkea.

Nuina vuosina tosin eroteltiin ne tosi ystävät ja ne niin sanotut kaverit. Kaikki ei ymmärrä mitä urheilu vaatii päästäkseen huipulle tai edes pyrkiäkseen huipulle. Usein urheilusta vielä näytetään se kaikkein hienoin kuva mitä siitä voi näyttää. Kuitenkin itse yksilölajin edustajana tostesin että vaikka harjoittelu ryhmässä oli muita samassa tilanteessa, vaikka oli hyvä tukiverkosto ympärillä ja hyvä velmentaja jonka kanssa keskustella niin silti välillä tuntui että on yksin. Tai jos sattuis seurustelemaan koska harva suostui käsittämään ja ymmärtämään miksi viettää aikaa reeneissä niin paljon. Itse tein kuitenkin itselleni selväksi että kohti omaa unelmaa mennään muistakin huolimatta. Meillä jokaisella on kuitenkin se yksi elämä.
Mulle kuitenkin kävi huonosti siinä mielessä että jouduin lopettamaan urani kesken parhaan nosteen selkävammantakia. Yht äkkiä tuntui kun olisi pudonnut tyhjän päälle vaikka oli kerennyt miettiä vaihto ehtojakin jos näin kävisi. (Realistina tiesin aina mahdollisuudet että voi fysiikka pettää. ) Kaikesta huolimatta se asia mitä on tehnyt koko elämänsä ja yht äkkiä joutuukin siitä luopumaan on suuri menetys ja itsensä uudelleen etsimisenpaikka.

Kun itse on kokenut kilpaurheilun hyvät ja huonot puolet ja elänyt itse sitä elämää mitä se vaatii en vois toista pyytää edes lopettamaan koksa kukaan ei tee sitä ellei oikeasti pidä siitä. Pää ei vaan kestä pakotettuna yksin kertaisesti. Näitäkin tapauksia on nähty vuosien varrella. Urheilu antaa parhaimmilaan paljon ja kauheimmillan ottaa. Kaikki on kuitenkin asenteesta ja halusta kiinni varsinkin jos suhteista puhutaan. Ja jos oikein luin niin tämä tyttöystävä alotustekstissä pelkää rakkauden katoavan 5 pv aikana niin sillon se ei ole rakkautta. Rakkaus kestää erossa olon ja sitä paitsi erossa olokin tekee välillä hyvää. Jos ei ikinä jää ikävöimään toista niin se on huolestuttavampaa.

Kannustan siis jatkamaan kilpaurheilua niin pitkään kun se tuntuu mielekkäälle ja hyvälle! ja kun joskus se kilpa urapäättyy (niin kun ne yleensä jossain vaiheessa tekee) niin sit on sitä aikaa anataa myös toiselle ihan toisella lailla. Kuitenkin jokainen haluaa kumppaninsa olevan onnellinen, hymyileväinen ja tyytyväinen omaan elämäänsä. Miksi siis koittaa lannistaa kun voi tukea?

jos tyttöystäväsi ajattelisi asiaa sinun kantilta hän tukisi sinua, luottaisi sinuun ja antaisi sinulle niin kutsuttua omaa aikaa jonka sinä ilmeisesti käyttäisit urheiluun. tuskin hän haluaisi että kieltäisit häneltä jonkin harrastuksen, valittaisi jos hän puhuisi miespuolisille tovereilleen tai kietoituisit häneen 24/7 ettei hän saisi kuin ehkä vessassa yksin käydä. ( neitonen kuulostaa kertomasi perusteella vähän omistushaluiselta...) yritä esittää asia näin ja jossei auta, hän ei ehkä vain ole unelmiesi nainen. itseltäni ei tulisi mieleenkään kieltää moisia asioita avomieheltäni. siinä rakkaus vasta lopahtaakin jos ollaan koko ajan samassa paikassa päin yhteen. kyllä pikku reissu ihan itsekseen tekee hyvää ja kun ikävä iskee, muistaa taas miksi toinen on niin rakas!!

Eikö tyttöyastävälläsi ole mitään harrastuksia? Älä vain lopeta urheilua vaan jatka sitä mahdollisimman kauan. Mieti tarkasti onko tyttöystäväsi se oikea. Kannattaako jatkaa hänen kanssaan. Tsemppiä sulle.

Sun muijas on 100% varmasti NARSISTI, kannattaa äkkiä päästä eroon. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää onko narsistien osuus suomalaisilla muihin kansalaisuuksiin nähden suurempi, ihan vain näin toteamuksena :D

Itsekäs ja epäkypsä nainen, ei hänellä taida olla mitään kunnollisia omia intressejä eikä kai tule olemaankaan vaan aikoo elää sinun kauttasi ja syyttäen sinua kaikesta tylsästä. Pidätkö sellaisesta ihmisestä, vai vain hänen ulkoisesta olemuksestaan?
Aiotko olla hänen kanssaan lopun ikääsi, toisin sanoen lopetat urheilun suurimmaksi osaksi, tai kokonaan?
Etköhän mieti tuota suhdetta uudestaan, se tulee karahtamaan ihan itsestään kiville joten voit hyvinkin säästää aikaa ja nauttia harjoittelusta sen ajan - ehkä jopa löytää pikemmin parempaa seuraa.

Hei, minusta sun naisen pitäis hommata omia harrastuksia ja lopettaa sinun perään itkeminen.Elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi jonkun perään ruikuttamiseen... Sulla on omat menosi, hänellä pitäisi olla omat, taikka sitten kannattaa erota. Tätä mieltä olen. Kyllähän sun tyttöystäväsi on tiennyt urheilustasi ennen kuin alkoi seurustella sun kanssa, joten kyllä toinen pitää hyväksyä sellaisena kuin on, tai sitten... goodbye. Mutta toivottavasti tyttösi tulee järkiinsä, ja hommaa oman elämän vaikka se teidän yhteinenkin olisi.

ei ole normalia

onko muijas blondi,urheile vaan ja jätä misukka mun hellittäväksi!
kummasti alkais misukin kujertamaan,muttei sulle!
hieman vanhempana osaisin soitella oikeat sävelet,misukka ei sitten kävelis kun jalkoväli hieman aristellen kunnolla saneena....

ALOTTAJALLE:
Olen myös urheilija,31v nainen vaan. Olen harrastanut fitnesstä tosissani viimeiset 10v ja viimeinen pitkä suhde oli melko samanlainen kun sulla nyt...
Asuimme yhdessä ja kun toinen on sellanen sohvaperuna, katkera, jolla ei ole omia harrastuksia tai mitään ajanvietettä/mielikuvitusta niin roikkui hän minussa ja pilkkasi mun harrastuksiani, aina oli yhtä numeroa ne keskustelut.
Hän naureskeli mun harrastukselleni ja siihen panostamiselle ja koskaan ei tukenut minua tai kannustanut.
Se ei koskaan muuttunut.. koska ei ihmiset muutu yhdessä yössä,etkä sä voi toista muuttaa jos hänellä on itsellään paha olla eikä hän halua sinua kannustaa.
Silloin se ei vain ole se oikea ihminen... Jos se on nyt jo mennyt tuollaiseksi kiukutteluksi, mieti haluatko sinä oikeasti tuhlata aikaa sellaseen naiseen joka ei nähtävästi arvosta, luota tai tue sinua? Onko hän tuon kaiken vaivan arvoinen?
Oletko valmis sitoutumaan häneen seuraavat 40vuotta ja heittämään unelmasi ja haaveesi urheilusta nurkkaan vain että hän saisi tahtonsa läpi? Mieti mikä sinulle on tärkeää ja mikä tuntuu oikealle...
EIkö hänen pitäisi olla ylpeä siitä että olet tuollanen urheilija ja kannustaa sinua, koska moni nykyään ei viiti tehdä mitään itsensä eteen ja harvalla nykyään on unelmia joita uskaltaa lähteä toteuttamaan!?
Tyttöystäväsi kuulostaa naurettavalta ja lellityltä prinsessalta joka haluaa olla keskipisteenä kaikessa ja kaiken pitää pyöriä hänen ympärillään.
Hankkisi itsekin harratuksia, kavereita ja tekemistä saattaa tehdä oikein hyvää ja avartaa ei pelkästään hänelle vaan parisuhteelle.
Toimiva parisuhde vaatii että molemmat on samantyyppisiä sen olen tässä 4 avoliiton jälkeen oppinut.
Musta olisi ihanaa jos minulla olisi urheilija mies, seuraavaksi sellainen koska mikään muu ei ole toiminut. Olisi hienoa yhdessä tehdä kaikkea urheiluun liittyvää ja matkustaa yhessä ym.
Jos et pysty kuvittelemaan elämääsi tämän hlön kanssa seuraava 50v eteenpäin, kannattaa miettiä miksi silloin edes on sen kanssa!
Asiat tapahtuu tarkoituksella, vastoinkäymiset on ehkä merkki siitä että ette vain ole luotu toisilleen!

En jaksanu lukea ketjua mutta tyttösi on pässi! Voihan se ottaa jonku kotona kyhjättävän pullasorsan sinun sijaan.. Ei ole mitään järkeä valittaa jos toinen urheilee, enemmän olis valittamista jos toinen ei tekisi mitään sen eteen että pysyisi terveenä ja hyvässä kunnossa.. jätä se sillä on matoja

mie isken sut itelleni :)

1. Joko eroa ja harrasta kilpaurheilua. Sama ongelma lienee seuraavan naisen kanssa silti. On pinnallista harrastaa kilpaurheilua, vaikka urheilu on muuten terveellistä. Ulkomaille meno 2 kk vuodessa on paljon aikaa poissa.

2. Tai - älä harrasta kilpaurheilua, vaan urheilua. Urheilijan uraa ei minusta ole järkevää luoda, koska myöhemmin joutuu kuitenkin menemään toiselle alalle. Onko kiva näytellä jotain pokaaleja. Ehkä ns. hikipingot innostuvat niistä työpaikoilla.

Eli tee miten haluat. Mutta naisesi haluaa muutakin kuin urheilua. Itse en voisi olla miehen kanssa joka pumppaa lihaksiaan kilpaurheilulla 24/7. Ainakaan minua ei saisi vaatia siihen kilpatouhuun mukaan. Toki jos on erittäin kiinnostunut urheilusta, kannattaa pysyä sillä tiellä... Naisena henkiset asiat kiinnostavat enemmän.

Mixi yleensä,seurustelet??? Pari suhde vaatii aina paria!!! Urheile sä vaan ja jätä pimut!!!

Pahin virhe urheilijana on ottaa sellainen mimmi tyttöystäväksi mikä ei harrasta mitään. Elämäntavat eroaa rajusti toisistaan. Muutenkin aina pitäisi ottaa sporttinen mimmi vaimokkeeksi, mietihän mitä käy sille laiha/läskille siiderimahalle kun se tulee raskaaksi. Pahimmassa tapauksessa lihoaa 20kg ja jatkaa kotona makoilua lapsen synnyttyä. Saat lihavan kärttyisen akan, seksin voit unohtaa samantein. Riitoja riitoja vaan. Urheilullinen likka on ihan eri maata. Se ymmärtää treenit, kiva treenata yhdessä, kokkailla hyviä ruokia (urhelijoilla ruokavalion merkitys korostuu erittäin paljon), urheilullinen mimmi on halukkaampi myös seksin suhteen. Vaikutat aika nuorelta ja naisesi vielä nuoremmalta kun käyttäytyy kuin pikkulapsi valittaen kaikesta. Ei kukaan voi kahlita toista. Sun pitää sanoa sille suoraan, että harrastus on ja pysyy, mutta yritetään tehdä enemmän yhdessä kaikkea. JOs hän ei halua tulla asiassa vastaan, niin sitten sanot että sori tää ei onnistu. Jos hlauat, että hän lähtee pois, niin ehkä helpoiten se onnistuu kun rupeat jutskailemaan muiden seuratyttöjesi kanssa yms. Siis kaveri mielessä. Soitat jollekkin että muijasi kuulee että siellä on nainen.
Tämäkin kuvastaa kuinka nuori mimmi on ja ei luota suhun, kun et saa tyttöjä pitää kavereina. Ota sporttinen mimmi joka harrastelee paljon ja joka omaa vähän elämää, sillä on omia menoja yms. Tämmöisen kanssa tulet toimeen paremmin. Suhde on myös räiskyvämpi. Kaksi urheilijaa, niin seksi on jotain käsittämätöntä. Hormoonit hyrrää ja himoja on paljon. Onhan se kiva katella ja maiskutella sitä pientä tiukkaa herkkupeppua kuin hyllyvää siiderivalasta, johon suunta on jos nainen ei harrasta mitään. Hyi että. Jokaisen pitäisi harrastaa 3-4krt/vkossa jotain edes, jotta pysyy kunnossa. Se vaikuttaa ihan kaikkeen. Toki pitää syödä terveellisesti 90% ajasta, jos haluaa pysyä kunnossa. Valitettavasti tähän pystyy vain 10% naisista. Tai siltä tuntuu välillä..

Terv. Sohvaperuna naisen sporttiseen vaihtanut M33

kuukkeloi sanalla -läheisriippuvuus-

Eittäin vaikea yhdistelmä.Tiedän hyvin läheltä seuranneena miten avioliitto kärsii tuossa yhdistelmässä.Kun ajattelee tyttöystäväsi kannalta asiaa on tosi rankkaa olla usein yksin vaikka onkin kaksin silloin kun on aikaa urheilevan osapuolen puolelta.Me ihmiset emme vaan sopeudu yhdistelmään jossa ollaan yhdessä mutta käytännöllisesti katsoen suurimman osan erillään. Mietithän sydänpohjiasi myöten mikä tulevaisuudessa on tärkeintä.Kilpaurheilu vai ihmissuhde josta nyt sanot että hän on oikea ihminen sinulle.Katsele asiaa itsesi ulkopuolelta ja mieti,mieti ja mieti pitkän tähtäimen kannalta asiaa. Kumpi on sinulle tärkeämpää:rakkaus naiseen vai kilpaurheilu??Viisautta valinyaasi!

Aina tuntuu käyvän niin että kumppani alkaa valittamaan siitä mitä olet harrastanut jo ennen tapaamista ja uudestakin harrastuksesta alkaa helposti valitus?...
Itse aikoinaan harrastin musiikia siten, että oli bändi ja soiteltiin pääasiassa omaksi iloksemme ja joitain pieniä keikkojakin välillä.
Harrastuksena oli ennen tapaamista valokuvaaminen ja mustavalkokuvien valmistus sekä siihen liittyvä valokuvakerhotoiminta.

Nämä harrastukset olisi pitänyt hänen mielestä lopettaa, koska muutimme yhteen?....
Bänditoiminta tosin hiipui itsestään ja tilalle tuli perhokalastus sekä jousi-ammunta, jotka olisi pitänyt vaimokkeen mielestä myös lopettaa koska asumme yhdessä???...

Lopulta muutimme erikseen asumaan ja pidin harrastukseni, sekä samalla laajensi esim. pehokalastuksen aluetta reissamalla enemmän ja kauemmaksi. Nykyinen vaimoni kulkee mukana ja ei koskaan ole moittinut laadukkaita harrasteita vaan pitää hyveenä!

Tyttöystävä kun vaihtuu naisystäväksi, asiat muuttuvat...

Mietippä asiaa, yksi ainoa elämä ja sen ajan aiot viettää suhteessa joka määrittää mitä sinun pitää tehdä ja ei pidä tehdä? Miksi?
Tulehtunut suhde ei mahdollisesti enää parane vaan koet jatkuvasti pientä "vihlontaa sisälläsi" kun lähdet harrastuksen rentouttavaan toimintaan....

Elämä sinulla edessä, joten tee muutos asiaan jos asiat vaivaa!

Hei!

Tulee mieleen, että ystäväsi ei osaa elää ilman sinua. Ei omia harrastuksia, eikä omia menoja, vaan hän elää sinun kauttasi. Ahdistuu heti, jos et ole hänen käytettävissään. Kyse ei ole edes rakkaudesta vaan omistamisen halusta ja tarpeesta. Hän tarvitsee sinua ollakseen onnellinen. Muussa mielessä ei. Ja kun sinä et toimi kuten tuoteselostuksessa sanottiin, niin adistuuhan siihen!Ennen pitkää siis hänen on pakko hankkia uusi, paremmin toimiva esine jotta hänen elämänsä olisi kivaa.

Ennen tuota uuden hankkimista hän tuhoaa sinun unelmasi, sen mitä haluat elämältäsi kokea. Jos osoitat rakkautesi luopumalla sinulle tärkeistä asioista hänen vuokseen, niin onnea se ei silti elämäänne tuo. Sillä hänen tarvitsee rodennäköisesti 100% sinusta, ja kun menet kauppaan tai yståviesi luo käymään vaikkapa kerran viikossa yli sovitun ajan, niin mökä alkaa taas.

Todellinen kumppanuus on elämän jakamista, toisen tukemista, ilman että kumpikaan joutuu luopumaan elämästään toisen vuoksi. Sitä että edes joskus kykenee sanomaan: "pidä hauskaa". Ja kun sinä lähdet, elää omaa elämäänsä , tapaa ystäviään, käy ostoksilla, tai omien vanhempiensa luona, mitä vaan.

Olisi varmaan aiheellista todella miettiä, teidän molempien. Pariterapia on siihen yksi mahdollisuus. Mutta lähteekö hän sinne? Vikahan ei siis hänen mielestään ole missään muualla kuin sinussa.

Sinun kannattaa miettiä omalta osaltasi, annatko toisen viedä sinulta elämäsi? Mihin kaikkeen suostut pitääksesi hänet tyytyväisenä. Luultavasti vaatimukset eivät ikinä lopu. Ja suhteenne loppuu joka tapauksessa, koska eihän se voi toimia ikinä tuolta pohjalta.



Todellinen rakkaus on enemmän toisen tukemista kuin vaatimista, Oman elämän jakamista tasapuolisina kumppaneina. Vapauden antamista, ei sen riistämistä. Sen edellytyksenä on se, että molemmilla on oma elämä, jota jaetaan kumppanin kanssa omasta halusta. Hetken voi hyvillä mielin elää yksin, ja sitten taas iloita yhteisestä osasta.

Jollei omaa elämää ole suhteen ulkopuolella, niin pahempi juttu. Ei olemitä jakaa, voi vain vaatia sitten itselleen toisen elämää.

Lopuksi sanon vielä, että tietenkin lapset aikanaan muuttavat tilannetta, silloin on yhteisiä velvollisuuksia joita ei voi sysätä toisen harteille. Eli vapaudessa on myös velvollisuuksia, ja ne pitää myös nähdä.

Olet urheilijana vahva ihminen, joten olet tässäkin asiassa vahvoilla. Kunhan selkeytät asiat omassa päässäsi. Kumppanisi päähän et sinä voi järkeä ikävä kyllä tunkea.

Kaikkea hyvää sinulle ja tuhansille muille, jotka olette vastaavassa tilanteessa!

Jätä nainen, henkisesti sairas.

urheilu on tärkeämpää...katuisit myöhemmin ratkaisua jos alkaisit leikkiä kotileikkejä

Minulla oli vähän samanlainen tilanne ex-miehen kanssa ja kyse oli minulle erittäin tärkeästä hevosurheilusta josta hän tiesi silloin kun aloimme tapailemaan. Aluksi hän ymmärsi, että vietän paljon aikaa tallilla ja käyn ratsastuskisoissa joihin hänkin tuli mukaan! Hän harrasti itse tuolloin jääkiekkoa, joten hän ymmärsi harrastuksen tärkeyden. Kuitenkin hänen jääkiekkoharrastuksensa lopahti ja hän alkoi moittia minun harrastustani - kuinka elämäni pyörii vain hevosissa, haisen hevosen paskalle, taasko sun tarvii lähteä hoitelemaan niitä kaakkeja, onko siellä tallilla joku mies...

Hänen ymmärryksensä harrastukselleni päättyi siihen, kun hän itse lopetti omansa ja oli vain joutilaana ja tunsi kateutta. Aloittajan tyttöystävällä ei ilmeisesti ole minkäänlaista harrastusta jonka kokee tärkeäksi joten on kateellinen siitä! Yritä kannustaa häntä löytämään joku harrastus tai sitten anna vaan mennä... Ei siitä tule mitään, jos toinen jatkuvasti mollaa ja kiukuttelee sinulle tärkeästä asiasta jota et varmaankaan tule lopettamaan!

Itselläni naisystävä sanoi suoraan että joko hän tai harrastukseni. Harrastan metsästystä ja käyn syksyseltään siellä lähes joka viikonloppu. Muuten yhteistä aikaa on aina. Miksi lopettaisin harrastuksen jota olen pikkupojasta saakka tehnyt. Kaikenlisäksi naisystäväni halusi myös itse suorittaa metsästyskortin ja aloittaa joskus metsästyksen mutta hänellä on kaksi pientä lasta mikä sitoo hänet kotiin viikonlopuksi. Itselläni ei lapsia ole vielä. No en tietenkään hyväksynyt sitä että en saisi kulkea metällä ja onhan se suoraan verrannollinen siihen että hän itse käy kaksi kertaa viikossa salilla. Sanoin että et myöskään sinä harrasta jos en minäkään. No yhtämieltä ei oltu tuostakaan joten oli paras että itse lähdin suhteesta. Huvittavinta että yhteisestä ajasta nuo ei olisi juurikaan ollut pois sillä kaikki yöt ollaan vierekkäin jne mut toisille pienikin asia on liikaa. Tapauksessasi olet sentään kotoo poiskin paljon että toisaalta ehkä ymmärrän tyttöystävääsi.

Naisia riittää...

Kukaan ei jaksa loputtomiin tuollaista. Ei ole oikein että tyttöystäväsi pistää sut valitsemaan urheilun ja itsensä välillä. Vaikka rakastaa niiin pitää olla valmis antamaan toiselle omaa aikaa ja tilaa. Mieti tosissaan ennen kun teet ratkaisun,ettet joudu katumaan jossain vaiheessa.

Pillun saa nykyään purkissakin.
Jatka harrastusta "autenttisen" römpsäsi vinkunasta välittämättä.

Ei ole normaalia. Tyttöystäväsi on jollain tapaa hyvin riippuvainen sinusta, epävarma itsestään (huono itsetunto?) ja ehkä mustasukkainenkin.

Valinta sinun on tehtävä itse, mutta ei tuosta kyllä oikein hyvää tule. Asia vaan pahenee ajan mittaan. Sinulla on vain yksi elämä ja itse päätät miten sen elät. Rakkaus ei katoa viidessä päivässä eikä kuukaudessa jos oikeasti rakastaa.

Itse sinuna tällä kokemuksella jättäisin todennäköisesti tyttöystäväni tuossa tilanteessa, mutta itse jäin tyttöystäväni kanssa vuosiksi samankaltaisessa tilanteessa joka päättyi sitten 5 vuotta myöhemmin eroon joka tapauksessa.

olen PA. Voinko lempata tyttöystäväni, koska se wanha kana vie liikaa aikaa ja rahaani? Haluaisin tietää onko tuo normaalia ja mitä minun pitäisi tehdä, en jaksa kauaa enää tuota käyttäytymistä.

Tökätä roskiin koko kana! Urhe1lija

Tiedoksi että on kilpaurheilua eri lajeja ja joitakin voi harrastaa melkein koko ikänsä. Nytkin on ukko menossa SM-kisoihin, viimeinen viikko on ollut taasen sitä hänen keskisttymistään eli on vain hän ja hänen aikatalunsa, harjoituksissa pyörii joka päivä ja jutut eivät juuri luista täällä kotona. Joten eipä kannta juuri mistään kodin asiosita edes yrittää keskustella, eivät nyt mahdu päähän ei sitten millään.

Mitä sä tyttöystävällä teet jos sua kiinnostaa vaan urheilu muut asiat. ei me naiset olla pelkästään yleiskoneita. kyllä sinun pitää myös ottaa tyttöystävän ajatukset huomioon. parisuhde on kahden kauppa.

kuvittelette prinsessa-syndroomanne kanssa olevanne kaiken
keskipisteitä. Ja paskan vitut!!
Jätkä on ikänsä treenannut, joten tuskin hän harrastustaan jonkun
ämmän takia lopettaa. Ei kaikki asiat pyöri toosanne ympärillä, vaikka
siltä tuntuisi tanan lehmät!!

Kun ei hallitse vuorovaikutustaitoja.

Eräs naistuttavani sanoo " lenkkeily on miehisen voiman tuhlausta".

Moro AP!

Sun viestistä on kulunut pieni tovi, ehkä mun vastauksen vielä luet. Luin noita alun paljon plussattuja kommentteja. Niissä oli tosi hyviä näkökulmia. Itse olen nuori kaveri myös ja liikun hyvin paljon, joskin olen ihan vain harrastaja. Sun aloitusviestissä kerroit parista varsiin silmään pistävästä jutusta:

Yleisesti aloitusviestistäsi tulee kuva, että tyttöystäväsi on näitä naisia, jotka haluaisivat viettää lähes kaiken vapaa-ajan yhdessä ja että ihan kaikki tehdään parina. Toisille se toimii, toisille taas ei.

"alkaa aina itkeä jun kerron tulevasta leiristä" Jos hän todella alkaa usein / aina itkeä, niin se on huolestuttavaa. Miksiköhän näin on? Ehkä vahva omistushalu?

"Hän sanoo myös että kun lähden pois niin rakkaus katoaa, oli kyse vaikka vain 5 päivän poissaolosta." Rakkaus katoaa viiden päivän aikana? Kuulostaa aika epävarmalta. Itse miettisin, että kuinka selviäisitte tulevaisuuden isoista kriiseistä.

"pitäisi päättää kumpaa haluaa" Urheilu on sulle elämäntapa ja uskoisin että tietyllä tapaa myös elämän tarkoitus. Ainakin nyt. Aika ikävää vaatia valitsemaan, kun voi saada molemmat, suhteen ja urheilun. Tietenkin se vaatii työtä molemmilta

Seuraavassa viestissä laitoit mm. "hän ottaa aina ehdoksi että urheilu ja hän ei kuulu samaan elämään" Hän on mustasukkainen urheilulle. Syystä tai toisesta. Mahdollisesti naispuolisten treenikaverien tai suuren panostuksen takia.

"Hänellä myöskään itsellä ei ole mitään harrastusta eli perjaatteessa hänen elämäänsä kuuluu vaan koulu ja loppu aika on täysin vapaata, olen yrittänyt saada häntä keksimään itselle jotain omaa juttua, vaikka käymään jumpassa tai lenkillä tai vain jotain mikä veisi vähän aikaa, mutta ei hän halua kun haluaa tehdä niitä vain mun kanssa, eikä yksin." Tämä on pitkälle menevä oletus: Voi olla niin, että tyttöystäväsi tosiaankin haluaisi viettää lähes kaiken ajan sun kanssa. Jos olisit vaikka matkatöissä, pelaisit paljon tietokoneella yksin tai ihan mitä vaan tuollaista, se olisi ongelma hänelle.

Kuulostaa siltä, että tyttöystäväsi on enemmän tai vähemmän epävarma itsestään ja suhteestanne. Se voi johtua asioista, joita on tapahtunut suhteenne aikana tai liittyä hänen aikaisempaan elämään. Onhan tietenkin totta, että urheilet paljon ja luultavasti moni ainakin jossain kohtaa valittaisi yhteisen ajan puutteesta. Ehkä voisit yrittää saada tyttösi ymmärtämään, että sulla on elämässä kaksi hemmetin rakasta asiaa, etkä halua luopua kummastakaan.

Huh huh. Kyllähän tuo nyt on selvää, että urheilu on sulle tärkeämpää kuin tyttöystävä ja sinun on sanottava se suoraan myös hänelle. Katsos me naiset suunnittelemme tulevaisuutta eteenpäin ja hän näkee jo itsensä yksin lasten kanssa arkea elämässä, kuten tulee tapahtumaan. Jos sinä siis urheilet, hänen on muututtava ja sitouduttava tukemaan sinua, muu ei auta.
Toisaalta, jos päätätte lopettaa suhteen, voit urheilupiireistä löytää naisen, joka ymmärtää mihin sitoutuu, eli urheilette molemmat ja lapsihaaveet hylätään. Tai nainen ymmärtää miten tärkeää urheilu on sinulle ja luopuu itse urheilusta perheen vuoksi.

paljon muutakin kuin naiset.
Niin hullulta kuin tämä kuulostaakin (siis teidän naisten mielestä), olen
miespuolinen ja kaiken lisäksi vielä hetero.
Jos naista tekee mieleni, käyn tyhjäämään lastini johonkin
maksulliseen hutsuun.

Rakkaus? Ei ole tuota. Oma mieheni harrastaa myös, enkä voisi koskaan kiristää häneltä pois jotain rakastaan. Jos aidosti haluaa jonkun, ottaa koko paketin.

Enpä usko että tyttöystäväsi kauan jaksaisi katsoa kuinka muutut jättäessäsi jotain noin tärkeää. Katkeruus ja "mitä jos..." sävyttäisivät suhdetta siitä edespäin.

Eiköhän ole aika odottaa sitä oikeaa tosirakkautta.

elin parisuhteessa entisen kilpaurheilijan kanssa. tykkään itse liikkua. liikunnasta hävisi ilo mieheni rinnalla, sillä vapaa-ajan liikunta oli veren maku suussa tahkomista lajissa kuin lajissa. olisin mielelläni harrastanut yhteisiä leppoisia sunnuntaikävelyjä, mutta niitä oli harvassa, sillä vauhti oli liian hidas. poljin pyörällä perässä miehen juostessa, jos halusin yhteistä aikaa. hiihtämään lähtiessä näin hänet vain ladun alkupäässä, vaikka omakin vauhtini on naiseksi ihan hyvä.
liikunnan himo alkoi ärsyttää, kun viikonloppuisin kaipasin yhteisiä rauhallisia aamupalahetkiä, mutta yksin jouduin syömään, sillä eihän täydellä mahalla voi urheilla. hänellä oli ihan oma rytminsä, jota oli vaikea sovittaa lasten ruokailurytmiin. lounasaikana hänellä ei tietysti ollut vielä nälkä. =(((
hän sai harrastaa ja mennä viikonlopuksi ja viikoksi urheiluleireilleen. se ei minua haitannut, sillä kaipaan omaakin aikaa. miehen oli taas luotettava, että nainen osaa ilman mustasukkaista vahtimista elää yksinkin hänen poissaolonsa ajan. urheileva mieskin voi olla mustasukkainen, vaikka itse menee minne haluaa. läheisriippuvan on hankala ymmärtää, että parisuhteessa on muutakin elämää kuin yhteiset hetket. vahva ihminen osaa olla yksinkin ja hyvää jaksaa odottaa takaisin. rajansa silti kaikella.
urheileminen on hyvä asia, mutta jos liikkumisesta puuttuu ilo, sitä minun on vaikea ymmärtää. urheilusta johtuvat itsekkäät toimintatavat, eivät saa mennä aina parisuhteen edelle. elämä ei ole niin vakavaa.
ei ole oikein, jos mies vaatii, että hänen on oltava naisen elämässä melkein ainoa asia, paras ja ykkönen, jos itselleen urheilu on ykkönen ja nainen kakkonen.

Seurustelin kilpaurheilijan kanssa. Suhteemme ei paattynyt sen vuoksi, etta han urheili vaan muista syista. Olimme pitkaan yhdessa. Itse en ole kilpaurheilija, mutta olen aina harrastanut urheilua. Ex- mieheni oli jaakiekkoilija. Han pelasi aktiivisesti, han treenasi 6-9 kertaa viikossa usemman tunnin paivassa, valmensi samalla junnuja 4 kertaa viikossa, oli joka viikonloppu pelimatkoilla ja usemman viikon vuodesta leireilla. Taman lisaksi han teki toita ja kavi koulua. Tama kaytannossa tarkoitti sita, etta mina tein meilla kotona kaiken, siivosin, tiskasin, laitoin ruoat, pesin pyykit jne. Kaikki oli valmiina, kun han tuli kotiin. Olen korkeasti koulutettu enka mikaan kotirouva, meilla ei ollut lapsia. Arkemme oli kiireista ja hektista. Matkustimme paljon mieheni vuoksi ja asuimme vaikak missa. Olin sopeutunut alusta asti siihen, etta hanella on tuollainen tyo ja harrastus. Minulle se ei koskaan ollut mikaan ongelma, etta menot jarjestettiin hanen mukaansa ja minulla oli paljon vapaa-aikaa ilman hanta. Yhteinen aika vietettiin tiivisti yhdessa, kaytiin matkustelemassa ja nautittiin yhdessa olosta. Tarkeimpana pidin sita, etta joka paiva, olimmepa missa vain. Muistimme kertoa toisillemme kuinka paljon toisia arvostamme ja rakastamme. Luottamuksemme sailyi ja asiat puhuttiin aina halki. Se oli pitkan suhteemme salaisuus. Molemmat joustivat ja saivat toteuttaa asioitaa ja omia unelmiaan. Toteutimme niita niin, etta molemmat olivat onnellisia. En koskaan joutunut luopumaan omista haaveistani, ei myoskaan han. En koskaan pakottanut hanta lopettamaan uraansa, vaan jarjestimme asiat niin, etta ne toimivat. Kylla asioilla on tapana jarjestya, jos niiden haluaa jarjestyvan. Kaikki eivat tosin pysty etasuhteeseen tai siihen, etta yhdessaolo aikaa on vahan. En sinuna luopuisi harrastuksestasi. Se on osa sinua. Kylla maailmassa on sellaisia ihmisia, jotka pystyvat ja haluvat elaa sellaista elaa, niin kuin sina.

Olen AP. Kiitoksia erittäin paljon vastauksistanne ja vaivan näöstä. Olemme vielä yhdessä. Asioista ollaan puhuttu mutta tyttöystävä lopettaa vain asiasta puhumisen kun yritän rauhassa keskustella hänen kanssaan asioista. Sanoo vain että syhteen alussa oletti että ei harrastus voi kestää näin kauaa ja loppuu jossain vaiheessa, ja että keskittyisin normaaliin elämään. Pitää elämääni epänormaalina. Panostan kyllä suhteeseen ja meillä on kyllä paljon aikaa olla yhdessä, mutta hän ei pysty nauttia oikein mistään jos leiri tulossa.

Parisuhdeterapiasta puhuin hänelle, hän vain sanoi että pitää asiat saada omin avuin kuntoon ja tuntuu että hänen mielestään kaikki vika on minussa. Eli en saa häntä millään tulemaan pariterapiaan. Suhteen lopettaminenkaan ei tosiaankaa ole helppoa, en haluaisi erota, mutta en kestä tuollaista kauaa ja se tekee vain hallaa minulle ja harrastukselleni.

Hän toivoo koko ajan että lopettaisin lajin ja aloittaisin hänen kanssaan kävelyllä ja salilla käynnin. Olen hänen kanssaa käynytkin sen minkä kerkeän ja pystyn mutta hän ei ymmärrä sitä että minun pitää treenata treeniporukan kanssa vaikka yksilä laji. Myöskin jos käymme salilla niin hänen mielestään minun on tehtävä samat toisto määrät liikkeissä kuin hänellä, esim vatsoissa, mutta eihän se ole mahdollista. Selitän hänelle siitä ja hän vian suuttuu, tuo vaan ei kuullosta normaalilta..

Nyt on suhde on ok kun olen kotona ja on harjoitus taukoa mutta pina alkavat kesätreenit ja varmasti sama mökötys.. Haluaisin niin sellaisen suhteen että tyttöystävä tukisi ja voisi vaikka tulla mukaan treenaamaan ja kokeilemaan lajia, olisin niin iloinen siitä. Ja se vaikuttaisi varmasti positiiviseti opiskeluun ja kaikkeen mitä teen. Kiitos taas valmiiksi:)

Mulla on mies kotona. Itse olen ammattiurheilijanainen. Meillä on kaksi lasta ja kolme koiraa. Olen kotona parina päivänä viikossa. Silloin tarvitsen paljon PALAUTUMISAIKAA ELI LEPOA JA LIHASHUOLTOA. NUKUN PALJON JA HIEROJA KÄY NOINA PÄIVIN KOTONAMME. Mies tekee ruoat, siivoaa, tiskaa, käy kaupassa, pesee auton, pesee ikkunat. Mies vie lapset päiväkotiin ja hakee lapset päiväkodista. Pari kertaa vuodessa mies pesee ikkunat tai hankkii pesijän ja maksaa siivouksesa, ellei itse siivoa. Kerran vuodessa ehdin lähteä perheen kanssa yhdessä tai mielellään miehen kanssa kahdestaan ulkomaanmatkalle. Mies käy töissä. Hänen rahoillaan on kiva mennä lomalle, sitten, kun se minun ohjelmaani sopii. Ilmoitan hänelle, milloin minulle sopii.

Ei minulla ainakaan ole mitään urheilua eikä urheilevaista elämää vastaan.

Kun puhutaan nuorista aikuisista niin kohtuullisen tyypillistä käytöstä, vaikka se ei toivottavaa olekaan. Mustasukkainen voi olla myös ajalle, eli jos toinen on kovin paljon harrastusten, töiden tai kavereiden kanssa, niin toinen voi kokea, että parisuhde kärsii. Ja välillä niin onkin. Kyse on siitä, mitä parisuhteesta haluaa.

Oma puolisoni oli myös nuorempana aktiivisesti kilpailija. Treenasi ja kiersi maailmalla. Lisäksi hän teki reissutöitä osittain. Hänellä oli lyhyiksi jääneitä naissuhteita useampia, mutta totesi itse, ettei ollut valmis panostamaan suhteisiin kuten olisi suhteen kannalta pitänyt.

N. 38-vuotiaana hän lopetti aktiivikilpailun. Samaan aikaan hän kohtasi minut, ja rakastuimme rauhassa. Perustimme perheen, ja kaikki on vuosia sujunut hyvin. Jos mieheni yhä treenaisi niitä määriä kuin nuorempana, niin perhe olis jäänyt perustamatta. Nykyisin hän harrastelee, vaihtelevia määriä ja perhe on etusijalla. Arvostan toki hänen harrastustaan ja saavutuksia joita aiemmin saavutti. Mutta hyvä että määrät ovat hänen omasta halusta nyt hyvin kohtuullisia.

Ehkä sinullekaan ei vain ole vielä oikea aika parisuhteelle? Elämä on valintoja.