Heippa! Olisiki kiva kuulla kokemuksia muilta cambridge-menetelmää käyttäneita. Ensimmäinen päivä tuntui menevän kohtalaisen helposti. Vettä kului ja olisin kaivannut ehkä jotain pureskeltavaa mutta kaikesta selviää! Jostain kumman syystä hikoilin normaalia enemmän?
Tänä aamuna vaa`alla meinasi tulla pissa housuun. Nesteet olivat lähteneet -2 kiloa! eli alussa painoin 69.6 ja nyt 67.6. Pituutta 160 senttiä ja 58 kiloseksi olisi pyrkimys. Tuntuu todelta hassulta, että kehosta (ja suolesta) poistuu noin paljon nestettä, vaikka päivän aikana join ainakin 4 litraa vettä. Osasyy voi olla siinä, että heräsin aamulla kello 8 ja luin päivän tenttiin. Sitten illalla kello 9 menin töihin ja työpäivä loppui 4 pintaan. Eli kyllähän liikuntaaki tuli harrastettua koko yö kiireisessä ravintolassa.
Onko kellään muuten tietoa vaikuttaako unen vähyys laihdutattamiseen? Nyt on vähen kiireempi vaihe elämässä, joten nukun noin 5 tuntia per yö..
Aloitin cambridgen eilen !
4
392
Vastaukset
- jälleenkerran
Ainiin unohdin tuohon ylhäälle kirjoittaa, että olen siis tiukimmalla ykköstasolla joten syön vain kolme pussia per päivä. Kahvia juon paljon ja hiukan huijaan sillä lurautan ruokalusikallisen maitoa per kuppi, ettei vatsa ala oireilla mustasta kahvista.
- pakkookokeilla
Siistii, varmaan pakko itekki kokeilla, kun tarviis viitisen kiloa saada pois. :) Minä olen ainenkin kuullut että jos nukkuu vähemmän sillon stressaa enemmän ja stressistähän lihoo helposti. En tiedä onko totta mutta sanoinpahan kumminkin. Onnea muuten laihdutuksesta, toivottavasti itellä menis yhtä hyvin. :) Näkyikö sinulla laihtuminen ihan päältä päin?
- jälleenkerran
Ei kyllä vielä päälle päin näy noin vähäiset kilot. Toivon että se viisi kiloa näkyisi sitten oikein vaatteissa asti. Nyt on lähteny yhteensä 2,7 kiloa. Painan tasan 67. Tuntuu jotenkin siltä, että voiko tämä olla edes totta. Ymmärrän kyllä, että kyse on nesteestä ja suoliston sisällöstä, mutta miten sitä nestettä on lähtenyt niin paljon vaikka koko ajan juon !
Ps. nilkat ei ole enää kyllä turvonnut, että sillä lailla päälle päin näkyy ; D - Hymyhuulinen
Mikäs se Cambridge on? Onko se paasto vai muu kuuri, vlcd? Vaikuttaa aika tehokkaalta, voisi kokeilla.
Jostain puseeista kirjoitit, tuleeko ne kalliiksi ja mistä saa? Onnea sinulle pudotetuista kiloista!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1292185- 581275
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621167Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661127Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871038Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122988- 94979
Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153972