Ennen vanhaan Neuvostoliitossa suuri oli kaunista

Nyt Kokoomus hamuaa suomeen valtavia kolhooseja. Miksi ? Kuntaliitos jossa kootaan isoja kolhooseja yhteen, joissa jätetään sitten tavarat ruostumaan ja v i t u t välitetää pienistä.


Nuvostoliitto purki suuret yksikö tuottamattomina ja nyt porvarit suomessa rakentaa niitä ?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nykyinen kuntakoko turvaa ihmisten vaikutusmahdollisuuden kotiseutunsa asioista päättämiseen ja elinympäristönsä viihtyvyyden rakentamiseen.
Suurkunnilla tähän ei tulla pääsemään.
Muuttohalukkuutta keskustaajamiin ei pidä tehdä houkuttelevaksi kurjistaen nykyisellä kotiseudulla elämistä, joka väistämättä tapahtuisi suurkunnissa.
Keskittäen saadaan ihmisistä kasvatettua lisääntyvässä määrin elämästä vieraantuneita juurettomia zombeja joita taajamat ovat jo nyt tuppurallaan.

Äänestä

Nyt sinä sekoitat kaksi eri asiaa väärin perustein keskenään. Ota huomioon, että Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän perustuslait ovat demokraattisia päinvastoin kuin Suomen porvarillinen perustuslaki. Ja totta kai Suomen EU-jäsenyyskin vaikuttaa
Suomen herrojen kuntauudistussunnitelmiin.

Toisin sanoen Suomen herrojen kuntauudistus ja porvarillinen itsehallintomalli on
tarkoitettu vain kansan riistämiseksi, mistä Ahvenanmaa on jo naurettavan
surkea esimerkki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eli kolhoosit kirjoitti:

Nyt Kokoomus hamuaa suomeen valtavia kolhooseja. Miksi ? Kuntaliitos jossa kootaan isoja kolhooseja yhteen, joissa jätetään sitten tavarat ruostumaan ja v i t u t välitetää pienistä.


Nuvostoliitto purki suuret yksikö tuottamattomina ja nyt porvarit suomessa rakentaa niitä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu