Olen tavannut ulkomalaisen miehen, mutta ongelmana on että ajattelen liikaa mitä muuta ajattelisivat jos suhteemme syvenisi seurusteluksi asti..
Kuulostaa varmaan typerältä, mutta koen että ihmiset tuijottavat kun kuljemme yhdessä, vaikkakin itse näytän tummana hieman ulkomaalaiselta itsekkin (olen suomalainen), eikä hänkään ole kovin tummahipiäinen (välimeren maa)
Hänellä on erilainen kulttuuri oikeastaan kaiken suhteen, jota ihailen tosin, hän on hyvin huomioonottava ja iloinen.
Välillä tuntuu vain että tämä kaikki on vain oman pään sisällä, ja kuvittelen ihmisten tuijottavan minua kun olen hänen seurassaan. Enhän ole seurannut ympäristön ihmisiä silloin niin tarkkaan kun kyseessä ollut suomalainen mies.
Hän on kuitenkin ihan hyvännäköinenkin,mutta kun hän puhuu omaa kieltään kavereiden kanssa, jolloin keskustelut ovat välillä aika kovaäänistäkin, silloin etenkin tulee olo että ihmiset tuijottaa =(
Etsin onnellista parisuhdetta ja koen että tämän ihmisen kanssa voisin onnen löytääkkin, jos pääsen tämän esteen yli.
Olisiko jollakin neuvoa tähän tai jotain ajatusta tai kokemusta?
Olisi harmi tuon takia lopettaa tapailu, tuntuisi aika naurettavalta.Mutta haluaisin kokea oloni rennoksi myös yleisllä paikoilla liikkuessamme.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos se on kiva sälli niin siitä vaan. Kyllä porukka tykkää öögata kivannäköisiä ihmisiä vaikka siinä olisi vieressä kuka tahansa. Voi olla että teihin kiinnitetään aavistuksen verran enemmän huomiota jos olette erottuvasti erinäköisiä mutta onko sillä väliä? Keskity itseesi ja teihin. Muitten mielipiteillä ei oikeasti ole mitään väliä.
Näin on, keskity vaalimaan parisuhdettasi, älä muiden ihmisten katsomisiin tai puhumisiin. Sinähän se miehen kanssa olet ja elät eikä ne muut. Älä nyt vaan menetä hyvää ihmissuhdetta tuollaisen takia. Opi olemaan ylpeä ainutlaatuisesta miehestäsi.