18-vuotiaan Jenna Lepomäen kohtaloksi koitui kieltäytyminen huumeiden salakuljetuksesta.
Tapausta tutkiva keskusrikospoliisi on tähän saakka ollut vaitonainen viime kesäkuussa Espanjan Aurinkorannikolla tapahtuneen raa'an henkirikoksen ja siihen julkisuudessa yhdistetyn huumekaupan välisestä yhteydestä.
Tutkinnanjohtaja Jari Räty keskusrikospoliisista vahvistaa nyt Iltalehdelle, että elämänsä ensimmäisellä aurinkomatkalla ollut espoolainen 18-vuotias Jenna Lepomäki joutui henkirikoksen uhriksi, koska nuori nainen ei suostunut kahden tamperelaisnuorukaisen pyyntöön salakuljettaa huumausaineita Suomeen.
- Teon motiivi on näkemyksemme mukaan suurempaan vyyhtiin liittyvä huumausainerikos. Se (Jennan surma) oli sellainen yksittäinen tapaus, joka liittyy tähän vyyhtiin, Räty sanoo viitaten pääosin Tampereella ja Pirkanmaan alueella toimineeseen huumekaupparinkiin.
Eli yksittäinen kieltäytyminen huumeiden salakuljetuksesta johti tähän surulliseen lopputulokseen?
- Kyllä. Näin me hyvin vahvasti epäilemme, Räty sanoo.
Huumevyyhti
Keskusrikospoliisi tutkii parhaillaan kahtatoista samaan vyyhtiin liittyvää törkeää huumausainerikosta. Epäiltyjä on useita.
Rädyn mukaan kyse ei ole poikkeuksellisen suurista määristä, mutta joukossa on myös kovia huumausaineita. Esimerkiksi amfetamiini ja kokaiini luokitellaan sellaisiksi.
Epäiltyjen joukossa on lokakuusta asti vangittuina olleet 19- ja 21-vuotiaat tamperelaisnuorukaiset, joita epäillään todennäköisin syin Jennan murhasta.
- Heidän rooli on ollut enemmänkin levityspäässä, Räty kertoo.
Kolme vangittuna
Kolmas vangittuna oleva henkilö on 19-vuotiaan murhaepäillyn isäpuoli, 48-vuotias tamperelaismies. Häntä epäillään 19-vuotiaan tapaan useista törkeistä huumausainerikoksista. 21-vuotiasta murhaepäiltyä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta.
48-vuotias mies oli aikaisemmin Espanjassa vangittuna Jennan surmaan liittyen. Huvila, jolla Jenna surmattiin, oli tamperelaismiehen nimissä.
Syytteiden noston takarajaksi on asetettu 31. toukokuuta. Räty uskoo esitutkinnan valmistuvan siihen mennessä.
- Näillä näkymin sen pitäisi onnistua, Räty sanoo.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012031415322238_uu.shtml
HUUMEJENGIT MURHAAVAT IHMISIÄ, JOS HE EIVÄT SUOSTU HUUMEKURIIREIKSI!

Vastaukset 16
Vanhimmat
mitä tilaa.
tapahtunut jos valtio hoitaisi huumekaupan.
Taas yksi siiviliuhri huumesodalle, kiitos jenkit!
kyllä. takaisin menneeseen tulisi palata. miksi ylipäätään huumeet on pitänyt siirtää apteekista rikollisjengeille? ennenkin heroiinia sai apteekista ja ei sitä silloin ainakaan useampi käyttänyt kuin tänä päivänä. alkoholin kieltolaistakin muistamme, että sen tultua kulutus räjähti hallinnasta.
Hieno ajatus. Valtio hoitaisi yksityisen puolesta rikoksen tekemisen. Mainio ajatus. Samalla ajatusjatkumolla voisimme ajatella, että olisi sellaisia valtion ylläpitämiä pahoinpitely ja puukotuskeskuksia joihin kuka tahansa voisi viedä kenet tahansa viholliseksi katsomansa henkilön ja valtion virkamies puukottaisi uhrin ja kas, rikosta ei olisi tapahtunut yksityishenkilön toimesta. Olen tosi ylpeä tällaisesta järjenjuoksusta.
no valtiohan meidät jo rosvoaakin. huomasitkos, että noissa muissa mainitsemissasi teoissa on uhrikin. kun taas esim pilven poltossa ei ole.
voi voi! Kuka käski sekoamaan ihquihin tummiin poikiin?
Huumeet eivät taaskaan tappaneet ketään, vaan murhaaja oli jälleen kerran huumeidenvastustajahörhöjen ihailema järjetön kieltolaki.
tulisi huumerikolliset tappaa armotta. Jo nyt on käymässä sota, jossa huumerikolliset tappavat ihmisiä bisneksiensä vuoksi. Jopa siitä syystä ettei sivullinen tahdo huumebisneksiinsä mukaan, kokevat huumerikolliset itsensä oikeutetuiksi tappamaan heitä.
Huumeet pitää juuria pois.
huumeet valtion myyntiin. se olisi kuin isku vasten huumekauppiaiden kasvoja. ja ainoa tapa millä tämäkin "sota" voitetaan.
NYT TURPA KIINNI, NARKKARI JA TAPA ITSESI, NIIN SÄÄSTYY MUILTA VAIVA!!
muuten hyvä mutten ole koskaan edes kokeillut muita huumeita kuin alkoholia.
itsesi työtön sosiaalipummi! Maamme talous ei kestä loisten elättämistä.
olen samaa mieltä, mutta sen sanominen ääneen olisi rasismia rasismia rasismia..
totta kai kaltaisesi lampaat ovat kanssani samaa mieltä, enhän minä muuten tuota olisi kirjoittanutkaan.
Vapaat eläimet eivät pelkää ismileimasinta.
Amerikka on länsimainen demokratia. Puutteineenkin.
Siksi siellä ei kyetä toimivaan huumeiden vastaiseen sotaan.
Singaporella ei ole liian suurta demokratian painolastia.
Siksi siellä kyetään pitämään huumekauppiaat kurissa.
Ehkä suomalaisten ei pidä pyrkiä pohjolan japaniksi.
Singapore lieneekin parempi esikuva.
Eikö Singaporessa sitten ole lainkaan näitä murhaavia huumekauppiaita??