Siinä se on ja miksi?5 lapsen isäpuolesta satojen!!!!

Ei taida mies, niin paha olla kuin väitetään. Liika on nääs liikaa, itse kullekkin.
Tuntuu oudolta että osa näistä naisista on huijauksen selvittyäkin jatkanut herran kanssa deittailua, toihan hän elämään monia ihania asioita, vaikkakin valheellisia. Nämä naiset eivät viitsineet panna häntä tilille.(Mitä tapahtui ex-suhteessa????).
Ensinnäkin sanottakoon, että minua ärsyttää ylikaiken kaikkien luokitteleminen narsisteiksi. Toisekseen minua häiritsee nyky-yhteiskunnan medikalisoituminen, jokainen tunari luokittelee muita ihmisiä tyylikkään kuuloisilla lääketieteellisillä termeillä.

Sinulla ei ole sellaista osaamista, että pystyt luokittelemaan toisen ihmisen "narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiväksi patologiseksi valehtelijaksi". Kyllä, pystyn jo tuon yhden viestin perusteella sanomaan, että sinä et ole psykiatri, etkä ole tuskin lääkäriäkään nähnyt muuta kuin arvauskeskuksessa. Älä loukkaannu, mutta sinä et muutenkaan vaikuta mitenkään erityisen kouluteltulta...

Narsisteja on muutama prosentti ihmisistä ja vaikka onkin hauskaa/helpottavaa syyttää omasta typeryydestä tai sinisilmäisyydestä toisen osapuolen keksittyä mielisairautta, ei se taida olla oikea tie. Ainoa vinkki minkä voin sinulle antaa on, että lopeta olemasta noin tyhmä.

Se, että pyörittää useita naisia samaan aikaan EI tee vielä ihmisestä narsistia. Se, että ei kadu tai pyydä anteeksi ei myöskään tee ihmisestä narsistia. Sanottakoon vielä, että hampaiden narskuttelukaan ei tee ihmisestä narsistia. Niin joo, se että onnistuu huijaamaan psykologia ei ole suuri saavutus, se ihmisryhmä (kallonkutistajat) on yleensä kaikkein pahiten pihalla tästä maailmasta.

Tässä asiassa minua kiehtoo se, miksi tälläinen mies muuttui satojen naisten hurmaajaksi.
http://www.facebook.com/pages/I-am-sex-machine/229168233845759

Ystäväni tuntee tämän miehen VHL:ÄN ajoiltaan,häntä kuvataan tsemppariksi,kaikkien kaveri,tunteellinen,mukava,auttavainen jne..

Juttu kiinnostaa minua henkoht:Ihan helvetisti,mutta hän ei suostu tapaamaan.
5129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Todella komea mies,niin surullinen melkein

Äänestä

Mikä pelimies se sellainen on, joka tulee tunnistetuksi?









Vittuako sä sen tänne laitoit,senkin mulkku.

Äänestä
  • Yleensä miellyttävä, kohtelee naisia hyvin, sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut, hyvätapainen, riippumaton, itsenäinen, ajattelee ehkä myös tunteilla mutta tunteet ovat enemmän koko maailmaan kohdistuneita kuin yksilöihin, kyllästyy helposti, valloittaminen on yhtä tärkeää kuin saaminen, pakko olla vähän narsistinen ja itserakas.

    Äänestä

Pelimies on pelimies, ei pelihenkilö.
Pelimies ei läikytä.
Pelimies tutustuu vain itsensä kannalta hyödyllisiin ihmisiin.
Pelimies ottaa napakympissa näteimmän tytön.
Pelimies ostaa ensin mailat ja vasta sitten opettelee pelaamaan.
Pelimies ei ikina lopeta.
Pelimies ja herrasmies kohtaavat usein samassa henkilössä
Pelimiehellä on aina yksi varalla.
Pelimies ei ole suhteellinen käsite.
Pelimies joko on, tai ei ole.
Pelimiehillä on oma salasana joka paikkaan.
Pelimiehet ei tee virheitä.
Pelimies dumppaa liiat ehdokkaat.
Pelimies ei myönnä mitään.
Pelimies ei koskaan myönnä olevansa tappiolla.
Pelimies ei koskaan laske leikkiä kaljasta tai pilusta.
Pelimies on suurien linjausten mies.
Pelimies ei kysele tyhmiä, vaan lukee itse standardista.
Pelimies saa naiset maksamaan seurastaan.
Pelimies voi olla kiireinen, mutta hän nipistää aikaa unesta.
Pelimies on voittaja.
Pelimies ei anna, pelimies myy.
Pelimies vetää riskillä, eikä jätä pelivaraa.
Pelimies ei jätä mitään arvailun varaan.
Pelimies käyttää vaan omaa asettaan.
Pelimies pelaa omilla säännöillään.
Pelimies ei kysy lupaa.
Pelimies ei selittele.
Pelimies elää tätä hetkeä, eikä mieti sen enempää menneitä kuin
tuleviakaan.
Pelimiehellä käy tuuri.
Pelimies ei lupaa mitään mitä ei pysty tarvittaessa perumaan samalla
Pelimiehen pokka on pettämätön.
Pelimies on naisten mielestä påp.
Pelimies delegoi aina.
Pelimies ei kirjoita kaunolla.
Pelimies pyöristää aina ylöspäin.
Pelimies tuntee reitit.
Pelimies ei käy sokkotreffeillä.
Pelimies tietää linkin joka asiaan.
Pelimies tunkee kaikki kolikot e:n pokeriin.
Pelimies ei häpeä tuijottaa isoja tissejä.
Pelimies joraa vain, jos sillä saa naisia.
Pelimies ei sano: "Hyvä yritys!".
Pelimies inhoaa kumia.
Pelimies menee aina etupenkille.
Pelimies juttelee taksikuskin kanssa autoista ja naisista.
Pelimies ilmoittaa kysyttäessä, saiko lompsaa vai eikö saanut.
Pelimies ottaa kaikki mausteet.
Pelimies kelaa pornofilmistä esileikit ohi.
Pelimies ei punastele.
Pelimies saa naisen kiljumaan.
Pelimies ei hiero naisen hartioita palkinnotta.
Pelimies erottaa elämänsä naisen maatiaisista.
Pelimies osaa antaa tyylikkäästi kenkää.
Pelimies ei takerru naiseen pimpan vuoksi.
Pelimies tietää mitä tahtoo ja ottaa sen tyylillä.
Pelimies tuntee rajansa ja pyrkii niitä rikkomaan.
Pelimies ei pelkää kuolemaa, mutta kunnioittaa sitä.
Pelimies ei jää liikenteessä jalkoihin.
Pelimies välttää tappelun ellei se ole väistämätöntä.
Pelimies nauraa harkiten.
Pelimies tekee sen minkä tekee kunnolla.
Pelimies elää varjoissa.
Pelimies valitsee Voiman pimeän puolen.
Pelimies ei syytä itseään.
Pelimies ei mielestään ole liian kännissä.
Pelimies pyytää vain kerran.
Pelimies ei anna toista tilaisuutta.
Pelimies ei tee mitään vain huvikseen.
Pelimiehen mielestä elämän tarkoitus on lisääntymisen harjoittelu.
Pelimies on turkistarhaajien puolella.
Pelimies on realisti.
Pelimies on lihansyöjä.
Pelimiehellä on aina suunnitelma.
Pelimies ei vähättele mahdollisuuksiaan.
Pelimiehen mielestä reilua peliä ei ole, on vain peliä.
Pelimies pokkaa vain kultamitalit.
Pelimies pelaa voittaakseen.
Pelimies ei keskity yksityiskohtiin.
Pelimies pitää pitkiä kalsareita vain sodassa ja Salpausselän kisoissa.
Pelimiehen suosikkisubstantiivit ovat pano ja otto.
Pelimies panee aina parastaan.
Pelimies vaihtaisi mummonsa mersuun.
Pelimies ei pelaa koskaan pokeria alle euron panoksella.
Pelimies ajaa aina ylinopeutta.
Pelimies sukeltaa aina pää edella.
Pelimies seisoo veneessa.
Pelimies syö aamulla naisen jääkaapin tyhjäksi ja soittaa naisen
kännykällä itselleen kyydin toisen naisen luo.
Pelimies ei maksa TV-lupaa.
Pelimiestä ei TV:ssa kiinnosta kuin porno ja vakivalta.
Pelimies hurmaa kerralla koko ringette-joukkueen.
Pelimies on aina oikeassa.
Pelimies asuu naisen kustannuksella.
Pelimies on ollut salainen agentti.
Pelimies testaa tuotannossa.
Pelimies tykkää silikonitisseistä.
Pelimies juo vitutukseen.
Pelimies ei tee mitään käsin.
Pelimies näyttelee vain toimintaelokuvissa.
Pelimies pukeutuu mustaan.
Pelimies ei juo värillisiä paukkuja.
Pelimies tuntee olutmerkit.
Pelimies ei koskaan tilaa jäävettä.
Pelimies ei koskaan lähde yksin baarista.
Pelimiehellä menee aina matkaan puolet vähemmän aikaa kuin edellisellä kerralla.
Pelimies kusee veneestä seisaaltaan.
Pelimiehen rahat ovat käyttötilillä.
Pelimies juo pullon suusta.
Pelimiehellä ei ole parisuhdetta, vaan pari suhdetta.
Pelimies ei häslää, vaan on asian ytimessä.
Pelimiehen koneesta ei lopu potku.
Pelimiehen stereoissa volume osoittaa aina kaakkoon.
Pelimies ei kadu.
Pelimies kysyy aina onko taksikuski renki vai isäntä.

Pelimies ;Vaikka;

Äänestä

Mutta,,, ei se pelaa, joka pelkää...!!!.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naisten kaatajaksi kirjoitti:

Ei taida mies, niin paha olla kuin väitetään. Liika on nääs liikaa, itse kullekkin.
Tuntuu oudolta että osa näistä naisista on huijauksen selvittyäkin jatkanut herran kanssa deittailua, toihan hän elämään monia ihania asioita, vaikkakin valheellisia. Nämä naiset eivät viitsineet panna häntä tilille.(Mitä tapahtui ex-suhteessa????).
Ensinnäkin sanottakoon, että minua ärsyttää ylikaiken kaikkien luokitteleminen narsisteiksi. Toisekseen minua häiritsee nyky-yhteiskunnan medikalisoituminen, jokainen tunari luokittelee muita ihmisiä tyylikkään kuuloisilla lääketieteellisillä termeillä.

Sinulla ei ole sellaista osaamista, että pystyt luokittelemaan toisen ihmisen "narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiväksi patologiseksi valehtelijaksi". Kyllä, pystyn jo tuon yhden viestin perusteella sanomaan, että sinä et ole psykiatri, etkä ole tuskin lääkäriäkään nähnyt muuta kuin arvauskeskuksessa. Älä loukkaannu, mutta sinä et muutenkaan vaikuta mitenkään erityisen kouluteltulta...

Narsisteja on muutama prosentti ihmisistä ja vaikka onkin hauskaa/helpottavaa syyttää omasta typeryydestä tai sinisilmäisyydestä toisen osapuolen keksittyä mielisairautta, ei se taida olla oikea tie. Ainoa vinkki minkä voin sinulle antaa on, että lopeta olemasta noin tyhmä.

Se, että pyörittää useita naisia samaan aikaan EI tee vielä ihmisestä narsistia. Se, että ei kadu tai pyydä anteeksi ei myöskään tee ihmisestä narsistia. Sanottakoon vielä, että hampaiden narskuttelukaan ei tee ihmisestä narsistia. Niin joo, se että onnistuu huijaamaan psykologia ei ole suuri saavutus, se ihmisryhmä (kallonkutistajat) on yleensä kaikkein pahiten pihalla tästä maailmasta.

Tässä asiassa minua kiehtoo se, miksi tälläinen mies muuttui satojen naisten hurmaajaksi.
http://www.facebook.com/pages/I-am-sex-machine/229168233845759

Ystäväni tuntee tämän miehen VHL:ÄN ajoiltaan,häntä kuvataan tsemppariksi,kaikkien kaveri,tunteellinen,mukava,auttavainen jne..

Juttu kiinnostaa minua henkoht:Ihan helvetisti,mutta hän ei suostu tapaamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu