Viherministeri Heidi Hautala yllätti aika positiivisesti Finnairia koskevassa tiedostustilaisuudessaan.
Hautala avasi suunsa ja väläytti tutun hymynsä, paljastaen etuhampaiden välissä olevan railon. Aika nopeasti kävi selväksi että nyt tuli tietyille asioille selkeä stoppi. Erilaisille lentokoneyhtiötä koskeville selittelyille ja selittäjille tuli eteen suomalainen matami joka ei ole valmis lisäselittelyitä kuuntelemaan.
Bullshittien aika on ohi. Kun Hautala oli tämänpäiväisen sanomisensa sanonut niin niin se oli sitten siinä.
Niin lähti kuin leppäkeihäs sekä entinen kehuttu Nokian johtokunnan jäsen Veli Sundbäck. Kuin myös tasa-arvoisesti monoa persuuksilleen saivat naistenlehtien ylistämät "hallitusammattilaiset" Satu Huber ja Ursula Ranin.
http://www.zoominfo.com/#!search/profile/person?personId=831965638&targetid=profile
Myös Islantia edustanut Sigurdur Helgason sai lähtöpassit takaisin kotimaahansa.
Suht tuntematon kenkää saanut hallitusjäsen oli Elina Björklund. Hänen edellistä duunipaikkaa "BletBI Advisors" nimistä firmaa ei tunne edes Google.
Myös oikeustieteen tohtori Pekka Timonen saanee palata takaisin yliopistohommiinsa.
Eipä kai muuta sitten kuin että uusia poliittisen palkinnon ansainneita hemmoja sitten vaan duuniin nyt Finnairille.
Olisikohan Ike Kanerva kiinnostunut lentoemäntien yhtiötä koskevasta hallitustyöskentelystä?

Vastaukset 19
Vanhimmat
Hautalan kompurointi pari viikkoa takaperin oli kyllä aika säälittävää. Kahden päivän välein, täysin toisistaan päinvastaiset lausumat. Toivottavasti tämänpäiväinen puhe kestäs hiukan paremmin ajan hammasta vastaan.
Joop, eihän Heidillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopulta toimia noin , koska muuten uskottavuus olisi vaipunut nollaan. Töpeksi kyllä pahasti, kun alussa julisti ,että asiat ovatkin ookoo.
eilen illalla ja aamulla Heidi toimi saamiensa ohjeiden mukaan.Jyrki ja Jyri pitivat tiukan puhuttelun,eikä paluu Brysseliin houkutellut.
mutta BERNER korjasi tilanteen?
Kyllä HALLITUSAMMATTILAISET takaa Suomen talouden menestyksen !!!!
https://keskustelu.suomi24.fi/haku?keyword=hallitusammattilaiset
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/2f3778b8-0c39-4c55-a687-7d38c2f837bf
berner lisäks pisti taksi-asiat kuntoon ja saa lastenklinikan tonttivuokraa miljoona euro per vuosi....?
Kun veikkaus vielä kaatusi, niin alkaisi juhlat ja nuorisotyöllisyyden nousu - koska saisi perustaa omia yrityksiä, ilman MONOn(polin) potkun pelkoa
Odotetaan nyt muutama päivä ennenkuin uskotaan. Ei olisi ensimmäinen kerta kun Hautala kääntää kelkkansa.
Sai niin tiukat ohjeet Kokoomuspomoilta,ettei kelkkaa enään käännetä.
Hautala kääntyilee kuin väkkärä, tämäkin asia piti olla päiväkausia mediassa ja jo kaikkien tuomitsema ennenkuin ministerimme pistävä katse kohdistui siihen.
Voisiko joskus joku noista "päättäjistä" toimia ajoissa ja hoitaa tehtävänsä ennenkuin soppa on jo nurin?
Tämäkin Hautalan myöhäisherännäisyys on vain istumista valmiiseen pöytään ja yritys kahmia irtopisteet "jämptillä lausunnolla".
Jo huomenna se voi yhtä hyvin todeta että kaikki on kunnossa ja että "asiassa on toimittu hyvän hallintomenettelyn mukaisesti"
Vituttaa nuo tuollaiset nousukastunarit joiden pitäisi hoitaa maan asioita.
annetun käskyn mukaisesti,eikä lipsumiseen ole enään varaa.
>>Tämäkin Hautalan myöhäisherännäisyys on vain istumista valmiiseen pöytään ja yritys kahmia irtopisteet "jämptillä lausunnolla".>>
Vaikka olisi jotain vihreiden puoluepisteiden keruutakin kyseessä, niin pidän silti tätä tapaa parempana kuin edellisen vakanssinhoitajan Häkämiehen asennetta.
Häkämies lässytti joka ikisessä Kemin sellutaehtaan lopetuksessa ja kaikissa muissakin valtio-moisteisten yritysten tilanteissa, että hän ei valtio-omistajan edustajana voi eikä aio tehdä yhtään mitään. Eikä myöskään tehnyt.
Samanlainen passiivinen murjottaminen ja vetäytyminen Häkämiehellä on nykyisessäkin ministerihommassansa. Mitään uusia aloitteita ei Elinkeinoministeriöästä saada liikkeelle, ja ne yritetään hukuttaa joidenkin "työryhmäkäsittelyiden" tms. alle vuosikausiksi.
"Mitään en tee, niin en tee virheitä" -asenne on Häkämiehelle normaalitilanne.
Tässä mielessä Hautala on vihreillä housuillansa istunut tuleen ihan oikeasti, ja hellassa on poltin päällä.
Yksiselitteisen selväkielisisä sanomisia ei enää saa sanomattomiksi. Niiden takana on nyt Hautalan seistävä taikka kaaduttava. Ja jälkimmäisessä tapauksessa lähdettävä hallituksesta muihin hommiin.
Kyllä, nyt on hyvä kun sanoi suoraan että nämä ihmiset lähtevät, se on sillä selvä, ei tarvitse enää ihmetellä mitään, että ketkä eivät enää jatkossa mihinkään johtotehtäviin kelpaa näistä, sekatyömiehiksi vaan kelpaavat nämä potkut saaneet :)
Hautala on täys nolla. Jonkun piti ravistella Heidiä. Ensin oli ihan eri mieltä. Nyt taisi menettää ilmaiset lentoliput.
Viherpiipertäjä Hautalan kuuluisi erota. Teki virkavirheen. Nyt yrittää paikata osaamattomuuttaan. Ja kansa uskoo!?
Hautalan "herääminen" ei tapahtunut yhtään liian aikaisin, nyt pitäisi vaatia hyvä veli ja sisko korruption näille kepulijohtajille hyväksymät ja maksetut täysin aiheettomat bonuslahjukset takaisin maksettaviksi!!
On aivan käsittämätöntä, että isojen yritysten hallintoneuvostoissa istuu "rosvoja" hyväksymässä katteettomia palkkioita johtaja rosvoille jne.
On vaadittava muutosta, hyvä ettei nuo lentoemännät suostu muilutukseen, toivottavasti muukin henkilöstö lyö kortit pöytään!
Edellinen omistajaohjauksesta viis veisannut kokoomus ministeri Häkämies on täydellinen hyvä veli järjestelmän marionetti, peli jatkunee KTM:n piirissä mm. hölläkätisenä tukien myöntämisenä pilipali firmoille??
Jos valtio-omistaja haluaisi kouriintuntuvasti näyttää ettei se hyväksy Finnairin johdon toimintatapoja se eväisi vastuuvapauden hallitukselta kevään yhtiökokouksessa. Nyt nähty on hyväveliverkostoissa vain meriitti ja jo "ansaituilla" kokouspalkkioilla viheltelee aika pitkälle. Olennainen kysymys on toimiko Finnairin hallitus omistajien edun mukaisesti ja jos ei niin mitä seuraamuksia siitä hallituksen jäsenille koituu.
Hallintoneuvostojen jäsenillä on aina myös "oma lehmä ojassa" päätöksiä tehdessä, etuisuudet ovat liian hyvät ilman minkäänlaista todellista vastuuta tekemisistään!!!
Kuinkahan monet kansanedustajatkin nettoavat hallintoneuvostojen jäseninä? raha kelpaa näille ahneille ja on kai noissa puljuissa muitakin etuja hyvä veli ja sisko tiimille??
Vastuu rajoittuu kevyisiin maljapuheisiin!!!
Eikös Finnairin hallintoneuvosto lakkautettu jokunen vuosi sitten? Muistanko väärin?
rahat pois vielä,niin hyvä on.