Miten voisin saada potkut?

Eddard Stark

Tervehdys!

Mahtaisiko palstoilta löytyä ihmisiä jotka ovat tähän puuhun jo kiivenneet, kun ei nyt viitsisi ihan perse edeltä mennä.

Saisin ansisidonnaista bruttona 2400€ kuussa jos saisin jotenkin järjestettyä itseni taas onnellisesti työttömäksi. Yritys jossa olen työssä ei voi irtisanomissuojan takia erottaa minua taloudellisten tai tuotannolisten syiden takia muutamaan vuoteen, itse en voi irtisanoutua koska silloin tulee se karenssi. Eli siis pitäisi saada potkut ilman että vika olisi potkittavassa. Taitaa olla tekemätön paikka?

Voisitteko antaa tästä jotain vinkkiä tai vaikka hyviä ehdotuksia. Kuinka olette itse kyseisessä tilanteessa toimineet? Miten luulette tuon 2400 riittävän kuussa? Itse ajattelin että jos siwan kassalla tai siivoomalla tienaa 1000 kuussa niin luulisi tuon riittävän kun jättää matkailun ja muun luksuksen hieman vähemmälle. Olen onneksi velaton ja kahdesta sijoitusasunnostani saan kuukaudessa mukavasti lisätienestiä. Voinhan kai saada ansiosidonnaisen vaikka minulla on noin 1100€ brutto pääomatuloja kuussa?

Miten pian nykyään joutuu kelaan käymään ja ei kai korkeammin koulutettujen tarvitse nykyään tehdä kuin oman alan hommia? Työhaastatteluissa lienee edelleen pakko käydä silloin tällöin jos meinaa turvata omat oikeutetut ansionsa. Uskon kuitenkin vahvasti selviäväni niistä koska olen halutessani habitukseltani ja asenteeltanikin sellainen jota tuskin kukaan haluaa palkata.

Kiitosta teille vinkeistä ja ideoista ja kivaa kevättä!

9

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • GuliGala666

      Helppo homma! Ala kusemaan housuun töissä. Joka päivä.

      • Selkeää

        Aloittaja on niin tyhmä, että on kulkenut kuset housuissa koko elämänsä.


      • saunatonttu kiukaall
        Selkeää kirjoitti:

        Aloittaja on niin tyhmä, että on kulkenut kuset housuissa koko elämänsä.

        Tiedän sen koska en ole mieleltäni terve vyön tekijä paraisilta!.


    • lääkettä ja duuniin

      Haista v'ittu äläkä tule tänne suolipalstalle pahaa oloasi valittamaan. Takaisin sinne ihanaan työhösi nauttimaan että saadaan ripeästi Kreikan velkarästit maksettua ja talous noousuun. hopi hopi !!!

    • kuu/maa

      jos saat sen 2400 KUUSSA niin miten olisi jos tulisit takas maahan ja menisit ihan kiltisti vaan töihin.

    • ...

      Työtön työnhakija (ei liitossa oleville) Helsingissä 1200 e/kk, siivooja n. 1100 e miinus verot.

      Voi olla, että oman alan hommia tarjotaan n. se 3 kk, jonka jälk. aletaan tarjota muutakin plus kurssituksia.


      Ap., valitettavasti ei ole suoraa vastausta kysymykseesi, jos juopottelet, lähinnä työnantajan pitäisi ohjata hoitoon, jos saikutat, niin silloin vaan saikutat ja välttämättä silloinkaan työnantaja ei anna fuduja.

    • öhgöiug

      P R O V O ! ! ! !

    • 17

      HEH HEH HEE!!!! :D Hyvin heitetty kirjoitus tämän joku ottaa vielä tosissaan. :))))

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1683
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1103
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      437
      1076
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1013
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe