Hautala erotti Pekkarisen hallituksen

Pekkarisen Finnairin korruptiohallitus sai kenkää Hautalalta. Pekkarinen oli valtion omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä ollut innoissaan Finnairin hallituksesta. Se oli hänen aikansa hallitus. Nyt se on loppu.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mutta Pekkarinen jeesustelee nyt julkisuudessa

Äänestä

Eikös Häkämies ollut edellisessä hallituksessa valtionyhtiöistä vastaava ministeri. Ainakin tänään eduskunnassa käydyn keskustelun mukaan. Samoin Wikipedia toteaa, että Häkämies oli puolustusministerin asemassa myös valtion yritysomistuksista vastaava ministeri. Kannattaa tarkistaa, ennenkuin esittää julkisesti vääriä väitteitä!

Äänestä

Kyllä Pekkarinen oli kauppa ja teollisuusministeri ja hääri aina silloin , kun oli kysymys valtionyhtiöistä. Muistan hyvin Fortumin palkkiokeskustelut, joissa Pekkarinen selitti irveästi muttei tehnyt mitään.

Äänestä

En ole Pekkarisen ihailija, mutta mielestäni väärin perustein ei tule syyttää. Ja puheena olevassa asiassa vastuuhenkilö on kiistatta Häkämies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Finnairista kirjoitti:

Pekkarisen Finnairin korruptiohallitus sai kenkää Hautalalta. Pekkarinen oli valtion omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä ollut innoissaan Finnairin hallituksesta. Se oli hänen aikansa hallitus. Nyt se on loppu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu