Järkyttävät ripset SityDealin lahjakortilla Turun alueelta

Marianne K

Olisi pitänyt hälytyskellojen soida omassa päässä, jos tunnissa joku lupaa laittaa tuuheat, pitkät ja siistit ja viel 25,00€ – Glam Lashes -ripsienpidennykset. Nainen oli kuulemma saanut koulutuksen Tampereella ja valmistumassa kosmetologiksi.
No, homma sujuikin alle tunnissa ja sain luvan nousta pediltä. Näytti siltä, että puolet omista ripsistäni olisi kadonnut jonnekkin. Tarkempi katselu osoitti, että 2-3 omaa ripseäni oli liimattu kasaan ja niihin sitten laitettu yksi tekoripsi. Ripsiä ei kovin montaa per silmä ollut laitettu. Alaripsistä osa oli liimautunut yläripsiin kiinni ja niiden irrotus ei kuulemma ollut nyt vuorokauteen hyvä, ettei yläripsiä irtoilisi samalla. Neuvoksi sain siis vuorokauden kuluttua, kun ripset kestävät jo vettä pestä silmiä niin, että saan alaripset kokonaan irti yläripsistä silmäkulman kohdalta.
Kotona ei tiedetty itketäänkö vai nauretaanko kun ilmestyin ovesta sisälle. Ainut mikä mainoksessa toteutu on se, että keräät kyllä katseita silmilläsi !! Onneksi ripset oli helppo irroittaa pesemällä välittömästi kotiin päästyäni.
Ensi kerralla säästän muutaman kuukauden pidempään ja menen jonnekkin missä homma osataan. Olisko kenelläkään vihjeitä minne kannattaisi suunnata ripsien laittoon täällä Turun suunnalla?

13

1966

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miuriaania

      reklamoi nyt hyvä ihminen ja vaadi rahasi takaisin! Sanot vaikka, että laitat yrityksen nimen ja palvelun kuvailun forumille (josta sen hakukoneet löytää, kun potentiaaliset asiakkaat etsii yrityksestä tietoa), jos korvausta ei tule. Ei tuollaiset puolivillaiset yrittäjät mitään opi, jos eivät joudu kohtaamaan huonon työnsä seurauksia.

    • bvirw[w

      Mina kavin asken ihan samassa paikassa, ja ihan hyvat ripset sain. Onko alkuperaisella kirjoittajalla ennen ollut ripsenpidennyksia? Jos oli eka kerta, ne voivatkin vaikuttaa hiukan oudoilta.

      On aika ikavaa (ja epareilua) valittaa nain julkisesti, ellei ole antanut palvelun tarjoajalle mahdollisuutta korjata asiaa. Mainitsin tanaan nahneeni tallaisen moitteen talla keskustelupalstalla, ja han oli hiukan hammastynyt ja sanoi, ettei hanelle ole suoraan valitettu.

      Minakin menin sinne hiukan huolissani, mutta ei olisi ollut syyta.

    • annaoli

      mistä tiedämme bvirw[w ettet sinä ole näiden kyseisten aloittajan tekoripsien laittaja? ja puolustelet vain itseäsi esittäen tyytyväistä asiakasta

    • bvirw[w

      No en todellakaan ole! Kerroin kylla hanelle tuosta aloittajan viestista, ja kehoitin kommentoimaan.

      • bvirw[w

        Viela: Otin ripsienpidennykset edellisen kerran myos City Dealin kortilla, paikka oli tama:

        http://www.centraldent.com/central.html

        Muuten hyvat ja kestivat kuukauden verran kaytossa, MUTTA: Oma kosmetologini (joka ei tee ripsienpidennyksia, mutta jolla olen jo monta vuotta kaynyt kerran kuukaudessa kasvohoidossa) huomautti, etta valkoinen liima pilkistelee joissain paikoissa.

        Kas, niinpa pilkistelikin. Eli minusta ei se paikka saanut kanta-asiakasta.


    • tynde

      Ripsien ei missään nimessä kuulu olla liimaantuneena alaripsiin! Suojattiinhan sinun alaripset geelityynyillä tai teippaamalla? Ammattitaitoinen ripsien laittaja osaa suojata alaripset niin, ettei niiden ole mahdollista liimaantua yläripsiin kiinni. Jos näin kuitenkin tapahtuisi, tulisi hänen irroittaa yhteen liimaantuneet ripset toisistaan poistoaineella. Toisekseen yhden irtoripsen kuuluu olla liimattuna vain yhteen ripseen. Ripset tipahtelevat sitä mukaan kun oma ripsi irtoaa. Kun useampi oma ripsi on liimaantunut yhteen, tarkoittaa tämä sitä, että sinulla on ripsi klönttejä silmissäsi, joihin voi kerääntyä likaa ja baktreereita. Irtoripset eivät pääse tipahtamaan ennen kuin sinun kolme omaa vierekkäistä ripseä on irronnut. Lisäksi kuulostaa kovin ihmeelliseltä, että olet saanut kastelemalla ripset irti. Liimahan kuivuu muutamassa sekunnissa. Suosituksena on, ettei ripsiä kasteltaisi vuorokauteen, mutta tämä perustuu siihen, ettei liima haurastuisi. Toivottavasti omat ripsesi ovat kunnossa tuon käsittelyn jälkeen!

    • bvirw[w

      Minulla ainakin suojattiin alaripset, eika mitaan ongelmaa. Nyt on irronnut parissa paivassa pari ripia, mutta sekin varmaan johtuu siita, etta olen nukkunut naama kiinni tyynyssa, mika ei tietty ole hyva.

      Menin tosiaan itse tuolle ripsien laittajalle hiukan peloissani, ja varmistin viela sen asian, etta ripset liimataan per yksi oma ripsi. Tekija oli hiukan hammastynyt varmistuksestani, ja sain ihan hyvat ripset.

      Ne ovat nyt olleet tiistaista lahtien, eli raportoin asiasta taalla sitten kun jotain tapahtuu.

    • bvirw[w

      Kaksi viikkoa takana, muutama ripsi lahtenyt. Ei tarvita viela huoltoa.

      Jos nettisivuni kiinnostavat (siella on tassa kuussa arvonta, kauneustuotteita naytteina palkintona rekkautuneille).

      http://dzinninajatuksia.blogspot.com/

      • bvirw[w

        Valiaikatiedote ripsista: Ihan hyvin ovat pysyneet, enka oikeastaan viela tarvitsisi edes huoltoa, mutta koska olen ensi viikon matkoilla, varasin huomiseksi huollon, koska reissussa pitaa olla edustavan nakoinen.


    • bvirw[w

      Marianne K:lta ei siis mitaannkommenttia?

    • 90

      voiko ripsienpidennysten lisäksi käyttää ripsiväriä tai taivuttaa niitä?

    • Milla

      Mulle tuli myös aivan kamalat ripset kyseisellä diilillä. Ei sentään mitään tuollaista fiaskoa kuin tämän ketjun aloittajalla. Mutta siis todella rumat ja epäsymmetriset. Huomasin myös että omia ripsiä oli liimattu yhteen. No, syytän itseäni. Ei tarttis aina olla halvan hinnan perässä. ;)

    • kannattaa miettiä

      diileihin lähtevät joko uudet tekijät joilla ei vielä ole vielä paljon kokemusta ja siis asiakkaita tai sitten tekijä jonka asiakkaat eivät tule takaisin jostain syystä ja yrittää epätoivoissaan kerätä uutta porukkaa. miksi hyvä tekijä muutoin möisi työtään ihan naurettavaan hintaan? käytännössä täysin jää ilman korvausta työstä. kaikki raha joka diileistä tulee menee tuotteisiin ja verottajalle. vaikka työ on monen tekijän mielestä kivaa niin tuskin sitä silti ihan hyväntekeväisyytenä toisille haluaa kustantaa. vai suostuisitteko itse jokkaisesta työpäivästä joka o ollut jollainlailla vähänkin mukava. olemaan palkatta ja tyytyisitte pelkkään hyvään mieleen?

      kyllä kannattaa kahdestiehkä jopa kolmesti harkita mihi rahojaan laittaa. hyvä tekijä joka saa työstä kunnollisen korvauksen, ei 2€ per asiakas niin on varmasti myös motivoitunut ja välittää asiakkaastaan erilailla kun harrasteena tekevä joka käytännössä ostaa ripset asiakkaalleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      295
      4804
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3085
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      53
      2995
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1252
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1209
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      11
      1036
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1011
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe