Avioero ei aina ole kahdenkeskinen.

Se uskohan on omassa tunnossamme, eli tiedämme sen kautta, mikä on oikein ja mikä väärin.
Mikä on uskoon tulo, ymmärrän että noudattaa moraalia ja elää siivoa elämää, jossa hyväksyy ihmiset tasa-arvoisina.

Avioero ei monestikaan ole yksinomaan kahdenkeskinen asia, siihen kuuluu henkilöitä, lapset, omat vahemmat, ystävät. Ero on hyvin vaikea kaikille näille ihmisille, joten sinulle eroava tai eronnut ihminen sanonkin, että koeta olla eronkin jälkeen näiden ihmisten lähellä, sillä heillä on myös hyvin vaikeaa, eivätkä he voi huosta hakemaan lohtua toisesta sylistä ei lapset eikä vanhemmat, kuten itse heti nykyään etsitte sitä uutta sänkykamarin kumppania.
Se on vielä hirveämpää lapsillenne, kun tämä ihminen on kaikki, kiljutte ja huudatte lapsillenne, jotta näiden täytyy olla kuin marionetteja teille. Lapsenne joutuvat ottamaan jo alle kouluikäisinä aikuisen roolin ja itse olette lapsia, jotka vaatiat näiltä omilta pieniltä lapsilta ihan aikuisen toimia ja itsenäisyttä, kun täytyy tämänm uuden kanssa pusutella, istua sylissä ja vielä omien pienten lasten nähden, tuskin heitä otatte syliin, kuuntelette murheita. Ette jouda seuramaan lapsen harrastuksia, ette jouda koulun juhliin. Lapsenne itkevät peiton alla suruissaan, mutta eivät usaklla teille kertoa, kun aina pitää olla vain hiljaa, että tämä uusi ihminen ei hermostu. Onkohan tämä oikein lapsia kohtaan, mielestäni kaukana oikeasta.

Kyllä se no. on VAIN niiden kahden ihmisen välinen asia, jotka ovat avioon astuneet ja keskenään naineet. Mistään muusta ei tarvitse eroa halutessaan erota kuin aviollisesta tai avollisesta parisuhteesta toiseen ihmiseen. Eikä kenelläkään muulla ei ole siihen mitään sanomista.

Sinulle Ihan aina sanon tankasti, että ei todellakaan ole teidäb kahdeb asia ainoastaan, jos niin ajattelet, en ihmettele erojasia vaikka niitä olisi kymmenen. Se todistaa, että et pysty ajattelemaan edes sitä puolisoasia eli riitelet aina, sinun kanssasi kukaan ei voi elää tavallista ja normaalia elämää.

Valitettavasti on vain, että sinukaan ei kaikesta huolimatta voi omat lapsesi unohtaa, kuten eivät ovmat vanhampasi, he todella kärsivät hyvin paljon tuosta onko se nyt elämänasenne vai mikä, millä haluat olla ilkeä aina .
Joten ei ole koskaan teidän kahden asia ainoastaan, silloin teillä ei pidä olla ketään ystävää, ei tuttavaa, ei vanhempia eikä lapsia.
Jokaiseen eroon liittyy muitakin uhmisiä tavalla tai toisella, ja se on heillekin kärsimys ja tuska ja vie aikaa vuosia, erot eivät ole helppoja milloinkaan.

No kysypä niiltä läheisiltäsi, heillä saattaisi olla kerrottavaa jos sinulle nyt kukaan uskaltaa enää mitään sanoakaan. Lapseni ovat luultavasti jo melko itsenäisiä, mutta entäs jos olisivat alle kouluikäisiä. Kovin on kovasanaista vuodatuksesi ollut, joten arvelinkin olevan jotain vinossa, kuten on.
Kiitos rehellisyydestäsi, se kannattaa aina.