Maailma on julma ja kova paikka. Parisuhdemarkkinat ovat yksinkertaisesti minulle liian kovaa meininkiä, joten en ole koskaan yrittänytkään päästä mukaan. Silloin kun olisi pitänyt päästä mukaan, opiskelin ja oli muutenkin äärettömän arka ja ujo.
Olen nyt 35-vuotias mies. Asun pikkukaupungissa ja käyn töissä. Yksin olen ollut aina. Kerran lyhyesti 3kk seurustelin. Mutta siinä ei ollut suuria tunteita. Ennen sitä ja sen jälkeen ei minkäänlaisia suhteita. En käy baareissa, en osaa iskeä naisia, en osaa olla muuta kuin mitä olen.
En voi tehdä siis muuta, kun määritellä itseni parisuhteeseen kelpaamattomaksi ja koittaa elää elämääni jotenkin muutoin.
Alkoi vaan äsken niin paljon surettamaan oma elämäni, kun katsoin facebookista erään minua nuoremman miespuolisen kaverini kuvia hänen elämänsä varrelta. Kaunis vaimo ja kaksi lasta, menestyvä yritys USA:ssa. Upea talo, auto ja elämä yleensä. Olen onnellinen toki hänen puolestaan. Ei siinä mitään. Hienoa, että hänellä menee hyvin!
Itse asun vuokrakämpässä enkä ole pois muuttamassa ellen voi omaa asuntoa ostaa ilman lainanottamista. Tuskin onnistuu. Ei ole ajokorttia, koska ei ole koskaan ollut varaa ajaa sitä. Saati sitten pitää autoa. Yksin siis elän, työssä on työkaverit, mutta vapaa-aikaelämässäni ei ole ketään. Muutama tekstiviestituttu tai nettituttu. EI muuta. Taidan olla syrjäytynyt. Tähän olen jo tottunutkin.
Lähinnä nämä viikonloput ovat minulle rankkoja. Kun olisi aikaa enemmänkin viettää muidenkin ihmisten kanssa kuin itsensä kanssa. Ja joutuu olemaan yksin. Arkena ei niin haittaa, kun saa olla töissä ja siellä näkee työkavereita. Juttu lentää ja huumori kukkii.
Mitäpä sitä enää asialle voisi tehdä. Naisia en osaa iskeä enkä usko edes että kukaan minusta välittäisikään. Siispä teen itseni parisuhteeseen kelpaamattomaksi ja julistaudun erakoksi.
Olen nyt 35-vuotias mies. Asun pikkukaupungissa ja käyn töissä. Yksin olen ollut aina. Kerran lyhyesti 3kk seurustelin. Mutta siinä ei ollut suuria tunteita. Ennen sitä ja sen jälkeen ei minkäänlaisia suhteita. En käy baareissa, en osaa iskeä naisia, en osaa olla muuta kuin mitä olen.
En voi tehdä siis muuta, kun määritellä itseni parisuhteeseen kelpaamattomaksi ja koittaa elää elämääni jotenkin muutoin.
Alkoi vaan äsken niin paljon surettamaan oma elämäni, kun katsoin facebookista erään minua nuoremman miespuolisen kaverini kuvia hänen elämänsä varrelta. Kaunis vaimo ja kaksi lasta, menestyvä yritys USA:ssa. Upea talo, auto ja elämä yleensä. Olen onnellinen toki hänen puolestaan. Ei siinä mitään. Hienoa, että hänellä menee hyvin!
Itse asun vuokrakämpässä enkä ole pois muuttamassa ellen voi omaa asuntoa ostaa ilman lainanottamista. Tuskin onnistuu. Ei ole ajokorttia, koska ei ole koskaan ollut varaa ajaa sitä. Saati sitten pitää autoa. Yksin siis elän, työssä on työkaverit, mutta vapaa-aikaelämässäni ei ole ketään. Muutama tekstiviestituttu tai nettituttu. EI muuta. Taidan olla syrjäytynyt. Tähän olen jo tottunutkin.
Lähinnä nämä viikonloput ovat minulle rankkoja. Kun olisi aikaa enemmänkin viettää muidenkin ihmisten kanssa kuin itsensä kanssa. Ja joutuu olemaan yksin. Arkena ei niin haittaa, kun saa olla töissä ja siellä näkee työkavereita. Juttu lentää ja huumori kukkii.
Mitäpä sitä enää asialle voisi tehdä. Naisia en osaa iskeä enkä usko edes että kukaan minusta välittäisikään. Siispä teen itseni parisuhteeseen kelpaamattomaksi ja julistaudun erakoksi.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Hyvä päätös. Jotkut eivät vain osaa iskeä naisia ja se on yksinkertaisesti vain niin. Sille ei ole mitään tehtävissä.
Hyvä sinulle jos jotenkin pääset tuon parisuhteisiin kelpaamattomuutesi kanssa sinuiksi, se on varmasti äärimmäisen vaikeaa varsinkin jos kaverisi ovat normaaleita ihmisiä vaimoineen ja lapsineen.
Tosiasiat kannattaa tunnustaa, ja sinä vaikutat hyvin realistiselta tyypiltä. Jotkut miehet vain ovat naisille vähän kuin näkymättömiä, eivät herätä naisissa ikinä pientäkään kiinnostusta. Jos ei omaisuuttakaan ole tuohon ikään mennessä kertynyt, niin aika mahdotonta taitaa olla ponnistaa enää parisuhteeseen. Mutta kaikkea hyvää vaan naisettomalle loppuelämällesi, onhan niitä erakoita muitakin.
Aika ankeaa puhetta että varallisuudella olisi merkitystä.
"Haavio-Mannilan ja Kontulan tutkimuksessa alimpaan tuloluokkaan kuuluvista miehistä naimisissa oli 34 prosenttia ja yksin 43 prosenttia, kun taas ylimpään tuloluokkaan kuuluvista miehistä naimisissa oli peräti 91 prosenttia ja yksin vain 2 prosenttia."
Meidänkin suvussa hyvin tienaavat nuorehkot miehet ovat naimisissa, vaikka ovat aika nörtin näköisiä.
Jes! Kuulun kahden prosentin vähemmistöön! (Tai en tiedä kyllä, mikä on ylimmän tuloluokan raja, mutta minusta ne ovat tavanneet olla varsin matalalla). Tämä on tietysti havaittavissa työympäristössäni - jokseenkin kaikki muut samalla tai korkeammalla tasolla olevat ovat naimisissa ja lapsiakin on käsitykseni mukaan viimeistään kolmekymppisenä.
Tarvitset ylennyksen ja palkankorotuksen. Niiden avulla voit vielä päästä vaikka kahden promillen vähemmistöön.
Siihen tietysti pyrin. Pitää tehdä vähän vapaaehtoisia ylitöitä, varsinkin perjantaisin voisi olla myöhään. Näin osoitan työnantajalle arvoni, ja voin paremmin perustella toiveitani. Tai ehkä voisi sanoa suoraan, että haluaisin päästä vielä marginaalisempaan naimattomien vähemmistöön. Ehkä he ymmärtäisivätkin sitä, antaisivat vähän ekstraa vielä tietäen, että kuolen kuitenkin nuorempana kuin perheelliset uraohjuskollegat, ja sitten voi yliopiston penkiltä palkata halvalla jonkun tilalle.
Hetipä löytyi käsiään hakkaavia kirjainrintamerkkimiehiä hurraamaan "päätöksellesi".
"Asun pikkukaupungissa" - No, jos parin löytäminen on vaikeaa ruuhka-Suomessa, jopa naisille (muille kuin 20-vuotiaille), kuinka se olisi helppoa sinulle jossain Syrjänmutkassa. Katso ympärillesi - mitä vähemmän naisia, sen vähemmän tsäänssejä.
Syrjäytyminen ei ole yhtä parisuhteettomuuden/ seksittömyyden kanssa. Mutta luovuttamisensa ja asenteensa jokainen valitsee itse.
Jos mies on ATM, niin on ihan sama asuuko hän takahikiällä Lapin korvessa vai Manhattanilla.
Kyllä serkkumiehenikin asuu PK-seudulla jossa naisia pyörii, mutta ATM=ATM
Ihan sama kuin köyhälle on ihan sama asuuko hän maalla mökissä vai kaupungissa jossa on tarjolla satoja hienoja lukaaleita, kun ei kuitenkaan niitä saa.
Parisuhteettomuus ja seksittömyys on seksuaalista syrjäytymistä ja se johtaa todella helposti myös ainakin sosiaalseen syrjäytymiseen jos ei syrjäytymiseen työelämästä.
Huomasin tosiaan saman. En ole oikein vakuuttunut siitä, että vankasta kohtalonuskosta ja "lujista päätöksistä" vetäytyä markkinoilta oikeasti helpottaisi oloa. Ainakin minun jokainen vastaava päätös on rikkoutunut, kun joku pieni tapahtuma - olkoon se tuttavapariskunnan tapaaminen tai vaikka työkaverin tuleminen isäksi - riittää horjuttamaan vakaumusta, ja siitä vasta seuraakin alakuloa, kun mahkut on jo valmiiksi heikot, ja sitten sitä vielä heikentää pysymällä pois pelistä. Loppujen lopuksi edes minun on vaikea uskoa, etteikö monella ATM:ksi itsensä kokevalla olisi oikeasti kuitenkin olemassa mahdollisuudet hyvään suhteeseen. (Ei tietenkään Naisasialooserilla ja muilla palstapsykoilla omituisine pakkomielteineen). Jos olen oikeassa, niin on sääli jos muutkin oikeasti antavat itselleen ikuisen selibaatin lupauksia ja sitten vielä yrittävät pitää lupauksensa.
Isommasta kaupungista työn perässä tänne muutin äskettäin. 9 vuotta melkein asuin tuossa isossa kaupungissa ja yksin meni sekin aika. En katsos osaa etsiä naisia enkä iskeä. Sehän se ongelma on. Siispä näillä mennään ellei ihmeitä tapahdu.
Ainahan sä naisasialuuseri ja myös muut atm-miehet jaksatte jankuttaa siitä miten ne atm-miehet ovat vain suomalainen ilmiö ja miten heidän syrjäytyminen on pelkästään suomalaisnaisten vika, sillä muualla maailmassa naiset ovat aloitteellisempia lähestymään miehiä oma-aloitteisesti.
Aina ootte antaneet ymmärtää miten ne ulkomaiden parisuhdemarkkinat olisi oikein lottovoitto teille suomalaisille aateeämmille, kun siellä ulkomailla naiset ovat niin erilaisempia ja parisuhdekulttuuri helpompi kun täällä Suomessa.
Tuossahan puhuttiin Suomen rajojen sisäpuolella isompiin kaupunkeihin muuttamisesta.
Kyllä kuitenkin suomessakin on paremmat mahikset löytää sopivia naisia jos asuu isommassa kaupungissa kuten Helsingissä, kun että jos asuisi jossain ihan pienellä paikkakunnalla jossa on pienet piirit ja kaikki tuntevat toisensa jotain kautta. Hesassa tai isommissa kaupungeissa sitä voi jopa kokemattomana teeskennellä olevansa ollut vaikka useita kertoja parisuhteessa, kun eipä tollaisia isommissa kaupungissa saisi selville kun kaikki ihmiset ja nuoret eivät tunne siellä toisiaan.
No eipä minua kukaan täällä tunne ...vielä kun muutin tänne vasta tämän kuun alussa työn perässä. Muutin siis isosta kaupungista. Siinä isossa kaupungissa asuin 9 vuotta lähes ja yksin aina..paitsi sen 3kk. Joten sellaista.
No kyllä ne naiset se kokemattomuuden haistavat kilometrien päähän jos peräkammarinpoika vuosien kammarissa asumisen jälkeen hesaan pölähtää.
Mulle ainakin kelpais kokematonkin mies. Viestin lähettämisen verran aloitteellinen mun suhteeni kyllä pitäis olla, ja sitten sietää sitä etten ole ite täysin kokematon (olen maannut yhden miehen kanssa) ja toki muutenkin sietää sitä mitä mä olen...
(Olen 23-vuotias nainen, sen tarkempaa selvitystä en nyt jaksa tehdä.)
Olen varmaankin tarpeeksi usein palstalla korostanut kulttuuri-tekijää p/s-markkinoilla.
Painotan sitä pointtia että kuinka moni 35v-nainen EI ole ollut kuin 3kk seukkaus-suhteessa?!?
Eli näille kokeneille naisille tämä mies on outolintu, yleistän, mutta pitänee tarpeeksi usein kutinsa.
Eli jotenkin siis tarvitaan nainen jota asia ei vaivaa. Tai mikä siinä vaivaa jos mies on noinkin järkevä ja paikat pelaa (noh se ei kuulu tähän).
Sulla on Solitude samoja klikkejä kuin minulla oli alussa, en minäkään tiennyt miten naisia lähestytään, koska se oppi jäi minulta nuorena harjoittelematta kun olisin ollut hyvinkin ikäisteni naisten mieleen kun vain olisin rohjennut iskeä. Jopa yrityksetkin pakkeineen tuntuisivat nyt paremmalta kuin täysi tekemättömyys.
En tässä julkisesti niitä etenemis vaiheitani selosta, mutta esim Ap 35v miehenä on aika vaikea alkaa oman ikäisten kanssa romanttista jutskaa kehittämään jos ei ihan varma ole ensiksi itsestään.
Eli nyt sä tarviit itseluottamusta ja konseptin jolla pystyt menemään naisen luo ja tekemään selväksi että olet sellainen jamppa kun olet ja sä dooris voit just nyt mua kiinnostaa.
Olen aina täällä sanonut että vain parhaat alfa-miehet saavat naisilta isku yrityksiä. Ei siihen tarvita strutsinsulka hattua tai cobra-buutseja että lähestyy naista romanttisessa mielessä. Mutta itsetuntoa kyllä.
Ehkä tämä Panun kirjoitus Plazalla herättää ajatuksia: http://plaza.fi/ajassa/kolinaa-panuhuoneesta/pelimies-on-eri-mies
En myöskään väitä että naisten ihanne on mieshuora-pelimies. Ei sellaiseksi pidä yrittääkkään. Mutta eikö jokin oppi, jokin niksi jolla voi saada jalan oven väliin miten naisen kiinnostus sytytetään ole sen oman kehityksen arvoista?
Parisuhteeseen kelpaamattomia soisi olevan paljon enemmän, niin saataisiin väkiluku laskemaan. Suurin osa ihmisistä ei uskalla jäädä yksin, lapsettomaksi ja ilman parisuhdetta. Ei ihminen muuta tarvitse kuin terveyttä ja toimeentulon, se ainakin minulle riittää. Olenkin ihmetellyt miksi niin moni luulee että ainoastaan parisuhde tekee onnelliseksi.
Jos on pidempään ilman parisuhdetta, monet ihmiset taitavat olla vähän onnettomia. Ainakin miehet. Eli "terveydenkin" kanssa voi olla vähän niin ja näin.
tänään perjantaina radiossa sanoivat että masennuslääkkeistä yksin asujat käyttävät 80%,loput ovat parisuhteessa asuvia.
tämä fakta kertoo kumpi vaihto ehto on tarkoitettu ihmiselle.
Se ei todellakaan merkitse mitään, että asuuko keskellä suurta kaupunkia vaiko pienen paikkakunnan syrjäkylillä jos on atm, johon naiset eivät huomiotansa tuhlaa. Mistäkö tiedän? Itse olen asunut Helsingin kantakaupungissa yli 10v ja ihan yhtä hiljaista on ollut kuin mitä kun asuin pienemmällä paikkakunnalla nuoremapa ja voin sanoa, että yrityksen puutteesta ei ole ollut kiinni.
Moni pienellä paikkakunnalla asuva atm tosin varmasti takertuu siihen ajatukseen, että jos he vaan asuisivat Helsigissä, Turussa, Tampereella tai missä tahansa vähän suuremmalla paikkakunnalla niin heillekin löytyisi nainen ihan tuosta noin vain. No, saahan sitä uskoa ja joillekin se varmaan saattaa onnistuakin kun muuttavat suurempaan kaupunkiin mutta silloin ei varmastikaan ole alunperinkään ollut kyse aidosta atm:stä vaan jostakusta joka ihan oikeasti oli sen takia ilman naista että asui lian pienellä paikkakunnalla jossa kaikki tunsivat toisensa.
Monet muuttavat näennäisesti työn tai opiskelun perässä suurempaan kaupunkiin mutta pääasiallinen motiivi on se naisen löytäminen. Kun todelisuus iskee vasten kasvoja että se naisen löytäminen suuressa kaupungissa ei ole sen todennäköisempää kuin kotikulmillakaan niin pettymys on suunnaton.
Ihmiset eivät myöskään näköjään ota ollenkaan huomioon sitä, että vaikka niissä isoissa kaupungeissa on paljon naisia niin siellä on myös suhteessa paljon miehiä, paljon enemmän kuin naisia. Eli tilanne on aivan sama kuin peräkylilläkin.
Ja koska suurkaupungeissa on paljon miehiä, niin siihen joukkoon mahtuu myös paljon enemmän YT-miehiä kuin mitä peräkylillä ja nämä miehet sitouttavat itseensä kerralla useita naisia ns. panorinkien muodossa.
Kelpaamaton vilahtelee hetkittäisinä välähdyksinä.. usein vahvempana mielessä pyörii se kuinka pareiksi muodostuneina nähdessä tulee ensimmäisenä ajatus että sopivat hyvin toisilleen. Jos jostakusta tietystä tyypistä on haaveillut niin silloin nähtyään hänet toisen kanssa ajattelee kuinka paljon paremmin sopii ko. seuralaisen kanssa kuin minun. Onko se vaipumusta masennukseen vai onko asettanut itsensä tosiaan erakoksi ja heittänyt hanskat tiskiin. Vai onko kuitenkin niin että oikean hetken tullessa on taas valmis "palvelukseen"?