ei ymmärrä

Kun kaksi kertaa naimisissa ollut sanoo olevansa "sinkku", niin jätän väliin.
Jossain vikaa pahasti, kun pitää etsiä taas "naimisiin" seuraa.
43596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Eivät osaa olla yksin, on pakonomainen tarve kahlita kumppani ja muokata
mieleisensä...

Äänestä

Onkos se taas se 40-vuotias neitsyttä etsivä mies asialla.

Aika järjetöntä touhua jos siitä että meni sitten peräti avioon asti ja tuli ero pitää rangaista sillä että vuosikausia pitäisi mainita tittelikseen eronnut. Ja millähän tavalla esim. kymmenestä avosuhteesta tai seurustelukumppanista eronnut on automaattisesti parempi olemaan sinkku kuin kaksi kertaa naimisissa ollut?

Voihan olla että molemmilla kerroilla on tapahtunut jotain ettei kertakaikkiaan voinut enää olla naimisissa, tuli vaikka petetyksi. Sen takiako pitäisi ikuisesti laahata mukanaan muistoa siitä toisesta osapuolesta ja korostaa että on ERONNUT eikä sinkku?

Omasta mielestäni 10 tai 20 v yhdessä olleet ihmiset erotessaan ovat täsmälleen toistensa veroisia olivat sitten olleet avioliitossa, avoliitossa tai asuneet eri osoitteissa ja seurustelleet.

Mutta toki minäkään en sitä ymmärrä että minkä takia ylipäätään pitää mennä aina avioon. Jos kaksi kertaa meni jo pieleen, niin eikö voi suosiolla jättää ne aamenet sikseen jatkossa...

Äänestä
  • Laajasti ottaenhan, ja arkikielessäkin yleensä, sinkkuja ovat kaikki sellaiset, jotka eivät ole parisuhteessa. Sen kummemmin erittelemättä.

    Mutta koska täällä S24:sen deiteissä niitä siviilisäädyn vaihtoehtoja on aika runsaasti, niin mielestäni niistä pitäisi rastittaa se oikea. Eli jos on avioliitosta eronnut, niin on eronnut, vaikka erosta olisi kymmeniä vuosia. Sinkkuja ovat vain ns. naimattomat. :)

    Ja tämä siis ilman mitään arvoasetelmaa tai kannanottoa siihen, millaiset suhteet ja millaiset määrät mitäkin suhteita on hyvä tai huono asia. Kyse on vain rehellisyydestä.

    Ihan samalla lailla, jos on esim. 20-30 kg ylipainoa, niin rehellisyyden nimissä pitäisi valita kohta "ylipainoinen" eikä "pyöreä".

    Äänestä

  • 12+5 kirjoitti:

    Laajasti ottaenhan, ja arkikielessäkin yleensä, sinkkuja ovat kaikki sellaiset, jotka eivät ole parisuhteessa. Sen kummemmin erittelemättä.

    Mutta koska täällä S24:sen deiteissä niitä siviilisäädyn vaihtoehtoja on aika runsaasti, niin mielestäni niistä pitäisi rastittaa se oikea. Eli jos on avioliitosta eronnut, niin on eronnut, vaikka erosta olisi kymmeniä vuosia. Sinkkuja ovat vain ns. naimattomat. :)

    Ja tämä siis ilman mitään arvoasetelmaa tai kannanottoa siihen, millaiset suhteet ja millaiset määrät mitäkin suhteita on hyvä tai huono asia. Kyse on vain rehellisyydestä.

    Ihan samalla lailla, jos on esim. 20-30 kg ylipainoa, niin rehellisyyden nimissä pitäisi valita kohta "ylipainoinen" eikä "pyöreä".

    Helpointa olisi kun olisi vaan reilusti vaihtoehdot:

    - vapaa
    - varattu
    - polygamisti

    Äänestä

Mitenkäs sitä eronneen olotilaa muuten sanoisi kuin "sinkku"?
Olkoonkin vaikka kaksi kertaa eronnut ja nyt yksin,,,,eikö silloin ole sinkku vai mikä lie?
Vai onko sinusta parempi kumppani sellainen joka ei ole koskaan ollut naimisissa vaan on sinkkuna hyppinyt yhdenyön jutuissa 200 kumppanin kanssa.
Vasta luin tutkimuksen jossa nuoret naiset (alle25v) kertoivat avoimesti sänkykumppanien määrän siihen ikään mennessä olevan 200-300 välillä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Häh,,,,mihin tämä maailma oikein on menossa???????????????????????????

Äänestä

Olen nainen ja ymmärrän toki, että seurustelusuhteita ja avoliittoja on
takana, mutta kun on hinku mennä naimisiisiin, ihan kuin se takaisi onnistumisen
uudessa suhteessa. Tämä on väärä asenne tulevaisuudelle.

Äänestä
  • Jatkoa. Miksi se naimisiin meno on niin tärkeää ?. Minä en ole eronnut, mutta
    jäänyt yksin itsestä johtuvasta syystä.

    Ehkäpä ole siksi vähän varovainen näiden useasti naimisissa olevien kanssa.

    Äänestä

Pitää kai jatkaa sen verran, että olen ollut 5v. leski. Kun kävin treffeillä
yhden miehen kanssa, niin hän oli valehdellut kaikki profiilissaan.

Oli eronnut, juu kahdesti. Minä etsin liikunnallista miestä, kenen kanssa
voi mökillä puuhastella kaikenlaista sinne kuuluvaa, mutta hän istui pyörätuolissa
ja istuu loppuikänsä.

Minä en mene ikinä enää naimisiin ja todella kierrän kaukaa ne ketkä
sitä hinkuu. AMEN.

Äänestä

Profiilissa eronnut, joo kuinka monta kertaa mennyt vit**si ???.

Äänestä

Mä olen eronnut 6 vuotta sitten, ja jossain vaiheessa olo alkoi tuntumaan enemmän sinkulta kuin eronneelta, kun erosta oli kulunut riittävän pitkä aika. Muutamana ekana vuonna eron jälkeen koin hyvin voimakkaasti olevani statukseltani eronnut, mutta nyt se ero on jo niin kaukainen asia, ja kun en kunnon parisuhteessa ole ollut sen jälkeen, niin sinkuksi itseni enemmän koen nykyään kuin eronneeksi. Toki virallisissa yhteyksissä statukseni on eronnut, mutta treffipalstaa en kyllä näe niin viralliseksi, ettenkö voisi rastittaa olevani sinkku.

Silloin, kun mulla on ollut ilmoitus treffipalstalla, niin olen kyllä jo ilmoitustekstissä kertonut olevani eronnut silloin ja silloin, eli tituleeraamalla itseäni sinkuksi mulla ei ole minkäänlaista tarkoitusta salata sitä, että olen ollut naimisissa aiemmin. Niin ja joskus silloin eron jälkeen, kun ekan kerran laitoin ilmoituksen treffipalstalle, rastitin kyllä kohdan eronnut.

Ja sitten kun nykyään on niin paljon avoliittoja, joista myös erotaan, niin termi eronnuthan ei koske niitä, mutta eihän ne avoliitosta eronneet ole mitenkään sen erilaisemmassa asemassa jonkun treffipalstan näkökulmasta kuin avioliitosta eronneetkaan.

Ja kai ihminen on oikeutettu etsimään seuraa, vaikka avioliittoon asti, vaikka olisi ennestään ollut naimisissa vaikka kuinka monta kertaa. Se on sitten eri asia, että kuka uskaltaa/haluaa ryhtyä parisuhteeseen ihmisen kanssa, jonka ihmissuhdehistoriasta voisi ajatella kyseisen ihmisen olevan kyvytön sitoutumaan pitkäaikaiseen suhteeseen.

Äänestä

Ei se haittaa, jos on eronnut, mutta onhan se outoa jos se pitää salaamalla salata. Jos alkaa olla avioeroja jo kovin monta alla minun ikäisellä, niin se kyllä mietityttää.

Nuo rastituskohdat on hieman monitulkintaiset. Esimerkiksi jos on pitkä avoliitto takana, oikea kohta on mielestäni "eronnut", ja näin myös jotkut näkyvät rastittavan. Jos ei ole koko aikuisikänä elänyt yksin juuri yhtään, niin ei silloin kyllä ole ihan sama sinkku kuin on vanhapoikasinkku, vaan silloin on nyyppäsinkku, untuvikkoyksineläjä. Myös jos on lapsia ja on "sinkku" niin siitä saa eri vaikutelman kuin jos "eronnut".

Mutta ei nuo rastituskohdat ole muuten niin tärkeitä, paitsi jos on varattu tai asumuserossa, niin niistä ei oikein sopisi valehdella.

Äänestä
  • Kyllä minä ainakin hyppään yli, jos tiedän jonkun olevan useasti eronnut.

    pakosta tulee mieleen, että onko tämä henkilö nysväke, vai muuten luonteeltaan
    pirull*nen, jonka kanssa ei tule erkkikään toimeen.

    Tapailin nimittäin yhtä tälläistä ja osoittaitui luonteeltaan minä, minä tyypiksi.
    Kaikki olisi pitänyt mennä hänen ehdoillaan ja naimisiin kova hinku.

    Minulle riittää avoliitto. Kerran eronneena ei enää kiinnosta naimisiinmeno.

    Äänestä

  • Miten voi edes olla sinkku, jos on lapsia? Sinkkuhan tarkoittaa oikeasti sitä, että ei ole parisuhteessa, elää yksin, ei lapsia. Itse olen eronnut kuusi vuotta sitten ja minulla on lapsia. En mitenkään miellä itseäni sinkuksi, vaikka miestä ei olekaan. Ja kaikista kamalin termi eronneelle naiselle, jolla on lapsia, on sinkkuäiti.

    Muakaan ei naimisiinmeno kiinnosta. Ja tosiaan saa hälytyskellot soimaan, jos joku kertoo olevansa eronnut vaikkapa 5 kertaa. Olkoonkin vaikka vain avoliitosta. Kertoo mielestäni sen, ettei ihminen pysty sitoutumaan oikeasti. Ja vikahan löytyy aina siitä eksästä, itsessä ei mitään vikaa.

    Mä kerron reilusti olevani eronnut. Ja takuulla oli minussakin vikaa, että 19 v kestänyt liitto meni pyllylleen.

    Äänestä

  • eronnutN45 kirjoitti:

    Miten voi edes olla sinkku, jos on lapsia? Sinkkuhan tarkoittaa oikeasti sitä, että ei ole parisuhteessa, elää yksin, ei lapsia. Itse olen eronnut kuusi vuotta sitten ja minulla on lapsia. En mitenkään miellä itseäni sinkuksi, vaikka miestä ei olekaan. Ja kaikista kamalin termi eronneelle naiselle, jolla on lapsia, on sinkkuäiti.

    Muakaan ei naimisiinmeno kiinnosta. Ja tosiaan saa hälytyskellot soimaan, jos joku kertoo olevansa eronnut vaikkapa 5 kertaa. Olkoonkin vaikka vain avoliitosta. Kertoo mielestäni sen, ettei ihminen pysty sitoutumaan oikeasti. Ja vikahan löytyy aina siitä eksästä, itsessä ei mitään vikaa.

    Mä kerron reilusti olevani eronnut. Ja takuulla oli minussakin vikaa, että 19 v kestänyt liitto meni pyllylleen.

    Olen samaa mieltä eronnutN45:n kanssa, jos on asunut parisuhteessa, niin silloin on eronnut. Voihan sen kertoa profiilissaan erikseen onko eronnut avio- vai avoliitosta.
    Myös minun mielestäni nuo profiilit, joissa ollaan sinkku, mutta on kuitenkin lapsia, ovat tosi outoja.

    Ehkä silloin voisi laittaa sinkku, jos on lapsi, mutta ei ole koskaan asunut lapsen isän/äidin kanssa. Eikä asunut kenenkään muunkaan kanssa parisuhteessa.

    Mutta kyllä omasta mielestäni ihmisessä on jotain outoa, jos on jo keski-ikäinen tai vanhempi ja profiilissa lukee sinkku. Ei innosta tutustumaan.

    Myös ne, joilla on lapsia voisivat profiilissaan kertoa montako lasta on. Koska lapsettomana naisena en halua tutustua mieheen jolla on liuta lapsia. Yksi enintään, ei enempää....

    Äänestä

Kaksi näkökohtaa. Usein eronneet ja vanhapoika yli 40v. Miksi ?.
Onko liian vaativa, vai muuten luotaan työntävä.

Äänestä
  • Kaksi näkökohtaa. Usein eronneet ja vanhapoika yli 40v. Miksi ?.
    Onko liian vaativa, vai muuten luotaan työntävä.

    Omasta kokemuksestani sellainen mies on joko juoppo, narsisti tai henkisesti vinksahtanut. Kierrän kaukaa.

    Äänestä

En minäkään ole sinkku, kun olen ollut aviossa ja avoliitossa, ja on perhettä, sinkkun tarkoittaa todellakin et asuu yksin ei ole lapsia, eikä ole ollut parisuhteessa.

Äänestä

Näihin "sinkkuihin" törmää silloin tällöin ja kun on ollut naimisisissa parikin
kertaa, niin kyllä laittaa miettimään kumman syy.

Tuntemani mies oli jätetty kahdesta liitosta. Vaimot vaan käveli tiehensä.
jossain, mutta missä, on vikaa ???.

Äänestä

Eihän siinä ole mitään ihmeellistä, että ihmisillä on monia suhteita elämänsä aikana. Eikä ihmisessä tarvitse olla mitään erityistä ”vikaa”, jos on useamman kerran eronnut. On mahdollista, että on vain yksinkertaisesti lyöty hynttyyt yhteen väärän ihmisen kanssa tai vääristä syistä. Siis taaksepäin katsoen, ihminenhän voi elää vain nykyisyyttä, tulevaisuuteen ei voi varmasti nähdä. Ja ihmiset oikeasti myös muuttuvat koko ajan.

Itse kun mietin esim. kahta suhdetta, jotka minulla oli 2000-2005, niin en voisi tänä päivänä kuvitella olevani niissä suhteissa. Samoin silloin minulle oli aika käsittämätöntä, millaiseen mieheen olin ihastunut joskus 1988. :) En ole tällä hetkellä edes samanlainen ihminen mitä olin ehkä pari vuotta sitten. Ainakin henkisesti olen mennyt valtavia harppauksia eteenpäin.

Oli minullakin joskus ihanteena löytää se yksi oikea ihminen, jonka kanssa jakaa loppuelämä ja kasvaa yhdessä - samaan suuntaan luonnollisesti ja toinen toistaan tukien. :D Tosi asiassa tällaiset liitot ovat äärimmäisen harvinaisia. Ja itse asiassa kovin onnellisissa Tai tasapainoisissa liitoissa ihmiset eivät välttämättä hirveästi edes kasva tai kehity.

Eivät kaikki tietenkään edes halua kasvaa. Joillekin riittää se, että kun on kerran löydetty joku sopiva tai kiva, niin siinä sitä sitten ollaan ja möllötetään. Käydään töissä, tuijotetaan telkkaria, lauantaina mennään saunaan ja kerran vuodessa etelään. No, mikäs siinä, meneehän se elämä niinkin.

Myöskään nelikymppisissä ns. vanhoissapiioissa tai –pojissa ei välttämättä tarvitse olla mitään sen kummempaa vikaa. Joku saattaa olla ehkä vähän valtavirrasta poikkeava tavalla tai toisella eikä sen takia helposti löydä kumppania. Ai niin, monillehan se valtavirrasta poikkeaminen on juuri hirvittävä vika tai synti. :D

Ja entäs sitten liialliset vaatimukset? Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, mitä itse kukin tarvitsee hyvään suhteeseen tai siihen että olisi onnellinen. Ja onnea on jokaisella lupa (ellei peräti velvollisuus) tavoitella. :)

Äänestä

mun mielestä sinkku ei ole ollut namisissa.

Äänestä

Kun profiilissa on eronnut. Eipä tiedä montako kertaa mennyt metsään.
Usko kyllä menee näiden usein naimisissa olevien kanssa.

En tiotoisesti halua tälläistä kumppania.

Äänestä

Tuo on sinun henkilökohtainen filosofiasi. Itse olen eronnut nainen, kokemusta myös avoliitosta. Ja voin todeta, että avioliitto on ihan eri asia kuin avoliitto. Avoliittoa en enää halua mutta avioliiton kyllä.

Äänestä

Mun mielestä jokainen, joka ei ole parisuhteessa, on sinkku. (Tai no, tietenkään ei ne, jotka on polygaamisessa suhteessa parisuhteen sijasta :) )

Tuon on sen verran uusi sana suomen kielessä, ettei sille ole yhtä ja ainoaa tiukasti oikeaa merkitystä. Ja itse asiassa aika monen vanhemmankin sanan merkitykset vaihtelevat, eri ihmiset käsittää niillä vähän eri asioita. Menkääs vaikka kysymään sadalta ihmiseltä, mikä on "rekka", niin saatte useita erilaisia merkityksiä. Vaikka rajaisitte kysymyksessä "minkälainen auto/ajoneuvo", että jäisi ne ennätystä tarkoittavat merkitykset pois :)

Äänestä

Täälläkin on keskuteltu sitoutumiskammosista henkilöistä. He eivä hae
oikeastaan mitään, mutta jos on monia avio/avoliittoja takana, niin kyllähän
se laittaa miettimään, että miksi suhteet ei ole kestäneet. Tietystinhän syitä
löytyy molenmista osapuolista. Yksin on vähän vaikeaa riidellä.

Toinen asia myös se, että jos suhteessa on ollut väkivaltaa, niin kierretään kehää
ja taas sotkeudutaan samanlaiseen soppaan.

Sille ei vain voi mitään, että monissa liitoissa kompuroineet eivät sytytä.

Minulle yksi avioliitto riittää. Olen 50 ja lapsi maailmalla. Avoliitto sopii parhaiten.
Kaikkea olennaista on, joten tulen toimeen omillani, mutta kumppani puuttuu.

Äänestä
  • "mutta jos on monia avio/avoliittoja takana, niin kyllähän
    se laittaa miettimään, että miksi suhteet ei ole kestäneet. Tietystinhän syitä
    löytyy molenmista osapuolista. Yksin on vähän vaikeaa riidellä."

    Miksi olisi oletus, että suhde päättyisi riitelemisen vuoksi? Eiköhän se voi päättyä ihan yhteisymmärryksessäkin.

    Äänestä

  • 8+8 kirjoitti:

    "mutta jos on monia avio/avoliittoja takana, niin kyllähän
    se laittaa miettimään, että miksi suhteet ei ole kestäneet. Tietystinhän syitä
    löytyy molenmista osapuolista. Yksin on vähän vaikeaa riidellä."

    Miksi olisi oletus, että suhde päättyisi riitelemisen vuoksi? Eiköhän se voi päättyä ihan yhteisymmärryksessäkin.

    Tottahan toki sulassa sovussakin voi erota, mutta luulenpa niitä olevan
    aika harvassa.

    Itse olemme x- miehen kannssa parenmissa väleissä nyt, kuin naimisissa
    ollessamme. (4v. erosta).

    En suinkaan ole katkera ja siksi olisin avioliito-kielteinen. Tämä on vain mun
    näkökantani. En usko naimisiin menon parantava mahdollisuuksia onnistua,
    sen enenpää, kuin avoliittokaan.

    Tapailin miestä, joka olisi tuosta vaan halunnut hynttyyn yhteen. Tälläinen
    hoppu kyllä epäilyttää pahenman kerran ja vaikka ei kuulukkaan aiheeseen,
    niin asumuserossakaan olevat eivät ole käsitellet suhdettaan loppuun, eli myös
    se myös epäilyttää.

    En haluaisi kuulostaa negatiiviselta ja onnea teille, ketkä haluavat
    astua alttarille. Uudestaa ja uudestaan !. Kaikki valinnat jokainen tekee itse.

    Äänestä

Jos proofiilissa eronnut, niin mistä hitosta voi tietää montko kertaa.
Yleensähä se mielletään keran, siis noin äkkiseltään.

Pakko myös tunnustaa, että usein eronneet antaa tietyn kuvan itsestään,
joko on tosiiankin niin vaikea ihminen, että kaikki on mentävä hänen pillinsä
mukaan, tai etsii vaan parenpaa ja parenpaa. Jääden sitten yksin loppumetreillä.

No vaikea sanoa, koska jos ajatellaan netistä kumppanin löytymistä, niin
kyllä saa vetää risti seinään.

Minä olen itse ollut pitkässä avoliitossa 22v. Sitten meni kattilat jakoon.
Tietysti jos on lapsia, niin naimisissa olo olisi suotavanpaa, vaan eisekään
takaa mitään. Voi katsoa monelta kantilta näitä asioita. Meidän lapsilla kaksi rakastavaa vanhenpaa. On heitä, ketkä ovat tukkanuottasilla näissä asioissa.

Äänestä

Mulla on tietty ennakkoluulo usein eronneisiin. Eli en voi luoda heihin
suhdetta. Pitäisi tosi hyvin tuntea tämä henkilö, no onko aikaa yli45v. alka
keskittyä, muiden sotkuihin.

Ehkä jätään väliin. Luulen vapaitakin olevan liikkeellä.

Äänestä

000999

Äänestä

Sanotaanko, että keski-ikäiset, vaikkapa kolmekin kertaa eronnut ja lapsia
yhdelle sekä toiselle, niin kyllä eronnut on se oikea termi.

Ärsyttää, kun ollaan villiä ja niin vapaita, vaikka x: sät on tavalla, tai toisella
riippana. Mitä sinkkua tämä on.

Äänestä

Just niin. Miksi pitää laittaa "sinkku", vaikka eroja niin paljon, että niistä riittää
muillekkin jakoon. Kuulostaahan tuo tietysti parenmalta, kuin vatukkoon
menneet avio/avoliitot.......voi voi.

Äänestä

sinkku on perheetön ja ei naimisissa ollut.

Äänestä

No itselleni kyllä eronnut mies on parempi kumppani kuin sinkku. Itse olen eronnut ja tuntuu että eronneilla miehelläkin on sitä elämänkokemusta takana, avioliitto ja ehkä niitä lapsiakin.

50 vuotias lapseton mies on kuin eri planeetalta kuin lapsia omaava mies eli haen nimenomaan sellaista jolla on lapsia, lapset kasvattaa ihmistä.

Äänestä
  • Kerroin, että naimisiin en enää mene. Se ei johdu mistään tietyistä syistä,
    kuten kadehdittu lesken-eläke. Ei syy ole siinä ja avoliitossa olenkin
    ollut, mutta en tällähetkellä.

    Kun näitä profiileja lueskelee, niin kiinnitän huomion tottatoki tekstiin
    ensinmäisesksi ja kun mies kertoo olevansa sinkku, niin tulee pakosta
    mieleen, siis onkohan mitään kokemusta yhdessäolosta ym. tälläisiä
    seikkoja. Siis korostan taas tätä ikäkysymystä.

    No mistä netissä yleensäkkin tietää, että onko jo valmiiksi naimisissa.
    Niin on arpapeliä.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Kerroin, että naimisiin en enää mene. Se ei johdu mistään tietyistä syistä,
    kuten kadehdittu lesken-eläke. Ei syy ole siinä ja avoliitossa olenkin
    ollut, mutta en tällähetkellä.

    Kun näitä profiileja lueskelee, niin kiinnitän huomion tottatoki tekstiin
    ensinmäisesksi ja kun mies kertoo olevansa sinkku, niin tulee pakosta
    mieleen, siis onkohan mitään kokemusta yhdessäolosta ym. tälläisiä
    seikkoja. Siis korostan taas tätä ikäkysymystä.

    No mistä netissä yleensäkkin tietää, että onko jo valmiiksi naimisissa.
    Niin on arpapeliä.

    Nyt taisi punainen lanka kadota,

    Aloitusviestissä kerrot, että et halua miestä, joka ilmoittaa olevansa sinkku, vaikka on kahdesti eronnut.

    Nyt kerrot, että jos mies ilmoittaa olevansa sinkku, niin alat epäillä että hänellä ei ole mitään kokemusta yhdessäolosta.

    Ylipäätään siis on ilmeisesti paha, jos mies kertoo olevansa sinkku? Eronnut (ainakaan avioliitosta) ei saa kuitenkaan olla kuin korkeintaan kerran?

    Eli haluatko miehen, joka on olut naimisissa kerran/avoliitossa kerran tai useammin, ja joka ilmoittaa olevansa eronnut?

    Äänestä

  • ----------------- kirjoitti:

    Nyt taisi punainen lanka kadota,

    Aloitusviestissä kerrot, että et halua miestä, joka ilmoittaa olevansa sinkku, vaikka on kahdesti eronnut.

    Nyt kerrot, että jos mies ilmoittaa olevansa sinkku, niin alat epäillä että hänellä ei ole mitään kokemusta yhdessäolosta.

    Ylipäätään siis on ilmeisesti paha, jos mies kertoo olevansa sinkku? Eronnut (ainakaan avioliitosta) ei saa kuitenkaan olla kuin korkeintaan kerran?

    Eli haluatko miehen, joka on olut naimisissa kerran/avoliitossa kerran tai useammin, ja joka ilmoittaa olevansa eronnut?

    Hei sinä pitkällä viivalla nimimerkillä oleva !

    Myönnän, että tämä meni nyt kädenväännöksi ja minhähän en siinä ole
    mitenkään hyvä, sillä lyötiin kerran velipojan kanssa tuopista vetoa, että voitan
    hähet kädenväännössä.

    Tiesin häviämäni, koska olin hänelle velkaa jo muutenkin sen verran,
    joten maksoin vain velkani.

    Itseasiaan..............Tietysti sinkuilla on ollut suhteita, mutta ne naimisissa
    olleet, jotka laittaa isoilla kirjaimilla tuon "sinkku", niin kysymys on heistä.

    Tämä on nyt tälläistä vääntöä, mutta, kun aloitin keskustelun, niin oli
    tarkoitus oikeastaan siitä, että mitä mieltä sanonnasta sinkku.

    Kyllä minä voin tutustua eronneeseen, ei vaikka kahdestikkin eronneeseen.
    Siis tutustua.

    ps Lukekaa myös rivien välit.

    Eikä haittaa jos tulee haukkuja.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Hei sinä pitkällä viivalla nimimerkillä oleva !

    Myönnän, että tämä meni nyt kädenväännöksi ja minhähän en siinä ole
    mitenkään hyvä, sillä lyötiin kerran velipojan kanssa tuopista vetoa, että voitan
    hähet kädenväännössä.

    Tiesin häviämäni, koska olin hänelle velkaa jo muutenkin sen verran,
    joten maksoin vain velkani.

    Itseasiaan..............Tietysti sinkuilla on ollut suhteita, mutta ne naimisissa
    olleet, jotka laittaa isoilla kirjaimilla tuon "sinkku", niin kysymys on heistä.

    Tämä on nyt tälläistä vääntöä, mutta, kun aloitin keskustelun, niin oli
    tarkoitus oikeastaan siitä, että mitä mieltä sanonnasta sinkku.

    Kyllä minä voin tutustua eronneeseen, ei vaikka kahdestikkin eronneeseen.
    Siis tutustua.

    ps Lukekaa myös rivien välit.

    Eikä haittaa jos tulee haukkuja.

    Ok. En tainnut vieläkään täysin tajuta, mutta samapa tuo. Ei kannata sen enempää vääntää. :)

    Sen verran kuitenkin ja viitaten aloitusviestiisi, että ei siitä minkä sanoo siviilisäädykseen, tai siitä montako kertaa on ollut naimisissa, voi päätellä varmasti mitä kyseinen henkilö haluaa jatkossa. Onhan mahdollista periaatteessa, että joku on ollut naimisissa viisi kertaa, mutta on päättänyt että kuudetta kertaa ei tule. :D.

    Tietysti pohdinnan arvoista olisi tietysti sekin, että miksi on kokeillut sen viisi kertaa.

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    Ok. En tainnut vieläkään täysin tajuta, mutta samapa tuo. Ei kannata sen enempää vääntää. :)

    Sen verran kuitenkin ja viitaten aloitusviestiisi, että ei siitä minkä sanoo siviilisäädykseen, tai siitä montako kertaa on ollut naimisissa, voi päätellä varmasti mitä kyseinen henkilö haluaa jatkossa. Onhan mahdollista periaatteessa, että joku on ollut naimisissa viisi kertaa, mutta on päättänyt että kuudetta kertaa ei tule. :D.

    Tietysti pohdinnan arvoista olisi tietysti sekin, että miksi on kokeillut sen viisi kertaa.

    Joo tosi hauskaa ja hyvää illanjatkoa sulle. Olet itseasiassa ihan ok.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Joo tosi hauskaa ja hyvää illanjatkoa sulle. Olet itseasiassa ihan ok.

    Kiitos samoin. :)

    Äänestä

Nyt men sumpit väärään kurkkuun, niin hyvät on jutut.

Äänestä

nythän meil on pressa on kaunis vaimo.

Äänestä

no missä se sinkkuis sitten mennee, onhan se kaikella järellä toi, että
onko ollut namisis, vai ei.

Äänestä

Olen itse eronnonut..............Olen siis ERONNUT.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


missä mättää... kirjoitti:

Kun kaksi kertaa naimisissa ollut sanoo olevansa "sinkku", niin jätän väliin.
Jossain vikaa pahasti, kun pitää etsiä taas "naimisiin" seuraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu