Olen seurustellun nyt puolitoista vuotta amerikkalaisen poikaystäväni kanssa. Yhteen muutto on edessä pian. Olemme nyt päättäneet jäädä ainakin vuodeksi Suomeen ja sitten katsoa miten elämä heittelee. USA:han tarvitsisin viisumin tai sitten pitäisi mennä naimisiin.
Puhumme yhdessä aina englantia, hän ei ole kiinnostunut oppimaan suomea, vaikka ajattelee asuvansa täällä ehkä loppu elämänsä. Englanti on kielenä minulla hyvä, mutta ei äidinkielen veroinen. En koe reiluksi sitä, että hän on aina kielellisesti parempi kuin minä. En pysty esittämään kaikkia asioita kuten haluaisin ja pienissä riidoissa hän "voittaa" minut sanastollaan.
Olisiko teidän mielestänne reilua, että puoliso opettelisi myös teidän äidinkielenne? Edes alkeet tai jotain, ei täydelliseksi tarvitse tulla, mutta minulle kielen opettelu olisi kunnian osoitus kulttuuria kohtaan, johon minä olen syntynyt.
Puhumme yhdessä aina englantia, hän ei ole kiinnostunut oppimaan suomea, vaikka ajattelee asuvansa täällä ehkä loppu elämänsä. Englanti on kielenä minulla hyvä, mutta ei äidinkielen veroinen. En koe reiluksi sitä, että hän on aina kielellisesti parempi kuin minä. En pysty esittämään kaikkia asioita kuten haluaisin ja pienissä riidoissa hän "voittaa" minut sanastollaan.
Olisiko teidän mielestänne reilua, että puoliso opettelisi myös teidän äidinkielenne? Edes alkeet tai jotain, ei täydelliseksi tarvitse tulla, mutta minulle kielen opettelu olisi kunnian osoitus kulttuuria kohtaan, johon minä olen syntynyt.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Itselläni sama tilanne! Tosin ranskalaismiehen kanssa!
Joskus ärsyttää kun toinen ei halua tehdä mitään omille kielitaidoilleen, vaikka tietää, että minunkin on joskus pitänyt opiskella ranskankieli!
Sen maan kieli pitää opetella missä asuu. Muuten suhteessa on yksi kieli ja sillä hyvä. Teidän tapauksessa se ilmeinen yhteinen kieli on tietysti englanti, mutta jos asetutte pidemmäksi aikaa Suomeen, niin sitten tietysti suomi. Se kieli pitää opetella joka tapauksessa, jos ja kun haluaa yhteiskuntaan sopeutua ja täällä työskennellä, eikä ole mitään järkeä puhua kotona muuta kieltä. Se on pahin karhunpalvelus, jonka voi ulkomaalaiselle tehdä, että ei puhu tälle suomea. Se kieli tulee auttavalle tasolle todella nopeasti, jos on pakotettu sitä käyttämään ja opiskelun tukena on jatkuvasti läsnä oleva opettaja (=puoliso).
Seurustelen brittimiehen kanssa, ja puhun sujuvaa, lähes suomen veroista englantia. Tulevaisuutemme niin yhdessä kuin yksilöinäkin on edelleen hyvin avoin, mutta ihan alusta lähtien, hän on aktiivisesti halunnut oppia suomea, huolimatta siitä, että olen juurta jaksain selittänyt, miten vaikea kieli on kyseessä.
Yritän olla nauramatta hänen lausumisvirheilleen, vaikka ne kuulostavatkin huvittavilta, sillä olen todella otettu hänen viitseliäisyydestään. Joten kyllä, sanoisin että asialla on merkitystä; se on osoitus arvostuksesta ja kunnioituksesta.
no jaa riippuu kielestä.
mikäli mies on löytänyt Suomesta töitä jossa pärjää englannin kielellä, ei minua ainakaan haittaisi, jos hänellä ei olisi motivaatiota opiskella suomen kieltä. Suomessa kuitenkin pärjää aika pitkälti englannin kielellä ja vuosia täällä asuessaan varmasti se perussanavarasto tulee opittua.
sinä joka tapauksessa olet "joutunut" opiskelemaan ala-asteelta lähtien englantia, ja sitä tarvitsee tosi monessa työpaikassa tai kun matkustat pohjoismaiden ulkopuolelle, eli et ole millään tavoin uhrautunut/miehen puolesta opiskellut englantia.
koska miehellä ei ole aitoa motivaatiota opiskella suomea, ei hän koskaan tule oppimaan niin hyvin, että voisitte käydä niitä "oikeita keskusteluja" suomeksi. sinun englannin sanavarastosi todennäköisesti karttuu vielä paremmaksi, kun jaksat tarpeeksi väitellä miehen kanssa.
nyt kun mietin asiaa tarkemmin en edes lähtisi suhteeseen, jos minulla ja miehellä ei olisi kunnolla "yhteistä kieltä". englanti on minulle lähestulkoon yhtä vahva kuin suomi. eli jos mieheni ei puhuisi sujuvaa suomea tai englantia, en alkaisi suhteeseen tämän kanssa, koska jotain oleellista suhteelta puuttuisi.
Minä olen naimisissa amerikkalaisen miehen kanssa ja suomessa asutaan. Hän on tällähetkellä kotouttamiskoulutuksessa jossa opetellaan Suomen kieli ja maan tavoille. Tämä on elinehto tänne sopeutumiseen, koska kyllä sen maan kieli ja kulttuuri pitää sisäistää missä asuu.
Emme ole vielä kinastelleet mistään, mutta puhun äidinkielen veroista englantia, eli periaatteessa voisimme elää näinkin, mutta en sitä halua. Myöskin aikanaan kansalaisuutta hakiessa kieltä on osattava.
Haluan että mieheni ymmärtää uutiset ja lukee lehden jokin päivä, ja sulautuu tänne niin ettei kieli tee hänestä 'ikuista turistia'. Kielen opiskelu on lähtenyt todella hyvin käyntiin, joskin koulussa oli sanottu ettei kukaan amerikkalainen ole koskaan läpäissyt ko. koulutusta :D Kerta se on ensimmäinenkin, juttelin opettajan kanssa ja sanoi että mieheni on oppinut hyvin ja on ahkera oppilas (Olen niin ylpeä
Jos mies aikoo Suomeen jäädä, sosiaalinen elämä on helpompaa, jos oppii suomea. Töissä voi ehkä pärjätä englannillakin, mutta kaikkia käytännön asioita ei voi englanniksi hoitaa. Ymmärrän silti, ettei motivaatiota kielen opettelemiseen välttämättä ole, kun suomalaisetkin toitottavat, miten vaikea kieli suomi on, ja jos ei ole varmaa, aikooko tänne asettautua.
Puolison avulla kieltä oppii huomaamattakin, mutta mun mielestäni puolison _velvollisuus_ ei ole opettaa tai suorastaan pakottaa. Oleellista on, että kommunikointi toimii jollakin kielellä (tai kielillä) niin, että molemmat ovat siihen tyytyväisiä.
AP kirjoitti, ettei pysty esittämään kaikkia asioita kuten haluaisi. Ongelma pysyisi pitkään, vaikka mies opettelisikin suomea: AP puhuisi, mutta toinen ei ymmärtäisi, ainakaan kaikkia vivahteita.
Siitä, mikä on reilua, on monta mielipidettä. Mun mielestäni suomen kielen oppiminen helpottaa elämää täällä ja kertoo myös kiinnostuksesta niin ihmistä kuin kulttuuria kohtaan. Itse aloin nykyisen mieheni kanssa käyttää suomea sitä mukaa, kun hän kieltä oppi. Asiaa "helpotti" se, että mies ei puhunut englantiakaan hyvin. Mä osasin miehen äidinkieltä jo jonkin verran, ja kummasti löytyi motivaatiota opetella lisää. Siitä oli hyötyä, kun tutustuin miehen kavereihin ja myöhemmin sukulaisiin, ja etenkin siinä vaiheessa, kun saimme lapsen.
Välillä turhautti, kun ei voinut ilmaista itseään täydellisesti tai toinen ei ymmärtänyt tai tulkitsi väärin. Uskon, että juuri se, ettei mikään ollut itsestään selvää, että niin paljon joutui selittämään, toi meitä silti lähemmäksi. En voi sanoa, että jotain oleellista olisi puuttunut, vaikka sanoja uupuikin. Mutta ehkä olimme vain niin nuoria ;)
No, suomen kielen oppiminen ei vältämättä vaikea.
Jälkenpäin ajatteluna en tiedä kuinka paljon hyötyä kielitaidosta on, kun nyt ymmärän suomalaisia liian hyvin. Ja yhteiskunta avautuu aivan erilla tavalla ja näkymät ovat aika brutaalit.
Tarkoitan, paikallinen yhteiskunta on aika negatiivinen.
Silloin kun käyttänyt pelkä englatia niin monet negatiiviset asiat jäänyt minun ulottovudelta pois ja kuva Suomesta ja suomalaisestta oli paljon valoisempa.
Suomen kielen taido poisti edestä vaaleanpunaiset lasit.
Toki, työelämässä kielitaidossta todella paljon hyötyä
Taidat itse olla negatiivinen. Jaksat valittaa että suomalaiset (naiset!!!) yleistävät ja ovat ennakkoluuloisia aasialaisnaisia kohtaan, ja mitä itse sitten teet kun sanot suomalasita "yhteiskuntaa negatiiviseksi" ? Taidat kuule myös yleistää.
Tottahan se on, Suomalainen yhteiskunta on perusnegatiivinen, asiasta voisi tuoda lukuisia esimerkkejä esille. Onko niin herkkä nahka, ettei saa arvostella, ja hyvään itsetuntoon kansakunnalla kuuluu myös kyky ottaa vastaan negatiivista palautetta. Ilmeisesti joillain naisilla on kuvitelma, että ulkomaalaisen ja varsinkin ulkomaalaisen naisen pitäisi jotenkin silmät kiiltäen olla vain kiitollisena hymyillen hiljaa, kun saa olla täällä. Miksi? Onhan Suomalaisiakin ympäri maailmaa miljoonia, eikä ne siellä hiljaa killitä saunanlauteilla vaan kiltisti, vaan tuovat mielipiteensä julki.
Luokaa nahkanne uudelleen.
Seurustelin ja elin avoliitossa 5 vuotta yhdysvaltalaisen naisen kanssa, jonka perhe oli peröisin latinalaisesta amerikasta. Hän opiskeli aktiivisesti suomea ja minä espanjaa. Opetimme toisiamme ja tämä oli todella hauskaa yhdessäoloa.
Vieraillessamme toistemme kotona käytimme näitä toistemme kotikieliä parhaan taitomme mukaan ja saimme ihastusta toistemme suvuilta. Lisäksi tämä oli toisillemme ja toistemme perheille selkeä merkki sitoutumisesta. Eihän minulla espanjan taitoon mitään muuta tarvetta ollut eikä hänellä suomen taitoon kuin rakkaus ja kunnioitus toista kohtaan.
Sanoisin siis, että puolison kielen opiskeleminen on varma merkki vakavasta sitoutumisesta ja jos taas ei ole halua sitä oppia, voidaan kysyä onko toinen suhteessa todella vakavissaan -varsinkin jos on vähänkin epäselvää missä maassa tullaan jatkossa elämään.
No en osaa sanoa kuinka reilua sen on, mutta lahestulkoon kaikissa vastaavissa tapauksissa, mita tunnen osaavat puolisot jonkin verran toisen kielen alkeita ainakin. Pari poikkeusta on tietysti, jotka kummatkin ovat englanninkielisia miehia :) Monet syntyjaan englannin kieliset eivat vain koe tarpeelliseksi opetella muita kielia, silla englannilla tuntuu parjaavan miltei kaikkialla.
Kun yhteen muutatte ja paremmin opitte tuntemaan toisenne , niin kylla sinakin opit ihan kaiken silla englannillakin ilmaisemaan :D mutta ihmettelen suuresti sita, etta jos Suomeen tosiaan aiotte jaada ja miestasi ei kiinnosta kielta opetella? Ehka han vain arastelee aloittaa opiskelua, kun se vaikuttaa niin vaikealta aluksi.
Tunnen Suomessa asuvia amerikkalaisia ja englantilaisia miehiä jonkin verran harrastusten kautta. Siis ainoastaan sosiaalisesti ilman mitään työtoveruutta. Ja voin sanoa, että Suomessa ei ihminen pääse aidosti mukaan porukkaan ilman suomen taitoa. Ja samahan se on tietysti ihan joka puolella muuallakin, mutta erona on se, että täällä paikallinen väestö vaihtaa niin kovin auliisti englantiin heti tilaisuuden tullen. Meillä on siis tavallaan tapana, että valtaväestön edustaja sopeutuu vieraaseen niin pitkälle kuin jaksaa tai osaa ja kun kiinnostus tai taidot loppuvat niin asia saa jäädä. Vieraalta ei edes odoteta sopeutumista suomen kieleen eikä tätä pakoteta oppimaan. Kuitenkin kieltä osaamattomat ovat ikuisessa paitsiossa saunailloissa ja vastaavissa tilanteissa. Aina välillä joku jaksaa vaihtaa muutaman sanan englanniksi, mutta kukaan ei ala simultaanitulkiksi toiselle ja niinpä kielitaidottoman osaksi jää tarkkailijan rooli.
Pystyn ilmaisemaan itseäni todella hyvin englanniksi, opiskellut sen kielisessä maassakin vuoden, mutta en usko, että kieli tulee koskaan oman äidinkielen veroiseksi.
Poikaystäväni osaa suomenkielen alkeet: esitellä itsensä, ymmärtää vähän ja osaa perussanaston (ruuat, numerot, perus verbit ja adjektiivit) ja hän on siis asunut Suomessa jo pari vuotta. Ymmärrän kyllä hänen perustelujaan siitä, että emme tiedä aiommeko jäädä Suomeen, vai muuttaa Kiinaan tai ties minne. Mihin hän suomenkieltä Kiinassa tarvitsee?
Kuten moni sanoikin, kielen oppiminen tarkoittaisi minulle minun arvostustani ja myös vakavampaa sitoutumista. Ymmärrän, että suomenkieli on vaikea ja sitä ei opi nopeasti, eikä hän tuskin koskaan samalle tasolle pääsisi ilmaisussa, kuin minä englannissa. Lähinnä kyse on arvostuksesta!
Aion kuitenkin, nyt kun yhteenmuutamme, puhua hänelle osan asioista suomeksi. Tähän kokeiluun mies suostui, joka yllätti vähän itsenikin! Katsotaan miten käy, ehkä siinä vähän oppii!
"emme tiedä aiommeko jäädä Suomeen, vai muuttaa Kiinaan tai ties minne. Mihin hän suomenkieltä Kiinassa tarvitsee?"
Ehkä heitit vain herjana tuon Kiinan mutta siinä tapauksessa et tiennyt että erityisesti juuri Kiinassa on suomen kielen taitajista kova kysyntä koska massa on paljon suomalaisia yrityksiä.
"Kiina on Suomen tärkeimpiä kauppakumppaneita. Tavarakaupassa Kiina on Suomen kolmanneksi tärkein kauppakumppani.
Suomalaiset yritykset työllistävät Kiinassa noin 50.000 teollisuus- ja toimihenkilöä. Kiinassa toimii noin 300 Suomessa rekisteröityä yritystä.
Suurimpia suomalaisia yrityksiä Kiinassa ovat Elcoteq, Kone, Konecranes, Metso, Nokia, Stora Enso, UPM-Kymmene ja Wärtsilä."
Sekä uusin uutinen:
"Stora Enso rakentaa huipputason 1,6 miljardin euron kuluttajapakkauskartonki- ja sellutehtaan Kiinaan.
Etelä-Kiinaan tuleva tehdasalue sisältäisi vuosikapasiteetiltaan 900 000 tonnin sellutehtaan sekä 450 000 tonnin kartonkikoneen. Tarkoituksena on vastata pakkauskartonkien kasvavaan kysyntään Kiinassa.
Rakennustyöt on määrä aloittaa tämän vuoden lopulla. Tuotanto alkaisi vuoden 2014 loppupuolella.
Stora Ensolla on Kiinassa yhteensä noin 4 500 työntekijää."
En henkilökohtaisesti tunne kuin yhden Länsi-Euroopasta tänne muuttaneen, kuka osaisi suomen kieltä hyvin. Oli Munskänkarnan saksalainen lehtori. Eräs tuntemani jenkkiläinen ehtinyt olla naimisissa suominaisen kanssa kymmenenkin vuotta, hankkia lapset yms. eikä siinäkään vaiheessa tuntenut tarvetta osata edes auttavasti suomea. Sama asenne lukuisilla muilla. Vain ne vaivautuvat osoittamaan kunnioitusta suomen kieltä kohtaan, ketkä tulee niin kaukaa idästä tai etelästä, että suomalaiset katsovat niitä pitkin nenänvartta.
Jenkin kanssa naimisissa ja Suomessa asutaan. Mies yrittää opetella kieltä. Faktahan on, että vaikka kotona sujuvasti englannilla pärjättäisiin ja kodin ulkopuollakin asioidessa Suomessa pääsääntöisesti pärjää Suomella, niin ilman maan kieltä on aina turisti. Vitsit jää ymmärtämättä, kaverit ei välttämättä kaikki osaa englantia appivanhemmista puhumattakaan. Kulttuuri ei aukea kunnolla ilman kieltä. Saunailloissa sun muissa alkuillasta vielä jaksetaan kääntää, loppuillasta promillien noustua kukaan ei enää muista. Ulkopuoliseksihan jää. Näkisin itse todella ongelmalliseksi asenteen ettei edes yritä opetella maan kieltä. Kaikki ei tietty ehkä opi ja jenkit ei kouluissaan kotona ole kieliä oppineet vaikka olisi jotain tarjostaa joskus ollutkin.
Kulttuuri alkaa aueta jo varsin hyvin muillakin kielillä kuin suomi, monessa yrityksessä työkielenä on englanti, elokuvia ei dubbata, oopperassa tekstitystä englanniksi, nettiyhteydet toimii ja englanti etenkin pääkaupunkiseudulla kuulostaa yhä enemmän englannilta. Sitäpaitsi eivät välttämättä kaikki niin sanotusti "paremmanlaatuiset" ulkomaalaiset valitettavasti koe paikallista kulttuuria riittävän arvokkaana jaksaakseen siihen perehtyä. Tietämyskään ei aina ole priimaa, kuten yksi jenkkiläinen nuorimies ihmetteli: "onko siinä Venäjän ja Ruotsin välissä vielä joku maa???" :-O