sinulle69

Terve. Olen 44-v mies. Olen tällä hetkellä *avoliitossa*. Lapsia ei minulla ole. Tämä *avoliitto* on kestänyt jo toistakymmentävuotta. Emme tule toimeen enää mitenkään. Niinpä etsin itselleni naista kestävään, eli pitkäaikaiseen suhteeseen, vaikka koko elämäksi. Olen 190cm/105kg. Horoskoopissa olen leijona. Seksi merkitsee minulle todella paljon mitä ei ole tässä nykyisessä *suhteessa* enää ollenkaan. Asun etelä-suomessa. Olen vaikka valmis muuttamaan ihan minne vaan, jos sopiva nainen löytyy. Ikuinen haaveeni on omistaa Harley Davidson, mutta ei minulla ole varaa semmoista ostaa. Olen aina tykännyt fillareista, ja on niitä joitakin myös ollut. Mitä vaatimuksia minulla on naisesta: Intohimoinen, uskollinen minua kohtaan, osaa näyttää tunteensa, rehellinen, ja eipä oikeestaan muuta tule nyt mieleen. Minusta saisit itsellesi hyvän, ja uskollisen miehen. Laita minulle sähköpostia halutessasi. Kuva sinusta ilahduttaisi minua kovasti. Kysymyksiäkin saa esittää tarvittaessa. Haluan todellakin sinut kainalooni, pitää sinua hyvänä, ja antaa turvallisen tunteen. Rohkeasti yhteyttä: [email protected]
Ole avoin, ja rehellinen. Niin myös minäkin.
Laitoin kirjoitukseni tänne, koska pidän itseäni sinkkuna.
1280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minulle kuusysiä varatulta mieheltä. Uuh, onko tää unta?

Äänestä

Minä en ole varattu. Olemme selvittäneet jo kaikki asiat perinpohjin, ja olen vapailla markkinoilla. Tuo 69 on synymävuoteni, että ei tarvitse mitenkään vinoilla.

Äänestä
  • Jos olet syntynyt -69, niin et voi olla 44-vuotias. Jäit kiinni valehtelusta heti kärkeen. Odotellaan nyt rauhassa niitä yhteydenottoja.

    Äänestä

  • Noh noh kirjoitti:

    Jos olet syntynyt -69, niin et voi olla 44-vuotias. Jäit kiinni valehtelusta heti kärkeen. Odotellaan nyt rauhassa niitä yhteydenottoja.

    On joko 42, tai 43. Trolli jäi kiinni.

    Äänestä

Haukkukaa vaan. Toivon silti, että se oikea nainen löytyy minulle. Heti olette syyttämässä, ja tuomitsemassa minua. Minä pyöristin 44v , koska aivan kohta minulla on syntymäpäivä. Melko kohtuutonta tuo teidän provosointinne. Kiitos.

Äänestä
  • Jos 2013 on aivan kohta, näin maaliskuuta kuin eletään. Ei nyt kauheasti vakuuta. Myönnä pois että pidit 69:iä hyvänä nimimerkkinä eikä liity ikääsi mitenkään.

    Treffi-ilmoituksille on muuten oma osastonsa.

    Äänestä

  • On mukavaa, että seuraa haetaan tämän palstan kautta. Mutta tosiaan, jos ei osaa laskea, mikä on oma ikä, se väkisinkin herättää ajatuksen epärehellisyydestä.

    Muuhun (liitto) en puutu.

    2012-44=1968.
    Eli syntymäpäivästäsi riippuen olet joko 42 tai 43, kuten edellä joku jo laski.

    Äänestä

  • Olipas umpisurkea selitys.Sinun pitäisi olla 44v aikaisintaankin vasta melkein vuoden kuluttua, eli vähän oudosti pyöristetty.

    Olet takuulla oikeasti joku 54v ja yrität valehdella itsesi nuoremmaksi. Taitaa se "ex-avokki" olla myös ihan nykyinen vaimo, ehkä lapsetkin löytyy?

    Äänestä

  • Matematiikan tunnit kirjoitti:

    On mukavaa, että seuraa haetaan tämän palstan kautta. Mutta tosiaan, jos ei osaa laskea, mikä on oma ikä, se väkisinkin herättää ajatuksen epärehellisyydestä.

    Muuhun (liitto) en puutu.

    2012-44=1968.
    Eli syntymäpäivästäsi riippuen olet joko 42 tai 43, kuten edellä joku jo laski.

    Äh, tarkoitin, että mielestäni seuranhakuilmoitus palstalla on jees, kun hakijalla on treffiprofiili, jota tahtoo tällä puolella sponssata tai täydentää.

    Äänestä

En ole 54v enkä yritä valehdella eikä ole lapsiakaan.

Äänestä
  • Pitäydyt siis siinä että olet syntynyt 1969 ja täytät tänä vuonna 44?

    Äänestä

Olen 69 syntynyt ja kohta täytän vuosia. Matematiikkani on sitten loistavaa...
Täytän siis 43v enkä 44v. jopas on huono alku, mutta toivon silti, että löydän etsimäni naisen loppu elämäkseni.
turha tätä kämmiä on laittaa sen piikkiin, että olen ollu nyt viikon flunssassa, ja kuumeessa. kyllä virhe on minussa, mutta valehtelemaan en ala.
Hieman onnetonta ekaa kertaa kirjoittaa foorumeille, ja etsiä elämäntoveria. Noh..Minä uskon ja toivon, että se vielä löytyy, vaikka lokaa sataa kaikilta niskaani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinulle69 kirjoitti:

Terve. Olen 44-v mies. Olen tällä hetkellä *avoliitossa*. Lapsia ei minulla ole. Tämä *avoliitto* on kestänyt jo toistakymmentävuotta. Emme tule toimeen enää mitenkään. Niinpä etsin itselleni naista kestävään, eli pitkäaikaiseen suhteeseen, vaikka koko elämäksi. Olen 190cm/105kg. Horoskoopissa olen leijona. Seksi merkitsee minulle todella paljon mitä ei ole tässä nykyisessä *suhteessa* enää ollenkaan. Asun etelä-suomessa. Olen vaikka valmis muuttamaan ihan minne vaan, jos sopiva nainen löytyy. Ikuinen haaveeni on omistaa Harley Davidson, mutta ei minulla ole varaa semmoista ostaa. Olen aina tykännyt fillareista, ja on niitä joitakin myös ollut. Mitä vaatimuksia minulla on naisesta: Intohimoinen, uskollinen minua kohtaan, osaa näyttää tunteensa, rehellinen, ja eipä oikeestaan muuta tule nyt mieleen. Minusta saisit itsellesi hyvän, ja uskollisen miehen. Laita minulle sähköpostia halutessasi. Kuva sinusta ilahduttaisi minua kovasti. Kysymyksiäkin saa esittää tarvittaessa. Haluan todellakin sinut kainalooni, pitää sinua hyvänä, ja antaa turvallisen tunteen. Rohkeasti yhteyttä: [email protected]
Ole avoin, ja rehellinen. Niin myös minäkin.
Laitoin kirjoitukseni tänne, koska pidän itseäni sinkkuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu