Olen yli 40v nainen.Kirjoitan omista kokemuksistani,toivon että olisi hyötyä jollekin toiselle naiselle.Että ymmärtäisi lopettaa suhteen aikaisemmin,ei valuisi iso osa elämää hukkaan niin kuin minulla meni.
Olen ollut aviossa 2 kertaa.Jostain kumman syystä,jota en tänäkään päivänä ymmärrä,molemmat mieheni olivat tällaisia PeterPan-miehiä.
En ole keksinyt itse tätä termiä,se löytyi korjastosta lainatusta kirjasta "PeterPan ilmiö".
"Haluan leikkiä ja pitää hauskaa!En halua koskaan kasvaa aikuiseksi."
Näin sanoo Peter Pan.Mutta millainen on mies,jonka profiili istuu tähän ilmiöön?
Usein kyseessä on äidin pilalle hemmottelema poika.Tietenkään ei voi syyttää yksin äitiä,mutta varsin usein mies saa naisenmallin äidiltään.PeterPan-mies on hyvin narsistinen."Kaikki heti minulle NYT.."
Hän on tottunut saamaan huomiota ja tahtonsa perille.Hän ei ole tottunut ottamaan huomioon muita ihmisiä.Hän rakastaa itseään,mutta omaa hirvittävän huonon itsetunnon.Parisuhteessa tämä tarkoittaa sitä,että kumppanin pitää antaa hänelle jakamatonta huomiotaan.Muuten hän kokee itsensä "hylätyksi" j alkaa oireilla.Omille lapsilleenkin hän on hyvin mustasukkainen.Ja tietysti naisensa ystäville ja sukulaisille.Ei saa olla muita kuin hän!Tunkeilijat pitää karkottaa pois tavalla tai toisella.
PeterPan-miehet ovat yleensä hurmaavia seuraihmisiä.Heille naisen huomion saaminen on helppo juttu.Sujuva puhe,huumorintaju,kohteliaisuua...Siinä kiva
sudenkuoppa naiselle! Alkuaikojen hurma kääntyy pian toisenlaiseksi todellisuudeksi.
PeterPan-mies ei koskaan pysty solmimaan tasavertaista parisuhdetta naisen kanssa.Hän haluaa kaiken huomion itselleen,ei ota vastuuta yhteisistä asioista.Sanalla sanoen hän haluaa äidin itselleen: naisen,joka rakastaa,palvoo ja huolehtii kaikista kodin asioista.Mies saa keskittyä rakastamaan itseään.Tällaisen miehen
"Rakastan sinua" tarkoittaa: tarvitsen sinua,käytän sinua hyväkseni ja sitä sinä et tajua.
Mies menee niin kuin ennenkin myös lasten syntymän jälkeen.Lapset ovat osoitus miehisyydestä,mutta vain kulissi .Heille ei riitä aikaa eikä kykyjä olla lasten kanssa miehenä,isänä.Vieraille voi esittää isän roolia,mutta todellisuudessa kaikki vastuu on äidillä.
Naistaan mies muka palvoo,mutta loppujen lopuksi se palvonta on kovin läpinäkyvää.Mies ostelee lahjoja,kehuu ja ylistää.Mutta kun tulee aika olla mies,hän ei kykene vastuuseen .Nainen vastaa yksin lastenkasvatuksesta,taloudenhoidosta,siis kaikista perheen asioista.
Tyypillistä on myös selkeä itserakkaus,omahyväisyys: mies tuhlaa rahaa surutta itseensä.Kun tulee perheen laskujen maksun aika,hän sanoo:"Kuule minulla ei juuri nyt ole rahaa.Minä maksan laskut ensi kuussa..."
Sitä aikaa ei koskaan tule.
Näiden miesten takana on useimmiten hyvin suojeleva äiti,joka peittelee kaikki ikävät asiat ja hoivaa poikaansa vaimon selän takana.Antaa rahaa huvituksiin samaan aikaan kun nainen kamppailee perheen laskujen kanssa.
Lopulta silmät aukenee.Totuus sattuu pirusti.
Kukapa haluaisi olla äiti miehelleen,ylistämällä alistettu.Erossa lapsimies tekee hirmuisia temppuja,koska ei kestä jätetyksi tulemista.Hän ei tajua,missä on vika,miksi vaimo lähtee.
Temput ovat joko lapsellista kiusantekoa tai väkivaltaa.Lapsista mies ei sillä hetkellä piittaa vähääkään.Pahinta on jätetyksi tulemisen aiheuttama nöyryytys.
Lapsimies väittää rakastavansa naistaan.Tätä jatkuu pitkään ero jälkeenkin.
Miksi ei jatkuisi! Mies on menettänyt hoivaajansa,huolehtijansa ja on ihan paniikissa.Mistäpä löytäisi yhtä hölmön tilalle?!
Rakkaat siskot! Lähtekää ajoissa! Minulta meni 20v ihan hukkaan.
Olen ollut aviossa 2 kertaa.Jostain kumman syystä,jota en tänäkään päivänä ymmärrä,molemmat mieheni olivat tällaisia PeterPan-miehiä.
En ole keksinyt itse tätä termiä,se löytyi korjastosta lainatusta kirjasta "PeterPan ilmiö".
"Haluan leikkiä ja pitää hauskaa!En halua koskaan kasvaa aikuiseksi."
Näin sanoo Peter Pan.Mutta millainen on mies,jonka profiili istuu tähän ilmiöön?
Usein kyseessä on äidin pilalle hemmottelema poika.Tietenkään ei voi syyttää yksin äitiä,mutta varsin usein mies saa naisenmallin äidiltään.PeterPan-mies on hyvin narsistinen."Kaikki heti minulle NYT.."
Hän on tottunut saamaan huomiota ja tahtonsa perille.Hän ei ole tottunut ottamaan huomioon muita ihmisiä.Hän rakastaa itseään,mutta omaa hirvittävän huonon itsetunnon.Parisuhteessa tämä tarkoittaa sitä,että kumppanin pitää antaa hänelle jakamatonta huomiotaan.Muuten hän kokee itsensä "hylätyksi" j alkaa oireilla.Omille lapsilleenkin hän on hyvin mustasukkainen.Ja tietysti naisensa ystäville ja sukulaisille.Ei saa olla muita kuin hän!Tunkeilijat pitää karkottaa pois tavalla tai toisella.
PeterPan-miehet ovat yleensä hurmaavia seuraihmisiä.Heille naisen huomion saaminen on helppo juttu.Sujuva puhe,huumorintaju,kohteliaisuua...Siinä kiva
sudenkuoppa naiselle! Alkuaikojen hurma kääntyy pian toisenlaiseksi todellisuudeksi.
PeterPan-mies ei koskaan pysty solmimaan tasavertaista parisuhdetta naisen kanssa.Hän haluaa kaiken huomion itselleen,ei ota vastuuta yhteisistä asioista.Sanalla sanoen hän haluaa äidin itselleen: naisen,joka rakastaa,palvoo ja huolehtii kaikista kodin asioista.Mies saa keskittyä rakastamaan itseään.Tällaisen miehen
"Rakastan sinua" tarkoittaa: tarvitsen sinua,käytän sinua hyväkseni ja sitä sinä et tajua.
Mies menee niin kuin ennenkin myös lasten syntymän jälkeen.Lapset ovat osoitus miehisyydestä,mutta vain kulissi .Heille ei riitä aikaa eikä kykyjä olla lasten kanssa miehenä,isänä.Vieraille voi esittää isän roolia,mutta todellisuudessa kaikki vastuu on äidillä.
Naistaan mies muka palvoo,mutta loppujen lopuksi se palvonta on kovin läpinäkyvää.Mies ostelee lahjoja,kehuu ja ylistää.Mutta kun tulee aika olla mies,hän ei kykene vastuuseen .Nainen vastaa yksin lastenkasvatuksesta,taloudenhoidosta,siis kaikista perheen asioista.
Tyypillistä on myös selkeä itserakkaus,omahyväisyys: mies tuhlaa rahaa surutta itseensä.Kun tulee perheen laskujen maksun aika,hän sanoo:"Kuule minulla ei juuri nyt ole rahaa.Minä maksan laskut ensi kuussa..."
Sitä aikaa ei koskaan tule.
Näiden miesten takana on useimmiten hyvin suojeleva äiti,joka peittelee kaikki ikävät asiat ja hoivaa poikaansa vaimon selän takana.Antaa rahaa huvituksiin samaan aikaan kun nainen kamppailee perheen laskujen kanssa.
Lopulta silmät aukenee.Totuus sattuu pirusti.
Kukapa haluaisi olla äiti miehelleen,ylistämällä alistettu.Erossa lapsimies tekee hirmuisia temppuja,koska ei kestä jätetyksi tulemista.Hän ei tajua,missä on vika,miksi vaimo lähtee.
Temput ovat joko lapsellista kiusantekoa tai väkivaltaa.Lapsista mies ei sillä hetkellä piittaa vähääkään.Pahinta on jätetyksi tulemisen aiheuttama nöyryytys.
Lapsimies väittää rakastavansa naistaan.Tätä jatkuu pitkään ero jälkeenkin.
Miksi ei jatkuisi! Mies on menettänyt hoivaajansa,huolehtijansa ja on ihan paniikissa.Mistäpä löytäisi yhtä hölmön tilalle?!
Rakkaat siskot! Lähtekää ajoissa! Minulta meni 20v ihan hukkaan.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Minulta nousi ihikarvat pystyyn kun luin kirjoituksesi.
Näen nyt ex-puolisononi aivan eri valossa.On kuin olisit kuvaillut juuri hänen persoonaansa ja käytöstään!En ole koskaan lukenut ko. krjaa. Kuka sen on kirjoittanut? Onko se aivan uusi vai vanhempi?TAHTOO tietää lisää!
kuka kirjan oli kirjoittanut,mutta uskon,että se löytyy nimellä "PetrPan ilmiö/syndrooma".
Minulle se oli alku toipumiseen.Sain valtavasti apua omille tuskaisille ajatuksilleni.
Lähipiirissä löytyi myös yksi samanlaisessa liitossa elänyt nainen.Olemme auttaneet toinen toisiamme toipumaan ja jaksamaan.
Tiedoksi: Löytyy myös vastuullisia,aivan tavallisia miehiä.He arvostavat perhettä ja naistaan ihan oikeasti! Jaksetaan!
Kirja oli kyllä erittäin valaiseva. Muistaakseni siinä kuvattiin myös paria naistyyppiä Wendyä ja Helinää, joihin Peter Pan oireinen mies tuntee vetoa.
Kannattaa lukea...ja antaa myös anopille luettavaksi!
mutta siinä olen samaa mieltä, että odottamaan ei kannata jäädä seuraavaa, kunhan eka isku kajahtaa!
Hukkaan heitettyä elämää.
Lähditkö itse ensimmäisestä lyönnistä?
Siispä olet poikkeus.Harvalla meistä on sinun sisukkuutesi.Silti olemme selvinneet.Puhut vähän kuin "Milja",jonka mielestä nainen saa turpiinsa vain omasta pahasta tahdostaan kun ärsyttää miestään....
niin? Mielestäni kyllä en!
Tunnistin itseni äskeisistä kirjoituksista.
Olen 9:s lapsi,poika.Meillä oli 6 tyttöä ennen minua ja äiti oli yli 40v kun synnyin.Vahinkona,sen sain aikuisena vanhemmilta siskoiltani kuulla.
Äiti sairasteli,isosiskot hoitelivat minua.Olin heidän huomionsa keskipiste.He antoivat kaikessa periksi ettei tulisi minulle paha mieli.
Äiti kuoli kun olin armeijassa.Sellaista yksinäisyyttä en osannut odottaa.Siskoilla ja 2 veljellä oli oma elämä.Minä,myöhällä syntynyt
jäin yksin.
Naissuhteeni kaatuivat kai siihen,että en halunnut ottaa vastuuta mistään. Yksin oli helppo olla,elää niin kuin huvitti.
Kävin tanssikursseja ja olin parkettien partaveitsi.Ensimmäisen lapseni äidin tapasin tosin aivan muualla.Oltiin avoliitossa,syntyi tyttö.Minä en edes halunnut ottaa häntä omalle nimelleni.Miksi?Koska se nainen ei halunnut naimisiin minun kanssani.
Eron jälkeen olin vereslihalla.Lapseni äiti jätti minut.
Kävin tansseissa ja viimein(n.3v kuluttua)
tapasin sen naisen,jota aina rakastan.
Heti ensi hetkestä välillämme oli tulenliekki,valtava intohimo.En ole koskaan kokenut sitä ennen,en koskaan tule kokemaan sitä hänen jälkeensä.
En osaa rakastaa kuin yhtä ihmistä kerrallaan.
Halusin lapsen nainen nro 2:n kanssa,mutta en ollut valmis siihen vieläkään.Tyttö vei minun paikkani,minun upeat rintani,joilla levätä,joita suukotella.Vaimolta paloi päreet.
Hän kesti tätä kaikkea 2 vuotta.Myönnän,että tilanne meni yhä vain hurjemmaksi.Löin naistani,en osannut kertoa kaikkea.
Nyt,pienessä kännissä tunnustan kaiken.Älkää kysykö huomenna.
En ole koskaan myöntönyt virheitäni selvinpäin.
Seppo
Tämä ns."Peter Pan-malli" on luonteenomaista narsistisesti häiriintyneelle henkilölle.Lukaiskaapa nämä sivut läpi, niin yllätytte.. http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Aapinen.html
Oli hyvää lisätietoa,kiitos sinulle! Keltaruusu
"Usein kyseessä on äidin pilalle hemmottelema poika.Tietenkään ei voi syyttää yksin äitiä,mutta varsin usein mies saa naisenmallin äidiltään.PeterPan-mies on hyvin narsistinen."Kaikki heti minulle NYT.."
Hän on tottunut saamaan huomiota ja tahtonsa perille.Hän ei ole tottunut ottamaan huomioon muita ihmisiä.Hän rakastaa itseään,mutta omaa hirvittävän huonon itsetunnon.Parisuhteessa tämä tarkoittaa sitä,että kumppanin pitää antaa hänelle jakamatonta huomiotaan."
Vaimoni on ollut vanhempiensa keskipisteenä koko lapsuuden ja saanut yleensä kaiken haluamansa. Olen huomannut parisuhteessamme sen, että vaimoni pitää saada kaiken haluamansa. Yleensä, jos en taivu suoraan vaatimuksiin, alkaa hillitön show. Asiat esitetään siten, että muita
vaihtoehtoja ei olisikaan ja minun mielipiteillä ei ole paljonkaan arvoa. Olen pistänyt myös merkille sen, että vaimoni loukkaantuu erittäin
herkästi. Huomiota pitää osoittaa jatkuvasti tai seksi jää kokonaan kuvioista. Intohimosta on tullut jo melkein "kaupan väline". Mielellään lukisin kokemuksista myös toisin päin, varmasti
"oireilua" esiintyy myös naisilla?
Joissakin tapauksissa tämä ns. prinsessa-piirre on voimakkaampi kuin normaalisti. Yhteistoiminta tällaisen kanssa on aivan mahdotonta. "Prinsessa" ei juuri noteeraa muita ihmisiä ja kun joskus joutuu reagoimaan muihin, on reaktio yleensä halveksuva tai ylenkatsova. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että nainen on elänyt sellaisessa ympäristössä, jossa on saanut pelkkää palvontaa osakseen. Pahinta on, jos prinsessa-ominaisuus tulee esille vasta suhteen vakiinnuttua. Itse olen kantapään kautta oppinut tunnistamaan tyypin ja osaan häipyä kuvioista ajoissa.
tapsa
Olin netin saavuttamattomissa pari pv.En voinut vastata.
Kuulostaa aivan todelliselta ilmiöltä meidän naisten keskuudessa.
Anteeksi,että yleistin liikaa miehiä tämän kategorian alle!!!
Kyllä tuo Prinsessa-ilmiö on tuttu.Minunkin lähipiirissä on naisia,jotka todella teettävät miehellään kaiken.Siis KAIKEN! Ja se tuntuu tosiaan olevan ehto esim. seksille.
Ensin oli yhteiskunta,jossa nainen oli alistettu.Nyt toitotetaan sitä,että on tasa-arvo.Mikä tasa-arvo se on,jos nainen on niskan
päällä? Pikemminkin nyt on se trendi,että NAINEN määrää,mies häärää...
Miksi ihmeessä pitäisi olla sellainen kummallinen olotila,jossa mies ja nainen olisivat IHAN SAMANLAISIA? Kun kahta eri sukupuolta ei vaan voi valaa samaan muottiin.
Olemme erilaisia ja se on tarkoituskin.SILTI se
rakkaus ja yhteisymmärrys on mahdollista,näin uskon.Mies on mies ja nainen on nainen,vaikka voissa paistaisi!!! Niin pitääkin olla!
Minä ainakin haluan olla naisellinen nainen,myös vaimo ja äiti.Se kyllä onnistuu,jos mies on mies. Ihan tavallinen,reilu ja vastuullinen suomalainen mies.Ei ole mitään pakkoa vääntää kättä siitä,kuka on kuka ; kuka on vallan kahvassa. Mieluusti mies saa olla se tuki ja turva,kun minua pelottaa..
Kaikille teille kunon miehille,ihan tavallisille ja kunnollisille,vastuullisille:
OLKAA YLPEITÄ SIITÄ,MITÄ OLETTE!!
Naiset osaavat vielä arvostaa teitä!
..Olet sellaisen naisen kanssa?Hoitaako hyvin kodin/lapset? Onko muuten OK?
Keltaruusu kertoi siitä,miten lapsimies ei kanna vastuuta yhteisistä asioista,kodista jne.
Jos lapsinainenkin on samanlainen,OTA ERO!
Narsismi eli kai sinun kohdallasi juuri tuo naisen prinsessa-ilmiö on hieman eri asia kuin PeterPan-ilmiö.
Lapsimies ei siis tosiaankaan kanna vastuuta mistään,ei omista teoistaan eikä todellakaan esim. perheestään,lapsistaan.Käyttäytyminen on hyvin impulsiivista,itsehillintää ei ole.Nämä miehet rakastavat itseään,mutta todellisuudessa heillä on hirvittävän huono itsetunto.Tästä taas seuraa mustasukkaisuusongelmia.Lapsimies on mustasukkainen jopa omille lapsilleen naisestaan.
Huonoon itsetuntoon liittyy toisen alistamista ja usein väkivaltaa.Narsisti nauttii otteestaan suunnattomasti.Väkivalta voi olla sekä ruumiillista että henkistä.Tekojaan lapsimies ei kadu,vaan syyllistää lyötyä ärsyttämisestä tai provosoinnista.
Lapsimies kehuu itseään lakkaamatta ilman mitään rajaa.On hankala työtoverina,sukulaisena,naapurina.
Kuulostaako tutulta? Onko naisessasi näitä piirteitä? Nämä liittyvät oleellisena osana PeterPan -ilmiöön.
Oli karmea kokemus elää aviossa tällaisen miehen kanssa.Menimme yhteen aivan liian vähällä tuntemisella.Järkyttävä totuus tuli esiin vähitellen,kunnes tuo käytös puhkesi täyteen kukkaansa! Nainen kun kuitenkin haluaa elää
MIEHEN kanssa,ei ison,hemmotellun ja oikuttelevan lapsen kanssa.
Arvostan suuresti aivan tavallisia miehiä,joilla on vastuuta ja selkärankaa.Mielestäni on hienoa olla nainen,ei minun tarvitse pitää mitään valtapeliä nykyisen puolisoni kanssa.Tunnen oloni turvalliseksi hänen rinnallaan.Hän pitää sanansa ja on vastuuntuntoinen.Elämä on helppoa kun kumpikin on aikuinen ja jalat maassa-tyyppi.
Rakkaus ja hellyys ovat tärkeitä,koti ja perhe vaalittuja elämänarvoja.
Myös seksi kukoistaa,koska siinäkin nainen saa olla NAISELLINEN ja mies on miehinen mies.
Upeeta!
Kyllä en enää jaksaisi elää sellaista elämää,joka ennen oli minulle suotu.
Sanotaan,että ei se mies vaihtaen parane.
Ei muuten pidä paikkaansa!
OLEN ONNELLINEN,tasapainoinen ja tyytyväinen
tänään. Löysin rakkauden ja luottamuksen
kaiken pelon ja epätoivon jälkeen.
Voin jakaa unelmat ja haaveet,yhdessä teemme niistä totta.
Neuvo: Huonoon ihmissuhteeseen jämähtäminen ei kannata. Elät vain kerran!!
Ite koetan aina välissä pitää tolkkua kotona kaikille hupatuksille, ku vaimo toisinaan keksii kaikenlaista ihmeellistä joka pitää olla ja saada. Kyseessä eivät ole suuret summat tai muut sellaset, mutta joku roti se on vaimollekin pidettävä.
Vaimon jolla on lapsimies, pitää samalla tavalla ottaa kireä ote äijästä ja antaa sille hieman viikkorahaa toisinaan, huvituksiin. Muuten pidetäänkin ukko sitten kuristusotteessa ja katotaan, että talon hommat hoidetaan. Ikävät, vaaralliset ja vaikeat urakat tekee mies, muuten pannaan hommat puoliksi paitsi mies hoitaa mattojen puistelun, lattian luutuamisen, imuroinnin, tiskauksen ja pölyjen pyyhinnän. Vaimo taas muistaa tunnollisesti käydä kampaajalla, lukea naisten- ja sanomalehdet että löytyy lisää sisustusvinkkejä, muuten ei tule talosta koskaan valmista. Ja sitä autohommaa ei sovi unohtaa, mies voi ostaa vahingossa vääränvärisen ja liian ison auton jota ei saa marketin parkkipaikalla ruutuun kun ne ruudut ei oo kuin 2,60 leveitä. Että vaimo valitsee jotta tulee varmasti oikea.
Toivottavasti mitään ei unohtunu.
Elämä tuollaisen miehen kanssa kävi raskaaksi.Välillä ei tiennyt,mikä maa vai eikö mikään.Vastuu kaikesta omilla harteilla.Lapset kuin ilmaa isälle.Tunsin olevani vain arvoton palvelustyttö.Sitten vielä mollasi sukunsa edessä,kun en ollut hänellä tarpeeksi hyvä.
Miten lie nyt pärjää kun ei ole vuosii onnistunut saamaan uutta piikaa itselleen.
Meillä menee lasten kanssa hyvin.Isä ei ole yhtään kiinnostunut meidän arjesta,mutta olkoon.Katuu vanhana kun ei ole suhdetta lapsiin.Mahdollisuus on kyllä annettu.
Itse seurustelin n. parin kuukauden ajan naisen kanssa joka oli just tollanen.
"Kaikki tänne ja heti." Tää nainen oli aina päättämässä omaksi edukseen. Ainut hyvä puoli siinä oli se ettei tää nainen ollu ihan täydellinen.(siis peter pan)
Roikkuisin varmasti jojossa jos tää nainen olis halunnu lopulta sitoutua.
Siltä puuttu sellainen kunnioitus ihan täysin. Jos ei saanu j0ssain asiassa apua minulta heti oli se jo soittanu jollekin miespuoliselle koulukaverilleen. Pahin loukkaus oli se kun se tuli takasin samalle paikkakunnalle kuukauden erossa olon jälkeen. Itse odotin sitä jälleennäkemistä ihan hulluna. Se oli sitten ensimmäisenä kutsunu luokseen yhden miespuolisen koulukaverinsa. Hehee. Kyllä sillon vitutti.
Sillä piti olla miespuolisia kavereita mutta siitä meinas tulla ero kun halusin tavata omia naispuolisia kavereitani.
Sitten kun erottiin niin meidän piti olla kavereita. No meni vähän aikaa kun olin sen luona käymässä alettiin ihan kaveripohjalta selvittämään eron syytä. Nainen sano että ei vaan sovita yhteen. No sitten kun sanoin itsekin saman asian, niin nainen näyttikin ovea. Olin loukannu pahasti sitä. Sen jälkeen ei olla nähty Luojan kiitos. Ihan puistattaa koko akka.
No se oli perheen ainut lapsi ja sillä oli ongelmia itsetunnon kanssa.
Saat jotain tuntumaa ja osaat ajatella laajemmin. Sinussa on aimo annos sovinismia,pojuseni...
Kaikki naiset eivät taatusti ole noin ....
Itse olet vailla itsetuntoa kun naisen pitäis sinua palvoa ja mielistellä.Mies,joka akaksi naistaan kutsuu= nimittelee,ei naista tarvii.
On taas yks sovinisti jätetty yksin ja se on hyvä!!!!
Minua ei tartte palvoa mutta kun itse toimin sen naisen hyväksi monesti just niin kuin se halus eli nyt heti ja vähän äkkiä. Niin kyllä sitä alkaa odottamaan jotain vastapuoleltakin, eli ns. tasa-arvoa. Vai onko tasa-arvo sinulle sitä että mies palvoo naista ja tekee paljon asioita naisen hyväksi ja naisen ei tarvitse kuin olla vaan. Sorry ei olis pitäny sanoa että "akka" vaan että "suomen kaunein prinsessa jota kaikki miehet haluaa" ja "minun vikanihan se kaikki oli kun niin kävi ja nyt itken joka ilta itseni uneen kun ajattelen miten suuren virheen tein ja satuin sanomaan jotain ilkeää tälle naiselle huolimatta siitä että sain itsekin kuulla jotain ilkeää naiselta".
Sanotaanko kuitenkin niin että naiset pitää enenmmän miehistä jotka on hiuksen hienosti niskan päällä. Vai kuka ottais ennemmin sen hernekepin, jolla on smurffiääni ja "ihan sama" asenne?
kuitenkin vielä olemassa myös ihan tavallisia parisuhteita.Kummallakaan ei ole tarvetta olla niskan päällä eli pomottaa.
Elämänkokemus opettaa sen,mitkä asiat on tärkeitä
kun yhdessä ollaan.Molemmilla pitää olla tilaa hengittää.
Minä en ainakaan katselisi mitään kukkoilua ja pomotusta,koska en naisena harrasta mitään vaatimisia mieheltäni.
Meillä kyllä ajatellaan maalaisjärjellä eli tilanteen mukaan toinen tai toinen sanoo asiasta sen viimeisen sanan.
Tarkoitan siis niin,että se kuka tietää jostain enemmän,hoitelee homman.Meillä se toimii.Kummallakin on omat vahvuutensa.Minusta on naisena hienoa,kun ei tarvitse tietää kaikesta kaikkea eikä myös odottaa toisen tietävän.
Olen muuttunut itse paljon.Nuorena sitä luuli hallitsevansa koko valtakuntaa yksinvaltiaana.
Nyt huomaan,että tämä minun valtakuntani kuningas on arvokas ihminen ja jaamme vallan(jos sitä yleensä edes on olemassa!!) sulassa suvussa.
Mies oli aluksi hieman nössö,mutta on hienosti oppinut elämän myötä luottamaan omaan arviointikykyynsä ja omiin päätöksiinsä.Joskus aikoinaan meilläkin oli jotain valtataisteluja tai mitä ne lie olleet.
Onko pakko ajatella aina niin negatiivisesti.Joutais kuopata sekä feminismi että sovinismi! Rauhanomainen rinnakkaiselo
on mahdollista kun tuntee toisen ja osaa keskustella tärkeistä asioista yhdessä.
Mutta jos toinen on vastuuntunnoton ja itserakas,ei perhe-elämästä kyllä tule yhtään mitään.Olkoon se sitten Peter Pan tai Prinsessa.
Sellaisten on parasta elää ihan yksin omaa napaansa kaivellen.
olen lukenut kyseisen kirjan ja törmännyt juuri tällaisiin tunnevammaisiin miehiin. Usein he ovat NS. hyvännäköisiä ja "hyvin viehättäviä " kaikin puolin, siis ALUKSI!! Onneksi nykyään tunnistan tällaiset tapaukset varsin nopeasti ja kierrän kaukaa!
Hyvän näköisiä, viehättäviä, aivan ihania ihmisiä...
Ulkopuoliset eivät edes tiedä millaisessa sekasorrossa sellaisen ihmisen kanssa todellisuudessa eletään.
Itse tyhmyyksissäni, nuorena ja rakastuneena
kuvittelin että kaikki muuttuu.
Toinen lapsi tulossa,
kihloissa olemme, ja elämä täyttä helvettiä....
Hyvällä päällä ollessaan ottaa huomioon,
rakkautta riittää...etc...
Mutta se "huono tuuli" tulee *naps*. -Tyhjästä.
Kaikki räjähtää.
Ja siihen ei tarvita vittuilua, "jankuttamista" tai ylipäätään yhtään mitään.
Väärä silmien asento päässä riittää.
Huutoa kestää puolisen tuntia, jonka jälkeen narsisti pakkaa kamansa ja lähtee
"poikien kanssa kaljalle" kun elämä himassa muuttuu "liian raskaaksi". Raukkaa ei kukaan ymmärrä.
Sovintoa ei tehdä viikkoihin.
Nämä tyypit eivät edes tajua miten toista sisältä syövät.
Selkää antavat senkun kerkiävät,
naiset ovat nille koiria jotka on koulutettava tiettyyn muottiin.
Vaikkei niin hyvää muottia olekaan, ettei löytyisi edes yhtä syytä raivostua.
Läheisriippuvainen, on ainakin oma mieheni.
Olen itse kaksi kertaa lähtenyt.
Mies vajonnut niin sanottuun koomaan.
Imee viinaa kun sieni, hoipertelee kulmakuppiloissa ja suree "suurta menetystään" kavereilleen.
Itkee perään, ja heittäytyy todella pohjalle.
Poikamme vuoksi (kohta siis kahden lapsen vuoksi..) olen palannut.
En halua heille alkoholisoitunutta isää.
Enkä miehen rikosrekisteriä yhtään pidemmäksi.
Rakastan häntä,
mutta elämä on täyttä helvettiä.
Vain luoja tietää mihin tämä kaikki johtaa.
Koska voimani loppuvat,
koska kylmetyn ja tunteettomasti häivyn.
Kerran tällaisen sosiopaatin kanssa elettyään oppii hänen kaltaisiaan väistelemään.
Mies oli erittäin komea,sellainen varsinainen naistenmies kai: puhelias,seurallinen,kohtelia,huomioiva...
Osasi viedä jalat alta.
Yhteen muuton jälkeen alkoi juuri se todellisuus,jota Keltaruusu kuvasi aika hyvin.
Että jaksaa "aikuinen" ihminen sanoa sanan
MINÄ joka lauseessa.Kun kenenkään muun tarpeilla ei ole merkitystä.
Siinä hävisi tosiaan kaikki alkeellisetkin käytöstavat ja "miehestä" tuli palvelua ja huomiota vaativa pikkupoika.Ei minkäänlaista vastuuta kodin asioista.Raivoamista,jos ei saanut tahtoaan periksi.
VAROKAA NÄITÄ MIEHIÄ!
Teet elämäsi virheen,jos jäät hänen rinnalleen.Minulta meni 15v hukkaan ja olen vihainen itselleni.
Nuorin oli 2v kun viimein sain voimia lähteä
LOPULLISESTI. Eroa olin hautonut vuosia sitä ennen.
Nämä 4 vuotta eron jälkeen ovat olleet vaihtelevia.Aluksi hirveä lamaannus ja pelko selviämisestä 3 lapsen yh:na.Isä ei tosiaankaan ollut kiinnostunut lapsistaan edes yhdessä elettäessä.Siis sillai oikeasti,että olisi ollut vastuullinen ja huolehtiva.Eron jälkeen hylkäsi.
On kuitenkin helpompi selvitä yksin lasten kanssa kun ei tarvii sitä isoa,kiukuttelevaa lasta passata ja paapoa.Se oli raskasta!
Mies oli mustasukkainen siitä ajasta,minkä annoin lapsille.Olisi pitänyt olla aina hänen kanssaan,istua vieressä ja pitää kädestä suurin piirtein.Kotityissä ei auttanut,minulta meinasi loppua tunnit vuorokaudessa,että olisin voinut kaikkien toiveet täyttää.Itsetuntoni oli 0.
Vuosi sitten tapasin miehen,joka oli aluksi vain ystävä,ei omia lapsia.Hän sanoi myöhemmin arvostaneensa alusta alkaen sitä,että selvisin kaikesta yksin 3 lapsen kanssa vaativan työn ohella.Vähitellen rakastuimme oikein pitemmän kaavan mukaan,ei hetkessä,vaan toista vähitellen tuntien.
Minua varoiteltiin,että nuorempi,lapseton mies on vihonviimeinen vaihtoehto minulle,meidän perheelle.Näin uskoin itsekin aluksi aika sitkeästi.
Vaan mitä teki mies?Rauhallisesti tuli perhepiiriimme,lapset varovasti ottivat vastaan ja minä pehmenin.Hän ei tunkenut joukkoomme väkisin,vaan odotti,hyväksytäänkö.
Ei lasten kanssa toimeentulemiseen tarvitse olla jonkun biologinen isä. Ei isyys kaikille tule edes silloin,kun oma lapsi syntyy.Kuten ei äitiyskään välttämättä.Isäksi kasvetaan.
Mies ei yritäkään olla isä lapsille,heillähän on isä,vaikka se ex-mies ei halua olla.Parasta lienee se tavallisen miehen malli lapsille.Että on vastuullinen,kunnioittaa muita perheenjäseniä,on aikuinen ja rakastava.
Vaikeiden vuosien jälkeen en voi muuta kuin olla kiitollinen tästä eteeni tulleesta onnenpotkusta.
Miksi en lähtenyt aikaisemmin,sitä kadun syvästi.
Mutta kai meillä kaikilla on se oma elämänpolku kuljettavana,ne kivikot pitää rämpiä ja kompastella ennen kuin löytyy tasaisempi tie.
Jos jäät tuollaiseen elämään,kadut katkerasti vuosien kuluttuakin.
Ei siitä ole epäilystäkään.
Omalla tavallani olen vaan niin tilanteeseen tottunut, turtunut,
ettei mikään enää satu.
Tai sattu, muttei tee niin kipeää kun ennen.
Alkuvaiheissa ajattelin, kumpi meistä on sekopää, sillä toisen on oltava. Niin sairasta se oli, ja on.
Nyt ymmättän tilanteen ja ehkä olenkin kylmettynyt.
Henkinenkään väkivalta ei kolahda, ei liikuta suuntaan eikä toiseen.
Kuljen kun zombie,
siivoan tiskaan pesen pyykit ja hoidan pojan.
-Mielelläni.
Olen kyllästynyt edes miettimään mitä mies-raukkani on taas vailla.
Sillä lista on loputon.
Lapsi ei tunnu merkitsevän mitään, sekin on tullut huomattua.
Lapsi on minun aikaani ja huomiotani vievä rasite. Ajan, ja huomion, joka tietysti kuuluisi miehelleni.
Kaikki ajallaan.
Lähden varmasti, enkä oikein edes tiedä mitä enää odotan....
Kirjoittelin aikaisemmin suhteemme tilasta ja kokemistani ongelmista. Tällä hetkellä olen kyseenalaistanut parisuhteeni hyvin voimakkaasti. Koen, että olen liikaa vaimoni kontrollissa ja tämä on johtanut lopulta siihen, että ahdistun hänen seurassaan. Yritän etsiä iloa ja tyydytystä harrastuksistani yms. Kotona saan kuulla vastaavasti, kuinka en huomioi vaimoani riittävästi.
Seksielämämme on lopahtanut lähes täysin. Vaimoni mielestä seksiä voi joskus saadakin, jos huomioisin häntä enemmän. Olenkin ihmetellyt, että eikö vaimollani ole haluja lainkaan -aloitetta hän ei ole tehnyt seitsemän vuoden seurusteluhistoriassa kuin pari kertaa. Joskus vaimoni pyytää hierontaa ja tietysti tarjoan pienen hierontasession. Vastaavasti hieronta ei toteudu kovinkaan monesti toisin päin. Hän pyytää monesti läheisyyttä kammarissa mutta seksiin asti homma ei etene. Pyydän joskus kohteliaasti, että seksuaaliset tarpeeni voisi purkaa hetkellisesti muulla tavoin mutta lopulta yleensä joudun turvautumaan omiin apuihin.
Olen mielestäni hyvin tunteellinen ja huomioiva ihminen yleisesti. Saatan auttaa kavereitani tarvittaessa esim. lainaamalla rahaa tai tarjoamalla apua muulla tavoin. Vaimoni saattaa saada raivarin tästä, koska rahat olisi voinut tietysti käyttää häneenkin tai yhteiseen sisustusjuttuun. Olen huomannut, että vaimoani en pysty huomioimaan samanlaisella intensiteetillä kuin aikaisemmin. Mielellään toimisin pyyteettömästi, enkä käskyjen mukaan kuten koira. Räksytystä kuulee muutenkin lähes päivittäin. Milloin ruoka pitäisi tehdä uusissa paistamisen sijaan ja milloin ruoan murusia löytyy matolta -listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Tällä hetkellä olen ahdistettuna nurkkaan. Ikää on jo kolmekymmentä ja lasten hankkiminen houkuttelisi suunnattomasti. Tilanne on se, että en uskalla ajatella lasten hankintaan nykyisessä tilanteessa mutta miten solmut sitten pitäisi aukaista? Vaimo on jo varoitellut etukäteen, kuinka vapauteni rajoittuu, kun lapset tulee mukaan kuvioihin...
Toivoisin vinkkejä!
Keltaruusu, olisiko sulla tähän jotain rakentavaa? :)
Tilanteesi kuulostaa melko hankalalta.Kuten aikaisemminkin kirjoitin,narsismia esiintyy tietysti myös naisilla,mutta se ei ole sama kuin PeterPan ilmiö.Sillä ei nyt tietysti ole mitään väliä kun puhutaan esim. sinun elämäntilanteestasi.
Kuulostaa pahalta,jos seksi on laitettu jonnekin
ehtojen taakse "Saat kyllä,jos.."
Ei ole normaalia.Naisena voin sanoa,että tuo asenne kielii kyllä aivan muusta kuin toisen rakastamisesta.Seksuaalinen halu on naisellakin elämän suola,omaa kumppania tahtoo koskettaa ja rakastelu on luonnollinen osa elämää.
Ehtoja asettava ihminen on jollain tapaa kieroutunut,luulee kykenevänsä hallitsemaan toista miten vain.Itse asiassa hyvin lapsellista käytöstä!
Toista ihmistä ei voi väkisin muuttaa.Naisesi voi muuttua vain,jos itse ymmärtää tilanteenne olevan aika jumissa.Sinä olet koettanut häntä ymmärtää,eiköhän olisi aika hänen tulla puolitiehen vastaan?
On äärimmäisen ikävää,jos koti ei ole myös levon ja rauhaisan yhdessäolon satama.Alituinen huomauttelu ja "nokkiminen" vie hermot.En kyllä kestäisi tuota,mitä kerrot teillä tapahtuvan,kun mikään ei kelpaa.
Prinsessa-naisella on todennäköisesti ollut asiat AINA liian hyvin.Jos kaikki tulee eteen valmiina,ei osaa arvostaa sitä,mitä on saavuttanut.Tarvitaan jokin isompi kriisi tai menetys,että löytää ilon arkipäiväisistä asioista ja pienen pienistä onnen murusista.
Jotenkin tuntuu siltä,että elämäsi valuu hukkaan vääränlaisen naisen rinnalla.Tuskin pystyt koskaan täyttämään Prinsessan vaatimuksia,natina jatkuu.
Tunnen muuten pari Prinsessaa lähipiiristä.Varsinainen kiirastuli miehelle alkaa kun lapsia tulee.Prinsessan tasa-arvo on sitä,että mies tekee kaiken.Sitä hyppyyttämistä heikottaa katsoa.Mutta tällainen nainen ei tajua vaativansa toista alistumaan aivan liikaa.Kasvatuksesta tulee riitaa,jos toinen haluaa ns. normaalit säännöt lapselle.Prinsessa peilaa omaa palvontaansa lapsen tarpeisiin,haluaa lapselle saman kuin itselleen,kaiken hopealautasella.
Terveeseen parisuhteeseen tarvitaan kaksi aikuista osapuolta.Tunne-elämän tasapainoisuutta,hyvä itetunto toista alistamatta.En usko,että naisesi herää unestaan,jos jotain ihmettä ei tapahdu.
Haluaisin niin kovasti antaa sinulle jonkin toivonkipinän,mutta en siihen pysty.Olette vielä kaksin ja tilanne on jo noin huono.Mitä sitten,kun on lapsia?Et jaksa,käy liikaa mielenterveyden päälle.Lapsi ei paranna narsistista luonnetta.
Puhuminen avoimesti ja selkokielellä on ainoa keino herätellä naistasi.Ei syytellen,vaan kertoen reilusti,mikä tuntuu pahalta.Konkreettisia esimerkkejä vaikka paperille kirjoitettuna.
PeterPan-mies ei ainakaan millään ymmärrä,jos puhuu hänen käytöksestään ja kertoo,miten se loukkaa,tuottaa mielipahaa.Tunsin itseni aina lopulta syylliseksi,huonoksi ihmiseksi.Kunnes käteeni osui se kirjaston kirja: aivan kuin olisin lukenut otteita suoraan meidän elämästämme! Silmät avautuivat,ymmärsin monta asiaa eri tavalla.
Olet vielä nuori.Elämme vain kerran,tätä kokemusta ei voi ottaa uusiksi.Harkitse tarkkaan,onko mitään toivoa.
Saatko elämältä sitä,mitä haluat??
Tai toisin päin: Haluatko sitä,mitä saat elämältäsi juuri nyt? Olin sellaisella parisuhdekurssilla,jossa nuo kysymykset heitettiin eteen ensimmäisenä.Kannattaa niitä tosiaan miettiä!!
Joskus elämässä joutuu luopumaan jostain,että saisi tilalle jotain parempaa.Minä jätin taakseni kestämättömän perhe-elämän ja en sitä kadu.
Mielestäni yksinkin on parempi elää kuin piinaavassa parisuhteessa.Ja kyllämeitä ihan tavallisia naisiakin löytyy kumppaniksi.
Oikealla tavalla tasa-arvoisia,ei pilallepassattuja ja ylivaativaisia.
Voimia sinulle,tarvitset kaiken keskustelutuen,mitä saada voit.Olisi hyvä,jos joku mies voisi kertoa sinulle vastaavasta
tilanteesta selviytymistarinaansa.Toivon,että joku mies lukee tämän ja liittyy keskusteluun rakentavalla tavalla.
En tiedä,minkä verran luet ja oletko kiinnostunut parisuhdekirjoista,mutta:
esimerkiksi nämä
"Iloa ja onnea avioliittoon" ,
Maiju ja Kari Kuhanen
"Älä hikeenny parisuhteessa" ,
Richard & Kristine Carlson
Näissä kirjoissa kerrotaan erilaisista ihmistyypeistä ja siitä,mikä vaikuttaa meidän omaan puolison valintaamme.Miten liitto kestää vastoinkäymisiä,mikä toisessa ärsyttää ja mitä voi tehdä parantaakseen tilannetta.
Lainaus Kuhasten kirjasta:
" Me rakastelimme viime yönä
ja tämä päivä on uusi ja elävä,
aivan uusi ja elävä.
Me rakastelimme,ja kaikki
luotiin uudeksi jälleen.
Me puhuimme,me nauroimme
toinen toistemme läheisyydessä.
Ja entä tänä aamuna?
Tänä aamuna auringonnousu,
kasvava odotuksen tunne:
-Tänään on uusi päivä,
todella uusi ja elävä päivä
ja rakkautemme spiraali kasvaa,
jatkuu,
vetäen meitä yhdessä ylös
kohti taivasta."
Toivon sinulle/teille voimaa aloittaa tavallaan alusta,sillä jokainen kriisi on uuden alku.Joko niin,että löydätte toisenne uudelleen tai niin,että eroatte,koska yhteistä säveltä ei kertakaikkiaan löydy.
Kiitos Keltaruusu!
Sanotaan, että avioliiton toimivuus perustuu kompromisseihin. Tuntuu, että olen vuosien saatossa antanut liikaa periksi omien toiveiden suhteen ja tämä puolestaan on kylvänyt katkeruuden siementä. Tietysti onnellisuutta saan vastaavasti parisuhteen ulkopuolisista asioista.
Olemme puhuneet asiasta syvällisesti mutta keskustelu päätyy yleensä riitaan ja toisen syyttelyyn. Parisuhdeneuvontaan kumppanini ei tule suostumaan. Kulisseista on myös pidetty huolta eli vaikka sisäisesti raastaa niin ulospäin kaikki näyttää hyvältä.
Mietin erittäin vakavasti eroprosessia. Ajattelin ehdottaa aluksi asumiseroa ja tunnustella sitä kautta suhteen tilaa. Koen, että tarvitsen enemmän "tilaa" omien tunteitteni selvittämiseksi. Tiedän, että nykyinen tilanne ei voi jatkua pitempään. Tähän asti olen taistellut sisulla mutta oma sietämiskykykin on rajallinen.
Kiitos myös kirjavinkeistä! Tutustun materiaaliin mielellään.
Hyvä,että ajattelet asioita kaikessa rauhassa ja olette puhuneet ongelmista.
Erillään asuminen voi kyllä joskus auttaa toista osapuolta myöntämään ne kiperät kohdat,omat huonot puolensa.Uskon,että kannattaa ainakin kokeilla jossain muodossa.Eihän sitä kannata heti eropapereita kirjoittaa.Pieni mietiskelytauko voi tehdä hyvää.
Mutta oikein patologinen narsisti ei kyllä edes viiden pisteen vihjeestä tajua asioita.Hän heittäytyy marttyyrin rooliin: Minut on jätetty,en tehnyt mitään...Voi minua raukkaa...
Syyllistää toista ja kalastelee myötätuntoa.
Kulissien ylläpitäminen käy aikaa myöten raskaaksi,se on hymyä kyynelten läpi.Eikä ihmistä ole luotu elämään ilman seksiä.Mitään kauniimpaa ei ole kuin se yhteinen halu ja nautinto.PeterPan-miehelle halu ja nautintokin ovat itseisarvoja omalle egolle.Ei niin väliä,mitä nainen tuntee.Oma nautinto tärkein.Kokemusta on! Tästä aiheesta tuli meillekin riitaa,koska olen hyvin eroottinen ja
kiihkeä nainen.No,saimme sentään edes seksin alueella yhteisymmärryksen toimimaan jollain lailla vaikka muuten meni jo huonosti.Ehkä sekin oli yksi syy pysyä liitossa,pelkäsin yksinjäämistä liikaa.
Ei kukaan ole läpeensä paha,jotkut asiat saavat puolison jäämään,vaikka osa sisintä huutaa: LÄHDE! Ero ei ole helppo asia,toipuminen kestää todella kauan,vaikka olisikin itse se eroa hakenut osapuoli.Ja huom. olen kokenut tämän 2
kertaa.
Ihminen voi kuvitella rakastavansa toisen terveeksi.Näin minäkin.Ei semmoista tapahdu kuin elokuvissa ja kirjoissa.Elämä narsistin kanssa syö omaa mielenterveyttä.Kun pitää koko ajan olla varpaillaan,ettei toinen hermostu ja ala riehua.Koti ei ole rauhan tyyssija vaan taistelukenttä ainakin henkisellä tasolla aivan jatkuvasti.
Eipä vieläkään ole yksikään mies avannut keskustelua samankaltaisesta tilanteesta kuin missä sinä nyt olet.Nämä naisen kokemukset eivät ehkä kovin pitkälle riitä,vaikka melko samanlaisesta ilmiöstä lieneekin kyse.
Mitä sulle kuuluu? Onko asiat edenneet mihinkään suuntaan? Yhteisymmärrystä löytynyt?
Kaikkea hyvää! T.R
Otin aikalisän, eli yritämme jatkaa solmujen oikomista keskustelujen avulla. Viimeisen "tunteiden vuodatuksen" jälkeen tilanne on edennyt parempaan suuntaan. Olemme pystyneet keskustelemaan rauhallisesti ja muutenkin olemme pyrkineet huomioimaan enemmän toistemme tarpeita. Rakastelimme jopa kahden kuukauden tauon jälkeen.
Olen myös ruvennut kyseenalaistamaan omaa käytöstäni. Minussa on noussut esiin viimeisen kahden vuoden aikana piirteitä, joita ei voi pitää kypsän miehen ominaisuuksina. En tiedä, voin olla liian kriittinenkin. Nykyään viettäisin mielellään aikaa sinkkukavereiden kanssa hauskanpidon merkeissä. Tällä tavoin saan kodin ongelmat hetkeksi mielestä pois. En ole varmaan riittävästi huomioinut vaimoani, niin kuin olen myös saanut kuullakin. Käytökseni sai kuitenkin alkunsa vaimoni käskyttämisestä, vaatimuksista jne. Lähes viiteen vuoteen en juhlinut paljonkaan kavereiden kanssa vaan hauskaa pidettiin lähes aina yhdessä. Mielestäni kaikki parisuhteen huomiointi yms. kuviot pitäisi tulla spontaanisesti ja pyyteettömästi. En ole koskaan kokenut parisuhteessani sitä, että vaimoni osoittaisi voimakasta seksuaalista kiinnostusta. Tämä asia on raastanut sisintäni viime päivinä. Voinko elää suhteessa, jossa ei ole seksuaalista vetovoimaa?
Vaihtaisin mielellään kokemuksia muitten kanssa!
Keltaruusu on avannut asiaa todella antoisasti!
Netissä Googlesta löytyy "Hyvä ja paha narsismi"
(Jorma Myllerniemi).Ja muuta aiheeseen liittyvää.
Minun ex-vaimoni oli kuin oppikirjojen narsisti.
En alkuun yhtään tajunnut,mikä on vialla.Lapsuus oli kai hänelle sen jollain lailla aikaansaanut.Kaikki annettu periksi nuorimmaiselle,toisilla erilainen kasvatus ja ovatkin kuin eri puusta veistettyjä.
Naisella kovasti vaatimuksia,mutta oma käytös etäistä,sulkeutunutta ja itsekästä.Lapsia ei voinut hankkia siihen elämään laisinkaan.Ei vaimo halunnut.Syyt oli aika kummallisia.Menee vartalo,en jaksa öitä vlvoa,ei ole omaa vapautta jne.
Kun tuli riitaa,heitteli tavaroita ja repi hiuksista.Ei pyytänyt anteeksi milloinkaan.
Seksi oli kauppatavaraa.Se yhteys piti ansaita tanssimalla rouvan pillin mukaan.Ei ollut mitään hellyyttä tai läheisyyttä.Elämä kuivui kasaan.Minä tunsin itseni vanhaksi ja epäonnistuneeksi.
Sitten kerran vaan räjähdin kun puhe ei auttanut.Annoin tulla kaiken ulos pitemmän kaavan mukaan ja läksin pariksi päiväksi mökille.Kun tulin takaisin,kamat oli nosteltu rappusille.
Oikeastaan olin helpottunut.Siitä on yli vuosi ja minulla menee paremmin.En osaa kuvata kovin tarkasti,mutta onnellinen olen.
Nyt osaan jo katsella naisia "sillä silmällä" ja tunnistaa tyypin,joka on ex:n kaltainen.
Ja juosta karkuun,yksi saa riittää minulle.
Ex on löytänyt nopeasti uuden koulutettavan.Sama peli jatkuu.Minua säälittää,en voi muuta sanoa.Mies poloinen.
En käske eroamaan,mutta mieti tarkkaan jatkoja.
Haluatko lopun elämääsi olla alamainen,palvella kuningatartasi ja tyytä ehtoihin.Haluatko lapsia
lapsinaisen kanssa?Minä en.Mutta kait vielä löytyy tavallisiakin naisia,kypsiä ja perheen tahtovia.Odotan. Mies 37v Savosta
Moi! Mulla on kekemusta siltä kantilta, että olin itse aikoinani juuri tuollainen prinsessa tyyppi. Olen ainut lapsi ja kaiken jakamattoman huomion ja myös materian saanut vanhemmiltani. Vaadin mieheltä usein enemmin, mitä itse koskaan annoin takaisin. Kaikki omat tarpeeni laitoin aina mieheni tarpeiden edelle. Osasin myös pihdata seksiä, en niinkään tietoisesti ilkeyttäni, vaan jos en ihan hirveen hinkuna halunnut, en edes yrittänyt saada haluja pintaan. Usein tokaisin, että "katsotaan huomenna"! No, tätä kesti vuosia, enkä tajunnut yhtään tuota käytöstäni ja sen rasittavuutta! Enkä osannut aavistaakaan kuinka ahdistunut mieheni oli tuosta "kiukkuilustani". Toki osasin olla hyvin hellä ja huomioiva ja mukava myös, silloin kun oli hyvä päivä.
No, mutta nyt olen saanut sellaisen opetuksen, että en ikinä enää sorru moiseen lapselliseen käytökseen! Mieheni nimimittäin sitten yksi kaunis päivä otti kamansa ja lähti. Olin aluksi ihan ällikällä lyöty, kuin näin "täydellistä" voi kukaan koskaan jättää... No, siinä meni kuukausia kun kelasin näitä juttuja ja käytöstäni läpi ja ennen kuin tajusin sen käytökseni mahdottomuuden! Eihän sellaisen vaimon kanssa kertakaikkiaan voi kukaan elää! Ne kuukaudet oli todella rankkaa aikaa, pyytelin pitkän aikaan anteeksi sanomisiani ja "kylmyyttäni". Pidin siinä suhteessa miestäni todellakin itsestään selvyytenä. Mutta todella voin sanoa, että olen läksyni oppinut ja jopa kiitollinen miehelleni, että hän jätti minut. En olisi muuten ikinä muuttunut prinsessasta normaaliksi ihmisesksi!!
Nyt siis olemmen jälleen yhdessä ja vaihtevaa on. Sillä nyt taas olen huomaavanani miehessä peter-pan miehen elkeitä (siksi seurasinkin tätä keskustelua). No, eli olen tässä alkanut miettimään, että voiko ikinä parisuhde olla tasa-arvoinen. Siis et molemmat osapuolet kävelisi ihan "täysillä" ja olisivat terveellä tavalla itsekkäitä, itsenäisiä, mutta silti antautuisivat toisilleen ja toisen tarpeille? No, sitä vielä tässä pohdiskelen ja kääntyi meidän suhde sitten mihin suuntaan tahansa, olen miehelleni k i i t o l l i n e n, että hän on joskus minut jättänyt ja nyt osaan ottaa toiset huomioon ja siis arvostaa toista osapuolta ihan uudessa valossa. Siis nautin parisuhteesta enemmin, kun osaan ajatella muutakin kuin itseäni :) Eli siis ihminen voi muuttua, jos itse haluaa. Jos haluat kirjotella, laita vaikka s-posti os. minä ainakin voisin vaihataa ajatuksia. Tai sitten voihan niitä vaihtaa täällä palstallaki.
Mutta ennenkaikkea kehotan puhumaan vaimollesi. Minun mieheni ei silloin ennen eroa paljoa puhunut, kuinka paha hänellä oli olla siksi en sitä tajunnut, ennen kuin hän häipyi..
Mielellään vaihtaisin kokemuksia lisää joko
tällä palstalla tai s-postitse!
Os: [email protected]
t. mako
Seuraavassa paloja omista kokemuksistani:
- en saa opiskella samoja aineita kumppanini kanssa, koska voisin kilpailla hänen työpaikoistaan
- muuten kyllä minulla olisi hyvä olla arvostettu työpaikka tai titteli
- kumppanini täytyy saada toiveittensa mukaiset lahjat (tarpeeksi hieno ja tietysti riittävän arvokas)
- muitten lahjoihin ei saa tietysti laittaa liikaa rahaa
- oma pukeutumistyylini pitää tietysti miellyttää vaimoani (tätä taitaa tapahtua kyllä lähes kaikissa suhteissa)
- suunnitelmat yms. ilmoitetaan yleensä kuin itsestään selvyyksinä ja niihin pitäisi suhtautua aina innokkaasti
- minun pitää osoittaa hellyyttä, kiintymystä ja lämpöä, välillä kyllä tuntuu, kuin halaisi kylmää "terästynnyriä"
Tuli vähän avauduttua ... no toivottavasti näihin löytyy jotain kantaa tai vastaavanlaisia kokemuksia. En voi tietysti sanoa, että olisin itse täysin puhdas pulmunen. Esimerkiksi tunteiden näyttäminen voi olla joskus vaikeaa. Periaatteeni on kuitenkin se, että kaikki jutut pitäisi perustua pyyteettömyyteen ja aitouteen, eikä käyttäydytä siten, kuin koiralle opetettaisiin uusia temppuja.
Tutustuin kirjallisuusvinkkeihisi ja sieltähän löytyi kiitettävästi ohjeita ja esimerkkejä. Nyt vaan yritetään soveltaa käytännössä. Toisaalta tekisi mieli jo luovuttaa, onhan vastatuuleen pyristelty jo toista vuotta. Täydellistä avioliittoa ei ole varmaan olemassa mutta onnellinen parisuhde on mahdollinen..
Jokaiselle tulee eteen se hetki,jolloin mitta tulee täyteen ja on aika tehdä jotain päätöksiä.
Vuosikausien yrittäminenkään ei aina tuo tuloksia.
Onnellinen suhde on yhä täysin mahdollinen.
Se tulee niin pienistä asioista,tavallisen arkisen elämän myötä.Meillä itsellämme on vastuu kodin onnesta,kukaan muu ei voi siihen vaikuttaa.
Itse teemme ne virheet,joihin kaikki kaatuu.
Puolisot voivat olla hyvinkin erilaisia ihmisinä,mutta tiettyjen periaatteiden ja arvojen tulee täsmätä tasapainoisessa liitossa.
Toisen kunnioittaminen ja arvostaminen ihmisenä on kaiken A ja O. Hellyyden ja kosketuksen voima auttaa jaksamaan arkea.Seksuaalinen yhteenkuuluvuus ja intohimo tuovat lisämausteita elämään.
Lapsia ei kannata hankkia narsistin kanssa.Siinä tulee ongelmia.Meillä mies halusi kovasti lapsia,mutta ei kyennyt olemaan isä.
Lapset olivat miehisyyden merkki ja tietynlainen status.Mutta mutta: Lapsimies ei jaksa nähdä vaivaa toisten eteen.Ei osaa asettua aikuisen rooliin.On myös erittäin mustasukkainen vauvan saamasta hoivasta ja alkaa kiukutella,koska hänelle ei aina jää tarpeeksi aikaa.Lapsen yöllinen itku ärsyttää jne. jne.
Huomasin olevani äiti myös miehelle ja se kyllä kävi raskaaksi.Kun toinen ei ottanut vastuuta mistään.Eli niin kuin poikamies,tuli ja meni mielensä mukaan.Kotona ollessaan vaati huomiota sairaalloisesti ja lapset olivat tiellä.
Olen nähnyt toisenlaisia perheitä sen verran,että oma tilanne kävi liian raskaaksi.Vuosia vatkasin asioita päässäni ja elin eteenpäin hampaat irvessä.
Nyt kadun sitä,miksi niin tein.Elämänlaatu parani huomattavasti eron jälkeen.Vastuu on minulla,mutta eipä ole sitä isoa lasta passattavana.Voi hengitää vapaasti kotonaan ja lapsetkin kuntoutuivat niistä menneistä aika hyvin.Me olemme hyvä tiimi.Elän varmasti parhaita vuosiani juuri nyt!!!
Mieti ja harkitse,mutta älä liian pitkään.Elämä valuu hukkaan,jos ei voi olla sitä mitä on,jos ei saa kokea oikeaa välittämistä,intohimoa ja arjen onnea.
Olen hylännyt kaiken pysähtyneen
kysymysmerkinkaltaisen onnen,
vaihtuvaan,kukoistavaan epäjärjestykseen,
siihen unelmaan,jossa tie ei
nouse pystyyn.Yksinkestaisesti siitä syystä,
että sitä ei tohtisi edes huomata,
koska koko maailmani on jo ylösalaisin.
Mitä nyt kuuluu? Olisi mukava tietää,miten olet selvinnyt eteenpäin ja miten teidän suhde on tällä hetkellä.
Kaikkea hyvää toivotellen Keltaruusu
Selvitystyö jatkuu edelleen, eli yritän välttää hätäisiä ratkaisuja. Haluan saada täyden varmuuden myös omista tunteistani. Toisaalta on hyvä tiedostaa sekin tosiseikka, että liian pitkään asiaa ei voi pitkittää. Vaimostani kyllä huomaa sen, että hän yrittää todella tehdä kaikkensa suhteen puolesta. Olen varannut ajan parisuhdeneuvojalle -kylläkin menen sinne yksin.
Tuntemuksia on vuodatettu ahkerasti kaveriporukalle, kaikki neuvot ja vinkit ovat tarpeen. Siinä sivussa yritän imeä oppeja käytäntöön alan kirjallisuudesta. Eli ei voi sanoa, ettei asian suhteen tehdä työtä :) Hyvinvointi on ollut kylläkin välillä koetuksella mutta sisulla jatketaan...
Prinsestanaisen olemuksesta ja ilmenemisestä ei taida olla olemassa mitään painettua tekstiä tai kirjallisuutta? Ajattelin, että asiaa voisi avartaa enemmän tällä palstalla. Tietysti haluan myös saada varmuuden siitä, olenko turhaan huolestunut parisuhteeni tilasta.
Itse olen törmännyt seuraaviin asioihin/tuntomerkkeihin omassa parisuhteessani:
- "tasainen" elämä on pahaksi
- tarve nostaa oma osaaminen ja päteminen esille
- vanhempien rahallinen ja henkinen tuki lähes välttämätön -kaikissa tärkeissä asioissa kysytään vanhempien mielipide
- elää isän vaikutusvallan alaisena, vaikka yrittääkin ajoittain päästä siitä irti / isän mielipide painaa todella paljon
- yrittää valmentaa omaa miestään isänsä tavoille
- aviomies on enemmänkin "varaisä" kuin aviopuoliso / suojeleva käytös toivottavaa
- oma mielipidettä ei saa kyseenalaistaa (aina oikeassa)
-loukkaantuu arvostetulusta tai leikinlaskusta
- vaatii paljon huomiota, erityisesti hienot lahjat ilahduttavat (muistaa kyllä vaatiakin)
- pukeutumisessa ja olemuksessa jotain "pikkutyttömäistä"
Tällaisia asioita tuli nyt mieleen... listaa voisi varmaan jatkaakin mutta tässä nyt aluksi. Ottakaa kantaa!
Mikä on vaimosi kontrolloimisen syy?oletko sitä häneltä kysynyt? Vai onko vaan sellanen persoonallisuudeltaan? Voisit kyllä ehkä huomioida vaimoasi ihan tavallisillakin asioilla, ei sihen tarvita mitään ihme ruusukimppuja! Olisiko hän väsynyt? Pelkkä ruuanlaittokin toimii. Vaikka pravuurinumerosi tai tee keittokirjan mukaan. Vaikka ruoka 'kärähtäsi', hän pitääisi tekoasi kivana, tai ihan vaan pelkkä imurointi tms. keksi lisää. Konstit ovat pienet ja seksinsaanti aika taattu, kun rouva on saanut hieman levätä!
Minulta meni viisi vuotta hukkaan tällaisen miehen kanssa.
Ainoa mitä käteen jäi, oli ihana lapseni.
Muuten elämä oli yhtä helvettiä.
Eilen sain lähestymiskiellon, a nyt elämäni ehkä voi jatkua!
Näitä miehiä on uskomattoman paljon, yrittäkää naiset olla varovaisia, he tuhoavat teidät.
Sam Vakninin kirjoitukset ovat oikein hyvää luettavaa ihan jokaiselle naiselle, ja miksei mihellekin, tosin naisia on vähemmän.
Narsistin tarkoitus ei ole tuhota ketään, vaan eivät tajua, mitä tekevät! Mut tosi on, heistä niin pian eroon, kun ikinä pystyy!
Seurustelin kolme vuotta Peter Pan tyyppisen, narsistisen psykopaatin kanssa. Ihme kumma, en saanut ihmeellisempiä psyykkiisä oreita, huomasin vaan, et, koulu alkoi mennä pieleen..Jätin hänet tylysti: puhelin nro uusiks, pois skypeltä, emailit estoon! Eipä ole herrasta kuulunut tietty!
Kamalinta, mitä hänestä saatan kuvitella olivat merkilliset 'katoamiset' 2-3 viikoksi ja puhelinnumerot vaihtuivat kuukaisittain! Eli siis kaksoiselämää tai jotain?
Kun päätin lopettamisen, en ole sekunttiakaan katunut! Poikansa kyllä pitää minuun lähes päivittäin yhteyttä, on siis aivan erilainen kuin isänsä ja toivon todella niin! Aivan kuin eri puusta veistetty! Kerron lisää kun jaksan,kello on jo niin paljon, et pakko ryömiä yöpuulle!