AKT: Työnantaja PAHOINPITELI työntekijöitä

AKT:ssä työnantajan edustajat pahoinpiteli henkisesti työntekijöitään.

Suomessa vuonna 2012 tämä on mahdollista vain työyhteisössä missä
sekä työnantajan edustajat että työntekijät ovat kaikki
sosiaalidemokraatteja.
7294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mitenkäköhän näyttökysymykset ratkaistaan oikeudessa?

Jokainen voi väittää että henkilö X on sanonut hänelle pahasti, mutta oikeudessa yleisperustelu "kohtelee kaikkia huonosti" ei varmaankaan riitä näytöksi siitä että herra Räty olisi henkisesti pahoinpidellyt rouva Ahdetta. Voisin kuvitella että herran ja rouvan väliset väitetyt pahoinpitelyt olisivat tapahtuneet kahden kesken. Jos näin on kuin oletan, näyttö tulee olemaan sana sanaa vastaan. Itse olen lähtökohtaisesti taipuvampi uskomaan herra Rätyä, kuin vuosikymmenien ajan asioitansa julkisesti tilittänyttä rouva Ahdetta. Ei voi jättää huomioimatta että rouva Ahde käyttää julkisuutta hyväkseen.

Äänestä
  • Tätä ne työpaikkakiusaajat yrittävät"sana sanaa vastaan". Tutkimusmenetelmät ovat onneksi kehittyneet niin , ettei se nykyään ole niin helppo livahtaa kuin koira veräjästä. Entisaikaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ei kyetty tutkimaan kun oli oikeastaan vain tekijän sana, joka kiisti aina tekonsa.Työpaikkakiusaaja on tietyn tyyppinen persoona, ja se paljastuu tutkivalle viranomaiselle.Kiusaamisessa tapahtuu prosessi, jonka tutkijat tunnistavat.

    Kyseessä piiloutuva rikos, jonka tekijä potee piiloutuvaa persoonallisuushäiriötä. Onneksi kaikkia ei voi huiputtaa.

    Äänestä

Veikkaan, että myös tutkiva poliisi on demari, ei muuten voi noin typerää juttua päästää julkisuuteen.
Oletetaan, että juttu tosiaan käsitellään joskus oikeusasteissa ja lopullinen päätös olisi se, että pahoinpitely on todistettu, niin se poikii tuhansia uusia oikeusjuttuja.
Henkinen pahoinpitely, varsinkin lapsiin kohdistuva, on tähän saakka ollut täysin hyväksytty, lastensuojeluviranomaisten taholta jopa suosittu rankaisumuoto.
Lapsia, nuoria viedään terapiaan, mutta kukaan ei kysy miksi, demuille homojen oikeudet ovat paljon tärkeämpiä.

Äänestä

Julkisuudessa on väläytelty mahdollisuutta rikosllisjärjestöjen kieltämisestä. Täyttää AKT rikkolisjärjestön tunnusmerkit ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosiasia : kirjoitti:

AKT:ssä työnantajan edustajat pahoinpiteli henkisesti työntekijöitään.

Suomessa vuonna 2012 tämä on mahdollista vain työyhteisössä missä
sekä työnantajan edustajat että työntekijät ovat kaikki
sosiaalidemokraatteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu