Pyhä pyhittyköön edelleen, sanoo Raamattu. Kuinka kristitty voi kasvaa ellei hänestä ensin ole tullut kristitty? Ainoastaan pyhä voi pyhittyä = kasvaa kristittynä.
Esitän tässä lyhyesti käsitykseni pyhityksestä niin kuin olen Jumalan sanan ja kokemuksen pohjalta ymmärtänyt. Pidän käsitystäni oikeana ja raamatullisena mutta se ei tarkoita että jokainen, joka tässä ajattelee toisella tavalla, olisi mielestäni uudestisyntymätön ja omavanhurskas.!
Toivon asiallista keskustelua jossa puhuttaisiin asiasta - sortumatta toisin ajattelevien leimaamiseen ja henkilökohtaisuuksiin menemiseen. Asia on tärkeä. Pyydän toista osapuolta kunnioittavaa keskustelua ja mielellään raamatullisia perusteluja miksi ajattelet toisin tai samoin.
UT PUHUU PYHYYDESTÄ JA PYHITYKSESTÄ KAHDESSA MIELESSÄ
1. LAHJAKSI ANNETTU PYHYYS: uudestyntymisessä Jumala tekee ihmisestä pyhän eli kertakaikkiaan pyhittää (erottaa) hänet maailmasta itselleen, niin että hän tämän uudestisyntymisen perusteella on Jumalan lapsi, pyhä, ei enää maailmaan kuuluva, vieras, epäpyhä.
Jokainen pyhä on syntinen (syntinen siinä mielessä että hän edelleen kantaa itsessään syntistä lihaa joka ei ole eikä voi tulla pyhäksi ja jonka ainoa paikka siksi on risti) mutta jokainen syntinen ei ole pyhä.
Pyhiä ovat vain ne jotka JUMALA on erottanut itselleen eli ovat ottaneet vastaan Jeesuksen pelastajakseen eli tulleet uskoon. Näitä ihmisiä Jumala ei määrittele heidän lihansa mukaan - koska vanha luomus on Kristuksen kanssa kuollut ja haudattu - vaan heille annetun Pyhän Hengen mukaan. Siksi Jumala sanoo heitä pyhiksi eli Hänelle kuuluviksi.
Heikoin, lankeilevinkin kristitty on pyhä. Se on hänen asemansa Kristuksessa samoin kuin ajallisen perheen jäsenenä kuulun tiettyyn perheeseen olen sitten kuinka viallinen ja epätäydellinen tahansa, geeneissäni on todistus että olen vanhemmistani syntynyt. Kristityn sisimmässä eli hänen hengessään Pyhä Henki todistaa Jumalan lapseuden.
Jumala vanhurskauttaa syntisen = synneissä olevan, itsessään kelpaamattoman. Tämä tapahtuu uudestisyntymisessä. Uudestisyntyminen ja vanhurskautus kuvaavat samaa tapahtumaa. Tämä tapahtuu kun ihminen hyväksyy eli vastaanottaa Jeesuksen pelastajakseen. Samalla hetkellä kun Jumala vanhurskauttaa syntisen hänestä tulee pyhä. Jumala ei suhtaudu häneen syntisenä vaan pyhänä. Se ei kuitenkaan tarkoita ettei Jumala näe ihmisessä paljon viallista ja parannettavaa!
Tästä pyhyydestä (ja pyhityksestä tässä mielessä eli Jumalan työnä, jossa Hän syntymän kautta ottaa ihmisen valtakuntaansa ja perheväkeensä) puhuvat mm. seuraavat raamatunkohdat:
Room.8:15,16. 1.Kor.3:16, 17. 1.Kor.6:19. 2.Kor.5:17. Ef.1:13.
"Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan, en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani, anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään..."
Ef.1:15 - 18.
2. JUMALAN LAPSEN KUULUU PYHITTYÄ, niin että lahjaksi saamamme pyhyys eli LAPSEN ASEMA, YHTEYS IANKAIKKISEEN, PYHÄÄN JUMALAAN vaelluksemme kautta tulisi näkyviin, kun Jumalan Henki asteittain PARANTAA JA MUUTTAA ELÄMÄÄMME.
Tästä pyhityksestä (ja pyhyydestä siinä mielessä että Jumalan pyhyys yhä enemmän tulee meissä näkyviin muuttuneena elämänä) mm.
Room.12:1,2. 1.Piet.1:15. Ilm.22:11.
"Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: 'Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.'"
1.Piet.1:14-16.
Järjestys on siis tämä.
Jumala tekee ihmisestä pyhän (eli kristityn) synnyttämällä, ei kasvattamalla. Pyhäksi tuleminen on kertakaikkinen tapahtuma uudestisyntymisessä, syntisen vanhurskautus. Kun hänestä nyt on tullut pyhä hänen ei enää kuulu vaeltaa vanhan luomuksen eli syntisyytensä mukaan vaan uuden luomuksen todellisuuden eli Jumalan pyhyyden mukaan.
Kristityn elämä on pyhityselämää jossa PYHÄ HENKI muuttaa ja kasvattaa häntä siinä määrin kuin hän elää ristin alaisuudessa ja niin kasvaa Kristuksen tuntemisessa.
Esitän tässä lyhyesti käsitykseni pyhityksestä niin kuin olen Jumalan sanan ja kokemuksen pohjalta ymmärtänyt. Pidän käsitystäni oikeana ja raamatullisena mutta se ei tarkoita että jokainen, joka tässä ajattelee toisella tavalla, olisi mielestäni uudestisyntymätön ja omavanhurskas.!
Toivon asiallista keskustelua jossa puhuttaisiin asiasta - sortumatta toisin ajattelevien leimaamiseen ja henkilökohtaisuuksiin menemiseen. Asia on tärkeä. Pyydän toista osapuolta kunnioittavaa keskustelua ja mielellään raamatullisia perusteluja miksi ajattelet toisin tai samoin.
UT PUHUU PYHYYDESTÄ JA PYHITYKSESTÄ KAHDESSA MIELESSÄ
1. LAHJAKSI ANNETTU PYHYYS: uudestyntymisessä Jumala tekee ihmisestä pyhän eli kertakaikkiaan pyhittää (erottaa) hänet maailmasta itselleen, niin että hän tämän uudestisyntymisen perusteella on Jumalan lapsi, pyhä, ei enää maailmaan kuuluva, vieras, epäpyhä.
Jokainen pyhä on syntinen (syntinen siinä mielessä että hän edelleen kantaa itsessään syntistä lihaa joka ei ole eikä voi tulla pyhäksi ja jonka ainoa paikka siksi on risti) mutta jokainen syntinen ei ole pyhä.
Pyhiä ovat vain ne jotka JUMALA on erottanut itselleen eli ovat ottaneet vastaan Jeesuksen pelastajakseen eli tulleet uskoon. Näitä ihmisiä Jumala ei määrittele heidän lihansa mukaan - koska vanha luomus on Kristuksen kanssa kuollut ja haudattu - vaan heille annetun Pyhän Hengen mukaan. Siksi Jumala sanoo heitä pyhiksi eli Hänelle kuuluviksi.
Heikoin, lankeilevinkin kristitty on pyhä. Se on hänen asemansa Kristuksessa samoin kuin ajallisen perheen jäsenenä kuulun tiettyyn perheeseen olen sitten kuinka viallinen ja epätäydellinen tahansa, geeneissäni on todistus että olen vanhemmistani syntynyt. Kristityn sisimmässä eli hänen hengessään Pyhä Henki todistaa Jumalan lapseuden.
Jumala vanhurskauttaa syntisen = synneissä olevan, itsessään kelpaamattoman. Tämä tapahtuu uudestisyntymisessä. Uudestisyntyminen ja vanhurskautus kuvaavat samaa tapahtumaa. Tämä tapahtuu kun ihminen hyväksyy eli vastaanottaa Jeesuksen pelastajakseen. Samalla hetkellä kun Jumala vanhurskauttaa syntisen hänestä tulee pyhä. Jumala ei suhtaudu häneen syntisenä vaan pyhänä. Se ei kuitenkaan tarkoita ettei Jumala näe ihmisessä paljon viallista ja parannettavaa!
Tästä pyhyydestä (ja pyhityksestä tässä mielessä eli Jumalan työnä, jossa Hän syntymän kautta ottaa ihmisen valtakuntaansa ja perheväkeensä) puhuvat mm. seuraavat raamatunkohdat:
Room.8:15,16. 1.Kor.3:16, 17. 1.Kor.6:19. 2.Kor.5:17. Ef.1:13.
"Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan, en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani, anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään..."
Ef.1:15 - 18.
2. JUMALAN LAPSEN KUULUU PYHITTYÄ, niin että lahjaksi saamamme pyhyys eli LAPSEN ASEMA, YHTEYS IANKAIKKISEEN, PYHÄÄN JUMALAAN vaelluksemme kautta tulisi näkyviin, kun Jumalan Henki asteittain PARANTAA JA MUUTTAA ELÄMÄÄMME.
Tästä pyhityksestä (ja pyhyydestä siinä mielessä että Jumalan pyhyys yhä enemmän tulee meissä näkyviin muuttuneena elämänä) mm.
Room.12:1,2. 1.Piet.1:15. Ilm.22:11.
"Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: 'Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.'"
1.Piet.1:14-16.
Järjestys on siis tämä.
Jumala tekee ihmisestä pyhän (eli kristityn) synnyttämällä, ei kasvattamalla. Pyhäksi tuleminen on kertakaikkinen tapahtuma uudestisyntymisessä, syntisen vanhurskautus. Kun hänestä nyt on tullut pyhä hänen ei enää kuulu vaeltaa vanhan luomuksen eli syntisyytensä mukaan vaan uuden luomuksen todellisuuden eli Jumalan pyhyyden mukaan.
Kristityn elämä on pyhityselämää jossa PYHÄ HENKI muuttaa ja kasvattaa häntä siinä määrin kuin hän elää ristin alaisuudessa ja niin kasvaa Kristuksen tuntemisessa.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Tätä samaa aihetta käsittelevä ketju näytetään juuri poistetun, joten samaa ei kannata tänne uudelleen kirjoittaa. Jeesuksen täysi sovitustyö ja Hänen syntisille lahjoittamansa lahjavanhurskautus näyttää olevan liian arka pala helluntailaisille, tieto ja opetus siitä pitää nopeasti heittää taivaantuuliin.
jaahas kun minä sitä etsin kuumeisesti ja liekö poiston syy kun kerroin jaikalin omasta pyhyydestä joka "nojaa" Jeesukseen.
Siinä sitä taas itseuskoisten teologiasta joka ei kestä kirkasta valoa.
Sattumoisin Luther itse Mannassa kirjoitti tänään aivan saman, eli itseasiassa olen tämän vanhurskauttamisopin hältä itseltään oppinut ja sattui nuo samat sanat samalle päivälle. Lue ketjusta 'Päivän sana'!
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Matt. 26:28 - keskiviikko 21. maaliskuuta
Tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Nämä sanat todistavat riittävästi, että me emme ole voineet saada tätä aikaan omilla teoillamme. Syntienanteeksiantamuksesta ei ole niin helppoa päästä osalliseksi kuin tekopyhät luulevat. Siihen kysytään aivan muuta ja suurempaa kuin meidän tekomme. Kauan kestäisi, ennen kuin Jumala kuulisi minua paastoamiseni, valvomiseni ja rukoilemiseni tähden. Onhan itse tekopyhienkin tunnustettava, että Herramme Kristuksen kärsiminen ja kuolema ovat peräti muuta kuin rukouksemme, hyvät tekomme, kärsimisemme, almujen antamisemme ja paastoamisemme.
Tosiaankaan ei voi mitään saada aikaan se, joka pyrkii panemaan nämä syntiä, kuolemaa ja perkelettä vastaan. Tarvitaan toinen mies, toiset teot ja toinen ansio sovittamaan synti ja kantamaan Jumalan viha. Kristuksen verta, uhria ja rukousta pilkkaa se, joka tahtoisi korottaa oman ansionsa ja tekonsa hyvittämään syntejään. Hänhän pitäisi omaa uhriaan ja rukoustaan Kristuksen uhrin ja rukouksen veroisina. On tarkkaan varottava tällaista kauhistusta.
Pyhä ei voi pyhittyä, vain syntinen. Kuinka puhdas voisi puhdistua? Vain likaiselle on tämä armopuhdistus mahdollinen.
*
Omaa tekstiäni: "Pyhä ei voi pyhittyä, vain syntinen. Kuinka puhdas voisi puhdistua? Vain likaiselle on tämä armopuhdistus mahdollinen."
Tätä edeltävä teksti Lutheria.
Jonah taas väittää minun solvanneen ja loukanneen kyseisessä ketjussa muita kirjoittajia ja sen olevan syy poistolle, mutta ei pystynyt kertomaan, missä kohtaa ja miten sen tein... Yhtä kaikki, ketju on nyt poistettu. Minua harmittaa ainoastaan se, että samassa postui savonarolalle kirjoittamani viesti, jossa sanoin mm. ettei ihminen tule koskaan täällä sillä tavalla pyhäksi ja puhtaaksi, ettei mikään paha kävisi koskaan mielessäkään, vaan pyhittyy (erottuu/erotetaan/erottautuu maailmasta) siten, että ei enää halua pahaa, eikä enää tee pahaa, vaan vastustaa sitä (itsessään) heti kun huomaa houkutusta syntiin.
Tätä raamatullista totuutta kertoo jatkuvasti myös 'Huutavan ääni'. Kumpikaan meistä ei, toisin kuin väitetään, sano olevansa täydellisen puhdas ja synnitön. Mutta kyllä Raamattu erottaa selkeästi syntiset (synninTEKIJÄT) Jumalan lapsista. Ihminen voi olla, ja Kristuksen oma ON, sillä tavalla synnitön, ettei TEE tietoista pahaa. Hän EI halua tehdä pahaa, vaan VASTUSTAA sitä ja on KUULIAINEN Jumalalle. Eikä se ole edes raskasta.
* Vain pyhä voi pyhittyä, syntinen ei koskaan, ensin täytyy tulla "pyhäksi"!
* Pyhäksi tullaan taas uudestisyntymisen kautta, saadaan Kristuksen pyhyys,Hengen kasteessa. 1Kor.12:13. Ef.1:13.
* Ja jos ei halua antaa elämäänsä Kristukselle, ei voi koskaan pyhittyä, teki mitä teki. Mutta Kristuksessa Jeesuskessa olemme pyhitetyt kertakaikkiaan. HEB. 10:10. Tässä on pyhityksmme, mistään muualta sitä on turha etsiä tai että tekojen kautta sen saavuttaisi. Pyhitys on lahja niin kuin pelastuskin, siinä pelasuksessa saadaan kaikki, mitä tarvitsemme päästäksemme ensimmäiseen ylösnousemukseen, eli Kristuksn tulemuskessa saamme osan ylöstempauksessa, kun Jeesus Jumalan Poika vie meidät taivaan kotiin !
Aamen. Pyhyys ei ole jotakin, joka kasvaisi teoissa, sen mukaan mitä uskonelämässämme saavutamme, vaan pyhyys on kertakaikkinen. Syntisinäkin Jumala näkee meidät Kristuksen lahjavanhurskauden ja lahjapyhyyden kautta. Emme ole pyhittyviä, vaan pyhiä, uskon kautta Jeesukseen. Tätä täydellistä Kristuksen pyhyyttä meissä, seuraavat myös Kristuksen teot meissä ja meidän kauttamme.
" Vanhurskautettu", ole siunattu, on ihanaa kun näin hengessä saa kokea juuri tätä Hengen yhteyttä ja Kristuksessa on pyhä Hänen pyhyydessään. Ei tarvitse " töitä" tehdä saadakseen , tai tullakseen pyhäksi, kun on sitä ilaman ansioata Jeesuskessa. Ole sinä vanhurskautettu siunattu PYHÄ Hänen lahjassaan ! Ihana vapaus, kun Poika vapauttaa on todella vapaa. Jota vapautta tosin oma liha haluaa kokoajan vaikeuttaa ja langettaa lihan tekoihin. Mutta meillä on Puollustaja Jeesus Kristus, joka on varsinkin uskovien Vapahtaja.
Mielestäni palstalla on ollut käsittämätöntä toisten kirjoittajien sanomisten vääristelyä. Otetaan kirjoittajan lause, annetaan sille toisenlainen sisältö ja vastataan itse annettuun sisältöön. Näin pyritään saattamaan kirjoittajan ajatusmaailma kyseenalaiseksi/naurunalaiseksi. Vielä käsittämättömämmäksi asian tekee aihe, nimittäin pyhyys ja pyhitys. Eikö tällaisen aiheen tulisi saada meidät ensinnäkin nöyrtymään Jumalan edessä ja sitten "pyhällä arkuudella" puhumaan Hänen asioistaan?
Olemme pyhyydestä ja pyhityksestä (niiden keskinäisestä suhteesta) mitä mieltä tahansa, myönnämme varmasti, että lähtökohtana on HÄNEN pyhyytensä?
"Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä." Jes.66:2.
"Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla; sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli." Hebr.12:28,29.
On varmastikin niin, että kristikunnan keskellä on ollut ja on henkilöitä joiden "pyhyys" ja/tai "synnittömyys" on enemmänkin pöhötystä kuin pyhitystä, se on omavanhurskautta. Mutta ei jokainen joka opettaa ihmisen olevan uskoontulossa tapahtuneen kertakaikkisen uudestisyntymän perusteella kokonaan pyhä ja/tai synnitön, ole omavanhurskas. Toisen ajattelua arvioitaessa ainoa lähtökohta ei voi olla minkä sisällön minä annan sanoille pyhä, synnitön ja uudestisyntyminen, on myös katsottava minkä sisällön hän niille antaa.
Jotkut ajattelevat että ihmisestä kertakaikkisessa uudestisyntymisessä uskoontulon hetkellä tulee pyhä. Jotkut (ei kaikki) näin ajattelevista ajattelevat ettei ihminen sitten ole syntinen. Tuskin kuitenkaan kukaan niistä, jotka ajattelevat ettei ihminen enää ole syntinen, ajattelee että hän itsessään ihmisenä on täydelliseksi tullut ja ei voi langeta syntitekoihin? Ehkä ajatus on ettei ihminen nyt, tultuaan uudeksi luomukseksi, ole olemukseltaan syntinen (=synneissä oleva, synnillinen, syntiä kantava), koska hänen syntinsä on pesty pois eli juridisessa mielessä hän ei ole syntinen vaan vanhurskas Jumalan edessä? Tässä mielessä "olla pyhä" ei tarkoita kilvoituksen päättymistä vaan sen todellista alkua: Jumalan antama lahjavanhurskaus eli lahjaksi saatu pyhän ASEMA antaa voiman myös VAELTAA asemansa mukaisesti? Tällaista ihmistä on väärin nimittää omavanhurskaaksi. Hänhän luottaa pyhityksen asiassa Jumalaan ja Jumalan tekoon, ei itseensä.
Samoin. Eivät kaikki jotka opettavat uudestisyntymistä asteittaisena - jolloin pyhitys eli vaellus on ensin ja tämän kautta saavutetaan olotila eli asema, olemuksellinen pyhyys - välttämättä ole Jumalan pelastusteon ulkopuolella olevia legalisteja, omiin ponnisteluihin turvaavia nimikristittyjä?
Se että kristityn ajattelussa on epäloogisuutta, jopa suoranaisia erehdyksiä, vääriä (tai ainakin minun mielestä vääriä) rakennelmia tai painotuksia, ei vielä tarkoita että hän olisi uudestisyntymätön, ei-pelastettu, omavanhurskas tai lakihenkinen. Kristittykin voi erehtyä. Jos kuitenkin olemme rehellisiä Jumalan edessä uskon että Pyhä Henki ohjaa jokaista oikeaan suuntaan, että kristittyinä olisimme yhtä mieltä ainakin keskeisimmästä, Jeesuksen sovitustyöstä, ja sen pohjalta tunnistaisimme Pyhän Hengen työn myös hänessä, jonka ajattelua muuten pidämme vinoutuneena ja vääränä?
Ja yhdessä kaikkien pyhien (siis kaikkien kristittyjen) kanssa puhdistuisimme ja parantuisimme myös ajattelultamme, siinä määrin kuin Kristuksen tuntemisessa kasvamme, Ef.3:18.
Toivon siis asiallista keskustelua aloituksen pohjalta. Aihe ei ole palstalla kirjoittavat henkilöt vaan Raamatun opetus uudestisyntymisen ja pyhityksen suhteesta. Pyydän ettei sorruttaisi yksittäisten henkilöiden syyttämiseen eikä vääristelyyn vaan kysymykseen mitä pyhitys UT:n mukaan on, mitä se kristitylle tarkoittaa ja kuinka se ilmenee tai tulisi ilmetä?
Asiallista keskustelua toivoen,
-pot.
Minä uskon, että uudestisyntyminen on se MUUTOS ihmisessä, jossa hän nöyrtyy todella Jumalan alaisuuteen, tulee Jumalan palvelijaksi. Toisella se voi kestää vähemmän, toisilla enemmän aikaa, mutta uudestisyntynyt ihminen on käsittääkseni vasta sitten, kun on tullut KUULIAISEKSI ja taipunut uskomaan ja luottamaan Jumalaan kaikessa. Tällöin ->
-> ihminen uskoo JumaLAA, eikä vain JumaLAAN, kuten tällä palstalla on aiemmin todettu.
-> vanha minämme on ristiinnaulittu yhdessä Hänen kanssaan ja olemme päässeet vapaiksi synnin vallasta (Room. 6). Tämä lihamme ristiinnaulitseminen on se vaikea vaihe, mutta aikamme kärsittyämme Jumala itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa meidät. "Sillä se, joka on ruumiissaan kärsinyt, on luopunut synnistä" (1. Piet. 5, 1. Piet. 4).
Ei vaellus siihen pääty. Niin ei sano 'Huutavan äänikään', jota on niin kovasti parjattu tästä syntiasiasta, vaan hän kertoo tuosta raamatullisesta totuudesta, että Jumala itse antaa omilleen voiman vastustaa syntiä: siis varustaa voimistaa, vahvistaa ja lujittaa, kuten Raamattu sen sanoo. Tällöin pahalla ei ole enää valtaa meissä, eivätkä Jumalan käskyt ole enää raskaat noudattaa. Jumalasta syntynyt rakastaa Jumalaa ja asettaa Hänet ja Hänen tahtonsa estusijalle elämässään (1. Joh. 5).
Minä uskon, että uudestisyntyminen on se MUUTOS ihmisessä, jossa hän nöyrtyy todella Jumalan alaisuuteen, tulee Jumalan palvelijaksi.
Uskosi on väärä ja kaikki mitä sinussa on Greeeeen.!!!
Nöyryytesi kauttako sinä olet päässyt Jumalan alaisuuteen ja Jumalan palvelijaksi?
On perin kummallinen oppi mutta kaiketi se sopii ja kuuluu helluntailaisuuteen onhan näitä erikoisia oppeja luettu palstalla jo kauan aikaa.
Kiitoksia vain rakentavasta... kommentistasi, eenokki. Perustelin sanomani Raamatun sanalla, ja mitäpä jos sinäkin perustelisit omasi?
Minulle on hyvin selkeää se, että uudestisyntyminen on se MUUTOS, jossa kuollaan POIS SYNNISTÄ ja aletaan elää Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.
Mitä se on sinulle, eenokki?
Uudestisyntymistä voidaan sanoa että se on kuolla maailmalle ja elää Jumalalle, mutta greeeen "alkaa elää jumalalle Kristuksessa??
Toit julki tietämättömyytesi uskon asioista.
Eenokki:
>> mutta greeeen "alkaa elää jumalalle Kristuksessa??
Toit julki tietämättömyytesi uskon asioista.
mikään helluntailainen on ! Jotain omaa lahkoa edustaa..
"vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi." 1.Piet.1:15
"Mutta Hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi," 1.Kor.1:30
"Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat." Joh.15:6
_ _ _ _ _ _ _
Ylläolevat Raamatun kohdat otin esille vastakommenttina sinun sanoillesi: >>Heikoin, lankeilevinkin kristitty on pyhä.
>>>Jokainen pyhä on syntinen (syntinen siinä mielessä että hän edelleen kantaa itsessään syntistä lihaa joka ei ole eikä voi tulla pyhäksi ja jonka ainoa paikka siksi on risti) mutta jokainen syntinen ei ole pyhä.> Jumala tekee ihmisestä pyhän (eli kristityn) synnyttämällä, ei kasvattamalla. Pyhäksi tuleminen on kertakaikkinen tapahtuma uudestisyntymisessä, syntisen vanhurskautus. Kun hänestä nyt on tullut pyhä hänen ei enää kuulu vaeltaa vanhan luomuksen eli syntisyytensä mukaan
Tarkoitatko, Jaikal, että uskova on pyhä ja vanhurskas riippumatta siitä, mitä tekee?
Uskova ei ole pyhä sen tähden mitä hän itse tekee. Uskova on pyhä sen tähden mitä Jumala on hänessä ja hänelle tehnyt (Heb 10:10).
Tästä teapoot kirjoitti aloituksessa erittäin hyvin.
Uskova Jumalan lapsi on pyhä ja vanhurskas niin kauan kuin hän on vilpittömästi uskossa. Pyhä Henki asuu hänessä. Uskovasta ei tule syntistä Jumalan edessä vaika hän lankeaa ja lankeilee syntiin.
Sananlaskut 24:16 "Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen, mutta jumalattomat suistuvat onnettomuuteen." Kuka lankesi ja kuka nousee? Kuka suistuu onnettomuuteen?
1.Johannes 2:1 "Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas."
Tämä Sana on kirjoitettu vanhurskaille ja pyhille Jumalan lapsille. He siis voivat tehdä yksittäisiä syntejä ilman että he menettävät lapsioikeutta ja Jumalan heissä suorittamaa pyhyyttä. Muussa tapauksessa Johannes kirjoitti turhan rohkaisun uskoville.
Mainittakoon vielä: Jos Pyhä Henki jättää uskovan, uskova on menettänyt siinä samassa Jumalan hänessä suorittaman pyhityksen. Pyhä Henki EI kuitenkaan KOSKAAN jätä kompuroivaa lastaan. Mikäli Pyhä Henki jättää uskovan, USKOVAN ON TÄYTYNYT ENSIN tahallisesti tarkoituksella JÄTTÄÄ Jumala ja Jeesus Kristus. Hänen on täytynyt elää tahallisessa synnissä ja luopumuksen tilassa pitemmän aikaa. Pyhä Henki ei jätä ketään uskovaa muutaman lankeemuksen tähden. Tämä on hyvä muistaa. Niin kauan kuin me tahdomme seurata Jeesusta ja taistelemme syntiä vastaan, pyrimme pyhitykseen ja Jumalalle antautumiseen, niin kauan olemme pyhiä ja Jumalan omia Hänelle rakkaita lapsiaan. Meitä uskovia ympäröi armo jossa ME OLEMME. Pyhityksemme ja vanhurskautemme on silloin Kristus Jeesus (1 Kor 1:30).
1.Pietari 5:12 "Silvanuksen, uskollisen veljen, kautta - jona häntä pidän - olen lyhyesti teille tämän kirjoittanut, kehoittaen teitä ja vakuuttaen, että se armo, jossa te olette, on Jumalan totinen armo."
Psalmit 32:10 "Jumalattomalla on monta vaivaa, mutta joka Herraan turvaa, häntä ympäröitsee armo."
Näin sanonta: "Pitkin tai poikin, aina armossa loikin" pitää vilpittömän lankeilevan ja heikon syntiä vastaan taistelevan Jumalan lapsen kohdalla paikkansa ihan kirjaimellisesti.
Mielellään vastaisin sinulle Jaikal ja Semperille ja ehkä muillekin jos vain aikaa löytyy, nyt pitää kiirehtiä lenkittämään koiraa ja sitten töihin. Eilen tuli sen verran kiire että piti lähteä taksilla että ehdin kahdeksitoista työpaikalle, pääsin töistä illalla puoli kahdeksalta. Tänään on illalla hartaushetken pito eräässä paikassa ja sen jälkeen yksi johtokunnan kokous, viikonloppuna pitää ehkä lähteä reissuun mutta se on vielä auki. Palataan. Joka tapauksessa sinulle (ja jokaiselle veljelle ja siskolle Kristuksessa) ihanaa Jumalan siunausta ja johdatusta!
-pot
Kiitos viestistä Jaikal. Onko Jumalan lapsi pelkästään pyhä vai SYNTINEN JA PYHÄ on kiistanalainen kysymys. Mielestäni kyse on lähinnä siitä kuinka käsitteet määritellään, mikä sisältö niille annetaan...
Itse miellän asian niin että kristitty on samanaikaisesti syntinen ja pyhä mutta Jumala ei määrittele meitä syntisyytemme mukaan, koska se on Kristuksessa voitettu, vaan uuden asemamme mukaan, jonka mukaisesti olemme, yhteydessä Häneen ja Hänen vaikutuksestaan, pyhiä. Tämä muutos ei ole ainoastaan juridinen (jota kuvaa termi vanhurskauttaminen) vaan myös olemuksellinen. Olemme pyhiä vain ja ainoastaan koska Pyhä Henki on tullut meihin...
Pyhän Hengen asuminen ihmisessä on mahdollista syntien anteeksiantamuksen kautta, eikä syntien anteeksiantamusta saa irrallaan Kristuksesta jonakin erillisenä toimenpiteenä esim. ehtoollisessa, uskomalla ehtoolliseen kuten jotkut luterilaiset opettavat.
Syntien anteeksiantamus tulee uskomalla Jeesukseen eli ottamalla Hänet vastaan Vapahtajaksi ja Herraksi. Silloin ihminen saa Hänen sovintoveressään synnit anteeksi ja Pyhän Hengen todistukseksi Jumalan lapseudesta. Silloin myös ehtoollisella on hänelle merkitys, koska HÄN ON JO TULLUT osalliseksi Jeesuksen ruumiista ja verestä. Tämä olisi hyvä kaikkien luterilaistenkin ymmärtää. Ehtoollisessa ei "syödä ja juoda syntejä anteeksi" vaan synnit saadaan anteeksi uskomalla Jeesukseen eli syntymällä uudesti, joka on Jumalan teko, ja siitä hetkestä lähtien on Jeesuksen veri voimassa ihmisen kohdalla niin ettei mikään lankeemus vie häneltä hänen hyvää osaansa, joka on Jumalan lahja.
Mielellään Jumala antaisi kaikille Pyhän Hengen että jokaisesta ihmisestä tulisi Jumalan lapsi (pyhä) mutta Hän ei voi näin tehdä koska Pyhä Henki ei tule syntiin. Jumala voi antaa Pyhän Hengen vain sinne missä on syntien anteeksiantamus Jeesuksen veressä.
Tästä asiasta lienemme samaa mieltä... ja se kait on tärkeintä? Ihmisestä tulee pyhä uskon kautta Kristukseen kun hän uudestisyntyy eli saa syntinsä anteeksi ja Pyhän Hengen osallisuuden. Siitä alkaa kristillinen kilvoitus eli pyhityselämä. Syntymätöntä ei voi kasvattaa eikä parannella että hänestä niin tulisi kristitty.
Ihmisestä tulee kristitty yksinomaan Jeesuksen työn perusteella ja siitä alkaa hengellinen kasvu, joka sekin on armoa kun Jeesukseen turvaamme, antaudumme ja suostumme kasvamaan Pyhän Hengen muuttavassa ja eheyttävässä vaikutuksessa.
Jos käsitteelle "syntinen" annetaan sisältö "synnillinen, synneissä oleva, syntiä sisältävä" niin olen ehdottomasti samaa mieltä että pyhä ei ole (ei voi olla) syntinen, koska hänen syntinsä on pesty pois Jeesuksen veressä. Jumala ei katso hänen synteihinsä. Ne on täydellisesti sovitettu ja Jeesuksen veri on jatkuvasti voimassa niin että mikään synti ei voi tulla hänen ja Jumalan välille NIIN KAUAN kuin hän ristin alamaisuudessa elää.
Tästä kirjoitat erittäin hyvin. >Niin kauan kuin me tahdomme seurata Jeesusta ja taistelemme syntiä vastaan, pyrimme pyhitykseen ja Jumalalle antautumiseen, niin kauan olemme pyhiä ja Jumalan omia Hänelle rakkaita lapsiaan.<
Siitä huolimatta mieluummin opetan että kristitty on SYNTINEN JA PYHÄ koska muunlainen opetus toisi enemmän ongelmia ja väärinymmärrystä kuin ratkaisisi. Näin ajattelen...
Minulle termi "syntinen" (uskovasta puhuttaessa) tarkoittaa että pelastuksemme on koko ajan toisen varassa, koska olemme pyhiä ainoastaan Kristuksessa. Kristityn pyhyys ei siis ole hänen omaa pyhyyttään vaan saatua, se pysyy voimassa juuri niin kauan kuin hän pysyy Kristuksessa, joka on pyhä. Jos Kristus jättää minut minusta tulee hetkessä - kuinka pitkälle sitten olenkin ehtinyt kristillisessä kasvussa ja pyhityselämässä - jälleen syntinen, pelkästään syntinen.
Tästäkin sanot mielestäni oikein ja hyvin: >Jos Pyhä Henki jättää uskovan, uskova on menettänyt siinä samassa Jumalan hänessä suorittaman< jne.
Jos Pyhä Henki jättää minut niin tuleeko syntisyys minuun jostakin ulkopuoleltani, kun minusta jälleen tulee pelkästään syntinen? Ei, vaan jokin joka alati on ollut ja on minussa (kuitenkin niin, että se Kristuksen työn tähden on suhteessa Jumalaan mitätöity ja minun tarvitse elää sen mukaista elämää) jälleen tulee osakseni. Se ei tule minuun jostakin ulkopuoleltani vaan on se "liha" eli "itsekäs minäluonto" joka ei taivu eikä voikaan taipua elämään Jumalan mielen mukaan. Tuo olemuspuoli on minussa vielä kristittynäkin. Siksi tarvitsen ristiä joka päivä etten eläisi lihallista vaan hengellistä elämää.
Liha minussa on syntinen, siinä ei mitään muuta olekaan kuin syntisyyttä, sitä ei voi pyhittää eikä parannella. Siksi sen paikka on risti.
"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua."
Lisäyksenä...
Aivan liian paljon hoetaan että uskovakin on syntinen. Meidän tulee katsoa siihen että uskova on pyhä koska siitä ja sen kautta meillä myös on voima elää pyhityselämää. Syntisyyden korostaminen ei anna voimaa yhtään mihinkään.
Mielestäni se että kristitty on pyhä sisältää jo itsessään tosiasian että hän on syntinen, koska ainoastaan syntinen voi olla pyhä. Tiedän ettet allekirjoita näkemystäni ja että se saattaa vaikuttaa sinusta harhaoppiselta ja Jumalan pilkkaamiselta. Näin kuitenkin on. Ajattelen että ihmisestä, joka tunnistaa ja tunnustaa tarvitsevansa armoa eli pelastusta itsensä ulkopuolelta, toisin sanoen tiedostaa syntisyytensä, ja niin tulee vedetyksi ristin luo, tulee pyhä - kun hän saa Kristuksen vastaukseksi kaipaukseensa ja sovitukseksi synneistään, ottaessaan Hänet vastaan. Silloin ihminen on edelleenkin syntinen, lihansa puolesta, jonka vuoksi hänessä on taipumus ja mahdollisuus syntiin, mutta Jumala ei määrittele häntä sen mukaan vaan uuden luomuksen todellisuuden mukaan, sanoen hänet pyhäksi.
Se että kristitty on pyhä ei siis tarkoita ettei hän enää olisi syntinen, mutta syntisyys ei ole se määräävä tekijä, jonka mukaan hänet määritellään...
Mitä seuraa jos keskitytään kristityn syntisyyteen, kun pitäisi keskittyä siihen että hän on pyhä? Syntisyyden korostamisesta seuraa jatkuvia lankeemuksia ja niiden oikeuttamista, tyyliin "minä olen vain tällainen syntinen ihminen enkä muuta voi, Jumala minua armahtakoon". Kristitty ei koskaan ole VAIN syntinen ihminen. Hän ei ole VAIN IHMINEN vaan ihminen jossa on Pyhä Henki.
Kun terveesti keskitytään siihen että uskova on pyhä (Jumalalle erotettu ja niin tullut osalliseksi HÄNEN pyhyydestään) se johtaa näkemään Jumalan mahdollisuudet ja niin elämään kilvoittelevaa pyhityselämää ja kasvamaan kristittynä.
Ei kasvamaan kristityksi vaan kasvamaan kristittynä, kuten kumpainenkin ajattelemme.
Joitain vuosia sitten olin tilanteessa jossa piispa, piispantarkastuksen yhteydessä, tutustui evankelisluterilaisen kirkon nuorisotilaan. Kysyin piispan näkemystä kysymykseen, onko vanhurskauttaminen ainoastaan juridinen toimenpide, jossa ihminen Jeesuksen sovitustyön perusteella julistetaan joksikin, vai onko se samalla myös olemuksellinen muutos?
Piispa näytti hivenen hämmentyneeltä, mietti asiaa hetken ja myönsi sitten "kyllä se on myös olemuksellinen muutos", lisäten hetken kuluttua: "asian tästä puolesta aivan liian vähän puhutaan meidän kirkossa".
No, myöhemmin hän sitten jäi kiinni aviorikoksesta jne. En tahdo lähteä vanhoja asioita repostelemaan enkä osoittamaan ketään sormella sen enempää, totean vain että jos hän olisi ottanut tosissaan (myös kiusauksen hetkellä) olemuksellisen puolen, jonka mukaisesti Pyhä Henki on jokaisen Kristuksessa olevan apuna ja voimana, tuotakaan lankeemusta ei olisi tapahtunut.
Tietysti on mahdollista että uudestisyntymää (jonka kaksi samanaikaisesti toteutuvaa puolta ovat juridinen vanhurskautus ja olemuksellinen pyhäksi tuleminen) ei ole koskaan hänen kohdallaan tapahtunutkaan ja niin ollen hän ei "lankeemuksessaan" menettänyt mitään, paitsi inhimillisen asemansa ihmisten edessä, mutta Jumala sen tietää.
>>>Itse miellän asian niin että kristitty on samanaikaisesti syntinen ja pyhä mutta Jumala ei määrittele meitä syntisyytemme mukaan,.>Siitä huolimatta mieluummin opetan että kristitty on SYNTINEN JA PYHÄ koska muunlainen opetus toisi enemmän ongelmia ja väärinymmärrystä kuin ratkaisisi. Näin ajattelen
Voi olla että sinä uit jossakin 10 metrin syvyyksissä kun minä polskuttelen käsipohjaa rantavesissä.
Mutta minä olen niin yksinkertainen ihminen että minä uskon kun Jumala sanoo että hän on pyhittänyt uskovan kertakaikkisesti. Jumalan uskovassa suorittama pyhitys on varmasti onnistunutta pyhitystä. Sitäpaitsi Herra Jeesus Kristus on uskovan pyhitys. Siis pyhityksemme on Kristus ja Kristuksessa. En voi sanoa syntiseksi (saastaiseksi) sitä minkä Jumala on puhdistanut. vanhurskauttanut ts. pukenut ja pyhittänyt.
Tuolla juutalaispalstalla on eräs kristityksi itseään väittävä "sanamies", joka uhkailee mua väkivallalla Jumalan ja Jeesuksen nimessä.
Onko siinä se "pyhittyminen"
Tätäkö teijän lössi kauppaa?
Mitä tarkoitat teijän lössillä, KTS? Kun täällä kirjoittaa ajatuksiltaan ja ehkä luonteeltaankin varsin erilaisia kristittyjä. En tiedä kenenkään arkielämää että miten Kristus ja Hänen pyhyytensä ja rakkautensa ilmenee esim. Semperin, Jaikalin tai Greeenin arkielämässä.
Jos tarkoitat teijän lössillä kristittyjä, eli kaikkia niitä jotka ovat uudestisyntyneet eli ovat elävässä uskossa Jeesukseen, niin luetko itsesi siihen samaan joukkoon? Katsotko olevasi kristitty?
Siinä tapauksessa sinäkin kuulut siihen lössiin, joka juutalaispalstalla uhkailee sua väkivallalla Jumalan ja Jeesuksen nimessä? Jos siis tuo mainitsemasi henkilö on kristitty... mitä suuresti epäilen... ainakaan hän ei käyttäytymisensä perusteella vaikuta kristityltä.
Niin kuin et sinäkään.
Pitäisikö minunkin yleistää samalla tavalla, että aina kun joku ns. palestiinan asiaa kannattava muslimi teurastaa juutalaisen, räjäyttää israelilaisen bussin ja ehkä itsensä siinä samalla, onko tämä sitä ihmisrakkautta, humanismia ja solidaarisuutta, jota teijän lössi, KTS, kauppaa?
Onneksi ei tarvitse enkä tahdo yleistää.
Mitä siis tarkoitat teijän lössillä... Ja varsinkin olisin kiinnostunut kuulemaan kantasi pyhyydestä ja pyhityksestä.
Eikö olisi mukava välillä vaihtaa ajatuksia muustakin kuin palestiinalaiskysymyksestä?
Mitä mieltä olet. Onko jokainen Jeesukseen uskova pyhä? Mitä hänen tulisi tehdä että hänestä tulisi pyhä? Voiko ihminen ylipäätään olla pyhä? Mitä pyhyys on ja miten se ilmenee?
-pot
Kooteeässällä on syvällinen kristillinen mieli, mutta se peittyy siihen, että joutuu jatkuvasti puolustamaan itseään, uskoaan, vakaumustaan ja palestiinalaisia toisinajattelijoiden hyökkäyksiltä. Kooteeässän sielu kantaa kaunista kristillistä hedelmää, kunhan hän vain toisi sitä enemmän esiin. Siitä itävästä sinapinsiemenestä on hänenkin kohdallaan havaintoja, joten kunnioittakaapas myös tätä veljeä, uskossa!
Kun Paavali kirjoittaa esimerkiksi Korinton pyhille, hän ei kirjoita sellaisille,
jotka ovat päässeet pitkälle pyhityselämässään,
vaan sellaisille, jotka ovat vastaanottaneet Kristuksen,
ja ovat sen tähden pyhiä.
Hän siis kirjoittaa Jeesuksessa Kristuksessa pyhitetyille.
Mutta tosiasia oli, että Kristus oli saanut hyvin vähän,
jos lainkaan muotoa näissä pyhissä.
Mutta Jumalalle erotettuja he olivat siitä hetkestä alkaen,
kun antoivat sovittaa itsensä Jumalan kanssa.
Vakava totuus on, että ”Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet;
ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.”
Olemme siis vääriä emmekä vanhurskaita,
pahaa tehneitä emmekä hyvää tehneitä, ja kaukana Jumalasta
emmekä suinkaan pyhiä eli Jumalalle erotettuja. Mutta
”Kristus kuoli syntiemme tähden, Vanhurskas vääräin puolesta,
johtaakseen meidät Jumalan tykö.”
On yksi Vanhurskas, joka kuoli meidän kaikkien vääräin puolesta.
"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa.”
Vanhurskaita eli oikeamielisiä ovat nyt ne,
jotka ottavat Jumalan lahjavanhurskauden vastaan.
Vääriä ne, jotka sen hylkäävät.
Pelastuminen Jumalan valtakuntaan edellyttää
tuosta väärämielisyydestä luopumista eli kääntymistä Jumalan puoleen.
Jos meitä ei ole siirretty Hänen rakkaan Poikansa valtakuntaan,
kuulumme vielä pimeyden valtakuntaan.
Elämme Jumalassa tai erossa Hänestä.
Tuo yksi askel siirtää meidät valtakunnasta toiseen,
yhden hallitsijan alaisuudesta toisen hallitsijan alaisuuteen,
erottaa meidät yhden omaisuudesta toisen omaisuudeksi.
Mutta me voimme olla myös erotettuja määrättyä jaloa käyttöä varten.
"Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita,
vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa,
toiset halpaa käyttöä varten.
Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista,
tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty,
isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis."
Arvoisa Teapot voisi mennä vainottujen srerakuntiin Iranissa, bahrainissa, marokossa...ym muhamettimaissa, niin tulisi vähän järkeä jutusteluun...
Kyllä jämpi on näin...
Kerran jopa ev.lut.kirkossa keskeyitin papin joka paasasi että "muhmettieja täytyy ymmärtää...ja sitä rataa"
Sain henkeeni huutaa: " Miksi puhut palturia kun uskonveljiäsi ja siskojasi surmataan Sudanissa...sinä puhut täällä kalkittujen seinien sisällä turvallisesti ja et laita tikkua ristiin kärsivien siskojen ja veljien puolesta...Mene ja lue " Martyyrien ääni"...ja muutakin sanoin, mutta se on niin kovaa sanomaa että en tähän sitä kirjoita.
Minua ei heitetty ulos...vaan sanoin " Minä en voi tuollaista liirumlaaruimia kuunella..." ja poistuin.
Onko kaikkien Helluntailaisten uskon elämä vain teoreettinen eikä käytännöllinen niin että Pyhyys näkyy ja loistaa heissä ????
Onko Virtuaaliuskovaisuus opetettu niin pitkään että tää perinnäisuskova on vain fariselainen joka opettaa lähimmäisrakkaudesta ja rakkaudesta,,, mutta ei tee eikä elää niinkuin opettaa.. Koska vanhurskaus ja pyhyys ja puhtaus ei saa olla uskovissa silloin on uskova mennyt harhaan niinkuin täss palstalla opetetaan...
Hepr. 2:11
Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi,
Hepr. 9:11
13 Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
15 Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.
16 Sillä missä on testamentti, siinä on sen tekijän kuolema toteennäytettävä;
17 sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan ole voimassa tekijänsä eläessä.
18 Sentähden ei myöskään ensimmäistä liittoa verettä vihitty.
19 Sillä kun Mooses oli kaikelle kansalle julkilukenut kaikki käskyt, niinkuin ne laissa kuuluvat, otti hän vasikkain ja kauristen veren ynnä vettä ja purppuravillaa ja isopin ja vihmoi sekä itse kirjan että kaiken kansan,
20 sanoen: "Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on teille säätänyt".
21 Ja samoin hän verellä vihmoi myös majan ja kaikki palvelukseen kuuluvat esineet.
22 Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.
23 On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä.
24 Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.
25 Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan,
26 sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.
27 Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,
28 samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.
Joh 17
17 Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
18 Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan;
19 ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.
20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä-
Jumalan Pyhyys Puhtaus ja Vanhurskaus näkyy ja kuuluuu uskovissa ja uskovista kauas ja jää soimaan vuosia vuosia sen kuoltuaan missä hän on elännyt...