Keskuspankille Pääoma On Yhtä Tyhjän Kanssa!

Koska velka kuitenkin LAKKAA OLEMASTA kun se maksetaan takaisin, ei keskuspankille tapahdu mitään jos velallinen jättää maksamatta. Paitsi: KORKOTULOT tai VAKUUDET. Ne jäävät keskuspankkiirille, hänen sukunsa omaisuudeksi.

Ennen lainojen korot tulivat yleensä muiden ottamista lainoista. Nyt kun on velkakatto vastassa, joudutaan ottamaan korot antamalla lisälainaa uhrille:

Kreikka otti vaikka sata miljardia lainaa. Jos Kreikka maksaisi takaisin tämän lainan korkoineen, lakkaisi ko. raha olemasta. Ja korot, ne jäisivät pankkiirille tuloksi ja omaisuudeksi.

Nyt kun maa ei pystykään hoitamaan lainojaan, "annetaan lainoja anteeksi". Tämä EI OLE tappiota keskupankille, koska tämä rahahan kuitenkin lakkaisi olemasta jos ja kun se maksetaan takaisin.

Huoli onkin korkotuloista. Kun maalle annetaan uutta lainaa, jatkaa KORKOTULOT juoksemistaan, ja mikä mukavaa, koska maa "on vaikeuksissa", voidaan niitä korkoja vaatia hirmusummia.

Näin, ihmisten ja valtioiden kurjuus on EDELLYTYS keskuspankkiirin valtaville korkotuloille.

Yhä useampi liittyy uuteen koronkiskonnan lakkauttamisen kansaliikkeeseen. Etsitään suomentajia näille nettisivuille:

http://usuryfree.blogspot.com/2011/12/banking-and-finance-famous-statements.html

Olisiko syytä katsoa systeemiä ja muuttaa sitä esimerkiksi niin että ihmisten valitsemat hallitukset laskevat lainoja liikkeelle yksinoikeudella?
881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"The UsuryFree Eye Opener is the electronic arm of the UsuryFree Network. It seeks active usuryfree creatives to help advance our mission of creating a usuryfree lifestyle for everyone on this planet. Our motto is 'peace and plenty before 2020.' The UsuryFree Eye Opener publishes not only articles related to the problems associated with our orthodox, usury-based 1/(s-i) system but also to the solutions as offered by active usuryfree creatives - and much more for your re-education."

Korkovapaa Silmien Avaaja on Koroton- Verkoston sähköinen haara. Se etsii aktiivisia korkovapaita aloitteita jotta koronkiskonta saadaan poistettua planeetalta.

Mottomme on "rauhaa ja runsautta ennen 2020".

Koroton- silmien avaaja julkaisee sekä juttuja nykyisen korkokeskeisen järjestelmän haitoista, että myös ratkaisuista joita jäsenet tuovat esille eri lähteistä. Eikä siinä kaikki..."

Äänestä

mutta ei noista kansanliikkeistä tule mitään, mikäli eduskunta saa terrorisoida niiden toimintaa aivan rauhassa. SUPOn toiminta pitää saada julkiseksi, jotta vallanväärinkäyttöä kyetään valvomaan.

Äänestä
  • Vai ollaan sitä mottaamassa asia etukäteen? Sinä olet juuri niitä jotka eivät koskaan saa mitään aikaan. Vain vastarannankiiskit ovat muuttaneet maailmaa.

    Kysy vaikka Nelson Mandelalta?

    Äänestä

  • Haloo?! kirjoitti:

    Vai ollaan sitä mottaamassa asia etukäteen? Sinä olet juuri niitä jotka eivät koskaan saa mitään aikaan. Vain vastarannankiiskit ovat muuttaneet maailmaa.

    Kysy vaikka Nelson Mandelalta?

    Nelson Mandela on muurari, joten enpä voi ottaa sanojasi tosissani...

    Äänestä



  • Salkkaripöppilää.. kirjoitti:

    Normaali kädenpuristus. Tämä on samaa luokkaa liskosilmien kanssa heh.

    Mandela teki paljon hyvää. Ei käy kieltämän, kuului mihin tahansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koronkiskonnan ABC kirjoitti:

Koska velka kuitenkin LAKKAA OLEMASTA kun se maksetaan takaisin, ei keskuspankille tapahdu mitään jos velallinen jättää maksamatta. Paitsi: KORKOTULOT tai VAKUUDET. Ne jäävät keskuspankkiirille, hänen sukunsa omaisuudeksi.

Ennen lainojen korot tulivat yleensä muiden ottamista lainoista. Nyt kun on velkakatto vastassa, joudutaan ottamaan korot antamalla lisälainaa uhrille:

Kreikka otti vaikka sata miljardia lainaa. Jos Kreikka maksaisi takaisin tämän lainan korkoineen, lakkaisi ko. raha olemasta. Ja korot, ne jäisivät pankkiirille tuloksi ja omaisuudeksi.

Nyt kun maa ei pystykään hoitamaan lainojaan, "annetaan lainoja anteeksi". Tämä EI OLE tappiota keskupankille, koska tämä rahahan kuitenkin lakkaisi olemasta jos ja kun se maksetaan takaisin.

Huoli onkin korkotuloista. Kun maalle annetaan uutta lainaa, jatkaa KORKOTULOT juoksemistaan, ja mikä mukavaa, koska maa "on vaikeuksissa", voidaan niitä korkoja vaatia hirmusummia.

Näin, ihmisten ja valtioiden kurjuus on EDELLYTYS keskuspankkiirin valtaville korkotuloille.

Yhä useampi liittyy uuteen koronkiskonnan lakkauttamisen kansaliikkeeseen. Etsitään suomentajia näille nettisivuille:

http://usuryfree.blogspot.com/2011/12/banking-and-finance-famous-statements.html

Olisiko syytä katsoa systeemiä ja muuttaa sitä esimerkiksi niin että ihmisten valitsemat hallitukset laskevat lainoja liikkeelle yksinoikeudella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu