Olen ollut himpun alle 20 vuotta avioliitossa.Olen ollut sinisilmäisen rakastunut mieheeni ja kehunut häntä ystävilleni ja työtovereilleni. Olen kertonut miehellenikin miten ihana hän on ja meillä on ollut hyvä avioliitto. Arki siihen on tosin astunut, mutta silti naurua,iloa,seksiä ja muuta mukavaa on ollut kuitenkin.
Sitten pilvi synkensi aurinkoni. Yllättäen sain tietää, että mieheni on korviaan myöten rakastunut toiseen, naimisissa olevaan naiseen. Olisin ollut valmis unohtamaan, antamaan anteeksi, hakemaan asiantuntija-apua ja ennekaikkea taistelemaan avioliittoni puolesta, mutta mies väittää, ettei voi luopua tästä toisesta naisesta ja avioero on laitettu vireille.
Samalla rikkoutui siis kaksi perhettä, joissa molemmissa on lapset kärsimässä tilanteesta. Mutta omatunto on näille rakastavaisille tuntematon käsite, he haluavat itsekkäästi pitää kiinni toisistaan ja rakentaa liittonsa vanhojen täysin käsittelemättä jääneiden suhteiden raunioille.
Olen aivan pyörällä päästäni. Kun vielä 2 kuukautta sitten vietimme intohimoisia öitä ja halailimme toisiamme mennen tullen, niin tänään joudun kulkemaan hänen ohitseen kuin hän olisi vieras ihminen. Vielä vähän aikaa sitten tunsin syvää kiitollisuutta siitä, että minulla on mies, jonka turvallisessa kainalossa saan viettää yöni. Nyt se ilo ja onni revittiin minulta pois. Miten pahalle tuntuukaan ajatella, että toinen nainen on vienyt sen paikan ja nauttii tälläkin hetkellä sen turvallisen kainalon lämmöstä. Minulla on täällä niin ikävä ihon kosketustakin!
Yritän olla katkeroitumatta jo lastenkin takia ja kostostakin saa vain lyhytaikaisen nautinnon. Siksi täytyy vain yrittää orientoitua uuteen elämään ilman aviopuolisoa ja on romutettava se, minkä varaan on rakentanut elämäänsä lähes 20 vuotta.
En vihaa näitä ihmisiä, mutta olen vihainen tälle tilanteelle.Olen surullinen, mutta en toivoton. Olen selviytyjä, siitä olen varma.
Mutta että se sattuu.......
Sitten pilvi synkensi aurinkoni. Yllättäen sain tietää, että mieheni on korviaan myöten rakastunut toiseen, naimisissa olevaan naiseen. Olisin ollut valmis unohtamaan, antamaan anteeksi, hakemaan asiantuntija-apua ja ennekaikkea taistelemaan avioliittoni puolesta, mutta mies väittää, ettei voi luopua tästä toisesta naisesta ja avioero on laitettu vireille.
Samalla rikkoutui siis kaksi perhettä, joissa molemmissa on lapset kärsimässä tilanteesta. Mutta omatunto on näille rakastavaisille tuntematon käsite, he haluavat itsekkäästi pitää kiinni toisistaan ja rakentaa liittonsa vanhojen täysin käsittelemättä jääneiden suhteiden raunioille.
Olen aivan pyörällä päästäni. Kun vielä 2 kuukautta sitten vietimme intohimoisia öitä ja halailimme toisiamme mennen tullen, niin tänään joudun kulkemaan hänen ohitseen kuin hän olisi vieras ihminen. Vielä vähän aikaa sitten tunsin syvää kiitollisuutta siitä, että minulla on mies, jonka turvallisessa kainalossa saan viettää yöni. Nyt se ilo ja onni revittiin minulta pois. Miten pahalle tuntuukaan ajatella, että toinen nainen on vienyt sen paikan ja nauttii tälläkin hetkellä sen turvallisen kainalon lämmöstä. Minulla on täällä niin ikävä ihon kosketustakin!
Yritän olla katkeroitumatta jo lastenkin takia ja kostostakin saa vain lyhytaikaisen nautinnon. Siksi täytyy vain yrittää orientoitua uuteen elämään ilman aviopuolisoa ja on romutettava se, minkä varaan on rakentanut elämäänsä lähes 20 vuotta.
En vihaa näitä ihmisiä, mutta olen vihainen tälle tilanteelle.Olen surullinen, mutta en toivoton. Olen selviytyjä, siitä olen varma.
Mutta että se sattuu.......
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tiedän tunteesi varsin hyvin... Mutta olet vahva nainen ja pääset vielä tämän yli kohti parempia päiviä...
Se oiskin helppoa kun vois ennalta tietää mitä elämäsä tapahtuu!
Kummastutaa vähän se että et ole misään vaiheessa huomannut miehesi outoa käytöstä, meinaan että yleensä sitä ihminen muuttuu ja rupee käyttäytymään eritavalla ollesaan rakastunut johonkin toiseen ja rakastunut ihminen ei ajattele että miltä toisista tuntuu varsinkin jos on korviaan myöten lääpällään toiseen ihmiseen!!
Joku sanoi joskus että ihmistä ei ole edes tarkoitettu elämään yhden kanssa lopuun asti on ensin nuoruuden rakkaus ja sitten tulee se jonka kanssa kasvatetaan lapset ja viimisenä tulee se kypsänihmisen rakkaus jolloin voi vain keskittyä tuohon toiseen ihmiseen. Elämähän on muutosta kokoajan ja joskus vaan on kyse isommista asioista jotka voi aluksi tuntua kauheela mut ylensä kääntyy parhain päin. Ketäänhän ei voi pitää väkisin ja jokaisella meillä kuitenkin oma elämä vaikka oltaisiin parisuhteessa. Elämä on eläämistä ja nauttimista varten kerran täällä vaan olaan! Mut tsemppiä sulle... vaikeita juttuja nuo. Kaikesta selviää mikä ei tapa ja sen jälkeen onkin sit vahvempi ihminen!!!!!
Mutta toisin päin eli vaimo löysi uuden onnen varatusta miehestä ja 15 vuotta valui hukkaan.
Meillä taitaa olla vikana maailmassa se että miehet herkistyvät tulkitsemaan ja puhumaan tunteistaan vasta siinä vaiheessa kun vaimo on jo täysin tuskastunut ja roihahtanut sitten liekkeihin kun sopivassa tilanteessa vastaan tulee jo herkistynyt mies joka osaa puhua oikeista asioista.
Taidamme olla lopulta myös niin itsekkäitä että oma onni ajaa kuitenkin lasten ja muiden onnen edelle. Itse olisin vieläkin kaiken petoksen jälkeen valmis jatkamaan juuri lasten takia, vaikka olenkin kokenut raskaan petoksen.
Lapsenne tuskin ovat enää kovin pieniä, jos avioliittonne on kestänyt liki 20v. eikä eron myötä lapsilta isä mihinkään häviä, muuttaa vain eri osoitteeseen.
Entä nuo 2kk sitten viettämänne intohimoiset yöt, oletko varma, ettei miehesi silloinkin kuvitellut tilallesi sitä toista naista?
Ja ajattele positiivisesti:tämä saattaa olla sinullekin tilaisuus löytää uusi ja innostava suhde.
Minä menin aikoinaan naimisiin sillä ajatuksella, että loppuun saakka ollaan yhdessä. Minun näkyni avioliitosta osoittautui erilaiseksi kuin puolisoni, joka oli alkanut pettää jo neljännen yhdessäolovuoden jälkeen. Olen ollut vaan niin sokea, etten nähnyt tilannetta, koska itselleni ei ole tullut mieleenkään pettää. Sain kuulla näistä aikaisemmistakin syrjähypyistä samalla kertaa kuin tästä uudesta suhteestakin.
Voi olla, että minuakin varten joku jossain vielä on. Menee kuitenkin aikaa, ennenkuin osaan taas luottaa. En harrasta yhden illan juttuja ja kovin kevytkenkäisesti en uuteen suhteeseen hyppää. Murkkuikäiset lapseni saavat nyt jakamattoman huomioni. Tulen tekemään kaikkeni, että heidän elämässään säilyy turvallisuudentunne.
Tuosta intohimoisesta yöstä vielä sen verran, että se puoli on suhteessamme pelannut ongelmitta koko ajan. Seksiä ei miehen ole tarvinnut lähteä kyliltä hakemaan. Tästä juteltiin äskettäin ja mies myönsi, että siinä ei ole ollut valittamista.
Kun kerran ero tulee ja mies on syypää siihen vie kaikki minkä irti saat!
Laulussa lauletaan:
"Jospa onkin niin, että elän vain kerran..."
Sitähän tämä on, rakastumisen tunne on niin ihana, että siinä haluasi olla ainiaan. Kun oma avioliitto on asettunut joskus, ah, niin tappavan tavallisiin uomiinsa, tällainen psyko-fyysinen impulsi suorastaan räjäyttää harkinnan pois.
Minäkin olin aikoinaan vakavsti lähdössä, en nuoremman ja nätimmän luokse, vain toisen luokse. Siinä asiaa vatvottuani lopulta kuitenkin tunsin, etten voisi sittenkään olla onnellinen, jos en saisi olla lasteni (3kpl) lähellä. Halusimme vaimoni kanssa jatkaa, vaikka elo olikin aluksi yhtä helvettiä, mutta nyt (>10v) on jo haavat arpeutuneet ja elo taas tasaista.
En silti tiedä, olisinko elänyt onnellisempana sen toisen kanssa ja ovatko lapseni olleet onnellisempia näin. Minun vain oli päätettävä näin, toiset ovat valinnet toisin ja olen kyllä viimeinen tuomitsemaan ketään tässä(kään) asiassa.
Tapaus satutti minuakin syvästi vaimostani ja lapsistani puhumattakaan. Minäkin olin vihainen pitkään itselleni ja elämälleni, mutta olemme silti selvinneet perheenä(kin) hengissä.
Yritän sanoa, että syyllistäminen ja kosto ovat turhaa, elämä itse hoitaa sen puolen vähän liiankin tehokkaasti. Keskity siihen, mitä sinulle jäi jäljelle, se lienee nyt paras lähtökohta.