Peruimme kihlattuni kanssa häät, jotka oli tarkoitus juhlia tämän vuoden heinäkuussa. Häät peruttiin minun takiani, koska olen epävarma tunteistani ja siitä onko mies sittenkään oikea minulle. Nyt on kamalaa selitellä kyselijöille että miksi ei mennäkään naimisiin. Inhottavinta oli istua eilen miehen vanhempien tentattavana, varsinkin kun tuntui että olen tarinan pahis kun hylkäsin heidän poikansa "alttarille". Ajatukset ovat nyt ihan sekaisin ja olen todella surullinen. Toisaalta taas olen helpottunut kun saimme lisää aikaa miettiä suhteen tilaa eikä koko ajan ole joku deadline mihin mennessä suhteen pitäisi olla kunnossa. Haluaisinkin nyt jotain kommentteja että mitä mieltä te olette, teinkö virheen kun peruin häät?
Tajusin viime kesänä ettei suhteemme olekaan niin hyvässä kunnossa kun olin ajatellut. Huomasin etten oikeastaan tunne miestä kunnolla, eikä hän minua. Tämä johtuu siitä ettemme puhu asioista tai keskustele. Mies ei ole koskaan ollut kiinnostunut ajatuksistani, vaan elää ns. pintapuolista elämää. Hän on todennut ettei osaa keskustella. Hän elää vain elämäänsä "turhia pohtimatta". Kun ymmärsin ettei mies tunne minua kunnolla, aloin pohtia rakastaako hän minua oikeasti. Kysyin mieheltä mitä hän minussa rakastaa, mutta hän ei osannut vastata. Kysyin mitä rakkaus hänelle on, ja hän sanoi että sitä kun tulee toisen kanssa toimeen ja arki sujuu hyvin. Ymmärsin että meille rakkaus on täysin eri asia. Minulle rakkaus on toisesta välittämistä, syvää kiintymystä ja halua olla yhdessä. Sitä että haluaa toiselle pelkkää hyvää. Romanttista rakkautta, fyysistä halua ja halua tuottaa toiselle nautintoa. Miehen versio kuulosti lähinnä kämppis- tai sisarussuhteelta. Tästä taas päädyin ajattelemaan seksielämäämme... Minä en saa orgasmia yhdynnässä, mutta suuseksillä kyllä. Miehellä on ollut tapana toimia niin että kun hän tulee, seksi on ohi. Olen ottanut asian esille kuusivuotisen suhteemme aikana varmaankin kerran vuodessa. Olen huomauttanut että tuntuu pahalta kun mies ei ole kiinnostunut orgasmeistani. Sanoin että on nöyryyttävää pyytää omaa nautintoa. Kysyin mieheltä kenen tehtävä naisen orgasmi on tuottaa? Jos se on naiselle vaikeaa, onko se hänen oma vikansa? Mies ei osannut vastata. Ei vain ollut kuulemma ikinä ajatellut asiaa. Miten hän ei ole voinut ajatella jos olen asiasta silloin tällöin huomauttanut? Ei kuulemma muistanut että olisin. Onko se rakkautta jos naisen pyynnöistä huolimatta ei kiinnostu tämän orgasmeista? En nyt tietenkään tarkoita etten olisi koskaan saanut häneltä suuseksiä... Olen kyllä ja yleensä tullutkin siitä. Mutta nämä kerrat voidaan laskea yhden käden sormilla per kuukausi. Ehkä kerran kahteen/kolmeen viikkoon. Mies saa joka kerta. Eikö minulla ole samaa oikeutta?
Sitten kun pääsin vauhtiin huomasin että siellä täällä oli jotain vikaa. En pitänyt siitä että mies oli lihonut suhteemme aikana 30kg. Hän oli luvannut laihduttaa häihimme mennessä, mutta edistystä ei oikein näkynyt. Nytkin kun häihin olisi 4kk aikaa hän on 21kg päässä tavoitepainostaan. Mies on muutenkin löysännyt ulkonäköasioissa, ei välitä mitä pukee päälleen ja antaa hiusten törröttää miten sattuu... yleisilme on resuinen. Tuntuu pahalta kun itse kuntoilee ja laittaa itseään, yrittää näyttää kauniilta miestä varten ja toinen vain on. Huomasin myös että mies on aikalailla vanhempiensa johdateltavissa. Vanhemmat ovat tästä ilmeisesti tietoisia, sillä he puuttuvat miehen elämään välillä hyvinkin voimakassanaisesti. Heidän pitäisi ymmärtää että heidän poikansa on nyt aikuinen, eikä häntä voi enää määrätä. Kun kysyin mieheltä miksi hän tekee myötäilee vanhempiaan, hän totesi että he eivät ole olleet oikeastaan koskaan väärässä. Tuntuu oudolta olla miehen kanssa joka ei tee omia päätöksiään vaan tekee niin kuin muut käskevät. Tämä puutteiden lista jatkuisi varmaan ikuisuuden jos vaan kehtaisin kirjoittaa... Tiivistettynä versiona voin vielä listata, ettei mies osaa suudella (rakastan suutelua), hän ei ole kovin siisti, hän osallistuu kotitöihin harvoin ja kun sen tekee odottaa saavansa siitä suuria kehuja (nyt asia parantunut kun siitä on puhuttu), hän viettää paljon aikaa koneella pelaten pelejä tai netissä (ei siis juurikaan yhteistä aikaa), juo paljon alkoholia (tissuttelua, ei känniä), ei huomioi juurikaan merkkipäivinä, ei ole ollut kovin kiinnostunut siitä että minulla todettiin vasta vakava sairaus (olettaa tietävänsä tarpeeksi, ei halua tutkia aihetta) eikä ole oikeastaan kysynyt miltä minusta tuntuu olla loppuelämäni sairas.
Vaikeaa tästä kaikesta tekee se, että kihlattiuni on oikeasti ihana, rakastettava ja hellä mies. Hänellä vain sattuu oleman kaikenlaisia puutteita. Toki minussakin on virheitä ja puutteita. Osan näistä tiedostan, osaa taas en. Kun kysyin mieheltä mitä minun pitäisi muuttaa tai parahtaa itsessäni, ei hän osannut sanoa. Tuntuu kamalalta luetella negatiivisia asioita toisesta samalla kun tämä sanoo ettei minussa ole mitään vikaa...
Tajusin viime kesänä ettei suhteemme olekaan niin hyvässä kunnossa kun olin ajatellut. Huomasin etten oikeastaan tunne miestä kunnolla, eikä hän minua. Tämä johtuu siitä ettemme puhu asioista tai keskustele. Mies ei ole koskaan ollut kiinnostunut ajatuksistani, vaan elää ns. pintapuolista elämää. Hän on todennut ettei osaa keskustella. Hän elää vain elämäänsä "turhia pohtimatta". Kun ymmärsin ettei mies tunne minua kunnolla, aloin pohtia rakastaako hän minua oikeasti. Kysyin mieheltä mitä hän minussa rakastaa, mutta hän ei osannut vastata. Kysyin mitä rakkaus hänelle on, ja hän sanoi että sitä kun tulee toisen kanssa toimeen ja arki sujuu hyvin. Ymmärsin että meille rakkaus on täysin eri asia. Minulle rakkaus on toisesta välittämistä, syvää kiintymystä ja halua olla yhdessä. Sitä että haluaa toiselle pelkkää hyvää. Romanttista rakkautta, fyysistä halua ja halua tuottaa toiselle nautintoa. Miehen versio kuulosti lähinnä kämppis- tai sisarussuhteelta. Tästä taas päädyin ajattelemaan seksielämäämme... Minä en saa orgasmia yhdynnässä, mutta suuseksillä kyllä. Miehellä on ollut tapana toimia niin että kun hän tulee, seksi on ohi. Olen ottanut asian esille kuusivuotisen suhteemme aikana varmaankin kerran vuodessa. Olen huomauttanut että tuntuu pahalta kun mies ei ole kiinnostunut orgasmeistani. Sanoin että on nöyryyttävää pyytää omaa nautintoa. Kysyin mieheltä kenen tehtävä naisen orgasmi on tuottaa? Jos se on naiselle vaikeaa, onko se hänen oma vikansa? Mies ei osannut vastata. Ei vain ollut kuulemma ikinä ajatellut asiaa. Miten hän ei ole voinut ajatella jos olen asiasta silloin tällöin huomauttanut? Ei kuulemma muistanut että olisin. Onko se rakkautta jos naisen pyynnöistä huolimatta ei kiinnostu tämän orgasmeista? En nyt tietenkään tarkoita etten olisi koskaan saanut häneltä suuseksiä... Olen kyllä ja yleensä tullutkin siitä. Mutta nämä kerrat voidaan laskea yhden käden sormilla per kuukausi. Ehkä kerran kahteen/kolmeen viikkoon. Mies saa joka kerta. Eikö minulla ole samaa oikeutta?
Sitten kun pääsin vauhtiin huomasin että siellä täällä oli jotain vikaa. En pitänyt siitä että mies oli lihonut suhteemme aikana 30kg. Hän oli luvannut laihduttaa häihimme mennessä, mutta edistystä ei oikein näkynyt. Nytkin kun häihin olisi 4kk aikaa hän on 21kg päässä tavoitepainostaan. Mies on muutenkin löysännyt ulkonäköasioissa, ei välitä mitä pukee päälleen ja antaa hiusten törröttää miten sattuu... yleisilme on resuinen. Tuntuu pahalta kun itse kuntoilee ja laittaa itseään, yrittää näyttää kauniilta miestä varten ja toinen vain on. Huomasin myös että mies on aikalailla vanhempiensa johdateltavissa. Vanhemmat ovat tästä ilmeisesti tietoisia, sillä he puuttuvat miehen elämään välillä hyvinkin voimakassanaisesti. Heidän pitäisi ymmärtää että heidän poikansa on nyt aikuinen, eikä häntä voi enää määrätä. Kun kysyin mieheltä miksi hän tekee myötäilee vanhempiaan, hän totesi että he eivät ole olleet oikeastaan koskaan väärässä. Tuntuu oudolta olla miehen kanssa joka ei tee omia päätöksiään vaan tekee niin kuin muut käskevät. Tämä puutteiden lista jatkuisi varmaan ikuisuuden jos vaan kehtaisin kirjoittaa... Tiivistettynä versiona voin vielä listata, ettei mies osaa suudella (rakastan suutelua), hän ei ole kovin siisti, hän osallistuu kotitöihin harvoin ja kun sen tekee odottaa saavansa siitä suuria kehuja (nyt asia parantunut kun siitä on puhuttu), hän viettää paljon aikaa koneella pelaten pelejä tai netissä (ei siis juurikaan yhteistä aikaa), juo paljon alkoholia (tissuttelua, ei känniä), ei huomioi juurikaan merkkipäivinä, ei ole ollut kovin kiinnostunut siitä että minulla todettiin vasta vakava sairaus (olettaa tietävänsä tarpeeksi, ei halua tutkia aihetta) eikä ole oikeastaan kysynyt miltä minusta tuntuu olla loppuelämäni sairas.
Vaikeaa tästä kaikesta tekee se, että kihlattiuni on oikeasti ihana, rakastettava ja hellä mies. Hänellä vain sattuu oleman kaikenlaisia puutteita. Toki minussakin on virheitä ja puutteita. Osan näistä tiedostan, osaa taas en. Kun kysyin mieheltä mitä minun pitäisi muuttaa tai parahtaa itsessäni, ei hän osannut sanoa. Tuntuu kamalalta luetella negatiivisia asioita toisesta samalla kun tämä sanoo ettei minussa ole mitään vikaa...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jaa-a, ainakin tunnut pitävän kirjoittamisesta :-)
Teit sikäli järkipäätöksen, että minun mielestäni typerintä mitä ihminen voi tehdä, on perua häänsä vasta alttarilla! En tiedä oikeasti kuinka paljon näitä tapahtuu, mutta kaiketi... Kyllä asiat pitäisi olla jo selvitetty, kun häämarssi kajahtaa...
Kuusi vuotta yhdessä ja tuollaisia mietteitä kumpuaa! Ehkä on hyväkin, että vasta nyt olette häitä suunnittelemassa. Toisilla kuuden vuoden avioelämän jälkeen alkavat ensimmäiset ristiriidat ja vaikeat mielipide-erot. Toisaalta, eihän avio- ja avoliitolla ole paljonkaan eroa, yhtä vaikeaa suhde on päättää ja yleensäkin asioista alkaa keskustella. Harvassa ovat ne, jotka sujuvasti pystyvät ongelmistaan juttelemaan, luulen ainakin.
Mies ei osannut määritellä Rakkaus -sanaa ja mitä sillä käsittää? Aika paha, no miehethän yleisesti eivät osaa puhua tunteistaan. Oletko kysäissyt häneltä uudestaan, kun hän on asiaa miettinyt?
Tuo orkkujen määrä kuulostaa..., no ainakin enemmältä mitä luulen vaimoni saavan! Pointtisi oli, että saahan mieskin joka kerta. Se ettet saa miestäsi paneutumaan hyvänolon tuottamiseen sinulle, kuvastaa melkein rakkauden puutetta! Rakkaudessa toiselle haluaa antaa kaikkensa ja tekisi mitä tahansa toisen puolesta! Ehkä et ole osannut kertoa tarpeeksi yksityiskohtaisesti, mitä haluat saavuttaaksesi huippusi.
Ylipaino niin miehellä kuin naisellakin on jotain mikä parhaiten karkottaa seksihalut! Tämä kuulosti ehkä vähän liian jyrkältä kommentilta, mutta on omiaan sellaisen suusta, joka pitää huolta kropastaan ja odottaa sitä myös toiselta. Me olemme molemmat olleet ikämme sopusuhtaisia ja käymme säännöllisesti kuntosalilla ja kuntoilemme muutenkin.
Tsemppiä sinulle "Häät peruttu", toivottavasti saat tasapainosi takaisin elämässäsi, eikä sinun tarvitsisi murehtia noin syvällisiä asioita...
Hyvä, että peruit häät. Kuulostaa tosiaan siltä että suhteenne tila tarvitsee uudelleenarviointia.
Hieno mies sulla. tollasiin luusereihin ne naiset rakastuu
Minulle heräsi ensimmäisenä ajatus että miehesi on vain ajautunut suhteeseenne samalla tahdottomuudella kuin hän on ollut vanhempiensakin määräiltävänä. Hän siis vain menee virran mukana ja nyt vain sinä olet sattunut hänet viemään. Et siis tarkoituksella mutta et ehkä ole aikoinasi huomannut että mies on vain "lähtenyt matkaan" ilman suurta rakastumista.
Ja kun hän on muutenkin vähään tyytyväinen niin ei ole osannut suhteeltakaan niin suuria vaatia.
Tämä ei tarkoita että hän ei omalla tavallaan sinua rakastaisi tai voisi olla hyvä puoliso. Hän vain on sitä eri tavalla kuin sisä olet ja mitä toiseltakin haluaisit. Miestä tuskin voit paljon muuttaa. Se on aika lailla "ota sellaisena kuin on tai sitten jätä."
Kukaan meistä ei ole täydellinen. Jos miehesi tekisi sinusta samanlaisen kirjoituksen, olisit varmaan hyvin hämmästynyt ja järkyttynyt mitä asioita hän ei pidä sinussa täydellisenä tai pitää niitä jopa puutteina.
Parisuhteesta ei koskaan tule valmista. Teillä on nyt meneillään oppikirjakohta siitä eritytymisen vaiheesta. Toisen viat ja puutteet tulevat näkyville, rakastuminen on ohi ja pitäsi pystyä päättämään, että tahdonko rakastaa tuota epätäydellistä ja viallista ihmistä. Kun hän ei olekaan niin ihana kuin alussa luulin.
Vanha sanonta kuuluu, että seitsemäs yhteinen vuosi ajaa pariskunnat eroon tai pysymään yhdessä lopun ikää. teillä takana kuusi vuotta, joten.....
Ei häiden peruuttaminen ole lainkaan huono juttu. Siitä jopa hatunnosto. Se vaatii rohkeutta ja kanttia. Moni hurahtaa häävalmisteluihin niin syvälle, että naimisiin mennään vaikka hampaat irvessä.
Näin jo avioelämää pari vuosikymmentä kokeneena sanoisin, että on ihan hyvä pohtia ja miettiä asioita, kunhan muistaa siinä välissä sitten elää. Itselläni meni pitkälle keski-iän kynnykselle, ennen kuin tajusin, että kaikkinainen analysointi ja ylenmääräinen toisen sanojen ja ajatusten pohtiminen tuotti vain itselleni välillä jopa aika kurjaa oloa.
Elämä siis kannattaa elää, ei pyöriä eksitentialistisissa ajatuksissa liiallisuuteen asti.
Minusta on loppupeleissä aika sama miten mies suutelee tai siivoaa. Ulkonäkökin rapistuu vääjäämättä, ja seksitaitoja voi oikeasti opetella yhdessä. Meillä meni lähes kymmenen vuotta, ennen kuin mieheni tajusi sen erittäin mukavaksi asiaksi. Vaatimalla tai käskemällä ei seksi parane, täytyy osata itse näyttää mitä tahtoo. Siihenkään ei kannata suhdetta kaataa.
Ei kukaan ole seppä syntyessään. Parisuhteessa olemista ja parisuhdetaitoja opetellaan. Pikkuhiljaa ja vuosien karttuessa. Jokaisesta itsestään on kiinni, miten tulee kuulluksi, huomioiduksi tai kohdelluksi. Se kannattaa muistaa. Ihmisillä kun on vähän se laiskuuden perusvika, että mennään siitä mistä aita on matalin. Kannattaa siis itse alkaa hinata sitä aidankorkeutta siihen kohtaan, missä itse tuntee viihtyvänsä.
En nyt löisi kirvettä kohdallasi kiveen, mutta ihan pikkaisen voisit ottaa jonkinlaista etäisyyttä noihin ongelmiisi. ne ovat kuitenkin pitkässä juoksussa vielä pieniä. Murheita elämä tuo, ei kannata tehdä niitä liikaa itse.
Tsemppiä aloittajalle, uskon että teit oikean ratkaisun. Eivät nuo asiat papin aamenella paremmaksi olisi muuttuneet.
Tuosta orgasmi-asiasta vielä, jollain tavalla ajattelen, että jokainen on itse vastuussa omista orgasmeistaan (ja niiden saannista!) Itse en koskaan saisi orgasmia yhdynnässä muuten, jos en samaan aikaan itse hyväilisi klitoristani. Aiemmin sain orgasmin yhdynnässä ehkä kerran vuodessa, nykyään aina halutessani eli lähes joka kerta. Kannattaa rohkeasti kokeilla eikä odottaa että mies hoitaa kaiken. Tiimityötähän tuokin on ;)