Wallin korostaa eduskunnalle valehtelemisen olevan

Puolustusministeri Stefan Wallin kieltäytyy kantamasta yksin vastuuta vuosia jatkuneesta käytännöstä, jossa keskeiset ministerit kertovat eduskunnalle vain tosiasioita tai sitten jotain muuta, miltä nyt milloinkin tuntuu.

Wallinia on kritisoitu voimakkaasti sen jälkeen, kun hänen vakuutettuaan, ettei hän ollut vaikuttanut puolustusvoimien päätökseen Dragsvikin varuskunnan säilyttämisestä kävi ilmi, että hän oli vaikuttanut puolustusvoimien päätökseen Dragsvikin varuskunnan säilyttämisestä.

“Sanoessani, etten ole vaikuttanut Dragsvik-päätökseen, saatoin tarkoittaa myös jotain muuta. Esimerkiksi, että olen vaikuttanut,” Wallin korosti Yleisohjelman kyselytunnilla.

“Lehdistön mielestä oikea sanktio olisi iso poliittinen ruumis, joka kantaisi kaiken vastuun. Eduskunnalle ja/tai kansalaisille valehteleminen on kuitenkin pitkään jatkunut maan tapa, eikä yksittäisten syntipukkien etsiminen ole järkevää.”

Puolustusministeri totesi kuitenkin myös, ettei halua tässä vaiheessa lukita vastaustaan, vaan saattaa vielä maan tapaa noudattaen vaihtaa sen päinvastaiseksi.

“Tuli niin pyytämättä ja yllätyksenä. Eikäku en ole mitään tekstiviestejä lähettänyt Johanna Tukiaiselle! Eikäku en ole tavannut ikinä Tapio Ylisaunamäkeä! Vieläkö saa vaihtaa?” ministeri summasi kantansa viime viikkojen keskusteluun.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


maan tapa kirjoitti:

Puolustusministeri Stefan Wallin kieltäytyy kantamasta yksin vastuuta vuosia jatkuneesta käytännöstä, jossa keskeiset ministerit kertovat eduskunnalle vain tosiasioita tai sitten jotain muuta, miltä nyt milloinkin tuntuu.

Wallinia on kritisoitu voimakkaasti sen jälkeen, kun hänen vakuutettuaan, ettei hän ollut vaikuttanut puolustusvoimien päätökseen Dragsvikin varuskunnan säilyttämisestä kävi ilmi, että hän oli vaikuttanut puolustusvoimien päätökseen Dragsvikin varuskunnan säilyttämisestä.

“Sanoessani, etten ole vaikuttanut Dragsvik-päätökseen, saatoin tarkoittaa myös jotain muuta. Esimerkiksi, että olen vaikuttanut,” Wallin korosti Yleisohjelman kyselytunnilla.

“Lehdistön mielestä oikea sanktio olisi iso poliittinen ruumis, joka kantaisi kaiken vastuun. Eduskunnalle ja/tai kansalaisille valehteleminen on kuitenkin pitkään jatkunut maan tapa, eikä yksittäisten syntipukkien etsiminen ole järkevää.”

Puolustusministeri totesi kuitenkin myös, ettei halua tässä vaiheessa lukita vastaustaan, vaan saattaa vielä maan tapaa noudattaen vaihtaa sen päinvastaiseksi.

“Tuli niin pyytämättä ja yllätyksenä. Eikäku en ole mitään tekstiviestejä lähettänyt Johanna Tukiaiselle! Eikäku en ole tavannut ikinä Tapio Ylisaunamäkeä! Vieläkö saa vaihtaa?” ministeri summasi kantansa viime viikkojen keskusteluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu