Hei!
Olen 20-vuotias nainen, jolla nyt syksyllä aikomus muuttaa pois kotoa pysyen kuitenkin samassa kaupungissa. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 1,5 vuotta ja vietämme paljon aikaa yhdessä vapaa-ajalla. Olen myös usein öitä hänen asunnollaan. Molemmat haaveilevat yhdessä asumisesta ja uskomme sen toimivan varsin hyvin, mutta toisaalta poikaystäväni haluaisi minun kokevan sen yksin asumisen ja elämisen omillaan ja tavallaan tahdon tätä itsekin. Asumme kuitenkin molemmat Turussa, joten vuokrien hinnat ovat tunnetusti isot yksiöissäkin, enkä haluaisi aloittaa vuokrasuhdetta ja muuttaa omilleni vain huomatakseni että vietämme yöt joka tapauksessa yhdessä. Samaan aikaan kuitenkin pelkään, että tällä hetkellä erittäin hyvin toimiva suhteemme muuttuisi ''arkiseksi'' tai pienistä asioista tulisi yhteenmuuton myötä riitaa.
Nyt kysynkin, onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta? Pysyivätkö omat kämpät omina kämppinä, vai jäikö toinen asunto ns. turhaksi rahan reiäksi, koska vietitte kuitenkin niin paljon aikaa toisen luona?
Olen 20-vuotias nainen, jolla nyt syksyllä aikomus muuttaa pois kotoa pysyen kuitenkin samassa kaupungissa. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 1,5 vuotta ja vietämme paljon aikaa yhdessä vapaa-ajalla. Olen myös usein öitä hänen asunnollaan. Molemmat haaveilevat yhdessä asumisesta ja uskomme sen toimivan varsin hyvin, mutta toisaalta poikaystäväni haluaisi minun kokevan sen yksin asumisen ja elämisen omillaan ja tavallaan tahdon tätä itsekin. Asumme kuitenkin molemmat Turussa, joten vuokrien hinnat ovat tunnetusti isot yksiöissäkin, enkä haluaisi aloittaa vuokrasuhdetta ja muuttaa omilleni vain huomatakseni että vietämme yöt joka tapauksessa yhdessä. Samaan aikaan kuitenkin pelkään, että tällä hetkellä erittäin hyvin toimiva suhteemme muuttuisi ''arkiseksi'' tai pienistä asioista tulisi yhteenmuuton myötä riitaa.
Nyt kysynkin, onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta? Pysyivätkö omat kämpät omina kämppinä, vai jäikö toinen asunto ns. turhaksi rahan reiäksi, koska vietitte kuitenkin niin paljon aikaa toisen luona?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei
Annan miesnäkökulman tilanteeseen, sillä olimme oman puoliskon kanssa samassa tilanteessa. Vietimme aikaa koko ajan jomman kumman luona, joten aloimme puhua samasta asiasta eli toinen asunto on aivan turha. Tämä siis tapahtui pidemmän yhdessäolon aikana eli jos ette ole vielä viettäneet aikaa yhdessä esim. viikkoja saman katon alla niin se kannattaa eka kokeilla. Itse huomattiin ettei siinä mikään muuttunut vaan homma toimii, joten siitä se ajatus sitten toisen asunnon irtisanomisesta lähti.
Kyllähän ratkaisu taloudellisesti oli myös fiksu, kun kaksi jakaa kuluja. Jos teillä hommaa toimii niin ei muuta kuin yhten vaan. Ei kai tuota yksinasumista nyt sen kummemmin tarvitse kokeilla, kun samat arkiset kotiaskareet ne on saman katon allakin. Siivoominen ainakin kaksin nopeampaa :) Riitaa voi tulla parisuhteissa aina ja eipä meillä ainakaan yhteen muuton vuoksi mitenkään lisääntyneet joistakin pienistä asioista.
Susta tulee heti siivooja, ruuanlaittaja, kaupassa kävijä, pyykin pesija ja tiskaaja kun muutatte yhteen.Harva mies tietää edes et mitä yhdessä asuminen vaatii ja monelle se on kova paikka kun vapaus menee ja pitää alkaa imuroida ja pestä lattioita kun pölyä on pari senttiä lattioilla. Silloin just alkaa se määräileminen miehes osalta et sun pitää tehdä kaikki sen puolesta.
Niin kauan kuin mahdollista, älä muuta poikaystävän kanssa yhteen asumaan.
Kyllä se yksin asuminen kannattaa kokeilla, oppii itsenäisyyttä ja hoitamaan itse itsensä. Ei tarvitse olla toisen kanssa vuorokauden ympäri, saa omassa asunnossaan tehdä juuri mitä huvittaa eikä kukaan voi sanoa siihen mitään. Sitä paitsi yksin asuminen on kokemuksenakin hyvä, osaat sitten paremmin olla poikaystäväsi kanssa yhteisessä asunnossa kun sinulla on kokemusta itsenäisestä elämästäkin.
On kuitenkin eri asia viettää viikonloput yhdessä kuin asua toisen kanssa saman katon alla. Toki yhteen muuttaminenkin on vaihtoehto, mutta kannattaa kokeilla yksin asumista ja niitä arkipäivän ongelmia. Perspektiivi on varmasti erilainen kun tiedät millaista on elää itsenäisesti. :)
"Samaan aikaan kuitenkin pelkään, että tällä hetkellä erittäin hyvin toimiva suhteemme muuttuisi ''arkiseksi'' tai pienistä asioista tulisi yhteenmuuton myötä riitaa."
Jos on tällaisia pelkotiloja, niin kannattaisiko itseltään ensin kysyä, että mitä oikein haluan tästä hemmosta?
Muutin 19-vuotiaana pois vanhempien luota suoraan yhteen poikakaverin kanssa joka myös muutti pois kotoa ja siitä on nyt sitten... seitsemän vuotta. Suurin ongelma oli siinä, ettei mies ollut tajunnut että koti ja vaatteet ei pysy puhtaana itsestään eikä ruokaa ilmesty kaappeihin tai pöytään kuin taikaiskusta. Eli vähän liian hyvin kotona passattu. Siitä väännettin kättä kerran jos toisenkin, mut kyllä tässä olla osattu kuitenkin olla. Arkisuus tulee suhteeseen jos sen päästää tulemaan.
En siis ole koskaan asunut yksin, mutta miksi pitäisi?
"Kyllä se yksin asuminen kannattaa kokeilla, oppii itsenäisyyttä ja hoitamaan itse itsensä."
Olen asunut kohta kaksi vuotta yksin, eikä se kyllä minulle "itsenäisyyttä" ja omien asioiden hoitoa ole opettanut. Vanhempani kasvattivat minusta jo ennen omille muuttoa itsenäisen maalaisjärjellä varustetun omatoimisen ihmisen, joka pyytää apua tarvittaessa. Onhan yksinasumisessa toki puolensa - saa tosiaan tehdä mitä haluaa, mutta niin saa yhteissäkin kämpässä, kun toinen ei ole kotona. Kyllä sitäkin elämää tuli 18 vuotta vietettyä perheen kanssa, eikä se minua yhtään haitannut. Tietenkin jos vasta silloin saa itsenäisyyttä rutkasti, kun muuttaa pois kotoa, se on eri juttu. Silloin ehkä olisikin hyvä muutta ensin yksin asumaan - oppii, mikä kaikkea kodinhoitoon ja arkeen oikeasti kuuluu.
Ystäväni muutti poikaystävänsä kassa 1,5 vuotta sitten yhteen (juurikin opiskeluiden jne takia) vain puolen vuoden seurustelun jälkeen ja hienosti näyttää heidän elämänsä yhteen sopivan. Ihmisistä riippuvaa.
Ja suhde voi muuttua "arkiseksi" myös silloin, kun ei yhdessä asuta. Se on hyvin paljon kiinni itsestä ja kommunikoinnista parisuhteessa.
Mie oon asunut omillani 9 vuotta. Siihen on tottunut ja itsenäistynyt. Kyyneleitä yksinäisyyteen ei enää jaksa vuodattaa. Tosin hiljaisuus kotona on käsin kosketeltavaa.. :P
Mukavinta on se, ettei tarvii jäädä lähtiessä odottamaan ketään ja jääkaappi tyhjenee omaa tahtiaan. Rahasta ei tarvii riidellä. Omaa ojaa voi madaltaa tai syventää, sitä mukaa, mitä vaikeampaa elämästään haluaa.