Miehen ja naisen välillä siis, ainakin mikäli on uskominen näihin evoluutiopsykologiatyyppeihin, sillä aina jompi kumpi joutuu luopumaan siitä, mihin kyseisen teorian mukaan ihminen haluaisi pohjimmiltaan tehdä.
Kun toinen osapuoli (nainen) haluaa kiinteän parisuhteen ja miehen olevan uskollinen vain hänelle, ja mies taas haluaa aina vain uusia naisia ja vaihtaa mahdollisen vaimon kauniimpaan ja/tai nuorempaan heti kuin vain saa tilaisuuden, niin eihän tästä yhdistelmästä voi tulla muuta kuin katastrofi aikaiseksi.
Kun toinen osapuoli (nainen) haluaa kiinteän parisuhteen ja miehen olevan uskollinen vain hänelle, ja mies taas haluaa aina vain uusia naisia ja vaihtaa mahdollisen vaimon kauniimpaan ja/tai nuorempaan heti kuin vain saa tilaisuuden, niin eihän tästä yhdistelmästä voi tulla muuta kuin katastrofi aikaiseksi.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei se pelkkä miehen uskollisuus mihinkään riitä. Sen lisäksi pitää naiselle siittää lapset, ostaa perheasunto, auto ja ylipäänsä maksaa mitä prinsessa keksii pyytää.
Voi, mutta suurin osa ihmisistä ei ole yksilön tunnetasolla riittävän älykkäitä rakentamaan onnellista parisuhdetta. Koska nykyaikana korostetaan individualismia ovat ihmiset myös parisuhteidensa kanssa yksin. Heillä ei ole onnellisen parisuhteen mallia yhteisöllisesti, eivätkä he yksilöinä ole kyllin empaattisia ja älykkäitä myöskään itse rakentamaan sellaista. Lopputuloksena on yksinäisiä ja onnettomia ihmisiä, jotka eivät koskaan kykene kohtaamaan puolisoaan ihmisenä ja kumppanina.
Tiedän useampia pareja, jotka haluavat olla toisilleen uskollisia eikä kumppania tarvetta vaihtaa kenenkään. Ei edes sillä heikolla hetkellä kun menee huonosti. Kaipa se on aika paljon tahdon ja moraalin asia.
Näillä pareilla näkyy olevan yhteistä, että kumpikin panee yhteisen hyvän itsekkäiden valintojen edelle kohtuullisen usein. Kumpikin haluaa kasvaa ja oppia parisuhteessa paremmaksi kumppaniksi toiselle ja kantaa vastuuta suhteen hyvinvoinnista. Paino sanalla kumpikin...
Kyllä. Suurimmat tunteet hiipuvat kuitenkin molemmilta osapuolilta parin-kolmen vuoden päästä. Sen jälkeen suhde perustuu enemmän siihen, miten kohdellaan ja halutaan kohdella toista. Ja halutaanko pelata samassa joukkueessa, vai haetaanko uutta tunnepläjäystä jostain muualta, ja perustellaan oma käytös (ero, pettäminen) jotenkin itselle ja muille.
Mistä ihmeestä teitä järkeviä ihmisiä löytää?
Eikös juuri uusimpien teorioiden mukaan koko ihmislaji ole ohjelmoitu polygamiaan...
lähde? linkki?
Suomihuora = 15 nussima.
Olishan tuio suoraankin voinut saoa että moniavioisuuteet.
Tekee vissiin turhamaiselle naisitsetunnolle gutaa kun voi brassailla.
Onneksi en usko evoluutioteoriaan. On siinä painolastia kerrakseen pienelle mielelle...
Voisithan itsekin sanoa suoraan, että kehuskella.
Ei löydy, siksi kysymys muotoinen lause. Muistelen lukeneeni jotain tuollaista ja näkyyhän tuo ainakin osittainen taipumus polygamiaan ihmisten käyttäytymisessäkin.
Ihmiset eivät ainakaan täysin mogaminen laji ole.
Ajat muuttuvat, ihmiset muuttuvat ja tarpeet muuttuvat. Ainakin näin pitäisi olla? Olen itsekkin pitänyt peliä jonkun uroon kanssa vaikka kiinnostunut toisesta. Ajattelee että kun kerran toinen on saavuttamaton/ei saatavilla, niin sama se vaikka kokeilen jotain vähemmän kiinnostavaa. Menee se aika sillaikin.
En usko, että evoluutiolla on asian kanssa mitään tekemistä. Kulttuurin ehkäkin, tai sitten vaan ihmisten henkisten ominaisuuksien. Mutta enpä ole koskaan tavannut pariskuntaa, joka olisi onnellinen toistensa kanssa.
Voi hyvinkin. Vaimo ei kaipaa jälkikasvua ja minä en halua käydä vieraissa. Eli jos kaksi etreme-freakia löytää toisensa, on pieni mahdollisuus, että syntyy (ainakin väliaikaisesti) onnellinen liitto. ;-)
Ps. Kannattanee muistaa, että olemme ihmisiä. Muutenhan minä panisin (etupäässä) ovuloivia naisia ympäri elinpiiriäniäni ja tappelisin nyrkin verillä. Kysymys siis kuuluu, kuka teistä oikeasti sellaista elämää kaipaa?
Ps. Amerikkalainen biologialla perustelu on perseestä. Sehän on melkein yhtä hölmöä kuin kreationismi. :-(
En ole perehtynyt suuremmin evoluutiopsykologiaan, joten teoriani liikkuu ihan yhtä paljon pelkissä mahdottomasti todistettavissa hypoteeseissa kuin... evoluutiopsykologien vastaavat.
Olen tätä ideaani esittänyt joskus ennenkin, ja se palasi taas mieleen tästä ja Ratikkakuskin sinkkujen masennusta käsittelevästä ketjusta. Teesini on, että heteroseksuaalinen parisuhde on vuosimiljoonien aikana muodostunut kuin muodostunutkin kaupankäynniksi. Ei tosin ihan sellaiseksi mitä pelätty ja inhottu MAT väittää, jossakin määrin päinvastaiseksikin - mitä tulee miehen sitoutumishaluun.
Vaikka feministit ja muut äärikonstruktionismiuskovaiset miten yrittäisivät kieltää biologian, niin lajimme uros kuitenkin on ollut aina fyysisesti parempi äärisuorituksissa ja näin varhaisina aikoina "tärkeämpi" saalistajana. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisuros tulisi toimeen omillaankin - ainakin naarasta paremmin.
Siksi evoluution kannalta on ollut ensiarvoisen tärkeää kehittää jokin mekanismi, tunneside joka mahdollistaa perhe-elämän ja vahvistaa miehen suhdetta kumppaniinsa. Sellaiset alkuihmisurosgeenit, jotka siittivät lapsia mutta sitten huitelivat savannilla jättäen naaraan ja jälkeläisen kahdestaan selviämään karsiutuivat (naaras ja jälkeläinen eivät tällöin selvinneet niin todennäköisesti); luonnonvalinta suosi sellaista miestä, joka sitoutui perheeseen.
Tämä kaupankäynti hyödytti sekä urosta että naarasta: uros varmisti omien geeniensä - ja rakastamaan kykenevien luonteenpiirteidensä - siirtymisen seuraaviin polviin, ja naaras puolestaan sai turvaa hengissä pysymiseen.
Nyt mennään siihen teesiini. Väitän ettei hetki sivilisoitunutta elämää ole hävittänyt minnekään tätä vuosimiljoonaista tarvetta "kaupankäyntiin" sukupuolten välillä. Mies kaipaa edelleen - ennen kaikkea - sitoutumista ja jotakuta jota/joka rakastaa, ja naiselle on tärkeää että hänen ja jälkeläistensä toimeentulon ja selviytyminen on turvattu.
Ihan viimeisinä aikoina kaupankäynnin tasapaino on vääristynyt: naisen primäärinen tarve toimeentuloon ja selviytymiseen tyydyttyy hyvinvointivaltion avulla. Hän ei enää tarvitse välttämättä miestä siihen mihin miestä on ennen ikiajat tarvittu. Partnerin valinta voidaan suorittaa viihteellisemmin kriteerein kuin aiemmin. Seurauksena on joukko yksinäisiä seksuaalisesti tylsiä mutta sinänsä kunnollisia miehiä, joiden pohjimmaista tarvetta ei mikään hyvinvointivaltio tai poliittinen päätös voi koskaan tyydyttää.
En yritä sanoa, että miehettömien naisten julkinen "elättäminen" pitäisi lopettaa ja palauttaa hameväki nyrkin ja hellan väliin. Pyrin vain tarjoamaan jonkin selityksen ilmiölle tietämättä asiasta mitään ja mutuilemalla urakalla, hauskaa kun on se, yksin perjantai-illan rattona kun muut ovat juhlimassa ja tapailemassa ystäviä joita heillä on!
Elä nyt turhaan ole noin poliittisesti korrekti, ei tällä palstalla tarvitse olla. Lutkat kuriin, perkele!
ikinä fyysisestä voimasta ole kiinni ollut, että kuka pärjää parhaiten, vaan älykkyydestä ja kekseliäisyydestä. Se joka ei pysty yhtä kevyesti liikkumaan, joutuu keksimään konsti kolmosia, kuten ansoja muille, apuvälineitä jne....
Naiset on fiksumpia ja enemmän jalat maassa mitä miehet. Miehet on henkisestikin niin heikkoja, että tarvitsevat mamman ja mammahahmon tasapainottamaan elämäänsä, tai muuten mies ei edes huolehdi omasta terveydestä. Niin... yhteistyö toimii, nimittäin kyllä fyysisestä voimasta on toki hyötyä ja on ollut ennen vanhaa vielä enemmän rakennuksien rakentamisessa.
Niin kelpais kai se jonkunlainen puolisotatilaliittokin, kunhan ei nukkumaan tarttis
mennä vihamykkäkoulun vallitessa.