MITÄ TEHDÄ

Hei. Olemme mieheni kanssa tienneet/tunteneet toisemme 9v, joista yhteiseloa menty n.5v. Meillä on kaksi pientä, ihanaa lasta. Asumme vuokralla, koska halusimme (omissa puitteissamme) tarjota lapsille kotikasvatuksen, eli olen hoitanut lapsiamme kotona nyt nelisen vuotta. Mieheni on ollut suurimman osan ajasta töissä, mutta yhteisiin vuosiin mahtuu myös n.8kk työttömyysjakso.
Ongelmat alkoivat jollakin tasolla jo yhteiselomme alkuvuosista, mutta katsoin niitä villaisella koska kukaan meistä ei ole täydellinen. Tällä tarkoitan siis perinteisesti;) tekemättömiä kotitöitä.. kun sai roskapussista asti hoitaa kaiken itse. Tilannettamme helpotti ehkäpä pienehkö asunto. Pienen vauvan hoito ja huomioiminen, ei niinkään.
No tilanteemme on tosiaan nyt viiden vuoden jälkeen se.. että mies ei edelleenkään ota juurikaan osaa kotitöihin. Lasten hoitoon juuri sen verran mikä itsestään tuntuu milloinkin hyvältä. Raskausaikoina/synnytyksien jälkeen ei ymmärtänyt jos seksiä oli välillä harvemmin kuitenkin satunnaisesti 1krt/2vk ja pääsääntöisesti ainakin n.2krt/vk. Enkä tarkoita että se olisi ollut minulle jotakin pakkopullaa, ei, vaan juuri silloin kun se hyvältä tuntui.
On ollut ihmeen kiinnostunut kuulemaan kaikki likaisimmatkin yksityiskohdat existäni.. Missä harrastelin mitä ja missä asennossa.. :/ no minä olen kertonut. Minulla seksikumppaneita kaikenkaikkiaan 6kpl.. miehellä jossain 30 hujakoilla.
On ehdottanut 2kesää sitten josko haluisin kimppaa kokeilla.. eli toinen pari samassa huoneessa.. hmm..

Täytyy sanoa nyt tähän väliin että ei olla sitten niitä ketkä ryyppäämässä joka vknloppu. Kerran oltu yhdessä baarissa tuon yhteiselon aikana..
Että ei, lapset ei ole heitteillä.

Nooh.. mieheni ei siis tee kotitöitä ollenkaan, ei edes tuon työttömyysjakson aikana. Hurjasti pitäis kokoajan sekstailla, ihan kivaahan se on;) mut ei oikein ole aina ymmärtäny että välillä voi oikeesti olla väsynytkin.. lasten imetykset (yht 3v).. JNE.
Jäi kiinni kun runkkas keskellä päivää vessassa.. teki sitä todennäköisesti ihan päivittäin ja useestikin.. kerrallaan saattoi olla jonkun 45min:kin vessassa, päivässä sen 2/3kertaakin. Katso pornoo ja runkkas. Ikävä tunne tästä: se kerta kun jäi kiinni tuosta.. Olin tiskaamassa, hirmu härdelli kotona, nuorimmainen itki konttaillessaan, vanhempi leikkimässä leikkihuoneessa..
Kyllä mä kirosin monesti mielessä.
Eli tuli kotiin n. klo 4, sit vessaan (30-45min) kauppaan (vessaan 30-45min), tein ruokaa.. Tuli vessasta kun ruoka valmis.. syömään.. meni tupakalle ja siitä TAAS vessaan.. (30-45min). Siitä jäi sit lapsille ja meille joku 2h yhteistä aikaa.. pesulla käyntiä tms.
Oli varmaan pahasti pornoaddikti ainakin.

No miehellä myös harraste/vknloppu painoitteinen työ.. osan vuodesta. Tämän aloitti n.1,5v yhteiselon jälkeen.. eihän siinä mtn.. saa siitä vähän rahaa ja onpahan harrastus.
Mutta. Jäi sitten kiinni kun oli laitellu jotain sydänviestejä yhden nuoremman työntekijän kanssa. "Ai kun te ootte niin ihania
4240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuulostaa aikamoiselta myrskyltä pinnan alla :/ Monenlaista negatiivista asiaa pyörii ja höyrii mukana. Aika paljon olet jo sietänyt? Oletko ajatellut käydä jossain ammattilaisella juttelemassa? Pariterapiaa? Mitä sinä miehessäsi rakastat? Rakastaako hän sinua? Vai oletteko yhdessä vain lasten tähden ja tottumuksesta?

Äänestä
  • Hän oli minun ensirakkauteni. Ja olen aika hitaasti syttyvää tyyppiä kun on rakkaudesta kyse. Rakastan oikeastaan kaikkea muuta paitsi tuota valehtelua, salailua ja laiskuutta. Ihana vekkuli luonne, hauska.. pidämme samoista asioista, seksikäs.. muutenkin minun mieleinen olemus. huoh..
    Onhan hän kyllä viime aikoina ehkä yrittänyt enemmän kuin aikasemmin. Mutta onko muutos pysyvää.. Sen näyttää aika ja KÄRSIvällisyys, mitä on kyllä kieltämättä, vaadittu jo aika paljon.
    Mulla on itsellä takana hieman tasapainoton lapsuus.. niin ymmärrän että näissäkin asioissa se puhuminen ja aika auttaa. Ymmärrän että kukaan ei voi olla täydellinen, kunhan näkisin enemmän sitä arvostusta ihan käytännön tasolla, enkä pelkkinä lupauksina. Onneksi, olen osannut olla kärsivällinen.. tämä kesä kertoo jo paljon meidän suhteen suunnasta. Sen verran tunnen vielä jaksavani.. mikäli siis positiivinen suunta jatkuu.

    Enkai ole ihan typerä, kun todella haluan vielä yrittää ja saada tämän toimimaan.. Kesän jälkeen sen näen.

    Kiitos kun sain purkaa tuntojani.

    Äänestä

Ei missään ole mitään järkeä. Varsinkaan siinä et seurustelet tollasen miehen kanssa joka ei jaksa edes roksista viedä. ei siis roskien vieminen voi olla rasittavaa, tai imuroiminen tai koitityöt yleensä.

Äänestä

Tsemppiä ... ja et ole typerä .. kannattaa yrittää eikä heittää hetikättelyssä hanskoja tiskiin .. aikaa menee eteenpäin ehkä se järkikin tulee miehelle .. ja yleensä sitä erotaan silloin kun lapset on pieniä, oma yhteinen aika kortilla jne ... kyllä se aurinko paistaa .. lapset menee kouluun ja juoksee kavereissa. Silloin kun rakastaa kannattaa satsata eikä erota ... ei oikeeta rakkautta välttämättä eteen tosta noin vain kohille tule ... ja uusioperhesysteemit on perseestä !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SOMEWHERELOST kirjoitti:

Hei. Olemme mieheni kanssa tienneet/tunteneet toisemme 9v, joista yhteiseloa menty n.5v. Meillä on kaksi pientä, ihanaa lasta. Asumme vuokralla, koska halusimme (omissa puitteissamme) tarjota lapsille kotikasvatuksen, eli olen hoitanut lapsiamme kotona nyt nelisen vuotta. Mieheni on ollut suurimman osan ajasta töissä, mutta yhteisiin vuosiin mahtuu myös n.8kk työttömyysjakso.
Ongelmat alkoivat jollakin tasolla jo yhteiselomme alkuvuosista, mutta katsoin niitä villaisella koska kukaan meistä ei ole täydellinen. Tällä tarkoitan siis perinteisesti;) tekemättömiä kotitöitä.. kun sai roskapussista asti hoitaa kaiken itse. Tilannettamme helpotti ehkäpä pienehkö asunto. Pienen vauvan hoito ja huomioiminen, ei niinkään.
No tilanteemme on tosiaan nyt viiden vuoden jälkeen se.. että mies ei edelleenkään ota juurikaan osaa kotitöihin. Lasten hoitoon juuri sen verran mikä itsestään tuntuu milloinkin hyvältä. Raskausaikoina/synnytyksien jälkeen ei ymmärtänyt jos seksiä oli välillä harvemmin kuitenkin satunnaisesti 1krt/2vk ja pääsääntöisesti ainakin n.2krt/vk. Enkä tarkoita että se olisi ollut minulle jotakin pakkopullaa, ei, vaan juuri silloin kun se hyvältä tuntui.
On ollut ihmeen kiinnostunut kuulemaan kaikki likaisimmatkin yksityiskohdat existäni.. Missä harrastelin mitä ja missä asennossa.. :/ no minä olen kertonut. Minulla seksikumppaneita kaikenkaikkiaan 6kpl.. miehellä jossain 30 hujakoilla.
On ehdottanut 2kesää sitten josko haluisin kimppaa kokeilla.. eli toinen pari samassa huoneessa.. hmm..

Täytyy sanoa nyt tähän väliin että ei olla sitten niitä ketkä ryyppäämässä joka vknloppu. Kerran oltu yhdessä baarissa tuon yhteiselon aikana..
Että ei, lapset ei ole heitteillä.

Nooh.. mieheni ei siis tee kotitöitä ollenkaan, ei edes tuon työttömyysjakson aikana. Hurjasti pitäis kokoajan sekstailla, ihan kivaahan se on;) mut ei oikein ole aina ymmärtäny että välillä voi oikeesti olla väsynytkin.. lasten imetykset (yht 3v).. JNE.
Jäi kiinni kun runkkas keskellä päivää vessassa.. teki sitä todennäköisesti ihan päivittäin ja useestikin.. kerrallaan saattoi olla jonkun 45min:kin vessassa, päivässä sen 2/3kertaakin. Katso pornoo ja runkkas. Ikävä tunne tästä: se kerta kun jäi kiinni tuosta.. Olin tiskaamassa, hirmu härdelli kotona, nuorimmainen itki konttaillessaan, vanhempi leikkimässä leikkihuoneessa..
Kyllä mä kirosin monesti mielessä.
Eli tuli kotiin n. klo 4, sit vessaan (30-45min) kauppaan (vessaan 30-45min), tein ruokaa.. Tuli vessasta kun ruoka valmis.. syömään.. meni tupakalle ja siitä TAAS vessaan.. (30-45min). Siitä jäi sit lapsille ja meille joku 2h yhteistä aikaa.. pesulla käyntiä tms.
Oli varmaan pahasti pornoaddikti ainakin.

No miehellä myös harraste/vknloppu painoitteinen työ.. osan vuodesta. Tämän aloitti n.1,5v yhteiselon jälkeen.. eihän siinä mtn.. saa siitä vähän rahaa ja onpahan harrastus.
Mutta. Jäi sitten kiinni kun oli laitellu jotain sydänviestejä yhden nuoremman työntekijän kanssa. "Ai kun te ootte niin ihania

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu