8-vuotiaan raiskaaja jäi tuomiotta.

Ruotsalaismies puolustautui raiskaussyytöksiltä vetoamalla siihen, että hän oli unessa.

27-vuotiasta miestä epäillään nukkuneen naisen raiskauksesta Ruotsin Lyckselessä. Epäilty raiskaus tapahtui mökissä Wilhelminassa viime kesänä.

- Minä heräsin siihen, että nainen työnsi minut pois ja kysyi, olenko hereillä, mies kertoi kuulusteluissa.

Mies vetosi oikeudessa siihen, että oli itsekin unessa. Lisäksi hän kertoi kärsivänsä kahdesta unihäiriöstä, unissakävelystä ja uniseksiä.

Mies uskoo, että hänellä kävi vastaavanlaisesti kerran aiemminkin, kun hänen taannoinen tyttöystävänsä kertoi miehen harrastaneen seksiä unissaan ilman että miehellä oli mitään muistikuvia asiasta.

Uniseksi, seksisomnia on harvinainen sairaus. Sairaudessa ei itse edes välttämättä muista harjoittaneensa seksiä unissaan.

Vuonna 2007 oikeus vapautti 38-vuotiaan miehen, joka raiskasi unissaan 8-vuotiaan. Mies oli nukkunut eikä tiennyt mitä teki. Hovioikeus katsoi, että nukkuessaan mies uneksi seksistä vaimon kanssa eikä mies saanut tuomiota.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012032315363138_ul.shtml
686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joo kyllä on oikeus taas toteutunut no luulisi että on iso ero kun joku 30 vuotias vaimo kuin 8 vuotias vaikka olisi unessa .Nyt raiskurin on keksineet oivan vastuu pakoilun saa
nähdä milloin suomessa tulee ensimmäiset tapaukset.

Äänestä
  • Nyt pitää odottaa muutama vuosikymmen, niin saadaan se 8-vuotias kivitettyä luvattomasta seksistä?

    Äänestä

kyllä paneskella, olen kokenut monasti. Kyllä sitä kuitenkin herää orgasmivaiheessa. Kun on kosteaPillu paljaana, ei paljon tarvita.

Äänestä

SAKKO.

Äänestä

Kyse on ilmeisesti mamuista, koska taustoja ei kerrota. Eli raiskaajat ovat peräisin todennäköisesti Ruotsin suurimmasta maahanmuuttajaryhmästä, suomalaisista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unisex kirjoitti:

Ruotsalaismies puolustautui raiskaussyytöksiltä vetoamalla siihen, että hän oli unessa.

27-vuotiasta miestä epäillään nukkuneen naisen raiskauksesta Ruotsin Lyckselessä. Epäilty raiskaus tapahtui mökissä Wilhelminassa viime kesänä.

- Minä heräsin siihen, että nainen työnsi minut pois ja kysyi, olenko hereillä, mies kertoi kuulusteluissa.

Mies vetosi oikeudessa siihen, että oli itsekin unessa. Lisäksi hän kertoi kärsivänsä kahdesta unihäiriöstä, unissakävelystä ja uniseksiä.

Mies uskoo, että hänellä kävi vastaavanlaisesti kerran aiemminkin, kun hänen taannoinen tyttöystävänsä kertoi miehen harrastaneen seksiä unissaan ilman että miehellä oli mitään muistikuvia asiasta.

Uniseksi, seksisomnia on harvinainen sairaus. Sairaudessa ei itse edes välttämättä muista harjoittaneensa seksiä unissaan.

Vuonna 2007 oikeus vapautti 38-vuotiaan miehen, joka raiskasi unissaan 8-vuotiaan. Mies oli nukkunut eikä tiennyt mitä teki. Hovioikeus katsoi, että nukkuessaan mies uneksi seksistä vaimon kanssa eikä mies saanut tuomiota.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012032315363138_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu