Lohjan kaupungin vuokra-asunnoista

Kerronpa yhden tositapahtuman.

Soitin vuokra-asunnoista vastaavalle ja pyysin uutta peilikaappia, sillä nykyinen oli vaarallinen. Kahva nimittäin irtosi käteeni pelkästä kosketuksesta ja sen mukana iso pala peiliä.
Koko roska oli peltiosaltaan ruosteessa ja peilikin toimitti asiaansa heikonpuoleisesti.
Tämä peilikaappi oli ties miten montakymmentä vuotta vanha ja itse olin asunut asunnossa vasta vähän aikaa.

Kaupunki vastasi, että minä olen syyllinen peilin rikkoontumiseen ja minun pitää korvata se.
Löin luurin kiinni. En saanut uutta peilikaappia, mutta enpä ostanut uuttakaan.
1253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kerronpa minäkin tositapahtuman.
Muutimme vuosia sitten kaupungin vuokra-asuntoon, ensimmäiseen laatuaan meillä.
Kylpyhuoneen lavuaari ja peili huonossa kunnossa, eivät kuitenkaan päälle pudonneet.
Tänä keväänä rohkaisin mieleni ja ystävällisesti kysyin taloyhtiön isännöitsijältä olisiko mahdollista saada uudet.
Yhtä ystävällisesti hän sanoi vievänsä asiaa eteenpäin.
Muutaman päivän kuluttua tuli huoltomies katsomaan asiaintilaa, ja siitä muutaman päivän päästä asennettiin uusi peili ja lavuaari.
Olen tyytyväinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi voi kirjoitti:

Kerronpa yhden tositapahtuman.

Soitin vuokra-asunnoista vastaavalle ja pyysin uutta peilikaappia, sillä nykyinen oli vaarallinen. Kahva nimittäin irtosi käteeni pelkästä kosketuksesta ja sen mukana iso pala peiliä.
Koko roska oli peltiosaltaan ruosteessa ja peilikin toimitti asiaansa heikonpuoleisesti.
Tämä peilikaappi oli ties miten montakymmentä vuotta vanha ja itse olin asunut asunnossa vasta vähän aikaa.

Kaupunki vastasi, että minä olen syyllinen peilin rikkoontumiseen ja minun pitää korvata se.
Löin luurin kiinni. En saanut uutta peilikaappia, mutta enpä ostanut uuttakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu