Onko susia kuljetettu Kauhajoelle?

On ikävää tai suorastaan edesvastuutonta, että eläintarhat suomessa palauttavat
ylimääräisiä eläimiä luontoon. Juonikylän tapahtumat osoittivat jälleen kerran
sen tosiasian, jotta näin ilmeisesti on käynyt. Nimittäin vain muutamaa päivää
aiemmin on hyypän ja päntäneen välisellä metsäisellä välitieosuudella nähty
erään eläintarhan pakettiauto klo 5.00 aamulla pysähtyneenä tien sivuun. Henkilö,
joka auton oli nähnyt oli menossa töihin eräälle maatilalle päntäneelle aamulla
aikaisin. Koska havainnon tehnyt henkilö kuuluu ehdottomasti luotettaviin henkilöihin, ryhdyin toimenpiteisiin asian suhteen. Tänään olin PS:n eteläpohjanmaan piirin kevätkokouksessa seinäjoella, jossa saatoin asian kansanedustaja Hongistolle tiedoksi, nyt jäämme seuraamaan asian kehittymistä voitaisiinko tällaiseen toimintaan jotenkin lain keinoin puuttua.
7498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mika, Mika! " Havainnon tehnyt henkilö kuuluu ehdottomasti luotettaviin henkilöihin". Niin, totta Mooses, henkilö kuuluu henkilöihin, jotka pysäyttävät kellonsa minuutilleen 5.00. Vain perssuomalainen voi olla niin tyhmä, että ottaa kaiken totena.

Äänestä

Tämä legenda elää, mutta totuus on toinen, olen keskustellut aiheesta eläintarhan johtajan kanssa ja hän kertoi näistä autolegendoista joita maakunnasta tihkuu jatkuvasti .Hän kertoi kuinka tarkasti jokainen syntyvä eläin eläintarhassa on kontrolloitu ja mihin se päätyy.Jos näitä autoja näkyy metsäteiden varsilla hän varmasti toivoo että ne kuvataan ja videoidaan, sitäpaitsi ei kukaan kiellä esim.Ähtärin eläintarhan autoa liikkumasta vaikka Kauhajoella.Sitäpaitsi susi ja karhukeskustelu on monesti paisuteltua ja hyypänkin tapauksessa mitään todistusta ei ole siitä oliko kyseessä susi vai iso koira koska jäljestä ei ole asiantuntijalausuntoa ainoastaan jonkun metsästäjän.Metsästäjäthän vihaavat kaikkea mikä syö heidän itselleen kadehtimiaan hirviä jäniksiä ym.eläimiä. onneksi sanktiot on kovia salaa metsästäville.

Äänestä

kuuluvatkin!
Mika parka pelkää susia niin kovin, että viisi kertaa kirjoitti erisnimen pienellä. Onneksi Hongiston kohdalla ei mennyt hongistoon.

Äänestä
  • Kyllä olis hyvä kun vangitut eläimet susi mukaan lukien sais kokea kerrankin elämassään vapauden riemua.Niin on oikea luonnonjärjestys, ei vankeus.

    Äänestä

Ähtäristä on ainoastaan ahmoja istutettu jo kauan sitten muutamaan otteeseen Suomen luontoon ja kaikki muu on pelkkää panettelua. Voi Mika kun sinäkin kaiken uskot ja ne sadat muut jotka näitä juttuja levittelevät.

Kauhajoellahan takavuosina hilpeyttä tosin herätti Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan nimellä varustettu Ford Garco, joka ajeli ihan rehellisillä asioillaan mutta varmasti tämänkin auton liikkeet on pistetty ties minkä siirtoistutusten piikkiin. Auto oli vaan näet HY:n vanha auto ja uusi omistaja ajeli ajojaan sillä, mitä lie tavaroitaan kuskaili.

Mutta palatakseni aiheeseen, kansalsisten mielikuvitus on käsittämätön tuollaisissa tilanteissa kun joku nähdään jossakin. Ei muuta voi sanoa, kuin notta ristus tootta tyhymiä!

Ei kyllä oo viherpiipertäjille tämä pitäjä suosiollista kasvualustaa. Harva niitä liiemmin kaipaa mutta näemmä joku tuossa ylempänä apuhun huutaa. Tarvetta ja hommia olis jos jonkinmoosia, turve- ja vesiasioosta vaikka ensiksi alkaen.

Äänestä

Susi on laumaeläin, eikä sitä voi vapauttaa, eikä niitä vapauteta yksinäisinä uudelle reviirille. Eteenkin jos kyseessä on puolikesy kotisusi.

Äänestä

Koska kommentteja jatkuvasti poistellaan, joudun toistamaan: kepu on KAIKEN pahan takana. Unohtamatta kokoomusta. Eipä ole kepu, vaikka esiintyykiin maaseudun puolustaja(oikeasti puhdas porvaripuolue) susiongelmasta puhunut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 61 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mika Muurimäki kirjoitti:

On ikävää tai suorastaan edesvastuutonta, että eläintarhat suomessa palauttavat
ylimääräisiä eläimiä luontoon. Juonikylän tapahtumat osoittivat jälleen kerran
sen tosiasian, jotta näin ilmeisesti on käynyt. Nimittäin vain muutamaa päivää
aiemmin on hyypän ja päntäneen välisellä metsäisellä välitieosuudella nähty
erään eläintarhan pakettiauto klo 5.00 aamulla pysähtyneenä tien sivuun. Henkilö,
joka auton oli nähnyt oli menossa töihin eräälle maatilalle päntäneelle aamulla
aikaisin. Koska havainnon tehnyt henkilö kuuluu ehdottomasti luotettaviin henkilöihin, ryhdyin toimenpiteisiin asian suhteen. Tänään olin PS:n eteläpohjanmaan piirin kevätkokouksessa seinäjoella, jossa saatoin asian kansanedustaja Hongistolle tiedoksi, nyt jäämme seuraamaan asian kehittymistä voitaisiinko tällaiseen toimintaan jotenkin lain keinoin puuttua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu