Olen päälle parikymppinen mies ja minulla on ollut kaksi pitkää seurustelusuhdetta, mutta kumpikin niistä alkoi vähän omalaatuisella tavalla, joissa omalla sosiaalisella panoksellani ei ollut paljon tekemistä alussa. Ongelmani on, että en ensinkään uskalla mennä aloittamaan keskustelua esim. baareissa sellaisten kanssa, joista olisin ehkä kiinnostunut, ja vaikka menisin sanomaan moi, minun on hirveän vaikea keksiä mitään lisää sanottavaa ja keskusteltavaa, mikä on näkynyt verrattaisessa hiljaisuudessani esim. kavereiden tai työkavereiden kanssa sosialisoidessa.
Olisiko mitään vinkkejä jompaankumpaan? Mitään tiettyjä rutiineita tai yleisiä kysymyksiä ja puheenaiheita joita te kokeneemmat käytte läpi keskustellessa, että olisi jotain puhumista? Aloitteen tekemisen vaikeus saattaa suurimmaksi osaksi johtua juuri jälkimmäisestä ongelmasta.
Miten aloitetaan ja ylläpidetään keskustelua?
6
410
Vastaukset
- fegdfbdf
Et ole mikään ujo jos sulla on ollut 2 seurustelusuhdetta. Mitä valitat.
- ujo_
Parisuhde ei tarkoita ujouden kannalta vielä mitään. Totta kai olen tutustuttuani (ja ensitapaamisten olosuhteiden takia) uskaltanut keskustella tyttöystävieni kanssa, mutta siinä vaiheessa ei myöskään enää haittaa, vaikka välillä ei keksi sanottavaa. Tuntematonta ihmistä varta vasten lähestyessä se kummasti haittaa enemmän, saat itse miettiä miksi.
Ainakin olet tosi onnekas! Itse olen reilu kolmikymppinen ujo, enkä ole koskaan seurustellut. Ongelmana sama, etten uskalla mennä aloittamaan keskustelua...
- ujo_
Niin, olisiko kellään ohjeita?
- tyttö25_0
Ite olen myös ujo, mutta toisaalta vanhemmiten oppinut menemään vaan tilanteeseen mukaan. Täytyy ajatella niin, että tekee sen mitä ajattelee ja on vain mukana kaikissa jutuissa. Toiset eivät yleensä tiedä eivätkä ajattele sitä, jos henkilö tuntee itsensä ujoksi tai jännittää tilannetta. Täytyy olla itsevarma ja ajatella, että tilanne hoituu. Toisaalta välillä voi olla myös hiljaa, ettei väkisin yritä keksiä puhuttavaa, jos se ei luonnistu sillä hetkellä.
Riippuu ehkä paikasta, jossa yrittää aloittaa keskustelua. Baarissa se on ehkä helpompaa, kun ihmiset ovat viihteellä ja ottavat rennosti. Paikalle vaan tervehtien hymyillen ja jotain repliikkiä siihen perään. Esim. onko tämä paikka varattu? Mites ilta sujuu? Teillähän on hyvät paikat tässä... ...tai jotain yleistä, esim. täällä on paljon porukkaa / onpas täällä hiljaista.. tai jotain musiikista. Sitten kun alun small talk on puhuttu, voit alkaa kyselemään tai puhumaan jotain enemmän. - Ootteko ihan kaveriporukalla liikenteessä? ... - Ootteko ihan paikallisia? - DJ soittaa hyvää musiikkia... -Minkälaisesta musiikista tykkäätte? ... tai itestään kertomaan: - en oo täällä ennen käynytkään... - tekis mieli mennä tanssimaan, mutta on niin vähän porukkaa .. -kaveri lähti käymään tuossa vähän ulkona, - ite tulin kaveriporukalla tänne, mutta ne tykkää olla paremmin tuolla toisella puolella...
Sitten voi kysellä jotain, opiskeleeko vai onko töissä, tai jotain, tilanteen mukaan. Kannattaa myös kiinnittää huomiota ympäristöön ja henkilöihin, jos heistä saisi ideoita keskusteluihin. Esimerkiksi joku bändi-paita, -onko suosikkibändi? (tj)..
Keskustelun voi myös ohjata siihen, että kertoo esim päivän tapahtumista, ja jos vaikka oli harrastanut esim. soittamista tai urheilua, niin kysyy ohimennen, -soitatko sää muuten jotain? -tykkäätkö ite pelata X:ää? -oletko katsonut sitä ja sitä elokuvaa?
Muissa ympäristöissä voi keskustella siitä aiheesta, missä on. Esimerksi urheilussa puhelee siihen liittyviä asioita ja voi kysellä henkilöltä lajin harrastamisesta tai seuraamisesta...
Siitä vaan juttelemaan! Ajattele niin päin että parempi kokeilla, miten käy, kuin jättää edes yrittämättä. :)- tyttö25_0
Ja jos on saanut jutun aihetta jostain, esim. kysynyt mitä opiskelee? Ja henkilö on jotain vastannut, niin asiaa ei kannata missään nimessä jättää siihen, vaan tehä lisäkysymys, ilmaista kiinnostusta tai kertoa jotain aiheeseen liittyvää. Vasta kun aihetta on käsitelty riittävästi, voi siirtyä eteenpäin. Toisaalta pitää muistaa, ettei jää liian kauan junnaamaan johonkin yhteen asiaan, ellei toisesta huomaa jos se on innoissaan jostain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243238Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172707- 162570
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432507Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727