Lyönkö hanskat tiskiin?

Mietityttää...

Olen vastikään aloittanut uudessa, vakituisessa työpaikassa. Työpaikan saatuani oli tyytyväinen, mutta varsin pian on alkanut tuntua siltä, että vastassa on liian paljon haasteita. Olen alkanut miettiä, kannattaisiko mahdollisimman pian etsiä uusi työ ja irtisanoutua koeaikana.

Uskon, että oppisin työtehtävät ja saisin varmuutta ajan kanssa, mutta ongelmaksi alkaa muodostua se, että emme ehtineet työskennellä edeltäjäni kanssa käytännössä lainkaan yhtäaikaa. Hän on jo uudessa työpaikassaan ja minä orpona piruna hänen tilallaan. Esimieheni on sitä mieltä, että lähin työkaverini voisi perehdyttää minua tehtäviin. Kuitenkin, kun kysyn häneltä apuja, hän kyllä auttaa, mutta huokailee perään, että omat työt jäävät nyt tekemättä. Minulla on usein olo, etten osaa ja tiedä mitään ja että hän olisi toivonut, että joku muu olisi valittu sijastani. Lisäksi ko. työkaveri mustamaalaa esimiestämme siihen tyyliin, etten tiedä, tuleeko minullekin pidemmän päälle ongelmia hänen kanssaan.

Olen jo lähemmäs 50-vuotias, enkä tiedä, kuinka helposti löytäisin uuden työpaikan, mutta se vaihtoehto on kuitenkin alkanut yhä enemmän kiinnostaa. Mitä tekisitte 'housuissani'? Mieliala vaihtelee laidasta laitaan; välillä tuntuu, että kyllä tämä tästä ajan kanssa, mutta sitten taas alkaa ahdistaa.

Jos irtisanoutuisin koeaikana, voisinko käyttää syynä sitä, etten hallitse tehtäviä tarpeeksi hyvin? Vai että työ ei vastaa odotuksiani?

9

766

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • a-b-c

      Surkea perehdyttäminen vähentää työssäviihtymistä ja sitoutumista työhön. Uuden työntekijän tuloon on aina valmistauduttava.

      Esimiehesi tulee järjestää perehdyttäjäsi työt niin, että hänellä on aikaa myös sinun opastamiseesi!! Nyt perehdyttäjäsi tulisi saada sanainen arkkunsa auki myös esimiehen kuullen, eikä vain huokaillen syyllistää sinua!!!

      Näitä "v*tun päivänsäteitä" on kaikki työpaikat pullollaan... Joten yritä vain kestää.

    • Huonon pomon alainen

      Just niin kuin minun kohdallani! Poikkeuksena se, ettei minulla ollut enää edeltäjää neuvomassa. Sensijaan sain perehtyä työhöni käsikirjan avulla!

    • vcxvcxvcxvcx

      Mielestäni käyt kysymässä neuvoa aina kun sitä tarvitset. Tietenkin voit ottaa asioista myös itse selvää jos työ on sellaista, että näin voi tehdä. Jos et ole saanut kunnon perehdytystä työhön niin joudut sen tietenkin opettelemaan työaikana etkä vapaa-aikanasi. Ei työnantaja voi vaatia osaamaan talon tapoja ilman opetusta.

    • mä vaan

      perehdyttäminen on lakisääteinen asia, eli vaadi kunnon perehdytys työhösi. Vaikeaahan on työssä viihtyä, jos ei työhön opasteta kunnolla.

    • Kyllä harmittaa

      Harmillista sinulle, mutta ei varmaan lohduta yhtään vaikka kertoisin kuulleeeni lukuisia vastaavia ns. perehdyttämisiä uudelle työntekijälle.
      Minun työpaikassani ei edes esimies tiedä mitä perehdyttäminen on, saatikka että perehdyttäisi. On tullut tässä talven aikana olo, ettei esimies edes hyvällä katso jos ja kun työkaveria yrittää omien töiden lomassa perehdyttää, pirullisia s-posteja saa vastaukseksi.
      Näiv valtainen työpaikka johon miiehet rynnii kyynäpäätekniikalla ja esimies kiittää jo ennen nurukaisten tuloa kuinka hyvä työntekijä onkaan tulossa, siinnä on nurkissa lymyilemistä ja ilmeiden peruslukemisessa pidättelemistä, ettei sano mitä ajattelee vaan ajattelee monesti ennenkuin mitään mielipidettä vahingossakaan kertoo.
      Lykkyä vaan sinulle uuteen työpaikkaan, kyllä se ajankanssa alkaa luonnistamaan.

    • ++

      älä jätä työtä, VAADI kunnon perehdytys!

    • kauppaketju

      itse sain potkut tekstiviestillä. Perehdytystä oli pari tuntia työhön, sitten oli käytännössä katsoen yksin. Kun kaikkea et sitten osannut heti( et tietenkään osannut!) sai potkut raukkamaisesti tekstiviestillä. Ennakkovaroituksia huonosta työstä ei suoraan naamatusten sanottu. Työ "kaverit" savustivat ulos. Voi niitä naurunaamoja kun apua kysyi. SAIRAS työpaikka.

    • jopi4588562163001230

      irtisanoudut koeaikana tai et mutta mitään syytä sun ei tarvii kenellekkään kertoa

    • Kohtalotoveri

      Olen kokenut saman useassakin työpaikassa. Teen taloushallinnon töitä. Tuntuu todellakin siltä, että sana perehdyttäminen on vieras esimiehelle, mutta myös työkaverillekin, eli hänelle jonka pitäisi perehdyttää. Nykyisessä työpaikassanikaan minua ei ole perehdytetty. On vain pitänyt heti aloittaa työnteko, vaikka kaikki systeemit ovat vieraita, sitten kun olen kysellyt työhön liittyvissä asioissa, niin minut on eristetty perehdyttäjästä. Siis laitettu yksinään eri tiloihin selviytymään miten parhaaksi näen. Onneksi olen määräajan ko. työnantajalla, joten en jää suremaan työpaikkaa.

      Ihmettelen kyllä, että perehdyttämisasiasta ei ole nostettu kunnon haloota. Ainakaan työnantajienn ei tarvitse ihmetellä sitä, että miksi työntekijät vaihtuvat tiuhaan tahtiin. On peiliin katsomisen paikka.

      Itse olen hakenut koko ajan uutta työpaikkaa ja heti kun olen saanut uuden olen jättänyt edellämainitsemani työpaikat. Samaa suosittelen kyllä sinullekin, pidä haku päällä koko ajan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1208
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe