A Gift For Muslim Couple (Lahja muslimipareille) -kirjassa neuvotaan muun muassa, että aviomiehet voivat piiskata vaimojaan tai vetää heitä korvista.
Daily Mail -lehden mukaan 160-sivuista kirjaa mainostetaan vastanaineille tai muutaman vuoden aviossa olleille pareille suunnattuna oppaana. Sen takakannessa kerrotaan teoksen käsittelevän avioliittoa, sen sudenkuoppia sekä avioerojen syitä. Takakansitekstissä kirjan mainostetaan myös opastavan, kuinka liitto onnistuu.
Itse kirjan sävy on toinen.
- Aviomiehen tulisi kohdella vaimoaan ystävällisyydellä ja rakkaudella, vaikka hän välillä olisikin typerä ja hidas, sen sivuilla neuvotaan.
Väkivalta sallitaan
Kuitenkin jo avaussivuilla kerrotaan myös, että aviomiehen voi olla tarpeellista rajoittaa vaimoaan väkivalloin tai jopa uhata häntä. Miehen vallassa on muun muassa määrätä, saako vaimo poistua kotoa ilman hänen lupaansa. Miehellä on oppaan mukaan myös lupa kurittaa vaimoa fyysisesti, ja olla antamatta tälle rahaa.
Kirjan mukaan vaimoa saa lyödä kädellä tai kepillä, tai vetää korvista. Teos kuitenkin varoittaa, ettei vaimoja saisi hakata kohtuuttoman paljoa.
Vaimon on oppaan mukaan täytettävä miehen toiveet,. Lisäksi hän ei saa näyttäytyä suttuisena, vaan naisen tulee kaunistautua puolisoaan varten.
Kirjasta nousi kohu, kun se tuli myyntiin kanadalaisessa kirjakaupassa. Teos on myyty sieltä loppuun, mutta sitä on yhä saatavilla islamilaisissa verkkokaupoissa. Monet maltilliset muslimitkin ovat arvostelleet Maulavi Ashraf Ali Thanvin kirjoittamaa opasta. Esimerkiksi kanadalainen muslimipoliitikko Tarek Fatah vaatii, että kirja vedetään kokonaan pois myynnistä.
- En sanoisi, että teos on viharikos, mutta se kannustaa miehiä hakkaamaan naisia, hän kuvailee Toronto Sun -lehdessä.
IL
http://www.iltalehti.fi/nainen/2012032515368754_na.shtml
Daily Mail -lehden mukaan 160-sivuista kirjaa mainostetaan vastanaineille tai muutaman vuoden aviossa olleille pareille suunnattuna oppaana. Sen takakannessa kerrotaan teoksen käsittelevän avioliittoa, sen sudenkuoppia sekä avioerojen syitä. Takakansitekstissä kirjan mainostetaan myös opastavan, kuinka liitto onnistuu.
Itse kirjan sävy on toinen.
- Aviomiehen tulisi kohdella vaimoaan ystävällisyydellä ja rakkaudella, vaikka hän välillä olisikin typerä ja hidas, sen sivuilla neuvotaan.
Väkivalta sallitaan
Kuitenkin jo avaussivuilla kerrotaan myös, että aviomiehen voi olla tarpeellista rajoittaa vaimoaan väkivalloin tai jopa uhata häntä. Miehen vallassa on muun muassa määrätä, saako vaimo poistua kotoa ilman hänen lupaansa. Miehellä on oppaan mukaan myös lupa kurittaa vaimoa fyysisesti, ja olla antamatta tälle rahaa.
Kirjan mukaan vaimoa saa lyödä kädellä tai kepillä, tai vetää korvista. Teos kuitenkin varoittaa, ettei vaimoja saisi hakata kohtuuttoman paljoa.
Vaimon on oppaan mukaan täytettävä miehen toiveet,. Lisäksi hän ei saa näyttäytyä suttuisena, vaan naisen tulee kaunistautua puolisoaan varten.
Kirjasta nousi kohu, kun se tuli myyntiin kanadalaisessa kirjakaupassa. Teos on myyty sieltä loppuun, mutta sitä on yhä saatavilla islamilaisissa verkkokaupoissa. Monet maltilliset muslimitkin ovat arvostelleet Maulavi Ashraf Ali Thanvin kirjoittamaa opasta. Esimerkiksi kanadalainen muslimipoliitikko Tarek Fatah vaatii, että kirja vedetään kokonaan pois myynnistä.
- En sanoisi, että teos on viharikos, mutta se kannustaa miehiä hakkaamaan naisia, hän kuvailee Toronto Sun -lehdessä.
IL
http://www.iltalehti.fi/nainen/2012032515368754_na.shtml
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tulipas huono olo! Vaimoa voi siis kohdella huonommin kuin eläimiä. Totuus tulee aina julki, vaikka sitä kuinka yritetään peitellä.
Ajattelitko ihan vain tuon kirjan vuoksi kenties vaihtaa uskosi islamiin, vai miksi hehkutat noin ala-arvoista asiaa täällä?
En ymmärrä suomalaisten miesten kateutta kun on kyse naiseen kohdistuvasta pahuudesta :(
Olen samaa mieltä. Ja mielestäni on hienoa, että kulttuurimme täälläkin lisääntyy. On rohkeaa, että naiset vaativat näitä tapoja myös Suomeen, en vain tiennyt, että pidätte noin paljon kurittamisesta ja piiskasta.
Tämä on hyvä esimerkki siitä miten länsimaisille ihmisille on mahdotonta hyväksyä kulttuurirelativismin käsitettä. Jopa suvaitsevaisina itseään pitävät ihmiset ryhtyvät rasisteiksi heti kun vastaan tulee heidän omaa arvomaailmaansa vastaan sotivia asioita. Helppoahan se on olla suvaitsevainen kun ei tarvitse kuin suvaita samaa mieltä olevia ihmisiä. Todellista suvaitsevaisuutta on kuitenkin se, että hyväksytään ajatus siitä, ettei se oma länsimainen kulttuuri ole ainoa ja automaattisesti paras. Jos tätä ei pysty tekemään niin ihminen on ihan yhtä rasisti kuin joku Joensuun skinikin, vaikka kuinka harrastaisi seksiä muunmaalaisten kanssa.
Muslimikulttuuriin kuuluu tietynlainen hierarkia avioliitossa ja miesten ja naisten välillä. Kuten kaikissa muissakin kulttuureissa erilaiset tavat toimia ovat riippuvaisia monista asioista ja ennen kaikkea tapoja noudattavista yksilöistä. Jos joku perhe päättää elää perinteisemmän kaavan mukaan, niin mikä oikeus meillä on mennä sinne saarnaamaan, että ei mies saa kurittaa naista koska se on *MEIDÄN* mielestämme väärin? Ihmiset päättäköön itse perhe-elämästään ja jos jossain kulttuurissa miehellä on oikeus tarvittaessa antaa naiselle piiskaa, niin olkoon sitten niin. Vastaavasti jossain toisessa kulttuurissa nainen voi ehkä piiskata miestään. Yhteiskunnalle asia ei kuulu paitsi jos nainen on pakotettu liittoon vastoin tahtoaan.
Toivottavasti kirjoituksesi oli vain provo, kuten luulen. Siltikin:
Siinä vaiheessa, kun hyväksymme sen etteivät ihmisoikeudet kuulu kaikille ihmisille, olemme moraalisessa konkurssissa. Juuri kuvailemasi kaltainen kulttuurirelativismi on sitä itseään. Sitä periaatettaa noudattamalla joudumme hyväksymään kaikein kauheuden maailmassa tyttöjen ympärileikkauksista lapsityövoimaan ja joukkoraiskauksiin.
Ja jos perheen sisäiset asiat eivät yhteiskunnalle kuulu, niin eivät kai sitten sinivalkoiset perheväkivaltatapauksetkaan ole mikään poliisin ja oikeusaitoksen asia. Voimmekin siis lakkauttaa kyseiset instituutiot tarpeettomina tai ainakin valjastaa ne suojelemaan vain aineellista omaisuutta. Jokainen pitäköön huolen omista asioistaan eli siitä, ketä pahoinpitelee tai kenen pahoinpideltävänä on?
"Sitä periaatettaa noudattamalla joudumme hyväksymään kaikein kauheuden maailmassa tyttöjen ympärileikkauksista lapsityövoimaan ja joukkoraiskauksiin."
Kyllä. Ei meillä ole mitään oikeutta asettua muiden yläpuolelle ja tuomita sellaisia asioita, joita emme itse hyväksy. Meidän ei tarvitse itse noudattaa niitä tapoja, mutta muiden kieltäminen on kulttuuri-imperialismia. Tosin yllä olevassa listassa joukkoraiskaus ei kuulu joukkoon koska siinä puututaan sen raiskattavan oikeuksiin. Ihmisoikeuksien ainoa laki on se, että toisen oikeudet eivät saa loukata toisen oikeuksia. Ympärileikkausten ym. lastenkasvatuksellisten asioiden osalta tähän periaatteeseen on katsottu voitavan tehdä poikkeuksia koska lapsi ei ole täysivaltainen ja kuuluu vanhempiensa holhoukseen.
"Ja jos perheen sisäiset asiat eivät yhteiskunnalle kuulu, niin eivät kai sitten sinivalkoiset perheväkivaltatapauksetkaan ole mikään poliisin ja oikeusaitoksen asia."
Eivät olekaan, jos kaikki asianosaiset ovat tilanteessa vapaasta tahdostaan. Onhan näitä ihmisiä vaikka kuinka, jotka pysyvät parisuhteissaan läpi pahojenkin riitojen. Heti kun joku turpaansa ottava soittaa poliisille ja pyytää suojelua, niin sitten asia muuttuu, mutta ennen sitä jokainen huolehtikoon omista asioistaan. Vaikka sitä naapuria kuinka ottaisikin päähän kun mies seinän takana piiskaa naistaan.
Tämä on juuri ihan olennainen asia suvaitsevaisuudessa. Pitää osata nähdä myös omaa napaansa pidemmälle ja aidosti hyväksyä erilaisuus. Vielä toistaiseksi Suomi on niin takapajuinen junttila, että meillä nähdään eri kulttuureista tulevat ihmiset jonkinlaisina maskotteina, jotka tekevät jännän makuista ruokaa, mutta joiden pitää muuten elää kuten me ja alistaa kulttuurinsa meikäläisten standardien mukaiseksi.
Tulevaisuudessa meilläkin varmasti sallitaan ihan aito monikulttuurisuus. New York on hyvä esimerkki tästä. Siellä toimii poikkeusluvalla mm. teurastamoja, joilla on oikeus amputoida osia elävästä eläimestä ilman puudutusta koska se on jonkun afrokaribialaisen woodoo-kulttuurin kannalta oleellista. Siellä siis vähempiarvoiset lait ovat alisteisia perusoikeuksille. Meidän mielestä tällainen eläinrääkkäys on kuvottavaa, mutta se pitää silti osata ottaa toiseen kulttuuriin kuuluvana arvokkaana asiana. Jokaisella kulttuurilla on itsemääräämisoikeus omiin tapoihinsa eikä muilla saa olla mitään veto-oikeutta sen suhteen mitä tapoja noudatetaan ja mitä ei.
Kuulostaa siltä kuin pitäisit "kulttuuria" monoliittina, jonka sisällä ei ole ristiriitaisia ääniä. Entäpä miten tulisi suhtautua ihmisiin, joita vainotaan vaikkapa siksi, että vastustavat jotakin "kulttuurista" tapaa ajatella tai toimia? Tai joita vainotaan siksi, että kuuluvat johonkin kulttuuriseen vähemmistöön? Heitä ei varmaankaan pidä yrittää auttaa ja näin puuttua "kulttuurin sisäiseen kurinpitoon".
Ja ymmärsinkö nyt oikein, että sinusta pitää suvaita myös lapsiin kohdistuvia ihmisoikeuksien loukkauksia? Eli lapset saa sinun puolestasi vaikka lukita palavaan taloon, jos asian perustelee kulttuurilla? Ja hyi sitä ulkopuolista tuhmuria, joka menee vanaamaan oven. Hän on silloin pahin kaikista rikollisista: rasisti ja kulttuuri-imperialisti. Way to go.
"Pitää osata nähdä myös omaa napaansa pidemmälle ja aidosti hyväksyä erilaisuus. "
Sinähän nimenomaan markkinoit viestilläsi maailmankuvaa, jossa kukaan ei saa katsoa omaa napaansa etäämmäs. Vain minä ja minun omani merkitsevät, paskat muista! Kaikenlainen puuttuminen kun on kulttuuri-imperialismia. Kädenlämpöisiä empatian tunteita ehkä kuitenkin saa tuntea, kunhan ei ulota niitä tekoihin, vai kuinka?
Viestisi on hyytävä, ja tuo mieleen vanhan totuutuuden: rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys.
Haha leikit individualistia mailman sosialistisimmassa maassa Suomessa. No, liika taikapiipun polttelu saa pään sekaisin :)
"Ihmisoikeuksien ainoa laki on se, että toisen oikeudet eivät saa loukata toisen oikeuksia."
Tämä on täysin länsimaalainen uusi keksintö, joka sotii koko edeltävää roskaasi vastaan. Oikeasti olet nihilisti, jonka mukaan oikeaa ja väärää ei ole kukin tekee mitä lystää kunnoittaen omaa kulttuuriaan ja viiteryhmäänsä tai sitten ei. Teidän emo-itu-pilvi-hippien tunnuslause onkin :"ihan sama, mitä välii".
"Entäpä miten tulisi suhtautua ihmisiin, joita vainotaan vaikkapa siksi, että vastustavat jotakin "kulttuurista" tapaa ajatella tai toimia?"
No ketä nyt sitten vainotaan? Siis ihan loppuviimein ja tarkkaan ottaen. Jos lopetat asioiden tarkastelun omien länkkärilasiesi kautta ja koetat edes hetken katsella maailmaa kulttuurirelativismin kautta. Harvoin ihmiset elävät täysin oman kulttuurinsa ulkopuolella. Sellaista vainoon johtavaa kapinaa ei yksinkertaisesti synny kovin helpolla tyhjästä, vaan se on seurausta ihanteiden tuonnista. Keskiajan eurooppalainen ihminen ei omaksunut yhtäkkiä tämän päivän eurooppalaista mentaliteettia, vaan kulttuuri muuttuu ja kehittyy rauhalliseen tahtiin sukupolvien yli. Tismalleen sama asia koskee muiden kulttuurien edustajia. Jos jossain Amazonin luonnonkansan keskellä tai vaikka Teheranin torilla alkaa teini yhtäkkiä kuunnella Britney Spearsiä ja kapinoida omaa kulttuuriaan vastaan, niin se ei ole luonnollista kehitystä, vaan ulkopuolelta tuotua. Ja kyllä tällaiselta pitää nimenomaan suojella sitä kulttuuria eikä sitä yksilöä, joka kokee yhtäkkiä tarvetta kapinoida.
"Ja ymmärsinkö nyt oikein, että sinusta pitää suvaita myös lapsiin kohdistuvia ihmisoikeuksien loukkauksia?"
Näinhän tehdään. Ei tämä ole mikään minun keksintöni, vaan vallitseva tapa toimia ja ajatella. Lapsia ympärileikataan myös Suomessa ihan avoimesti kulttuurisista syistä. Lapsilla ei ole uskonnonvapautta. Lapsi ei saa vapaasti valita asuinpaikkaansa jne. Lapsi on erityisasemassa yksilön oikeuksien suhteen koska lapsi on edelleen ikään kuin vanhempiensa omaisuutta.
"Sinähän nimenomaan markkinoit viestilläsi maailmankuvaa, jossa kukaan ei saa katsoa omaa napaansa etäämmäs. Vain minä ja minun omani merkitsevät, paskat muista!"
Tulkitset väärin ja kuvittelet sen sinun tapasi olevan jotenkin motiiveiltaan puhtaamman. Että juuri sinun kulttuurisi on niin hyvä ja puhdas ja täydellinen, että sinulla on varaa kertoa muille miten heidän pitää elää ja ajatella. Etkö näe, että et sinä suinkaan auta muita, vaan tuhoat heidät. Suljet intiaanit reservaatteihin ja koet tehneesi hyvän työn kun he saavat nyt elää rauhassa taloissa eikä heidän tarvitse viettää kiertävää elämää. Harvinaisen ylimielinen ja rasistinen tapa ajatella.
Todella lapsellinen tapa tarkastella maailmaa. Kulttuurit eivät ole mitään yksittäisiä klönttejä siellä täällä, vaan kauhea sekamelska eri tapoja ja tottumuksia vuosisatojen saatossa mieti nyt vaikka jotain Egyptiä! Egyptissä, egyptin alueella ei ole mitään egyptiläistä kulttuuria, ei edes islamilaista kulttuuria, vaan se on valtava sekamelska eri aikausina paikkaan muuttaneita kansoja ja niiden nykyisiä ja muinaisia tapoja. Jotta sekamelskaan saisi jotain tolkkua, ihmiset keksivät valtion käsitteen, joka asettaa kaikille tällä läntillä asuville ihmisille säännöt joiden mukaan elää tai muuten koko pläntti joutuisi anarkiaan ja kaaokseen, kuten voi tänä päivänäkin havaita.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valtio
Varsinkin roomalaiset ymmärsivät tämän ennen mitään nykkejäsi eli kaikki on ok kun toimitaan yhteisten pelisääntöjen mukaan.
Rooma oli tyypillinen esimerkki varhaisesta kulttuuri-imperialismista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuuri-imperialismi
Kulttuuri-imperialismi on vanhaa rasistista ajattelua. Se toimi Rooman aikana puhtaasti vahvimman oikeudella. Se toimi siirtomaa-aikana vahvimman oikeudella, jota pönkitettiin keksityillä "faktoilla" kuten rotujen arvohierarkialla ja länsimaisen kulttuurin ylivertaisuudella (afrikkalaisia saa alistaa koska he ovat alarotuisia, intiaanit saadaan valloittaa koska heidän kulttuurinsa on alempiarvoista, kiinalaiset pitää pelastaa käännyttämällä heidät kristinuskoon). Nykyään se toimii yksinkertaisesti kulttuurisen hegemonian avulla. Ollaan saavutettu tilanne, jossa muita kulttuureja ei tarvitse alistaa koska meidän kulttuurimme on jo niin vahva, että se nousee automaattisesti ylitse muiden. Tästä kiitos lähinnä tiedonvälitysteknologian kehitykselle viimeisen 100 vuoden aikana.
Mutta vaikka länsimainen kulttuuri onkin saavuttanut de facto valta-aseman maailmanlaajuisesti, ei se tarkoita sitä että motiivit sen leviämisen taustalla olisivat yhtään sen vähemmän rasistiset kuin ne olivat konkistadoreilla 500 vuotta sitten. Jos lapsi kasvaa paikassa, jossa on vain coca colaa juotavaksi, valitseeko se coca colan koska haluaa vai koska vaihtoehtoa ei ole? Meillä ei ole mitään oikeutta velvoittaa muita noudattamaan omaa elämäntapaamme ja omia ihanteitamme. Ja käänteisesti jos iranilaiset haluavat islamilaisen vallankumouksen huumassa karkoittaa länsimaisen kulttuurin maastaan tai Pohjois-Koreassa halutaan elää juche-aatteen mukaan, niin heillä on siihen täysi moraalinen oikeus.
Moniarvoisen ja monikulttuurisen yhteiskunnan looginen seuraava askel on siirtyminen kulttuurirelativistiseen maailmankuvaan. Tämän päivänä ihminen, joka pyristelee tätä muutosta vastaan on samanlainen menneessä maailmassa elävä impivaaralainen kuin edellisen sukupolven rasistit, joille henkilön kansallisuus oli ratkaisevaa. Roturasismista siirryttiin kulttuurirasismiin ja seuraavaksi siirrytään aitoon moniarvoisuuteen. Tämä on luonnollinen ja tervetullut kehitysaskel. Tulevaisuudessa Helsingissäkin muslimi maahanmuutaja ja kristitty suomalainen voivat elää avoimesti rinnakkain. Ei sen takia, että muslimi alistuisi meikäläiseen tapakulttuuriin vaan koska muslimilla on ihan yhtä suuri oikeus omaan kulttuuriinsa kuin muillakin ja meilläkin se hyväksytään viimein.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kulttuurirelativismi
Roomalaiset olivat hyvin suvaitsevaisia muita uskontoja ja kulttuureja kohtaan ja niin taitavat olla kaikki kansat , jotka eivät palvo monoteistista jumalaa. Ensin suvaittiin kaikki, kunhan verot maksettiin, sitten muslimit valloittivat ja käännyttivät laajan alueen, jonka jälkeen kristityt tekivät paljon myöhemmin saman. Kristityt ovat muuttuneet suurelta osin ateisteiksi tms. ja suvaitsevat paremmin muita uskontoja tänä päivänä ja toivon mukaan muslimit seuraavat pikku hiljaa perässä.
Pahan alku ja juuri on monoteismi.
Voi ei, olenko sulkenut intiaanit reservaatteihin!!?? Ja tietämättäni vielä, ehkä viime yönä unissani!! Hyi minua!
"No ketä nyt sitten vainotaan? Siis ihan loppuviimein ja tarkkaan ottaen. Jos lopetat asioiden tarkastelun omien länkkärilasiesi kautta ja koetat edes hetken katsella maailmaa kulttuurirelativismin kautta. Harvoin ihmiset elävät täysin oman kulttuurinsa ulkopuolella. Sellaista vainoon johtavaa kapinaa ei yksinkertaisesti synny kovin helpolla tyhjästä, vaan se on seurausta ihanteiden tuonnista."
Oletko siis sitä mieltä että "kulttuurin sisällä" ei voida vainota ketään, vaan että vaino johtuu aina jostakin ulkoa tuodusta kulttuurielementistä. Että kulttuurin sisällä ei voi olla tyytymättömyyttä siihen, miten asiat ovat? Tulee jotenkin mieleen, kun jotkut aikanaan kuulemma väittivät kirkkain silmin, että Neuvostoliitossa ei ole rikollisuutta.
Eräs ongelmasi on, että kohtelet kulttuureja monoliitteina, jotka eivät sisällä ristiriitaisia, kilpailevia elementtejä itsessään. Sellainen käsitys on tietenkin totuudelle täysin vieras. Jokaisen kulttuurin sisällä käydään kaiken aikaa erilaisia kamppailuita vallasta ja resursseista. Ja siitä, kuka saa määritellä "meidän" kulttuurin.
Entä sitten tilanne, jossa valtakulttuuri vainoaa vähemmistökulttuuria? Ajatellaanpa vaikkapa mustalaisia Suomessa. He olivat aikoinaan uusi, ulkoa tullut kulttuurielementti täällä. Heitä vainottiin pahemman kerran: heitä sai tappaa tavattaessa ilman oikeudenkäyntiä yms. Oliko se mielestäsi ihan ok? Tällaista vahemmistöjen vainoa tapahtuu kaiken aikaa ympäri maailmaa. Vallassa oleva heimo sortaa altavastaajana olevaa heimoa jne. Ja on syytä muistaa, että me kaikki kuulumme useisiin vähemmistöihin ja voisimme niin ollen olla vähemmistövainojen kohteena.
Sen lisäksi että kulttuurit aina sisältävät ristiriitaa ja kilpailua (sekä myös ihmisten kaltoin kohtelua), kulttuurit ottavat aina vaikutteita muista kulttuureista. Kulttuurit muuttuvat alati. Sinä puhut kulttuuri-imperialismista, mutta kulttuurivaikutteet nyt vain leviävät ihan pakottamattakin. Jotkin ulkoiset vaikutteet otetaan innosta kirkuen vastaan, joihinkin suhtaudutaan kielteisesti. Näin ihmiset käyttäytyvät. Jos haluat muuttaa maailman kulttuurit suljetuiksi, paikoilleen jähmettyneiksi ulkomuseoiksi, jotka eivät ota eivätkä anna vaikutteita, haluat tappaa kulttuurit.
Lapsista vielä: kun kysyin sinulta, pitäisikö heihin kohdistuneita ihmisoikeusloukkauksia suvaita, vastasit "Näinhän tehdään. Ei tämä ole mikään minun keksintöni, vaan vallitseva tapa toimia ja ajatella. " Eli et vastannut. Onko sinulla lainkaan mielipidettä vai sopiiko sinulle se, miten asiat pahimmillaan tässä maailmassa ovat? Oletko valmis ottamaan kantaa ja asettumaan heikon puolelle vai katseletko vain sivusta kuin turisti eläintarhassa? Sanot, että lapsi on ikään kuin vanhempien omaisuutta. Tarkoittaako tämä mielestäsi sitä, että lasta saa kohdella aivan miten tahansa? Äläkä sano, että näinhän tehdään, vaan esitä oma mielipiteesi: saako niin mielestäsi tehdä?
P.S. Harrastamasi vulgaarikulttuurirelativismi on jossain määrin yleistä esim. kulttuuriantropologian tai etnologian ensimmäisen vuoden opiskelijoiden keskuudessa, mutta muut suhtautuvat siihen lähinnä huvittuneesti. Ja tietysti lievä häpeän puna poskilla omia fuksiaikaisia mielipiteitä muistellessa.
"Oletko siis sitä mieltä että "kulttuurin sisällä" ei voida vainota ketään, vaan että vaino johtuu aina jostakin ulkoa tuodusta kulttuurielementistä."
En ole sitä mieltä. Mutta ketäpä nyt sitten vainotaan? Ovatko esimerkiksi homoseksuaalit ilmestyneet vasta nyt viimeisen 30-40 vuoden aikana Länsi-Afrikkaan? Että ennen sitä ei homoja siellä yksinkertaisesti ollut, vaan heitä on nyt vasta ilmaantunut ja sen takia heidän vainoamisensa on vasta nyt tullut ajankohtaiseksi. Vai olisiko kuitenkin kyse siitä, että homot ovat nyt muualta tulleiden vaikutteiden takia astuneet avoimesti yhteiskuntaan ja alkaneet järjestää sateenkaarimarsseja jne. ja sen takia valtakulttuuri on alkanut reagoida? Tai entäpä ne Iranin emo-"punkkarit" jotka uhattiin tappaa saatananpalvojina. Ihanko itse keksivät tyhjästä alkaa tällaisiksi vai olisiko kuitenkin idea tullut jostain muualta? Harvemmin kulttuurin sisällä tarvitsee alkaa ketään vainota.
"Kulttuurit muuttuvat alati. Sinä puhut kulttuuri-imperialismista, mutta kulttuurivaikutteet nyt vain leviävät ihan pakottamattakin."
Entä kun eivät leviä? Tämä koko keskustelu lähti miehen oikeudesta kurittaa vaimoaan. Tapa, joka on voimissaan tietyissä kulttuureissa.
"Tarkoittaako tämä mielestäsi sitä, että lasta saa kohdella aivan miten tahansa?"
Olen sitä mieltä, että vanhemmilla on oikeus kasvattaa lapsensa kulttuurinsa jäseneksi. Tämä tarkoittaa esim. ympärileikkausten ja vauvakasteiden sallimista. Kumpikin olisi rikos, jos se tehtäisiin ilman suostumusta aikuiselle ihmiselle. Lapsen perusoikeudet ovat holhoojiensa käsissä.
"P.S. Harrastamasi vulgaarikulttuurirelativismi on jossain määrin yleistä esim. kulttuuriantropologian tai etnologian ensimmäisen vuoden opiskelijoiden keskuudessa"
En tiedä noista hippitieteistä mitään, mutta sen tiedän etten todellakaan edusta mitään kulttuurirelativismin ääripäätä. Jos jotain niin olen aika maltillinen. Hyväksyn mm. ihmisoikeuksien universaaliuden, mikä ei suinkaan ole kulttuurirelativistinen näkökanta.
"Harvemmin kulttuurin sisällä tarvitsee alkaa ketään vainota."
Tämä ei ole vähääkään totta, ja jokainen historiaan ja kulttuurihistoriaan yhtään perehtynyt ihminen ymmärtää sen. Kuten sanoin: "kulttuurit sisältävät aina ristiriitaa ja kilpailua (sekä myös ihmisten kaltoin kohtelua)..." ja "Jokaisen kulttuurin sisällä käydään kaiken aikaa erilaisia kamppailuita vallasta ja resursseista. Ja siitä, kuka saa määritellä "meidän" kulttuurin."
Ilmeisesti et ymmärrä kulttuurin käsitettä, jos et näe, että kulttuurit ovat aina sisäisesti ristiriitaisia ja että kulttuurien sisällä lähes aina sorsitaan jotakin porukkaa. Sorsimisen asteet vaihtelevat.
Tunnut kasaavan koko ajatuskonstruktiosi kulttuuri-imperialistien keksimälle kulttuuri-imperialismi -termille. Tiedäthän toki, mikä suuri ja mahtava maailmanvalta lanseerasi termin voimalla oman maailmanvalloituksensa ideologiseksi selkänojaksi? Koko käsite on kuin ummehtunut löyhähdys menneestä maailmasta. Siinä maailmankuvassa pahat länsimaat vievät pahaa kulttuuriaan väkipakolla villeille, jotka muuttumattomassa, paratiisimaisessa kulttuurissaan elävät viattomuuden ja kaikkinaisen hyvyyden olotilassa. Onkohan missään vielä keksitty naivimpaa, yksisilmäisempää tai totuudenvastaisempaa näkemystä maailmasta ja ihmisestä, jos erinäiset jumaluskonnot jätetään laskuista. Näkemys on paitsi älytön, myös selkeän rasistinen.
"Hyväksyn mm. ihmisoikeuksien universaaliuden, mikä ei suinkaan ole kulttuurirelativistinen näkökanta."
Tämä on aika hämmästyttävää kaiken kirjoittamasi jälkeen. Kannattaa harkita uraa politiikassa. Väyrysen Patekin kalpenee, ja hän sentään osaa katsoa samanaikaisesti itään ja länteen.
Jos naisten oikeuksien ja väkivallattomuuden puolustaminen on rasismia, niin olen ihan YLPEÄSTI rasisti.
Luulitko oikeasti, että rasismilla pelottelulla saat ihmiset taas hiljenemään ja hyväksymään vääräksi kokemansa asiat? Palvo sinä rauhassa väkivaltaa ja naisen oikeuksien riistoa, jos kulttuuri sen mielestäsi oikeuttaa. Minun moraalini ei tuollaista hyväksy. Rasistista? AIVAN SAMA!
Tuntuu siltä, että joillekin kaikki asiat ovat nykyään rasismia ja kaikessa pitäisi yrittää miellyttää ulkomaalaisia. Miksi ihmeessä? Kyllä eri mieltä saa olla!
Ilmeisesti et ole viitsinyt sitten kuitenkaan lukea mitä olen kirjoittanut. Yleensä ihmiset tekevät omia virhetulkintojaan koska eivät ymmärrä lukemaansa, mutta sinä teet niitä koska et edes lue tekstejä joihin kommentteja kirjoitat. Muuten olisit esim. huomannut minun kirjoittaneen näin:
- Yhteiskunnalle asia ei kuulu paitsi jos nainen on pakotettu liittoon vastoin tahtoaan.
- Tosin yllä olevassa listassa joukkoraiskaus ei kuulu joukkoon koska siinä puututaan sen raiskattavan oikeuksiin. Ihmisoikeuksien ainoa laki on se, että toisen oikeudet eivät saa loukata toisen oikeuksia.
Nimimerkki HAHAHAHHHAAAA:kin tuossa alempana huomasi heti, että mielipiteeni ihmisoikeuksista ei ole tiukan kulttuurirelativistinen, vaikkakin sortui sitten muuten virhepäätelmään epäillessään minua nihilistiksi. Mutta sinulla oli niin kiire nähdä minut tiukasti omien värittyneiden lasiesi läpi, että et edes huomannut asiaa. Oikeastaan tämä onkin aika näppärä sattuma. Tässäkään keskustelussa et kykene ajattelemaan kuin valmiiden ennakkoasenteiden pohjalta. Ei siis ole ihme, ettei kulttuurirelativismi tunnu omalta.
"Ilmeisesti et ymmärrä kulttuurin käsitettä, jos et näe, että kulttuurit ovat aina sisäisesti ristiriitaisia ja että kulttuurien sisällä lähes aina sorsitaan jotakin porukkaa. Sorsimisen asteet vaihtelevat."
Puhuit vainosta. Mikä sorsimisen aste se on? Voitko nimetä jonkun esimerkin jossa kulttuurin sisällä olisi spontaanisti noussut niin voimakas vähemmistö, että sitä olisi pitänyt alkaa vainota? Kyllä näitä eittämättä ja varmasti on, mutta ei niitä historiasta montaa löydy. Ja erittäin harvoin ne ovat syntyneet yhden sukupolven aikana. Puhutaan sitten reformaatiosta, kansanvaltaisista liikkeistä tai vaikka maanviljelykseen siirtymisestä, suuret mullistukset vievät aina pitkän ajan ja kulttuuri ehtii sopeutua muutokseen. Tässä on se ero normaalin kehityksen ja kulttuuri-imperialismin välillä. Lainaan vielä itseäni kun sinulta jäi se edellinen kerta ilmeisesti lukematta:
"Keskiajan eurooppalainen ihminen ei omaksunut yhtäkkiä tämän päivän eurooppalaista mentaliteettia, vaan kulttuuri muuttuu ja kehittyy rauhalliseen tahtiin sukupolvien yli. Tismalleen sama asia koskee muiden kulttuurien edustajia. Jos jossain Amazonin luonnonkansan keskellä tai vaikka Teheranin torilla alkaa teini yhtäkkiä kuunnella Britney Spearsiä ja kapinoida omaa kulttuuriaan vastaan, niin se ei ole luonnollista kehitystä, vaan ulkopuolelta tuotua."
Turhalle väkivallalle ei ole mitään syytä tai perustetta! Perinteiset muslimien avioliitot voivat olla järjestettyjä, eli vanhemmat päättää avoipuolisosta ja naisella ei valitettavasti aina ole mitään sanomista puolison valinnassa. Sallitaanko Koraanissa myös väkivalta vaimoa kohtaan?
Koraanissa kehoitetaan miehiä lyömään vaimojaan jos nämä eivät tottele. Väkivalta ei kuitenkaan saisi olla raakaa eikä mielivaltaista. Tarkkoja säkeitä en muista kun en ole uskonoppinut, mutta varmaan google auttaa jos kiinnostaa.
Mielestäni aikuisen ihmisen fyysinen kuritus on aika vastenmielinen tapa, mutta jos se on vähän niin kuin yhteisten pelisääntöjen mukaista niin ei kuulu muille. Joku konservatiivimuslimi voi perustella asiaa koraanilla ja joku SM-suhteessa elävä sadisti fetissillään, mutta periaatteessa se on sama asia. Siitä tulee ongelma vasta sitten kun jotain hakataan täysin ilman suostumusta. Luulisin, että esim. jossain Saudi-Arabiassa ne vaimotkin kysyttäessä sanoisivat, että välillä miehen täytyy pitää kuria ja se on ihan ok. Kaikki on suhteellista.
Toi on totta että useissa maissa myös vaimot hyväksyvät kurittamisen koska se kuuluu noiden maiden kulttuuriin.
Täsä katkelma WHO:n raportista joka on tehty kyselytutkimuksena naisille.
Jos kerran esimerkiksi egyptiläisistä naisistakin 80% on sitä mieltä että naisen ruumiillinen kuritus on oikein niin mikähän mahtaisi olla egyptiläisten miesten vastaava prosenttiluku samaan kysymykseen? Tuskin ainakaan pienempi kuin naisten vastaava.
"Monissa kehitysmaissa naiset ovat lähes yksimielisiä siitä, että miehillä on oikeus kurittaa vaimoaan tarpeen vaatiessa väkivaltaisesti eikä tällöin ole kyseessä varsinainen parisuhdeväkivalta vaan väärin toimivan vaimon oikeutettu "ojentaminen".
Egyptin maaseudulla yli 80 % naisista on sitä mieltä, että lyöminen on oikeutettua joissakin tilanteissa.
On merkittävää, että yleisin syy jonka naiset useimmin mainitsevat väkivallan oikeutukseksi, on seksistä kieltäytyminen.
Muita syitä ovat esimerkiksi jos vaimo ei tottele miestä, vaimo sanoo vastaan miehelleen, vaimo ei huolehdi riittävästi lapsista tai kodista tai jos mies epäilee vaimoa uskottomuudesta.
Yhteiskunnassa tehdään myös usein ero väkivallan ”oikeutettujen” ja ”epäoikeutettujen” syiden samoin kuin väkivallan ”hyväksyttävän” ja ”ei-hyväksyttävän” tason välillä.
Tällä tavoin aviomiehille tai suvun vanhemmille jäsenille, annetaan oikeus rangaista naista fyysisesti joistakin teoista.
Tällainen käsitys ”oikeutetusta syystä” esiintyy monissa kehitysmaissa kerätyissä kvalitatiivisissa aineistoissa.
Eräs nainen totesikin:
”Ajattelen, että jos nainen on syyllinen, aviomiehellä on oikeus lyödä häntä…Jos olen
tehnyt jotain väärin…ei kenenkään pidä puolustaa minua". "
Lyö vaimoasi kerran viikossa. Vaikket itse tietäisi syytä, hän kyllä tietää.
- Vanha arabialainen sananlasku
Niin muslimi kulttuuri, tavat ja usknoto ei varmaan tule muuttumaan ikinä. Ainakin on taas hyvä muistutus meille muille naisille olla sekaantumatta muslimi miehiin.
sanoa, että miten tulisi menetellä näin alhaisissa tapauksissa..... siis jos oikeasti joku ihmisryhmä on jäänyt noin jälkeenjääneeksi, mitä muslimit ihan oikeasti ovat, niin voiko ihmisiä syyttää tyhmyydestä, kuten kehitysvammaisia epäloogisesta, tyhmästä ja häiritsevästä käytöksestä????? Vaikka puuttuisi, niin meneekö asiasisältö koskaan perille?????
Yksikään järkevä olento ei ole väkivaltainen ja riidanhaluinen, paitsi äkäinen mies/ muslimi ja alistuvainen ämmä, joka vastaanottaa kaiken paskan. Missä on niiden naisten temperamentti ja omat aivot, kysyn vaan?