panssarit vyöryy kaduille. suomessa NYT!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012032615372008_uu.shtml

Panssarivaunut ja satoja sotilaspoliiseja siirretään kaduille.
569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siinä harjoitellaan jo köyhyys mellakoiden ja kansannousun tukahduttamista voimakeinoin.

Äänestä

Maanantai 26.3.2012 klo 10.30

Kaartin jääkärirykmentti järjestää sotilaspoliisiharjoituksen Santahaminan ja muun Helsingin, Espoon sekä Hämeenlinnan alueilla tällä viikolla.

Maanantaina alkaneet harjoitukset jatkuvat perjantaihin asti, ja niihin osallistuu lähes 600 varusmiestä.

Pääkaupunkiseudulla taitoja harjoitellaan muun muassa Itä-Helsingissä ja Espoossa. Espoossa joukot käyttävät harjoitusampumatarvikkeita. Ne eivät ole vaaraksi sivullisille, mutta aiheuttavat melua. Karamalmin alueella liikkuu myös panssarivaunuja. Joukot liikkuvat pääsääntöisesti 4-5 ajoneuvon osastoina.

Joukkoja tulee muun muassa Kaartin jääkärirykmentistä, Panssariprikaatista, Hämeen rykmentistä ja Satakunnan lennostosta.

Harjoituksissa mitataan huhtikuussa kotiutuvien sotilaspoliisikoulutuksen saaneiden varusmiesten osaamista.

STT

Äänestä
  • Timo Torsti Antero sinne Majurin asussaan, vai jättääkö nämä harjoitukset väliin ?

    Äänestä

  • Kannetaanko kirjoitti:

    Timo Torsti Antero sinne Majurin asussaan, vai jättääkö nämä harjoitukset väliin ?

    http://www.youtube.com/watch?v=Mop-oU7yvpE
    Ei varmaan osallistu, ennen kuin valetaan uudet lasisilmät joilla jotakin näkisi.

    Äänestä

Kyllä nuo eliitin pikkupossut väistää jos näkevät ihmisten olevan valmiita kuolemaan asiansa vuoksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nnnngnbbnmnbjhh kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012032615372008_uu.shtml

Panssarivaunut ja satoja sotilaspoliiseja siirretään kaduille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu