Iraniin kohdistuvalla uhkailulla ja kiristyksellä ei ole pitäviä perusteita, eivätkä ne myöskään palvele niille asetettuja tavoitteita. Ne vain lisäävät välitöntä sodanuhkaa. Rakentavan, konfliktin ehkäisemiseen pyrkivän dialogin sijaan EU on asettunut tukemaan USA:n ja Israelin sotapolitiikkaa.
http://www.rauhanpuolustajat.fi/
http://www.rauhanpuolustajat.fi/
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ydinturvakokous alkoi Soulissa.
Ydinturvallisuutta käsittelevä kaksipäiväinen kokous on alkanut Etelä-Korean Soulissa.
Kokousta puhuttaa erityisesti ydinaseiden joutuminen terroristien käsiin.
Kokoukseen osallistuu johtajia ja virkamiehiä yli 50 maasta, heidän joukossaan mm. USA:n ja ...heh.. Suomen presidentit.
Barack Obama ja Sauli Niinistö.
Obama on kokouksen alussa vedonnut Pohjois-Koreaan ja Iraniin, joiden ydinohjelmia länsimaat pitävät uhkaavina. Obama sanoi myös, että Yhdysvallat voi vähentää omaa ydinasearsenaaliaan.
järjestö on kokoelma niitä lännen hyödyllisiä idiootteja. Dialogia on yritetty jo monta vuotta, mutta Iran on suhmuroinut ja pelannut aikaa. Nyt nimenomaan ei ole kyseessä sotapolitiikka vaan taloudellinen painostus. Sinäkin itkeskelet nyt talouspakotteista, mutta vain hetki sitten olet ollut vaatimassa talouspakotteita Israelia vastaa. Tyypillistä sinulle.
Pakotteet purevat ilmeisesti hyvin vastakkaisista väitteistäsi huolimatta. Iranilaisista aiempaa huomattavasti pienempi osa haluaa omaa ydinasetta. Pakotteiden onnistumisen perusta on se, että kauppayhteydet Iranin ja Persianlahden maiden välillä ovat katkenneet.
Tässä siteeraisin suosikkiasi Tuomiojaa, joka on sanonut, että maailmaan ei tarvita enää yhtään ydinasevaltiota.
rauhanpuolustajien historiaa:
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Kylma_sota.htm
Kirjoituksesi ei taaskaan liity mitenkään juutalaiseen uskontoon. Jospa jonain päivänä oppisit, että täällä on olemassa muitakin palstoja.
israel ei ole julistanut ettei Iranilla ole oikeutta olla olemassa, mutta Iran on ilmoittanut näin Israelista."Rauhan" nimissä se on myös julistanut holokaustin valheeksi ja mm räjäyttänyt suuren juutalaiskeskuksen Buenos Airesissa taivaan tuuuliin. Iranin lähetystöt ovat osana tiedotustoimintaansa levittäneet Sionin viisaiden pöytäkirjoja muka aitoina juutalaisten ohjelmana maailman valloittamiseksi jne.
Sorto, valheet ja viha ovat ne jota Iranin nykyhallinto levittää ja edustaa, niin omassa maassaan kuin sen ulkopuolella.Juuri sellainen sortohallinto joka saa sinut ja rauhanpuolustajat innostumaan.
Jokaikinen nilkkiassad ja ahmadinejad toimineen on loppujen lopuksi sinun ihanteesi.Ainahan he jotenkin voivat vahingoittaa Israeliakin, mikään hinta ei siitä ole liian suuri vaikka se maksettaisiin Homsissa tai Teheranissa.